Uusia hitas-asuntoja jonotetaan parasta aikaa Helsingin Pasilassa asuntotuotantotoimiston edustalla.
Helsingin Sanomien mukaan markkinahintoja selvästi halvempia asuntoja oli lauantaina saapunut jonottamaan jo puolensataa innokasta. Ensimmäiset pystyttivät telttansa Junailijankadun betonikannelle jo perjantaina.
Lehden haastattelema Pekka Sallinen oli lentänyt Tukholmasta asti jonottamaan itselleen halpaa kaksiota. Hän laskeskeli tienaavansa jonottamalla noin "tonnin tunnissa".
Hermannin hitas-alueella tilavaan kaksioon pääsee käsiksi alle 90 000 eurolla. Asunnon velaton myyntihinta on 140 000 euroa.
Hermannin uusien hitas-asuntojen keskimääräinen hinta on 3000 euroa neliöltä. Alueella toteutuneiden kauppahintojen perusteella 2000-luvulla valmistuneista taloista on maksettu reilusti yli 4000 euroa neliöltä.
On sitä ennenkin jonotettu Helsingissä. Viime syksynä Uusi Suomi kertoi ihmisten kiinnostuksesta Arabianrannan uusia Hitas-asuntoja kohtaan.

Kommentit
Kukahan?
Kukahan sen maksaa?
Vuokralainen maksaa
Hitas asunnon ostaja saa välittömästi laittaa asuntonsa vuokralle MARKKINAHINTAAN.
Vuokratulolla makselee kevyesti isommankin lainan korot ja lyhennykset.
ei se ihan noin mene
Hitas- kämpät on kaupungin vuokramaalla, ja tonttivuokra on korkea. Kämpästä on siis oleellisesti isommat juoksevat kulut kuin oman yhtiön tonteilla seisovissa asunnoissa. Vuokraaminen on tavallista vuokraamista kannattavampaa vain silloin, kun sijainti on poikkeuksellisen hyvä - Ruoholahti - Katajanokka- Hitakset voivat olla vielä yhtiövastikkeiden jälkeenkin melko hyviä vuokratulon lähteitä.
Toinen asia on sitten se, että ei tähän Hitas- järjestelyyn käytetä yhteiskunnan rahaa, ne on ihan normaaleja kovan rahan kämppiä, vain sillä erotuksella, että tontin omistaja eli kaupunki on vuokrausehdoissaan säätänyt rajoituksen kämpän myyntihintaan. Ei ole siis mitään perustetta miksi tällaista omistusasuntoa ei saisi vuokrata siinä missä mitä tahansa muutakin. Markkinoille tulevat vuokrakämpät on ihan tarpeellisia myös - joskaan en usko, että näistä em. syistä kovin suuri osa vuokralle menee.
Sosialistiseen malliin Suomi
Kyykyttää kansaa NL malliin. Missä tontit ihmisille, kilpailu rakentamisesta ja järkevät markkinahinnat-ei ainakaan Suomessa.
Pyllylleen menee...
Jos noita Tukholmasta asti tullaan jonottamaan, niin eiköhän liene selvää, että sijoittajille ja muille keinottelijoille noi kaikki menee. Yksikään ensimmäisen kierroksen ostaja ei tule noissa asumaan itse...
Hinnat
Asuntojen hintojen määrääjänä ratkaiseva on pankki, ei kustannukset. Kun pankista saa luottoa lähes minkä summan vain ilman, että pankki ottaa riskiä vakuuden arvosta, on selvä, että hinnat nousevat pilviin. Näin on käynyt heti EU-jäsenyyden ja "hallitun rakennemuutoksen" jälkee. Idean "isä" oli Mauno Koivisto, jota kaikki voivat kirjeitse kiittää.
Joo kunhan toi asuntokauppa
Joo kunhan toi asuntokauppa vähän hidastuu pääkaupunkiseudulla, niin eipä oo enää kuin pari kymppiä tuokin "tuntti palkka" :D Heko heko. säästäkää ja heittäkää luottokortit mäkeen, niin ehkä on oikeisiin asuntoihin sitten varaa. Aika monta huonoa tarinaa näistäkin hitas kaupoista on muistissa. Voi reppanoita.
nyt pitää
Sitten pitää huoli, ettei eläkeläiset niitä taas osta, täälläpäin on eläkeläiset ostelleet noita asuntoja ja sitten myyty kovempaan hintaan jollekin nuorelle parille.