
Esimerkiksi Amperi Ltd tekisi Toyota Corollasta sähkökäyttöisen 30 000–40 000 eurolla. Myös valmiiksi muunnettuja autoja on mahdollista ostaa.
Sähköautot tekevät tuloaan Suomen markkinoille pikkuhiljaa.
Autonvalmistaja PSA Peugeot Citroën lupaa, että viimeistään ensi vuoden kesään mennessä kaikilla jälleenmyyjillä on mahdollisuus hankkia sen valmistamia sähköautoja.
Ensisijaisesti yritykset, mutta myös kuluttajat voisivat hankkia sähköautoja ainakin leasing-sopimuksella.
Sähköautojen yleistyminen edellyttäisi sähköautoilun halpenemista sekä latauspaikkojen pystyttämistä, jotta auton akun voisi ladata tarvittaessa eri paikoissa.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Kehitystyö on kesken
Niin kauan kun sähköautojen toimintamatka yhdellä latauksella on pienimmilläkin malleilla 200-300km, ei voida hyvällä tahdollakaan puhua yleiskäyttöisestä autosta. Pikalatausasemia (5min tai alle) ei ole vielä olemassakaan, joten akuilla tulisi pystyä ajamaan vähintään se tuhat kilometriä päivässä. Puhumattakaan siitä, että nykyiset mallit ovat naurettavan pieniä, lähinnä työmatkoihin kelpaavia pikkurasseja.
30 000–40 000 eurolla
Esimerkiksi Amperi Ltd tekisi Toyota Corollasta sähkökäyttöisen . Myös valmiiksi muunnettuja autoja on mahdollista ostaa.
__________
Tuskin autoilijatkaan täysiä kaistapäitä ovat.
Viherpiipertäjiäkö tällä yritetään höynäyttää
Buick:ini vie 9l./100km. 40000€:lla ajan sillä kuuhun.
ovat me
"Tuskin autoilijatkaan täysiä kaistapäitä ovat."
Autoilijat nimenomaan ovat kaistapäitä. Erittäin monet ajavat 30 000 - 40 000 euron autoilla. Moni keskituloinenkin uhraa nettoansioistaan 1000 euroa kuukaudessa autonsa lyhennyksiin, korkoihin, huoltoon, vakuutuksiin, osiin, varusteisiin, pesuihin, käyttömaksuun, parkkipaikkoihin, sakkoihin, polttoaineeseen ym.
Tulevaisuudessa tullaan ihmettelemään, kuinka suuren osan tuloistaan ihmiset olivat valmiit käyttämään autoihinsa kiiltävää pelliä palvoessaan.
Tasausvoimaa
Suomessa on pula ns. tasausvoimasta. Eli tasausvoimaa tarvitaan mm. ydinvoimaloiden rinnalla. Ydinvoimalaa ja muita höyryvoimaloita ei voi sammuttaa yön ajaksi, jolloin mm. sähkön kulutus on vähäisempää. Pitäisi olla siis enemmän esim. vesivoimaa ja/tai tekoaltaita, jolloin vedestä jauhettaisiin sähköä vain sitä tarvittaessa.
Mutta vesivoimaa ja varsinkaan tekoaltaita ei saa rakennettua lisää. Siksi sähköä tuotetaan myös yöllä ja sitä joudutaan polttamaan mm. katuvaloina enemmän kuin olisi edes järkevää.
Sähköautot, joita tietenkin ladattaisiin pääosin yöllä olisivat oivaa "säätövoimaa". Sähköautojen lisääntymisen vuoksi ei tarvitsisi aivan heti rakentaa uusia voimaloita, mutta ympäristölle ja kansantaloudelle ne olisivat edullisia.
vero
Kiinnostaisi tietää paljonko sakkoveroa tuosta joutuu maksamaan. Tilanne lienee vähän samanlainen kuin jos autossa käytetään ekodieseliä. Siinähän joutuu maksamaan korkeimman veroluokan mukaista voimalähdeveroa ekodieselin ympäristöhaittojen takia.
Edistettävä
Sähköautojen yleistymistä on edistettävä - ne ovat erittäin ympäristöystävällisä:
1. Sähköautojen autoveroa on vähennettävä oleellisesti;
2. Ns. dieselvero on poistettava sähköautoilta;
3. Ajoneuvovero on poistettava kokonaan sähköautoilta esimerkiksi 10 vuoden määrä-ajaksi;
4. Sähköautot tulee vapauttaa pysäköintimaksuista yleisillä pysäköintialueilla esimerkiksi 10 vuoden määrä-ajaksi.
Tällä hetkellä akut maksavat "maltaita". Jatkossa akkujen hinta tulee alenemaan kun valmistetaan suurina sarjoina eri valmistajien toimesta.
On päästävä ylitse "muna vai kana" vaiheesta.
Asiassa lie itu
Mutta työllisyyden ja kierrätyksen puolesta olisi ainakin vähäsen ideaa että suosittaisiin vanhan auton voimansiirron päivittämistä modernimpaan ja tietenkin mikäettei vaikkapa sähkökäyttöiseksi. Nythän minkäänlaista vero- ym. hyötyä ei tarjota jos vaihtaa moottorin modernimpaan tai asentaa vanhaan moottoriin kaasuttimen tilalle ruiskutuksen ja kolmitoimikatalysaattorin vaikkka se olisikin suht halpa ja helppo konsti vähentää pakokaasupäästöjä - huomattavasti halvempi tietenkin kuin romuttaa ja kierrättää hyvä vanha auto ja ostaa uusi.
Tietenkin uudempiin autoihin ei ehkä kannata paljoa satsata kun ne ovat elinkaarensa loppupuolella jo muutaman vuoden ikäisinä.
Miksi muuten puhua vain Corollasta? Kyllähän mihin vain ajoneuvoon saa sähkömoottorit asennettua, ei se niin mahdoton homma ole.
Toisaalta 30-40 tonnia on semmoinen summa että kukaan ei ryhdy vanhaan corollaan tms. moista summaa kiinni laittamaan... Ehkä johonkin -59 Cadillaciin!
Muutostyöstä
Muutostyöstä melkoisen osan ottaa SUUNNITTELU, eli miten kiinnitetään ja mihin:
- moottori;
- ohjauselektroniikka;
- akut;
- akkulaturi;
- jne.
Jarrutehostimen pitää toimia, jne.
Siten on halvinta tehdä sarjatuotantona samanlaisia.
Tietysti on parasta suunnitella sähköauto alusta alkaen, jolloin sähkömoottorit saadaan suoraan pyöriin ja jarrutusenergialla ladataan akkuja.
Nyt kannattaa miettiä
Nyt kannattaa miettiä, onko se akkujen valmistaminen ympäristöystävllisempää kuin polttomoottorilla ajaminen. Voin kertoa, ettei ole. Aika paljon saa ajaa polttomoottorilla ennen kuin päästään lähellekään samaa kuormitusta.
eco auto???
Mikä tekee sähköautosta päästöttömän? Toki autolla ajaessa ei synny päästöjä, mutta auto pitää ladata, johon tarvitaan sähköä, joka taas tuotetaan ydinvoimalla, kivihiilellä, öljyllä ja ties millä muulla saastuttavalla tekniikalla.
Lisäksi kaikissa raporteissa on unohdettu kokonaan tuo energian tarve, minkä liikenne tarvitsee, sitä ei tuoteta yhdellä eikä kahdella ydinvoimalalla.
Sähköauto
Sähköauto ON ympäristöystävällinen VAIKKA sähkö akkujen laataamiseen tuotettaisiin millaisessa nykyaikaisessa voimalassa hyvänsä.
Ydinvoimaa ja vesivoimaa ympäristöystävällisinä ja halpoina pitää tietenkin rakentaa lisää.
Suomen sähköautojen lataamiseen tarvitaan yhden ydinvoimalan verran sähköä.
Suomessa on sähköstä
Suomessa on sähköstä ylituotantoa jo nyt saati sitten kun ydinvoimaloita tulee lisää. Siis ylituotantoa nimenomaan YÖLLÄ.
Eli tarvitaan lisää kulutusta yöllä, jotta kannattaa rakentaa sähköntuotantoa päiväkäyttöä varten.
Yösähkön hintaporrastuksella saadaan lataus yöajalle, siinä se juju. Sähköautoja varten ei tarvita yhtään lisävoimalaa nyt rakenteilla ja suunnitteilla olevien lisäksi, vaikka puolet Suomen henkilöautoista toimisi sähköllä.
Maksaa muuten nykyhinnoilla n. 2,5 euroa / 100km ajaminen sähköllä.
Suomestakin saa kohta
http://www.youtube.com/watch?v=IUfduZy7C0o
Suomalainen vaihtoehto
Suomalainen vaihtoehto: Sähköautot - Nyt!
.....on limbo. Muutamia
.....on limbo.
Muutamia varmaan tehdään ja projekti haudataan sen jälkeen kaikessa hiljaisuudessa.
Kesäautona kauppamatkoilla varmaan toimii mutta kilometrille tulee hintaa.
eCorolla-konversioita tehdään jo
" Muutostyöstä melkoisen osan ottaa SUUNNITTELU, eli miten kiinnitetään ja mihin:
- moottori;
- ohjauselektroniikka;
- akut;
- akkulaturi;
- jne.
Jarrutehostimen pitää toimia, jne.
Siten on halvinta tehdä sarjatuotantona samanlaisia. .."
.
.
- Tämä eCorolla on nimenomaan tästä lähtökohdasta täydellisesti suunniteltu konversiopaketti. Eli kun on olemassa tietyn vuosimallivälin Corolla / runko, niin tähän periaatteessa "tipautetaan" koko tuo setti. Konversion tavoiteaika on kaksi hallityöpäivää, sen jälkeen auto lipuu äänettömästi* sähkömoottorilla ulos konversiosta
(* tai voi sinne ladata esim. Jaguarin käyntiäänen tai vaikka lehmän ammuntaa jos haluaa ! ; )
- Konversio sisältää kaiken moottoreineen, voimalinjoineen, akkuineen, lataussäätimineen jnejne, ja toki täydellisen interfeisauksen auton alkuperäiseen tietokoneeseen (turvatyynyjen toiminta jne). Kuskille tulee lisäksi sähkökäytön valvonnan LCD-ohjauspaneli vähän "Priuksen tyylisesti".
- eCorolla beta-sarjana jo valmistetaan Tampereen Sähköajoneuvokeskuksessa, entisessä Volvon linja-autotehtaassa. Lisäksi ainakin eAudi- ja eGolf-konversiot ovat työn alla.
Sähköauton kannattavuus
On selvää että toistaiseksi akkujen hinnat ovat suurin este sähköautojen suuremmalle etenemiselle. Tilanne kuitenkin muuttuu koko ajan ja aika nopeasti. Kannattaa huomata että
- Sähköauton energia maksaa noin 3 c/km siinä missä polttomoottorilla menee 10 c/km.
- Samoin huoltokustannukset vähintään puolittuvat. Ei öljynvaihtoa, miltei vapaa moottorin/apulaitteiden huolloista (ei jakopäänhihnaa, vesipumppua, rissapyöriä, kytkintä, starttimoottoria, jne).
Vuotta tai 25.000 kilometriä kohti energiasäästö on yli 1.600 e/v, huoltolaskussa säästö lienee luokkaa 300-400 e/v. Jos arvioidaan säästö 2.000 e/v, niin 5 vuodessa sähköauto onkin jo haukkunut hintaansa takaisin ehkä jo 10.000 euroa.
Vielä tarvitaan lisäksi valtiovallalta vapautus ajoneuvo- ja polttoaineverosta, sekä joku kädenojennustuki tällaisten konversioiden tekemiseen.
Kun tällainen konvertointi on oikea ekoteko ilman saastumisen ehkäisemiseksi, niin kyllä tätä voisi vähän tukeakin - turhempaankin yhteiskunnan rahaa laitetaan !
Ehdotus
En tiedä voiko tää olla mahdollista, tai onko jo käytäntö:
Voisiko shköautossa olla laturi jota pyörittää moottori kuten normiautossa. Laturi lataisi akkuja, kuten normiautossakin.
En omista ajokorttia, enkä tiedä autojen tekniikasta paljoakaan.
Sähköauton kannattavuus
On selvää että toistaiseksi akkujen hinnat ovat suurin este sähköautojen suuremmalle etenemiselle. Tilanne kuitenkin muuttuu koko ajan ja aika nopeasti. Kannattaa huomata että
- Sähköauton energia maksaa noin 3 c/km siinä missä polttomoottorilla menee 10 c/km.
- Samoin huoltokustannukset vähintään puolittuvat. Ei öljynvaihtoa, miltei vapaa moottorin/apulaitteiden huolloista (ei jakopäänhihnaa, vesipumppua, rissapyöriä, kytkintä, starttimoottoria, jne).
Vuotta tai 25.000 kilometriä kohti energiasäästö on yli 1.600 e/v, huoltolaskussa säästö lienee luokkaa 300-400 e/v. Jos arvioidaan säästö 2.000 e/v, niin 5 vuodessa sähköauto onkin jo haukkunut hintaansa takaisin ehkä jo 10.000 euroa.
Vielä tarvitaan lisäksi valtiovallalta vapautus ajoneuvo- ja polttoaineverosta, sekä joku kädenojennustuki tällaisten konversioiden tekemiseen.
Kun tällainen konvertointi on oikea ekoteko ilman saastumisen ehkäisemiseksi, niin kyllä tätä voisi vähän tukeakin - turhempaankin yhteiskunnan rahaa laitetaan !
Regeneroiva järjestelmä..
Tavanomaisen tyyppistä laturia ei käytetä huonon hyötysuhteen takia, mutta sen sijaan sähköautoissa ja näissä konversioissakin on vähän samaan ideaan perustuva ns. regeneroiva jarrutusenergian talteenotto.
Ajomoottori- ja ohjausjärjestelmä sisältää tämän "laturin". Alykäs virransyöttöä säätelevä elektroniikkaosa hoitaa sekä virran syöttöä akuilta moottorille eli kulutusta, että valvoo ja ohjaa samaan aikaan virtaa takaisin lataukseen akkuihin päin silloin kun autolla jarrutetaan, eli moottori tavallaan ikäänkuin "toimii toisinpäin" lataussuuntaan.