Sunnuntai 27.5.2012

Lakkohamstraus alkoi jo - kauppa tyhjeni lempiruoista

Luotu: 
21.4.2010 07:50
Päivitetty: 
21.4.2010 07:52
  • Kuva: Uusi Suomi
    Leipähyllytkin tyhjenevät lakon edetessä.

Kymmenet ruokatehtaat ovat yöllä pysähtyneet elintarvikealan työtaistelun vuoksi.

Lakko näkyy ruokakaupoissa todella nopeasti.

Helsingin Sanomien mukaan ihmiset ovat jo aloittaneet hamstraamisen. Helsingin Itäkeskuksen Citymarketin tilanteesta raportoineen lehden mukaan suosikkituotteet ovat jo loppuneet kaupan hyllyltä.

Lehden mukaan esimerkiksi lihapullapannut, kermaperunat ja broileripastat ovat jo lopussa.

Myös tuoreet leivät ja lihat tulevat hupenemaan hyllyiltä, kun uutta tavaraa ei toimiteta kauppoihin.
Lakko kestää kolme vuorokautta eli lauantain vastaiseen yöhön asti.

Maanantaina illalla alkavat myös elintarviketeollisuuden ilmoittamat työsulut, jotka voivat vaikuttaa jo vapun ruokaostoksiin. Työt ja palkanmaksu keskeytyvät tuolloin muun muassa lihateollisuudessa, leipomoissa sekä makeis-, valmisruoka- ja kalateollisuudessa.

Kaiken lisäksi jo ennen illan neuvotteluja SEL ilmoitti uudesta työtaistelusta, joka uhkaa vapun jälkeisellä viikolla eli 5.–10. toukokuuta 84:ää yritystä.

Neuvottelujen vaikein kysymys ovat edelleen työaikamuutokset, joita työnantajapuoli on ajanut sopimukseen ennen kaikkea kaupan aukiolojen muutosten vuoksi. Elintarviketeollisuus haluaisi pystyä toimittamaan kauppoihin tuoretta tavaraa yhtä sujuvasti kaikkina viikonpäivinä.

Myös palkankorotuksia koskevat näkemyserot ovat olleet suuria.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

JanneGPirinen

"Maanantaina illalla alkavat myös elintarviketeollisuuden ilmoittamat työsulut.
Työt ja palkanmaksu keskeytyvät tuolloin muun muassa leipomoissa"

HeimoV

"Jos kukaan ei hamstraa, niin ruokaa riittää", tämä lause on suomalaislle yhtäkuin "nyt äkkiä kauppaan ja osta niin paljon kuin jaksat, vaikka puolet meneekin lopuksi kompostiastiaan"

Eli nämä kaupan- ja elintarvikealan lakot osoittavat aivan loistavasti millaisia me suomalaisetkin olemme, itsekkäitä omaan napaan tuijottelijoita, ilman järjen häivää.

Cain

Jep. Sellaisia ihmiset ovat. Kansallisuudesta riippumatta.

Suomessa toisaalta ei(toistaiseksi) suuremmin pommi-iskujen, tulipalojen tai ammuskelujen jälkimainingeissa (tai vartijoiden lakon aikana) harrasteta yleistä ryöstelyä tai hulinointia. Tai elintarviketeollisuuden lakkojen aikana. Että siinä kohtaa ollaan vielä voitolla...

Ja mitä tulee itse uutiseen. Miksi kauppiaat antavat aina yhdys sana vammaisten kirjoitella noita lappuja.

Vieras

Ei Suomessa ole ollut mitäään Neuvostoliiton kaltaista tilannetta kaupoissa vuosikymmeniä (jos edes koskaan), mutta kansalla on ihan samanlainen geeni olemassa: heti, kun uutisissa mainitaan edes jotain tähän liittyvää, kiitää kaikki jonottelemaan - neuvostoliitossa hyökättiin myös kaikki jonottelemaan, vaikka ei ollut edes tiedossa, mitä oltiin jonottelemassa - oli se sitten vessapaperia tai makkaraa :)

Tuulikki2

Ei meidän Lidlissä ainakaan lakko näkynyt mitenkään.

Ja jos leipä loppuisi, sitä osaa tehdä itsekin, ainakin jos peukalo ei ole keskellä kämmentä. Siinä on vain se vika, että sitä tulee syötyä enemmän kuin tarpeeksi. Maku, kun on on paljon parempi kuin kaupan leivissä.

Eikä lopu

Kävin eilen ostamassa ruispalapaketin ja naapurissa on lihan jalostamo,josta saa lihat,leikkeet ja makkarat. Eivätkä mene lakkoon!
Naurettavaa hamstrata ihankuin olisi nälkävuosi tulossa.
Jos oikeesti on kolmen päivän lakko?
Eikös jokaisella pitänyt olla joku Kotivara-varasto, jolla pitäisi tulla toimeen kriisitilanteessa. Näyttää ihmiset panikoivan, ihan niinkuin Media vaan pyörittää.