Sunnuntai 27.5.2012

Palkittu kuvaaja nauraa Nokian kameraväitteelle: ”Höpsis”

Luotu: 
20.4.2010 19:43
Päivitetty: 
20.4.2010 19:44
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Nokia uskoo kännykkäkameroiden tekevän vallankumouksen, ammattivalokuvaaja ei.

Kahdesti Vuoden lehtikuva -palkinnon saanut valokuvaaja Sami Kero huvittui Nokia-johtaja Anssi Vanjoen tämänpäiväisestä lausahduksesta, jonka mukaan kännykkäkamerat syrjäyttävät järjestelmä- ja jopa ammattilaiskamerat hyvinkin pian.

Kero naureskelee kysyttäessä, miltä Nokian väite kuulostaa.

-Höpsöltä! Mulla on yksi vasta-argumentti, ja se on höpsis! sanoo Kero Uudelle Suomelle.

Helsingin Sanomissa työskentelevä Kero sanoo, ettei kameravallankumous nykyisten kännykkäkameroiden kuvanlaadun perusteella ole ihan lähivuosina edessä.

-Ne ovat hyvin kaukana laitteista, joita mä edes kutsuisin kameroiksi - saati ammattilaiskameroiksi.

-Kamerakännyköiden kuvat ovat väärin valottuneita, niissä on paljon kohinaa pienikennoisuuden vuoksi, ne ovat tuhnuisia..., Kero luettelee nykyisten kännykameroiden heikkouksia verrattaessa järjestelmäkameroihin.

Nokian Markets-yksikköä johtavan Vanjoen mukaan kuvaajilla ei pian "ole tarvetta kantaa ympäriinsä raskaita linssejä". Kero uskoo kantavansa linssejä mukanaan vielä tulevina vuosina.

-Valitettavasti. Toivoisin, että Anssin skenaario toteutuisi. Oikeastaan hän voisi ruveta kehittelemään verkkokalvokameraa, niin ei tarvitsisi kantaa mukana edes sitä kännykkää, Kero vitsailee.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Hymiö

Kyllä uusi tekniikka vanhan voittaa. Ennen tehtiin painokelpoinen teksti miljoona markaa maksavilla valoladontakoneilla. Tietokoneiden typografialle naurettiin: väärin leikattu, insinöörikursiivi ja tökeröt kirjainvälit. No nykyään ei muilla tekstejä tehdäkään, kuin halvoilla pöytäkoneilla.

Sama tulee toteutumaan myös kameroilla. Polttovälit ja pitkät putket korvataan tulevaisuudessa tietotekniikalla. Johan Photoshop-ohjelma on ammattikuvauksen tärkein työväline.

Ilkka Luoma

Mennään vielä pienempään - kärpänen, aivan huippunäkö - ympäriinsä, hyvä hämäränäkö jne ... ja mahtuisi kännykkään. Ei ole montaa aikaa, kun kännyyn integroituu superlinssi ... jostain eläinkunnasta. Ihmisen valovoimaksi on sovittu 1.0 - Canonilla ja Nikonilla on sarjavalmistuksessa jo 1.2 --- Vanjoki ehkä tietää jotain sellaista, mitä kunnostautuneet perinteellisen kameratekniikan taitajat eivät vielä tiedä :)

Sanonyymi

Väite on tietysti huima, niin olisi ollut jokin aika sitten sekin, että Nokiasta tulee maailman suurin "kameranvalmistaja". Nykyisen lehtikuvan tason skaala on laajempi kuin koskaan. Toimittajat räpsivät lehtiin digipokkareillaan kuvia ja vieressä saattaa olla kouluja käynyt lahjakas lehtikuvaaja paremmalla järkkärillä. High end kameroita on kuitenkin Suomessa yllättävän vähän lehtikuvaus puolella. Toki moni lehtikuva ei välttämättä kaipaa parasta kehityksen kärkeä, mutta yllättävän heppoinen silti on se kaluston taso, mitä kentällä näkee.

Tutkimusten mukaan ihmisten lukuhalukkuus on laskenut huomattavasti. Useat lehdet selataan hektisesti, "lukemalla" kuvat ja jos otsikko ja kuva on kiinnostava, niin saatetaan siirtyä kuvatekstin kautta syvemmälle asiaan. Tästä luonnollinen johtopäätös kuvan tärkeyden mennessä tekstin edelle, olisikin vaihtaa osat. Kuvaaja kuvaisi entiseen malliin, nauhoittaisi samalla keskustelun ja toimitus poimisi kärjen ja lisäisi muutaman kommentin.

Yhtä puolinainen tulevaisuuden kuin nykyisyydenkin kuva!

graafikko

Jos ihan aikuisten oikeesti olisit alan ammattilainen nin ymmärtäisit mistä valokuvaamisessa on kyse. Softaa voi kehittää, siruja kutistaa ja tehoja lisätä ja bittimyllyistä saada kyllä ihan kivoja ja käytännöllisiä apuvälineitä, MOT.

Mutta huippuluokan optiikan ja muiden kuvauksessa käytettävien ominaisuuksien ymppääminen kännykkään siten että piuhasta pihalle tuleva tuotos vastaisi ammattimaista jälkeä - huihai.

Toki varmasti tekniikka antaa myöten näiden ominaisuuksien yhdistämiseen, siihen ei tarvita muuta kuin väkertämistä. Mutta lopputulos ei suinkaan olisi kännykkä jossa on kamera vaan kamera jossa on lisävarusteena kännykkä. Jotta kyseinen vekotin siten vastaisi ammattilaisen vaatimuksia kameralle, sen rakenne ja koko muuttuisivat sellaiseksi ettei tavallinen kadunmies enää semmoista "kännykkää" taskuunsa tunkisi.

Saisiko kännykän lisävarusteena sitten laukullisen roinaa joka sisältäisi pikkuruisen vastavalosuojan, pari studiolamppua ja jalustan? Pelkästään tiiviin linssinsuojuksen puuttuminen kännykästä tekee siitä ammattikäyttöön aivan turhan. Siinä ei tsiljoonapikseliset kennot auta jos muutaman millin kokoinen linssi on saanut vähän taskunöyhtää. Mikään itsestään sulkeutuva systeemi, kuten pokkareissa, ei ole tarpeeksi. Jokainen "oikea" kuvaaja tietää mistä on kyse. Tottakai siviilikäyttöön kehittynyt kännykamera on ihan ehdoton.

Ja mitä tulee siihen menneeseen tekniikan kehitykseen, niin huolimatta kehityksestä, tai oikeastaan juuuri kehityksestä johtuen, tulee graafisen alan tuotantolaitoksiin edelleen ja jatkuvasti ns. "valmiita" tiedostoja ja kuvia joita innostunut amatööri toimittaa painettavaksi, "kun se tekeminen on nykyään koneilla niin helppoa". Jos kyseinen "valmis" materiaali julkaistaisiin sellaisenaan kuin asiakas sen on toimittanut niin haukut tulisi, että eihän sen tältä pitänyt näyttää...

Vanaja

Tuo pienikennoisuus olisi helposti korjattavissa ja meikäläinen ainakin mieluusti kantais vähän isompaakin luuria ettei tarvi kohinaa ihmetellä.. Mutta ne muut, ostetaan siroja neitipuhelimia ja kannetaan niitä jossain jättimäisissä nahkapussukoissa tai koteloissa.. Mitä iloa on pienestä luurista jos ei sitä uskalla kantaa "nakuna"?

Toisaalta Anssi on markkinamies ja hänen puheensa ovat mainospuheita eikä mitään syväluotaavia analyysejä.

Pave

Itse olen siirtynyt pokkarista järjestelmään juurikin sen, että sillä saa entistä parempia kuvia ja jos kännykkäkameralla saa yhtä hyviä kuvia, niin silloin taitaa paremminkin tuo "kännykkä" siirtyä kameraan, mutta se ei ole enään mikään taskuun mahtuva malli sen jälkeen.
Toistaiseksi ei ole olemassa sellaista tekniikkaa, jolla kännykän pieni objektiivi saataisiin vastaamaan hyvää järkkärin objektiivia, kokoerokin sen jo kertoo!
Tokihan kännykkäkamerat voi vastata jotain halvaa taskupokkaria, mutta siitä on pitkä matka järkkäreihin ja varsinkin niiden parhaisiin malleihin.

Vieras

Eihän tämä vaadi kuin optisen kuvanvakaajan, photo shopin automatisoinnin ja kännykälle tekoälyä kuvan käsitytelyyn. Se että vastaako saatu kuva todellisuutta on sitten toinen asia. Mutta se tuskin on mikään ongelma suurille massoille.

JAK

Jollei fysiikanlakeja ole uudelleenkirjoitettu, niin ei onnistu. Katsotaan 40 vuoden kuluttua uudestan. Seuraavaksi Vanjoki varmaan väittää tuovan Hubble-tasoisen optiikan kännyköihin viidessä vuodessa.

Näitä väitteitä kännykameran loistavasta kuvanlaadusta on hehkuteltu siitä asti, kun niitä on ollut saatavilla. Noin 10 vuotta on mennyt ja ei olla edes päästy kertakäyttöpokkarin tasolle.

Lakelander

Tulossa on kyllä ihan uuteen tekniikkaan perustuva kenno, joka on senverran iso hyppäys nykytekniikkaan että tuo pokkaritaso saattaa olla muutamassa vuodessa mahdollinen.

Mutta ne linssit. Ammattitasoinen optiikka on kyllä mahdollista mobiilipuhelimeen, mutta se on sitten sen Nokian ensimmäisen, oliko se nyt parikiloisen "Gorba"-kännykän kokoa.

riekkolanjuhani

Uskon kehitykseen ja kännykkäkameraan, mutta se ei voi korvata koskaan jatkuvasti kehittyvää kameraa ammattityössä jo kokonsa vuoksi. Tämän sanon pitkän kokemukseni perusteella olematta oraakkeli.
Juhani R. 78 v. Tampere

Hannu Mikael

mutta yltiöpäiset mainospuheet eivät vakuuta.
Kännykkäkamera ei laadullisesti syrjäytä kuvaamiseen tehtyä kameraa.
Piste.
Kännykkäkameran kaltaiset monitoimilaitteet ovat aina ominaisuuksien kompromisseja. Ominaisuuksien kustannuksella.
Optiikkaa ei puristeta elektroniikaksi.

"..kännykkäkamerat syrjäyttävät järjestelmä- ja jopa ammattilaiskamerat hyvinkin pian."

Tällaisten lausuntojen äärellä tulee mieleen, että Vanjoki ei edes harrasta kuvausta tai hänellä on alkoholiongelma.

Hubert

Kuten Vanjoen. Nokia on häivähdys vesilätäkössä kymmenenvuoden päästä. Nykyisiin järkkäreihin tulee puhelimet jolloin objektiivien laatu saadaan pysymään korkeatasoisena, eikä varsinaisia puhelimia tarvita. Objektiivien linssielementit kun asettavat fyysiset esteet asentamasta niitä Nokia rimpuloihin. Puhelin voidaan sijoittaa vaikka muistitikun sisään. Nokia voi jatkaa maineikkaiden kumisaappaiden valmistusta.

Yleisnero

"Ihmisen valovoimaksi on sovittu 1.0"

Ei pidä paikkaansa. Valovoima on objektiivin suurin aukko eli pienin f-luku. f-luku on taas aukkosuhde, joka on polttoväli jaettuna sen todellisen aukon halkaisijalla, josta valo pääsee läpi. On olemassa objektiiveja, joissa valovoima on 1.0 eli polttoväli on sama kuin aukon halkaisija. Käytännössä puhutaan aukoista 1.4, 2.8, 4, 5.6, 8 jne ja joka askeleella aukon pinta-ala on puolet edellisestä.

Tulipas avauduttua.

Toivottavasti pitää uutinen paikkaansa. Sitten voisivat julkaista sellaisen Canon 5D:n muotoisen holkin johon sen kännykän voi kiinnittää. Sitten olisi hyvä kuvaus ergonomia myös. Ei saa unohtaa pikanappuloita rajaukseen ja syväterävyyden säätämiseen.

Lisäksi laittaisin toivelistalle sellaisen näytön niihin puhelimiin, että voisi katsoa HDR-kuvia ilman tone mappingiä! se olisi vasta jotakin se!

Ja hei Vanjoki, mä haluisin ny alkuun sellasen kännykameran joka pystys tallentaan 20 aukkoa sävyjä, ilman aberraatioita ja mun mieleisellä syväterävyydellä. Jos saisit alle 100€ hintaluokkaan niin hyvä. Resoluutioo ei tartte olla yli 20Mpikseliä ettei tuu liian suuria tiedostoja.

intrigööri

pitäisi olla myös sähköhammasharja ja partakone. Hierova pää jatkovarrella olisi myös hyvä, siis selän hierontaan.

Matti O Koskela

No olipas uutinen. Että kaksi kertaa palkinnon saanut kuvaaja voi aateloida itsensä hitech teknologian ylipapin tasoiseksi tietäjäksi: että kun kerran nykykännyköistä ei ole mihinkään, ei tulevaisuus voi olla yhtään sen parempi. Höpsistä.

Suutari pysyköön lestissään. Ainakin tämä kansan pysyväisviisaus pitänee paikkansa. Kun nykyjärkkäri jo lähes hihasta repii kuvaajansa paikalle ja räpsii automatiikallaan raw tason mammutteja repullisella punarenkaallisia tykötarpeita.

Eihän se nyt komeelta näytä, jos jatkossa kännykällä kuvia puhelun sekaan näppäilevä prokuvaaja sekoittuu harmaaseen massaan. Kas kun ne kännyrobotit ei ees pidä komeeta ääntäkään, mistä rahvas hänet huomaisi:)

joukoakoskinen

Esiinny sinä vaan vakuuttavana kuvaajana - tapasin Lapissa ruotsalaisen kuvaajan jonka ykköskamera painoi 40 kiloa. 50 kiloa lasinegoja ja muuta kalustoa eväineen ja telttoineen raahasi kymmenpäinen renkilauma usealla autolla ja mönkijällä.

A4 - koon lasille keroja ja kuruja - 70 viivaa millille! Herran kuvakirja on kirjastoissa Suomessakin. Nyt on vaan aivan turhaa tuo tarkkuus - kuvien katselu/näyttölaitteet ovat se heikoin lenkki. Pienemmällä vehkeellä pääsee parempiin kuvakulmiin nopeammin.

Menetämme vain yhden kuvauskohteen - putkillaan ylväästi poseeraavan herra Keron. Valokuvaajan.

KunniaTohtori

Joo kännykkään pitää saada lentokone. Ja halpamalleihin semmoinen Ultralight A, jolla saa porhaltaa ilman lupakirjaa. Ai perkele, se olisikin tosi uutuus. Ei muuta kuin kännykkä taskuun ja komento "Tallinnaan" ja niin lähtis lentoon.

Sitten kalliimpiin malleihin semmoinen Concorde ominaisuus, jolla pääsis Nykkiin tai Taiwanin rientoihin alta aikayksikön.

Tsunami

Renkaanvaiho edessä. Saako siihen luuriin paineilman, letkut ja pulttipistoolin. Mopolla matkatessa olisi myös kaasukeitin hyvä ominaisuus, delukse mallissa vilä pikku pakastin. Akun kestoksi ilman muuta täydellä teholla käytettäessä 2 kuukautta

KunniaTohtori

Älkää nyt kaikkia tulevaisuuden ideoita kerralla pöytään lyökö. Se olis taattu menestysmalli jossa olis nuo paineilmat ja pulttipistoolit. Ai perse, olis se hieno juttu.

Ja sitten vois vielä olla pikavalintana millimetri ja tuuma mitoitus. Ja tietenkin tunkki vaikka sitten siihen delux malliin. Ei muuta kuin NOKIA 900000 auton alle ja tekstiviesti nosta ilmaan, niin pirssi kohoaisi maksettujen senttien mukaisesti.

Tää on varmaan UudenSuomen herkullisin kommenttiosio aikoihin.

Juhani Putkinen

Elektroniikan kehitys ei suinkaan ole vielä päättynyt.

Kun kennojen resoluutio kasvaa ja kennojen koko samalla pienenee - yhden pikselin koko pienenee, niin samalla myös linssin kokoa voidaan pienentää.

Daniel Koskinen

Periaatteessa tuo pitänee paikkansa, mutta samalla vähenee myös valovoima ja dynamiikka. Mitä pienempi pikseli, sitä vähemmän fotoneja siihen osuu. Ja paljon puhuttu kohina myös lisääntyy. Näitä kohinoita korjataan toki ohjelmallisesti mutta samalla häviää informaatiota. Pikselien määrällä ei voi myöskään korvata optiikan erottelukykyä.

Juhani Putkinen

Herkkyyskin kehittyy.

Yhä pienempi määrä fotoneja kyetään ilmaisemaan.

Miettikääpä vaikkapa LEDien kehitystä.

Aikanaan isosta murikasta saatiin suurella virralla ulos melko heikko valoteho. Vuosien ja vuosikymmenien kuluessa LEDeistä on kehittynyt aina vaan suuremman valotehon antavia aina vaan pienemmällä sähköteholla.

Kuten sanottua kehitys kehittyy koko ajan.

Nyt parhaat filmit ja valovoimaiset suuret objektiivit mahdollistavat melko hämärässä kuvaamisen ilman salamaa - pitkällä valotusajalla.

Uskallan ennustaa, että elektroniikalla päästään parempaan pienemmillä ja halvemmilla objektiiveilla.

yypee

Porukka on hyvällä tuulella ja mikäs sen mukavampaa. Muistellaanpa vähän. Viisitoista vuotta sitten kännykällä ei pitänyt olla mahdollista ottaa valokuvia, ei pitänyt olla mahdollista kuunnella musiikkitiedostoja tai puhumattakaan teräväpiirtotv-lähetyksien katsomisesta.

Onko valokuvaaja siis paras mahdollinen asiantuntija kertomaan mitä puhelimella voi ja ei voi ikinä tehdä?

Annammeko leipureille oikeuden vastaavasti julistaa, mitä esimerkiksi asekehityksessä on mahdollista tehdä?

finbatt

ja insinöörit punastelee taustalla. Vanjoki on lupaili aikanaan dvd-tasoista videokuvausta, eipä näy vieläkään nokiaa joka erottelee 576 vaakajuovaa videokuvaan. Kännyköiden kehitys on toki ollut huimaa puolijohdetekniikan kehittymisen ansiosta, samoin kamerafunktio on parantunut. Vaikka jätettäisiin kameroiden kuvanlaatu sikseen, ammattilaiskamerat tallentavat jo 50+ megapikseliä.

Mölytä pitää, että vuosineljännestulos näyttäisi hyvältä.

Haggis

Jokainen järjestelmäkameralla valokuvausta vakavasti harrastanut tietää, että villeimmässä mielikuvituksessakaan tämä Nokian skenaario ei ole näköpiirissä.

Ajatellaanpa vaikka kokoa. Ammattikuvaaja arvostaa kouraan tukevasti istuvaa laitetta, jolla saa kunnon kuvausotteen. Tällöin isompi on usein parempi jo fyysisistä syistäkin johtuen riippumatta kennon ja objektiivin laadusta. Sitten vielä etsin. Järjsetelmäkameran suurikokoinen etsin antaa oleellisesti paremman ja välittömän yhteyden sekä mielikuvan siitä, millaiselta valmis kuva voi mahdollisesti näyttää. Kännykä digitaalisesta näytöstä voi usein vain arvailla, minkälainen lopullinen kuva tulee olemaan. Näistä syistä kännykän kokoa pitäisi huomattavasti kasvattaa, minkä johdosta kyse ei olisi enää kännykästä, vaan kamerasta, jolla voi soittaa.

Entäpä sitten akkujen kesto esim. sarjakuvauksessa, kennon kohina, objektiivien monipuolisuus, laatu ja vaihdettavuus, salaman voiman riittävyys. Ei tule mitään - ajatuskin on täysin naurettava.

Allekirjoittanut

Ehkä ammattilaisia varten voisi kehitellä 20 kiloa painavan adapterin, johon 80g painava pikkuruinen kännykkäkamera kytketään. Silloin kamerasta saisi hyvän kuvausotteen ja siihen voisi laittaa suurikokoisen 52" laajakuvanäytön etsimeksi.

Tällainen järeä adapteri antaisi ammattilaiselle heidän tarvitsemaansa uskottavuutta tavallisten junttien keskuudessa, jotka kuvaavat pelkällä kamerakännykällä.

Vain valon aallonpituus on rajana pienikokoisia kennoja ja objektiiveja suunniteltaessa. Tuntuuko asia naurettavalta? Onko kaikki keksimisen arvoinen jo keksitty, kuten 1700-luvun lopulla luultiin höyrykoneen keksimisen jälkeen? Itse uskon, että jossain laboratoriossa jo kehitetään nanokameraa, joka toimii atomitasolla.

KunniaTohtori

Joo, nanoteknologiaan perustuvia puhelimia on jo olemassa. Mutta ei Suomi eikä ainakaan NOKIA omaa tarvittavaa osaamista saatikka teknologiaa.

Mutta hälläkö väliä. Mitä sitä NOKIAa mollaamaan. Kukin taaplaa tyylillään. Ei muuta kuin kaikkea hyvää NOKIAlle ja muillekin Suomalaisille firmoille.

Vaan sen sanon, että olis se leipäkone hyvä juttu kännykässä ja sitten semmoinen lehtipuhallin turhemmassa mallissa.

Haggis

Ehkä tuo 20 kg on tosiaan liikaa, mutta varmaan Nokia voisi kehittää "hands-free" tyyppisen lisälaitteen joka kiinnitettäisiinkin langattomasti silmään. Siitä sitten ajatuksen voimalla rajaamaan maailmaa ja ottelemaan kuvia sadan megapikselin tarkkudella ilman kohinoita. Jälleen Nokia olisi voimissaan.

Allekirjoittanut

Pitkällä tähtäyksellä tähän ollaan menossa. Nykyään pystytään jo ohjaamaan laitteita pelkällä ajatuksen voimalla ja halvaantuneille ajatuksen avulla toimiva tietokone on jo todellisuutta.

Silmä on kuitenkin huono neulansilmäkamera, jonka fokuksessa on ainoastaan hyvin pieni tarkka kohta. Fokusta ympäröivä kuva on paljolti aivojemme synnyttämää illuusiota.

EsaKivivuori

Aikaisempi kokemukseni Nokian ko. tuoteryhmän edustajien kanssa osoitti selvästi, että kuvaajan toiveilla tai kommenteilla ei ole sijaa, vaan maailman suurimassa kyllä tiedetään mitä pitää tehdä.

Kuitenkin suuri osa käyttäjistä tarvitsee kännykän kameraa aivan jokapäiväisten usein perheeseen liittyvien muistikuvien tallentamiseen. Päiväkodit, koulujen juhlat, lomamatkat, nähtävyydet, näyttelyt ja töihin liittyvät asiat ovat jokaiselle tuttuja aiheita.

Niiden tallentamiseen tarvitaan kameralta erityisesti herkkyyttä toimiakseen edes siedettävästi huonoissa olosuhteissa.

Jotta tähän päästäisiin, pitäisi joko A) kennoa suurentaa (ei mahdu puhelimeen, koska sen myötä myös optiikka suurenee), B) valovoimaa parantaa (zoomeissa hankalaa koska koko kasvaa) tai C) vähentää pikseleitä ja tehdä niistä vastaavasti suurempia ja samalla "herkempiä", D) valita noin 50-millin normaaliobjektiivia tai 35-millin laajakulmaa vastaava polttoväli (puhelimessa noin 4-6 mm) ja hoitaa zoomaaminen ohjelmallisesti. E) käyttää takaa valaistua tai vielä uudenpaa tekniikkaa käyttävää kennoa.

Viimemainittu on varmaankin käytössä Nokiankin tulevissa puhelimissa.

4 milj. pikseliä riittää oikein hyvin. Siitä saa näyttävän 30 x 40 näyttelyvedoksen (joka ei usko, voin näyttää). Kun piksleitä on vähämän ja isompia mutta riittäväti ja optiikan polttoväli järkevä on myös helpompaa valmistaa erittäin hyvälaatuinen optiikka valovoimaltaan esim. f/2.8. Jos tulevassa mallissa voidaan todellisuudessa käyttää herkkyyksiä ISO 800 asti, pärjää valovoimalla f/2.8 ja tuolla herkkyydellä erittäin huonoissa olosuhteissa.

Jos taas markkinointiosasto ei halua/osaa myydä laatua, vaan haluaa pysytyllä pikselikilpajuoksussa (joka digikameroissakin on jo hellittänyt) on tilanne tietysti toinen.

Toivorikkaana voisi kuvitella, että kamerankäyttäjätkin otettaisiin vakavasti luonataisena osana multimediaa aivn kuten musiikinkin käyttäjät on huomioitu.

Ystv. terv.

Esa Kivivuori
http://www.esakivivuoriphotography.fi

Vieras

Itse huvituin kovasti Keron seuraavasta kommentista:
"Ne ovat hyvin kaukana laitteista, joita mä edes kutsuisin kameroiksi"
Yhtä hauskoja molempien kommentit, Anssin ja Keron, kummankaan kommenttia ei vissiin pidä ottaa tosissaan?

Vieras

Eli tässä Nokian kamerakommentissa alkaa taas olla sitä etukenoa, millä ollaan kehityksen kärjessä eikä vaan koko ajan peesailla muita!

Onhan se tylsää kameravalmistajille jos Nokia ottaa markkinaa mutta mitä siitä :)

Vieras

Anssi lienee lintsannut fysiikan opetuksesta optiikan suhteen. Nykyiset CMOS-kennot eivät myöskään juurikaan tue Vanjoen väitteitä. Järkkäreitä päihittävää kamerapuhelinta tuskin tulee olemaan kuuna päivänä.

Vieras

Valovoimaisuutta kuvaava suure ei kerro objektiivin laadusta muuta kuin polttovälin pituuden suhteen himmentimen suurimman käytössä olevan aukon halkaisijaan. Kyseessä on siis visuaalisen laadun osalta täysin merkityksetön tieto. Voisipa sanoa jopa päinvastoin, että suurivalovoimaisesta objektiivista on erittäin vaikeaa rakentaa edes kohtuullisen aadukkaita kuvia tuottavia objektiiveja.

JouniM

Vielä kun Nokia oppisi tekemään uudelleen puhelimia joita ei tarvitse jatkuvasti ja toistuvasti lähettää huoltoon niin sekin olisi jo parempi lähtökohta... Silloin se kamerakännykkä olisi mukana eikä huollon hyllyssä.

REXILEX

PARASTA YHDISTÄÄ AMMATTIVALOKUVAAJIEN TOIVEET JA UUDEN TEKNIIKAN TOTEUTTAJIEN NÄKEMYKSET !!!

Tällätavoin yhteistyössä saadaan varmasti moni "moka" vältettyä !
Aikonaan hymylytti meitä, Nokian miesten haaveet kännykästä, sillä olimmehamme energia-asiaintuntijoita; Itse asiassa emme uskoneet, että kännykkään siihen kokoon saadaan niin paljon kapasiteetia, että toiminnat olisivat mahdollisia, koska akkutilan täytyi olla myös pieni.

Kyllähän Anssi Vanjoki totta tietysti lausunnoissaan puhuu, vaikka katsookin asiaa eri perspektiivistä, kuin ammattivalokuvaaja. Olen tuntenut Anssin jo koulu- ja partiopoikana, totuuden mies ammattiasioissa.

Ilkka V T Juutilainen
Juudaan Kuningas , 21.04.2010

Vieras

Arvoisat keskustelijat eivät nyt ole perehtyneet syvällisesti siihen missä optiikassa, sensoritekniikassa ja signaalikäsittelyssä on oikeasti kysymys.
Yksi fotoni riittää kohteesta jos sensori on riittävän herkkä sen tunnistamaan. Signaalinkäsittelyä mukaan ja kummasti huonosta linssistäkin muodostuu hyvä kuva. Ota 100 kuvaa nopeasti samasta kohteesta ja signaalinkäsittelyllä muodostat erittäin tarkan kuvan. On näitä keinoja ja koko ajan lisää tulee. Kyllä Anssi on taas kerran oikeassa.

Superurpo

Joo. Ei se fysiikan lakien muuttaminen käy käden käänteessä. Noin iso uho Nokialta kyllä on ehkä hieman ennenaikaista, mutta henk. koht. uskallan odottaa, että tällä alueella käytetty tutkimusraha ei ole menossa hukkaan, vaan lähitulevaisuudessa (lue vuoden sisään) nähdään merkittävää parannusta kännykameroissa.

Osa tarinasta lienee kuitenkin hyvä uutinen peruskuvaajalle. Tässä muutamia huomioita:

Snapdragon tason prosessori ja tulevat tehokkaat DSP:t mahdollistavat esim. kasvontunnistukset ja muunlaiset DSP-laskutehoa vaativat ominaisuudet, joita toistaiseksi on nähnyt lähinnä vain pokkareista ylöspäin.

Nanoteknologiaan perustuvat kennot pystytään puristamaan huomattavasti pienempään kokoon ilman merkittävää kohinan lisääntymistä. Lisäksi ne ovat herkempiä valolle. Näiden tuloa tuotantoon odotellaan lähitulevaisuudessa. Harmittavaa on se, ettei täällä foorumilla tunnu, kuin 10%:lla olevan edes hajua siitä, mihin saavutuksiin nanoteknologian kehitys tällä alueella tulee johtamaan.

Optiikkaa tuskin pystytään merkittävästi pienentämään ja
en äkkiä usko, että tähän liittyvää selkeää parannusta on luvassa. Viime syksyllä TI:n OMAP-DM525 sarja mahdollisti kuitenkin jo 20mpix kennot puhelimissa ja jos lähivuosina mennään eteenpäin, voi digitaalinen zoomauskin parantua merkittävästi, vaikkei tuo ehkä kunnon putkea korvaakaan.

Jos optiikkaa kyetään pienentämään, on oikeastaan kaikki muut palikat alkaa olla valmiina. Niin, että kaikille pappakuvaajille vaan terveisiä. Grammari pyörimään vaan. Siinä sitä on kaikki nyanssit mitä äänestä voidaan jälkipolville tallentaa.

Eikä kukaan ei sanonut, että mallit tulevat myyntiin huomenna, joten jään odottamaan pokkarin korvaajan launchia Q1 2011, ellen jo syksyyn mennessä. Ja muutaman vuoden sisällä merkittävämpiä askelia optiikan suhteen.

Mitäs tuumaatte?

REXILEX

EIHÄN MEIDÄN TARVITSE VERKKOKALVOKAMERAA KEHITELLÄ, SILLÄ SE ON KAIKILLA EHEÄT SILMÄT OMAAVILLA TOIMINNASSA.

Ymmärrän, että kyse on siitä miten se saadaan yhdistettyä aivoihin kuvana, samalla tavoin se saadaan yhdistettyä koneelle kuvana, kun ärsykeaallonpituus on sama !!

I V T Juutilainen
Juudaan Kuningas

Brandheim

Huoneen kokoisesta tietokonehirviöstä tuli sirun kokoinen ja kehitys jatkuu.Eläimet ovat kehittäneet näköaistinsa äärimmilleen ,myös hajuaistinsa sekä tunto että telepatian myös eräissä tapauksissa muistin.
Eikö näitä pysty ihminen kehittämään ? Onko maapallo vielä litteä ja kietääkö aurinko maata?
Suomalaisen keksinnön tie tyrmätään sanoilla "ei onnistu se on puppua".Olen törmännyt tähän useamman kerran ja silloin tällöin ehdotus on tullut keksintönä ulkomailta takaisin suomeen.

Näitä keksintöjen blokkaajia on suomalaisissa työpaikoissa usein jopa johtavissa asemissa.Tavallinen ihminen ei keksintöään voi yksin lähteä kehittämään, vastus on liian suuri.

Vieras

Tuttuni joka on Lahden Muotsikasta valmistuneita valokuvaajia ja teki pitkän uran yhden Suomen suurimmista lehtitaloista valokuvaajana, ottaa edelleenkin muotokuvat perheestään ja läheisistään perinteisellä säädettävällä järjestelmäkameralla. Järkkärit hänellä ovat vaihtuneet vuosien varrella yhä kehittyneemmiksi, mutta ainoastaan nopeat tilannekuvat hän ottaa digijärkkärillä, muut kuvat, esim. muotokuvat tavallisella perinteisellä järkkärillä, jossa voi tehdä kaikki valon säädöt, eikä tarvi photoshoppailla jälkeen päin.

Tuttuni ottamia muotokuvia näkee arvostetuissa gallerioissa myös Suomen ulkopuolella.

Täällä Vanjoen lausuntoa puolustavat lukee varmaan kaikki klassikkokirjatkin Valittujen Palojen lyhennyksinä ja ostaa kaiken mahdollisen piraattitavarana. Heidän mielestään kai laadulla ei ole mitään arvoa?

Yleisnero

Valotuksen voi mittailla ja säätää digi ja filmi järkkäreillä ja erillisillä valotusmittareilla ihan yhtä hyvin. Ei yhden kuvaajan menestys markkinoilla meinaa teknisessä mielessä mitään. Mieti vaikka jotain Dave Hilliä... ei ole suomessa ketään yhtä menestynyttä kuvaajaa ja pystyisikö hän toteuttamaan tyylinsä filmikameralla ja pimiövirityksillä? Ei mitenkään.

Jotkut ottavat kuvia vielä jostain syystä filmille ja sen voi hyvin ymmärtää imagollisista syistä ja yksilöllisen tyylin perusteella. On kuitenkin aikas vaikea perustella filmi tai pokkarikuvausta kenenkään ammattilaisen harrastamaksi.

Ammattihan on nimenomaan sitä, että tehdään sellaisia kuvia, joista asikas maksaa eli mitä asiakas haluaa. Silloin on hyvä olla pelivaraa. Mitä pelivaraa on filmikuvassa tai pokkarin/kännykän pakatussa kuvassa? Ei oikeastaan yhtään verrattuna vaikka 14bit RAW kuvaan. Kyse ei olekkaan siitä, tarvitseeko valotusta korjata jälkeenpäin vaan onko niin tarvittaessa mahdollista tehdä.

Ensimmäinen askel kohti kamerakännyköiden ammattikäyttöä olisi siis RAW-kuvauksen mahdollisuus.