Kansainvälinen valuuttarahasto IMF hyväksyi eilen pitkään viivästyneen lainaerän Islannille. Erän suuruus on noin 120 miljoonaa euroa.
Talouskriisin runtelema Islanti on kiistellyt Britannian ja Hollannin kanssa niin sanotuista Icesave-pankkikorvauksista, mikä on viivyttänyt IMF:n lainanantoa. Hollanti ilmoitti kuitenkin aiemmin, ettei se yrittäisi estää IMF:n lainaa, koska Islanti oli antanut lupauksia velkakiistaan liittyen.
Islanti, Britannia ja Hollanti ovat yrittäneet jo kuukausia ratkaista sitä, millä tavalla Islanti korvaa Britannialle ja Hollannille Icesave-pankin kaatumisesta aiheutuneet menetykset.
Islanti on saanut valuuttarahastolta nyt kaikkiaan lähes 900 miljoonaa euroa. Viimeisin maksuerä viivästyi kolmella kuukaudella korvauskiistan vuoksi.
IMF lupasi marraskuussa 2008 lainata Islannille jopa 2,1 miljardia dollaria eli noin 1,6 miljardia euroa.

Kommentit
NOINKO HELPOLA EU RAHAPANKI
NOINKO HELPOLA EU RAHAPANKI MYÖNTÄ RAHA KAUKA INEN SAARI??!1 KUN OLLA ENSIN SOTKENU OMA RAHA ASIA, SITEN OMA JA MUIDEN ILMA TILA NIIN HETI SAADA RAHA??1? MITEN ON, MAILMALLA MILJOONA NÄLKÄISTÄ BASISTIA, MUTTA KAUKAINEN ULKO MALAINEN SARI SADA RAHA MILJOONA EROA?? MISSÄ OIKEUDEN MUKAISUUS?? KYSYN PÄ VAAN!1!!1
Viekää tuhkatkin
Islanti vastaa koko Euroopalle. Kyllä täälläkin on niitä, jotka rahastivat islantilaisten opetellessa pörssipeliä. Mitäs kaikkia ne nyt ostivatkaan? EQ-Pankki, Finnair, Elisa, FIM ....
Ensin lainataan ja...
Sitten saari tekee täysin odottamatta "Atlantikset" kadoten pinnan alle.
....oho!
Tuhkaa ja timantteja
Islantilaiset eivät luvanneet sammuttaa tulivuorenpurkausta, ennenkuin saivat lainarahat. Varmaan jatkossa britit ja hollantilaiset joutuvat uudestaan tuhkapilven alle, jos vastustavat islantilaisia