Sunnuntai 27.5.2012

Tästä reiästä tuli iso tappelu

Luotu: 
22.4.2010 15:54
  • Kuva: Posiva/Jussi Partanen
    Onkalon tunneli on kaivettu jo yli neljä kilometriä pitkäksi ja se ulottuu noin 400 metriä maan pinnan alapuolelle. Kuvassa niin sanottu tutkimuskuprikka Onkalossa.

Faktakulma

TVO:n ja Fortumin ydinjätehuollosta vastaava Posiva hakee loppusijoituslaitoksen rakennuslupaa valtioneuvostolta vuonna 2012. Loppusijoituslaitoksen viralliset rakennustyöt Olkiluodossa aloitetaan vuonna 2014, ja polttoaineen loppusijoituksen on määrä alkaa vuonna 2020.

Loppusijoituslaitoksen kapasiteetti riittää TVO:n ja Fortumin nykyisten yksiköiden sekä rakenteilla olevan Olkiluoto 3:n ydinpolttoaineen loppusijoitukseen. Laitokseen mahtuisi myös suunnitteilla olevien Olkiluoto 4:n ja Loviisa 3:n käytetty ydinpolttoaine.

Hallitus jätti Fortumin nyt ilman lupaa Loviisa 3:lle, mutta sille varattu osa niin sanotusta Onkalosta jää Fortumin varaukseen tulevaisuutta varten.

Hallituksen periaatepäätöksessä ydinvoimaluvan saajiin kuuluva Fennovoima on ahtaalla ydinjätteensä loppusijoittamisen kanssa. Yhtiö itse uskoo, että ongelmaa ei ole – se olettaa sijoituspaikan löytyvän TVO:n ja Fortumin omistaman Posivan luolasta Olkiluodosta – mutta Posivassa asiasta tunnutaan olevan eri mieltä.

–Olkiluodon onkalo on suunniteltu Posivan perustajayhtiöiden TVO:n ja Fortumin käyttöön. Sijoituspaikan tutkittu alue on sen kokoinen, että se riittää Olkiluoto ykköselle, kakkoselle, kolmoselle sekä neloselle, ja Loviisan ykköselle, kakkoselle sekä kolmoselle, luettelee TVO:n tiedotuspäällikkö Juhani Ikonen Uudelle Suomelle.

Fennovoiman oletus perustuu eduskunnan linjaukseen, että koko maan ydinjäte tulisi sijoittaa niin sanotun kansallisen ratkaisun mukaisesti vain yhteen paikkaan. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) totesi kuitenkin hallituksen päätöksen jälkeen, ettei Posivaa voi ”pakottaa” ottamaan Fennovoiman jätettä.

–Se [Olkiluodon sijoituspaikka]ei missään vaiheessa ole ollut mikään kansallinen ratkaisu, toteaa myös Ikonen. Aikaisemmin Posiva on kieltänyt Fennovoiman mahdollisuudet päästä osalliseksi Olkiluodon Onkalosta vielä jyrkkäsanaisemmin.

Uusi Suomi ei torstaina päivällä tavoittanut Posivan toimitusjohtaja Reijo Sundellia tai viestintäjohtaja Timo Seppälää kommentoimaan, mikä on Posivan virallinen nykykanta asiaan. Omistaja TVO:n kanta on kuitenkin paljon puhuva.

Fennovoiman toimitusjohtaja Tapio Saarenpää kertoo Uudelle Suomelle uskovansa, että pääsy Posivan luolaan on neuvoteltavissa, mikäli ydinvoimalupa ensin saadaan sekä hallitukselta että eduskunnalta. TVO:n Ikonen vastaa samaan kysymykseen kierrellen.

–Neuvotteluthan ovat aina mahdollisuus, mutta alue on rajallinen, Ikonen sanoo. Ikonen ja Saarenpää eivät välittäisi spekuloida, paljonko Fennovoima voi joutua maksamaan paikasta Posivan Onkalossa.

–Jätehuolto kokonaisuutena maksaa miljardeja, mutta yhteistyön hinta jää neuvoteltavaksi, Saarenpää sanoo Uudelle Suomelle.

Onko summa lähellä noin 300 miljoonaa euroa, josta on tässä yhteydessä aikaisemmin ollut puhetta?

–Taitaa olla niin, että Posiva on satoja miljoonia käyttänyt työhönsä siellä. Suuruusluokka on siis tuollaista tasoa. Mutta en välittäisi avata tätä keskustelua, Saarenpää toteaa.

Fennovoima osti yhtiön perustamisvuonna 2007 Olkiluodon saarelta oman 24-hehtaarisen maaplänttinsä, joka on yhtiön mukaan tarkoitettu ”kansallisen ratkaisun” käytettäväksi. Ikosen mukaan Fennovoiman alueella on ”varsin vähän merkitystä”.

–Ei [loppusijoituspaikkaan] oteta länttiä sieltä ja länttiä tuolta.

Saarenpään mukaan Fennovoimassa ei ole kartoitettu esimerkiksi oman loppusijoituspaikan perustamista, sillä yhteisen ratkaisun uskotaan löytyvän. Oman luolan perustaminen Suomeen olisi käytännössä ainoa vaihtoehtoinen ratkaisu, sillä ydinjätteen vieminen ja tuominen on kielletty Suomen laissa.

TVO:n Ikonen kertoo, että Suomen kallioilta löytyy muitakin mahdollisia loppusijoituspaikkoja. Asiaa kartoitettiin Olkiluodon loppusijoituspaikan suunnittelun yhteydessä. Fennovoiman on annettava kuuden vuoden kuluessa hallitukselle tarkempi selvitys ydinjätehuollostaan.

Oletko huolissasi ydinjätteestä? Vastaa kyselyyn täällä.

Faktakulma

TVO:n ja Fortumin ydinjätehuollosta vastaava Posiva hakee loppusijoituslaitoksen rakennuslupaa valtioneuvostolta vuonna 2012. Loppusijoituslaitoksen viralliset rakennustyöt Olkiluodossa aloitetaan vuonna 2014, ja polttoaineen loppusijoituksen on määrä alkaa vuonna 2020.

Loppusijoituslaitoksen kapasiteetti riittää TVO:n ja Fortumin nykyisten yksiköiden sekä rakenteilla olevan Olkiluoto 3:n ydinpolttoaineen loppusijoitukseen. Laitokseen mahtuisi myös suunnitteilla olevien Olkiluoto 4:n ja Loviisa 3:n käytetty ydinpolttoaine.

Hallitus jätti Fortumin nyt ilman lupaa Loviisa 3:lle, mutta sille varattu osa niin sanotusta Onkalosta jää Fortumin varaukseen tulevaisuutta varten.

Yritykset: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

K-Veikko

Hyvä näkemys.

Tällä tavalla Suomesta ei tule Euroopan ydinsähkön tuottajaa, jolle loppupelissä jäävät vain jätteet.

Saman periaatteen mukaisesti Venäjän ydinjätettä pitää sijoittaa Suomeen siinä määrin kuin sähköäkin ostetaan.

Juhani Putkinen

Todellisuudessa mitään ongelmaa EI ole.

Käytetty ydinpolttoaine EI ole jäte, vaan arvokas raaka-aine. Sitä säilytetään ensin kymmeniä vuosia vesialtaissa. Siitä voidaan hyödyntää jälleenkäsittelemällä (kierrättämällä) noin 95%. Loput noin 5% loppusijoitetaan syvälle peruskallioon kuparikapseleissa.

Loppusijoituksella Fennovoiman osalta EI ole mitään kiirettä - se aloitetaan joskus vuoden 2060 jälkeen.