Uusi Suomi / Raha Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Pekkarinen huijasi koko Suomea

Pekkarinen huijasi koko Suomea
Julkaistu: 23.4.2010 13:23
Päivitetty: 23.4.2010 13:27
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Nolla ydinvoimalaa olikin Pekkariselle vain "tsoukki".
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Nolla ydinvoimalaa olikin Pekkariselle vain "tsoukki".
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) paljastaa keskustan Verkkoapilan haastattelussa, että hän oli salannut julkisuudelta kannattavansa kahta ydinvoimalaa.

- Miltä se olisi näyttänyt, jos olisin koko ajan kajottanut kahden puolesta, Pekkarinen kysyy.

Pekkarinen oli jättänyt kaikki siihen uskoon, että hän kannattaa korkeintaan yhtä uutta ydinvoimalaa.

- Ei missään tapauksessa 2020 mennessä yhtä enempää, Pekkarinen kommentoi yksiselitteisesti työ- ja elinkeinoministeriön ennusteiden pohjalta marraskuussa.

Nyt Pekkarinen paljastaa antaneensa tammikuussa virkamiehille ohjeen valmistella päätöstä kahdesta ydinvoimalaluvasta kaikessa hiljaisuudessa.

- Sehän oli tsoukki, Pekkarinen kommentoi julkisuuteen antamaansa käsitystä, että välttämättä Suomi ei tarvitse yhtään ydinvoimalaa.

Pekkarinen selittää, että samalla oli raivattava tie valtavalle uusiutuvan energian paketille ja kokoomus oli kolmen voimalan kannalla.

- Jos lopputuloksena olisi ollut iso uusiutuvan energian paketti ja kaksi ydinvoimalaa, miten kokoomukselle olisi käynyt, ministeri kysyy.

Hallitus ilmoitti keskiviikkona antavansa ydinvoimaluvat TVO:lle ja Fennovoimalle.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Mauri Pekkarinen
Yritykset: Fennovoima, TVO
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Pekkarinen valehteli koko Suomelle

Se olisi ollut huijaus, jos siihen olisi uskottu.

Kepulainen valehteli - siinä vasta uutinen.

Viimeset viikot...

Keskusteltiin vain tehdäänkö
1-3 voimalaa.

Onko siinä mitään vaihtoehtoja?

Vaihtoehto: ei tehdä yhtään, oli
pois keskusteluista.

Tehkää vaan mitä voimaloita tahansa

kunhan ette tuhoa meri- ja järvirantoja.

RAKENTAKAA SALOILLE JA KORPEEN.
NIILTÄ ASUTUSALUELTA POIS, JOHON IHMISET HALUAVAT
RAKENTAA ASUNTOJAAN JA ELÄMÄÄNSÄ.

SÄÄLIKSI KÄY!

Tulevia sukupolvia jotka etsivät
rantoja rakentaa elämää rannoille
vesistöjen äärelle.
Lähelle asutuskeskuksia.

No eipä tuo haittaa minua ainakaan.
Elämä on ollut vesien äärellä

Tuhotkaa vaan mitä te päättäjät
haluatte...

En ymmärtänyt "haikua"

Eikö rannoille voi sitten enää rakentaa? Miksi ei?

Siksikö, että ne ovat jo rakennettu? Eikö silloin ole sama mikä sukupolvi ne rakentaa, jos ne tulee joka tapauksessa rakentaa "elämää täyteen lähelle asutuskeskuksia"?

Ydinvoimalatko ne rannat täyttävät? Sitten saadaan rantoja ajatellen rakentaa vielä todella monta voimalaa.

Säälin minäkin tulevia sukupolvia, mutta ihan muista syistä.

SDP huijauksen huippu ammattilaisia

eli kepu jää peränpitäjäksi tuossakin honmmassa-kyllä sossu kusetuksen osaa ja vihretä kaksinverroin
Suomen tuholaispuolueet,ne on
entäs kokoomus, sossumpikuin sossut konsanaan.

Asiat asioina!

Miksi hyvät ihmiset politisoitte
asian kuin asian.

Kyllä asia kerrallaan pitää ottaa
käsittelyyn.
Katsella pyöriä ja muodostaa
mielipide asiasta, ennenkuin laukoo
suoralta kädeltä syyttelemällä
päätöksentekijöitä.

Ne kai ostetut polikot tekevät
parhaansa asioiden hoidossa.
Unohtaen sen perustehtävän
miksi ne ovat siellä.
Vanhainhoito, sairaanhoito yms
terveyspalvelut unohtaen.

Ettekö ymmärrä maaseudun huumoria

Mut siis nythän MP vasta huijasi: Oikeasti hän aikoo esittää hallitukselle neljää ydinvoimalaa. Joista kaksi Jyväskylään. Hänhän itse on myös yksi kävelevä pekkaroinnin ehtymätön ydinvoimala (vai oliko se biovoimala).

tu bee or not tu bee

ministeri

korkkiruuvilaatua

Vale on vale on vale

vaikka sen voissa paistaisi tai kermalla kuorruttaisi.

Mauri on valehtelija. Pelkkä fakta.

On todella ala-arvoista mitätöidä selvä valehtelu kuittamalla se tsoukiksí, kun kyse on maan tuevaisuuden kannalta tärkeästä asiasta. Niin Mauri sitten vain tsoukkailee. Mistä tiedämem, milloin mauri tsoukkailee ja milloin kertoo mielipiteensä? Peruukin asennosta vai?

Olen niin täynnä tätä valheellista ja omahyväistä vanhas-pekkaris-korhos-kepuvaltaa, että pliis päästäkää meidät tästä ensi vaaleissa, pliis pliis pliis. Kuuleeko kansa?

Sanat "valhe" ja "valehdella" ovat eduskunnassa TABU

Sanat "valhe" ja "valehdella" ovat Suomen eduskunnassa jostakin mielenkiintoisesta syystä kiellettyjä sanoja. Niille on sitten yritetty keksiä kiertoilmauksia, kuten "muunneltu totuus" jne.

Se on sangen mielenkiintoista.

Mitäpä jos alkaisitte puhumaan asiat niiden oikeilla nimillään, ja siinä sivussa opettelisitte yksikön toisen persoonan teitittelymuodon verbin oikean taivutuksen.

Nythän eduskunnassa on tapana taivuttaa väärin: "Ministeri Pekkarinen, oletteko PUHUNEET muunneltua totuutta?", kun pitäisi taivuttaa: "...oletteko PUHUNUT muunneltua totuutta?".

Pitäisi sanoa suoraan ja oikein taivuttaen: "Mauri Pekkarinen, olette jatketusti VALEHDELLUT päin Suomen kansalaisten naamaa ydinvoimakantanne. Kuinka teidän puheisiinne pitäisi enää jatkossa voida luottaa?".

Uskomaton laitos Helsingin hölmölänmäellä, ihan jokaisessa sarakkeessa.

Orastavakin valta huumaa. Sen näkee nyt Maurista.

Valta korruptoi, mutta että tekee vielä tyhmähköksikin?

Ei kai kukaan tolkun ihminen noitten kepujen juttuihin

tähänkään mennessä ole uskaltanut luottaa....

KEPU PETTÄÄ AINA !

Eiköhän tuo päde vasemmalta oikealle

Näinä konsensuksen ja eskaloituvan petoksen aikoina, tuo taitaa tuskin olla enää kepulainen ominaisuus.

Kepu pettää aina

osa: 4233423323243243223432

Muka huojannut. ja pyh.

Muka huojannut. ja pyh. Taitaa olla saanut vain vähän lahjuksia niin on alkanut kiinnostaa toinenkin ydinvoimala.

Hauska peli. Mutta korruptio hidastaa kansantalouden kehitystä

Kun ydinvoimapäätökset tehdään korruption alla, johtaa se juuri OL3 -tyyppiseen tilanteeseen, koska asioita, tekniikkaa, toimittajia ja taloudellisia edellytyksiä ei tutkita ja valmistella riittävästi.
-
Suomessa 11 KMS valeministeriä maksaa vain vähän enemmän kuin myönteiseen päätökseen tarvittavat 100 kansanedustajaa.
- Halvalla menee, kun Windfall- ja päästökaupan voitot ovat 8 miljardia vuodessa.

-
Lista US/H.S 15.4.2010
KMS-TUETUT KANSANEDUSTAJAT

Pekkarointi

Pekkarointihan saa kohta uuden merkityksen, valehtelu.
Keskusta valehtelee niin monella suulla, että totuudenpuhujaan siitä puolueesta on lähes mahdotonta löytää.

Kiitos Mauri!

Olipa mukavasti tehty. On todella hienoa että ministeri voi puhua julkisesti yhtä ja tehdä toista. Edes ministerin oman hallinnonalan asiat eivät ole asiallisen keskustelun arvoisia vaan päätös pitää nuijia pöytää vaikka valehtelemalla, k***ttamalla ja disinformoimalla.
Loistava homma että demokratia toimii näin.
Sinusta tulee varmaan oikein hyvä pääministeri, sen verran törkeää politiikkaa osaat tehdä.

Mistäpä muuten tiedän - rehelliseksi todettu mies kun näköjään olet - että päätöstesi perustelut ovat oikeat?
Jos olisin häijympi ihminen niin kysyisin montako miltsiä EONin rahaa löytyy Mauri Aku Ankka Pekkarisen tililtä Credit Suissessa?

Hyvä puoli tässä on se että kepu pettää aina -lause ei taaskaan osoittautunut urbaaniksi legendaksi.

Pääministerin erottava. Uudet vaalit: Ääniä 35013 kpl

Professori kehottaa hallitusta harkitsemaan eroa
Keskiviikko 23.9.2009 klo 11.52 (päivitetty klo 16.58)

Länsieurooppalaisessa poliittisessa kulttuurissa hallitus olisi jo eronnut, arvioi julkisoikeuden professori Teuvo Pohjolainen Joensuun yliopistosta.
ota kantaa

Pitäisikö pääministeri Matti Vanhasen erota?
Kyllä Ei
81% 19%
Ääniä 61821

Ovatko Vanhanen ja Katainen jäävejä arvioimaan uusintavaalien tarvetta?
Kyllä Ei
86% 14%
Ääniä 15106

Pitäisikö eduskuntavaalit mielestäsi uusia?
Kyllä Ei
76% 24%
Ääniä 35013

Tulisiko eduskuntavaalit uusia?
Suomessa poliitikot pitävät professorin mukaan asemistaan kiinni viimeiseen asti. Ajatuksenkulku menee niin, että "aika hoitaa, kansa unohtaa ja kohu loppuu".
Tämä rapauttaa kansalaisten luottamusta poliittiseen järjestelmään.

aito poliitikko ei tee koskaa tarpeitaan siihen mihin

kyykistyy

ei se kyykisty

se tekee sen sun taskuun

Mauri

sul o komee tupee ,...äää se oliki tsoukki!

On se niin hassu vesseli tää meittin maurisnauris

tulkaa nyt joku piteleen mua

tulkaa nyt joku piteleen mua aloillani

Mauri puolueettoman lääkärin tarkastukseen. Ennen vaaleja.

1) ”On puhuttava rehellisesti”
Pekkarisen mukaan sähkö on myös muuttumassa yhä tärkeämmäksi strategiseksi asiaksi yksittäisessä kansantaloudessa.
- Onko parempi tuoda ulkoa kaksi ydinvoimallista sähköä vai tuottaa se itse.
- Ja on puhuttava rehellisesti. Jos emme tarvitse lainkaan lisää sähköä, nykyinen käsityksemme hyvinvointiyhteiskunnasta ei niukkenevan energian tiellä ole totta.

Salaovelata petkuhuiputusta

Kas, siinäpä on kepun politiikka tiivistettynä.
Velkarahalla maksettava risupaketti takaa varmaan kepun äänet ensi vaaleissa, mutta maan energiahuollossa se ei takaa yhtään mitään. Haketta ei nytkään riitä voimaloille. Se saadaan riittämään vain, jos haketetaan runsaasti myös kuitu- ja tukkipuuta. Mutta sellaistahan ei Suomen metsäteollisuus kai enää tarvitse? Puun käytössä palataan pekkaroimalla jokunen sata vuotta taaksepäin, puu kelpaa vain polttamiseen.
Venäjähän on haikaillut suuria suomalaisia investointeja metsäteollisuutensa vahvistamiseksi. Niitä taitaa olla tulossa lähivuosina. Venäjällä voi metsäpatruunakin toimia turvallisesti, koska siellä ei ole kepulaisia. Sähkön käyttäjät vähenevät, mutta kapasiteetti lisääntyy ydinsähköllä, sitten joskus 20-luvulla. Pääasia, että laariin sataa. Hoi laari, laari laa...

Kerrankin voi nostaa hattua

Kerrankin voi nostaa hattua Pekkariselle. Lopputulos oli pääsääntöisesti hyvä. Joskin risupaketti tulee turhan kalliiksi ja kolmannellekin olisi lupa voinut tulla. Pekkarisen toimia voi verrata E.Ahon ja H.Haaviston työhön EU-liittymisessä. Kepu saatiin EU päätöksen taakse vaikka kenttä vastusti.

Mitä ihmettä? Ministeri

Mitä ihmettä? Ministeri ilmoittaa linjansa ja jälkikäteen kertoo, että se olikin "tsoukki"?!?!

Pelimies

Pelimies

vihreää vallankumousta tilalle?

Viherkommarit huijaavat jatkuvasti kuten aikoinaan kommunistifasistit.Risuilla ja ropeleilla energiaomavaraiseksi?Kommunistit jauhoivat rauhanaatetta ja työväenparatiisista.Missä em.agitaattorit lymyävät?Hiljaiseloa vaikka monet vielä vallankahvoissa kiinni.

Herra pekkarisen pesti

Herra pekkarisen pesti elinkeinoministeriksi lienee kanssa tsoukki?

Mauri works mutta vastusta kaivataan...

Mikä tossa on uutinen, Eiköhän tuo ole ihan sallittua taktikointia että ei ihan heti paljasta kortteja.

Todennäköisesti tuossa kävi niin että Pekkarinenkaan ei pitänyt 2 ydinvoimalaa mahdollisena alkuvaiheessa, mutta kun Vihreät ja Demarit olivat käsi lipassa niin ei kai siinä muu auttanut kuin vetää johtopäätökset ja nokittaa risupaketilla. Jos olisin Kepulainen niin vaikea olisi pidätellä hymyä... Vihreät ja Demarit voisi terästäytyä... ihan jotta tulisi vastusta näille Keskusta-Kokoomus touhuille. Jokainen heitto menee nyt hallitukselta sukkana koriin...

Toisaalta vihreätkin sai esim. 200 miljoonaa vuonna 2020 tuulimyllyjen tukemiseen...

"Tuulivoiman ylimitoitettu syöttötariffi tulee niinikään Suomen veronmaksajille kalliiksi. Vuonna 2020 valtio tukee veronmaksajien kukkarosta satunnaisesti pyörivää tuulivoimaa 200 miljoonalla eurolla joka vuosi."

Lähde http://eijariitta.blogit.uusisuomi.fi/2010/04/21/e...

Toisaalta on outoa että Vihreät haluavat kataa hallituksen tärkeimmän päätöksen halituksesta käsin viimeistään eduskunnassa hallituspuolueena.

Jos jääkiekossa "vihreä" pelaaja haluaisi vaastapuolen voittavan oman joukkueen tärkeimmän pelin ja pelaisi vastapuolen joukkueen edun mukaisesti niin toimisiko tämä Vihreä oikein.

Pekkarisen tuplahuijaus?

Tuli siitä, että kannatti todellisuudessa kahta ydinvoimalaa, vaikka puhui 1-2 voimalasta?
Toiseksi puuhake aiheuttaa runsaasti päästöjä, ei siis ole päästötön! Vaikka Pekkarinen niin väitti, ja väittänee edelleen.
UUSI SUOMI-lehden itse itsensä auktorisoimana jätepoliittisena asiantuntijana, annan tämän lausuntonani.

Hyvä Pekkarinen!

Tee Pekkarinen oikea johtopäätös ja eroa! Täysin häikäilemätön tyyppi, miten tällainen ihminen voi toimia ministerinä? Asiaan tulee reagoida. Jos Pekkarinen ei itse eroa, on hänet erotettava.

Semmoselta ministeriltä en

Semmoselta ministeriltä en ottais rantarolexia edes ilmaseksi, joka turuilla ja toreilla olisi mölyämässä aikeitaan. Samoin kyselemässä joutilailta mielipidettä joka helevetin asiaan. Hyvän kauppatavan ja neuvottelevan politiikan mukaan on idiotismia levitellä ennen lopullista ratkaisua kaikki korttinsa pöydille.

Hyvät untuvikot, se ei ole valehtelua. Nyt kyse on koko Suomen parhaasta, eikä mistään nurkkapolitikoinnista. Se vaan lienee näille harrastuspolliiseille vierasta.

Onneksi Pekkarinen on roti mies, joka hallitsee substanssinsa paremmin kuin kukaan hallituksessa/oppositiossa, myös olematta minkään puolueen puolella. Kepu nyt on ainoa koko kansan puolue ja tekee pyyteetöntä ja onneksi oikeaa aluepolitiikkaa kaupunkilaisten rakkikoirat lahkeissaan.

mikä kansan etu se on

että joka ainoassa päätösasiassa on sivulause - "jos maataloudelle ja metsätaloudelle tulee siitä rahaa"

pitäisi koskelan isännäkin tajuta että se on umpityperää alikehittyneisyyteen juuttumista kun kaikki liikenevä raha tungeta perustuotannolle

jo ruuan alvisikailu osoitti sen - kun ehdotin että ravintola-alvia lasketaan niin että se olisi samalla avannut sosiaalista vuorovaikutusväylää ja kulttuurin esittämisväylää kansalle niin ei saatana niin tehty vaan ruokakaupoille annettiin alv etua - seurauksella että kansa on yhä enemmän sohvannurkassaan mätänevää läskistyvää sohvaperunaa - sen sijaan että se fiksulla ravintolaruuan alvin laskemisella olisi mannereurooppalaista ruoka- ja viinikultturikansaa kukoistavalla sosiaalisuudella

mutta selitä tätä idiooteille

Rehellinen mies

Ministeri Pekkarinen on avoin ja rehellinen mies päästä varpaisiin.

Taas Kepu

Hienoa että Keskusta pofilotuu maasetu puolueekksi, parata olisi että pääkapunki seutu eväsi asumis mahdolisuuden kysen puolueen maasutu siiveltä.
Eli Pekkarine on pesunkestävä kupulainen, vai olisko tässä hakusessa puolueen puheenjohtajan paikka. Ainakin alkuvaihessa puheejohtaja kamppalua hän oli 2:lla sijslla.
ELI KAUPUNGEISSA ASUVAT ÄLKÄÄ MISÄÄN NIMESSÄ ÄÄNESTÄKÖ KESKUSTAA.
Edeleen koko maan puolue ideonin voi vetää WC:tä allas. Pysyköön maaseudulla ja jääköön sinne.

Loistava dokumentti Pekkarisesta Savukoskella, myös tsoukki?!

Loistava dokumentti Pekkarisesta Savukoskella, valehteliko myös Poromiehille Soklista?!?! tuosta fosfaattiuraanikaivoksesta...

http://areena.yle.fi/audio/919045

No minkälainen tsoukki doukki

oli sitten se, että "omat tuomitsevat Pekkarisen toiminnan".

Sehän tästä vielä puuttuu, että keskustan jäsenliitot kertovat seuraavaksi, että oli tsoukki vain kertoa medialle,että tuomitsemme... ehei, ettekö nyt juksaamista tajua?

Mutta seisooko kelkkatehdas, vaikka Mauri sen vihki?

Ehei, mitä hulluat? Se vihkiminen oli tsoukki vaan.

No tulihan

No tulihan tämäkin nähtyä kepu pettää suurimmasta pienempään ja siltä väliltä. Jos ministeri vie työtään valheella eteenpäin, niin kuin meidän 11 maksettua ministeriä vie niin alkaa olla ala-arvoista ihmisten ali arvioimista. Sitä tsoukkia voi vielä kepukin saada ja kunnolla.

Ennenaikaiset eduskuntavaalit kiitos!

Omalla kohdallani on jo jonkin aikaa mennyt huomattavasti yli tämän hallituksen pelleily. Äänestykset ja kaikki puoltavat ennenaikaisia vaaleja.

Eikö tasavallan presidentillä ole oikeuksia aloittaa ennenaikaisia eduskuntavaaleja?

Hyvä Pekkarinen

Teit oikean ratkaisun, hyvä. Se kolmaskin olisi kyllä tarvittu.

Ja se, että puhuit 0-1;sta tsoukkina, se vasta hyvä juttu olikin. Sai media ja viherpipertäjäjoukko ja Kaunisto nenälleen ja paljon.

Pekkarisesta tulee kepun puheenjohtaja, se on selvä ja
hyvä niin.

Ilonpilaja

Juuri, kun Katainen pääsi uhoamasta, että hän on seitsemännessä taivaassa taisteltuaan kahden uuden ydinvoimaaluvan Pekkarisen vastustuksesta huolimatta niin tämä ilonpilaaja, Pekkainen , kertookin olleensa koko ajan kahden luvan kannalla.
Ja näin suuri puhallus, risupaketti, mestäomistajien miljoonapotti oli totiasia.
Pekkarinen jallitti koko hallituksen.
Siinä meillä on tulevan pätkäpääministerin malli.
Sopii tulevien poliitikkopolvien ottaa opiksi. Paremmaksi on paha panna.
Ja me palkansaajat ja eläkeläisert maksamme Pekkarisen pekkaroinnit.

Tämä on erityinen kepuongelma

Kepu on demokraattinen puolue, missä valta on arvonsa tuntevilla isäntämiehillä, jotka änkyröinä pitävät kiinni toisaalta omasta ylpeydestään ja toisaalta tukiaisistaan.

Tälläisestä kuviosta ei selviydy kuin poikkeuksellisella sosiaalisella lahjakkuudella, mihin liittyy niin uskottava valehtelu, että siihen uskoo itsekin kuten Väyrynen erehtymättömyyteensä.

politiikko ei ajattele sinua

politiikko ei ajattele sinua tai minua, vaan itseään.

Risupaketin kylkiäisenä rahansiirto Jyväskylään?

Ylen.fi/alueet/ Keski-Suomi

Lainaus:

Arvoton näytelmä, vai pelin henki?, eilen klo 15:18

Keskisuomalainen (KSML) uutisoi 22.4.2010, että Keljonlahden voimalassa voidaankin nyt polttaa sittenkin puuta enintään 30 % polttoaineseoksesta.

Koko polemiikki ja sählinki lähti liikkeelle 22.3.2010, kun Jyväskylän Energian uusi toimitusjohtaja Tuomo Kantola kertoi valtuustoseminaarissa, että "Keljonlahden uudessa kattilassa ei pystytä polttamaan paljoakaan puuta. Ei ainakaan valtuuston päättämää tavoitetta 70 %.

Onko tämä rankkaa sekoilua vai sisältääkö se jonkun juonen?
Kannataa kiinittää huomiota seuraviin päivämäärä- ja asiasarjaan

1. KSML uutisoi 25.3.2010

Keljonlahden voimala etenee sotkusta toiseen.

Pekkarinen on kunnon ministeri

Pekkarinen on kunnon ministeri. Turha häntä mollata.
Päätös oli oikea ja vaikea. Mutta sellaista politiikka on.

Hän on niitä harvoja, jotka siellä oikeita töitä tekee. Suuri osa vaan kerää palkkaa ja käyttää moottoriturpaansa turhaan pälätykseen.

Hienoa työtä Mauri !

Tämä on varmaankin

Tämä on varmaankin sarkasmia? Vai pyhittääkö tarkoitus keinot? Maurin valhe oli pahempi kuin yksikään Vanhasen epäselvistä sotkuista. Mauri myönsi että kyseessä oli täysin harkittu teko. Saatan ymmärtää valheet ja huonon muistin, kaikki ihmiset valehtelevat joskus. Mutta silloin kun se on poliitikolla harkittua ja LIITTYY TYÖHÖN, se on erittäin tuomittavaa.

Zimbabve-Mauri radiohiljaisuus. Korhonen transsissa vaaleihin

Keskustan johto, ne ovat nyt syöneet sieniä tai jotain.
-Pilviveikkojen tyyppisiä aivoituksia ja puuhastelua, vaikka loppu näkyy jo. Nuo heput ovat kuin jossain transsissa..
--
YLE Uutiset / Talous ja politiikka
Virkamies: Ydinvoimaratkaisun aikataulu tiukka. julkaistu eilen klo 17:24, päivitetty eilen klo 17:40

Lisäydinvoiman rakentamista valmistelevat elinkeinoministeriön virkamiehet pitävät lupaprosessin tavoitteeksi asetettua aikataulua tiukkana. Pääministeri Matti Vanhanen on uumoillut mahdollisia lisäydinvoimaa koskevia päätöksiä jo ennen eduskunnan kesälomien alkamista.

Mitäpä turhia kertomaan

Mitäpä turhia kertomaan esimerkiksi äänestäjilleen, mitä oikeasti aikoo. Tosin yksi iso vitsihän Olkiluodon tulevan voimalan rakentaminenkin on ollut.

Ja hauska vitsihän sekin on, kun ydinjätteet aikanaan pullahtavat luolasta maan pinnalle: http://yle.fi/alueet/satakunta/2010/04/olkiluodon_...

Ai miltä se näyttäisi?

Se olisi näyttänyt siltä että politikko kertoo rehellisesti kantansa asiaan kuten kansalla on oikeus olettaa! Eli joka kerta kun politikko tulevaisuudessa VALEHTELEE se on vain vitsi?

Koko politiikka on nykyään pelkkä tsoukki, kumma juttu vaan ettei naurata tippaakaan.

Huijaus ei uutinen

Tunteeko kukaan yhtään tehellistä politiikkoa ? Ei oteta nyt huomioon näitä bisnesmiesten juoksutyttö typyköitä.

Voi jumalauta!

On meillä kyllä varsinainen hallituksen irvikuva maamme johdossa.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) vain kuulemma "tsoukkasi", ettei Suomeen välttämättä tarvita yhtäkään ydinvoimalaa tai sitten korkeintaan yksi....Kyllä nyt naurattaa ihan mielettömästi, kun oli niin hyvä tsoukki!

Ja toinen kusettaja ja "vitsailija" on pääministerimme Matti Vanhanen.

Siis Kepuko tätä koko palettia täällä nyt hallitsee ja määrää tahdin??

Siltä ainakin vahvasti vaikuttaa.

Olen todella pettynyt Kepun kaksinaamaiseen ilveilyyn, enkä haluaisi nähdä heitä enää lainkaan päättäjiemme joukossa....mokoma valehteleva roskasakki!

-EP-

Siis huijasi

Mutta mikä mahtaa olla hänen strategiansa lähtökohta ja syy? Saako, sitä paitsi, ministeri valehdella edes epäsuorasti?
Voiko olla mahdollista, että näin suuret päätökset tehdään kyseenalaisin perusteluin ja oletuksin?

Sumuttavatko ministerit kansalaisia mennen tullen? Ja myöntävät sen avoimesti?

Kuka tässä vedättää ja keitä? Kuka ja ketkä hyötyvät? Metsänomistajat ja maakunta: se tiedetään. Mutta muutkin?

Tämä on niin suurta peliä ja naamionäytelmää, että vähitellen häviää usko kaikkiin poliittisiin toimijoihin.

Yksi on kuitenkin varmaa: laskun maksaa veronmaksaja.

Hyvä kommentti

Tuula, tuo oli oikein hyvä kommentti sinulta:)

Mukavaa viikonvaihdetta,
terveisin, -EP-

Kiitos ja sama toivotus E.

Minä olen sekä hämmästynyt että tuohtunut.
En kerta kaikkiaan ymmärrä.

Varmaan nauratti kovin

makeastikin tämä Pekkarisen pila niitä ihmisiä jotka asuvat suunniteltujen ydinvoimala-alueiden läheisyydessä Simossa ja Pyhäjoella? Pekkarisen tollo pelaa ihmisten elämällä ja kehtaa vielä pilailla siitä.

Eroa Pekkarinen

Edustuksellinen demokratia on tsoukki.

puberteetti ikäänkö takaisin

Koska on todennäköistä ministerin miettivän (tämä ei tietenkään varmaa)sanomisiaan,niin mikä oli tämän viimeisen
"paljastuksen" tarkoitus.Viedä viimeisetkin rippeet uskotta-vuudesta.Oliko tämä todella tarkoitus.Luopuuko Pekkarin politiikasta?

Kepuli on tsoukki

Valehtelu on valehtelua, ei tsoukkia tai muistamattomuutta. Kepulilaisille se ei vaan tunnu mahtuvan päähän.
Minun veikkaus on että Atria on luvannut rakentaa Pekkarisen vaalipiiriin suuren ja uljaan nakkimakkaratehtaan, jos Fennovoima saa luvan.

Fennovoimasta omistaa kolmanneksen saksalainen EON, mikä tarkoittaa käytännössä, että saksalaiset rakentavat Suomeen yhden Loviisan reaktorin tehoisen ydinmiilun. Ja kaikki tämä saksalaisten ydinjätepaska kaivetaan Suomen maaperään.

Tätäkö me haluamme?

Ministeri Pekkarinen on kunnallispoliitikko

Hän on sitä edelleen.

On hyvin mahdollista, jopa todennäköistä, että hänellä on edelleen paikallispoliitikon ajattelutapa. Ja oman puolueensa, vain sen.

On vaarallista sijoittaa tällaisia henkilöitä tehtäviin , jotka koskevat koko maata.

Jättisillat jossain Korpilahdella on peanut ( mikrojuttu) tämän kysymyksen rinnalla.

Meidän hallituksemme voisi tulla ulos ja kertoa, mistä tässä on todella kyse.

Saadaanpa taas hyvä syy haukkua Keskustaa.

Ja eiköhän kansa puhu ensi eduskuntavaaleissa.

Mielenkiintoista...

Kun kaveri on tulessa, puolustetaan. Eikö Keskusta tunne mitään muuta pyhää kuin puolue?

Vääryyttä ja valehtelua puolustetaan, kun se on " meidän" vääryys".

Itse asiassa näin se on : ministerinne Pekkarinen antoi todistuksen:

saahan sitä sanoa, mutta tarkoittaminen on eri asia.

Lisää keskeneräisiä atomivoimaloita.

Onkohan hulluus tarttuvaa,ainakin Napoleon oli kaikkivoipa.
Risupaketti on luontoa suojeleva koska se ei tuota päästöjä ja vain silloin tuottaa kun se palaa.Kaikki muu menee voimaloiden mukaaan paperitehtaille ja metalliteollisuuteen,
Kusetus on parasta ja se että otetaan keskituloisilta kaikki eurot kotiin.Hölmöjäkö ovat suomalaiset??

Kintusta kinttuun

Ydinkeinottelijaministeri Pekkarinen kusi minun, lasteni, lastenlasteni, lastenlastenlasteni, lastenlastenlastenlasteni ja lapsenlapsenlapsenlapsenlapseni kintuille.

Maukki

Voi Mauri,Mauri,Mauri,pikku-Mauri.
Saat kaikki mokat unohtuun,
kun heität tsoukkina vaan
ja vedä hymyyn suun.

Mitä jos Kepu osoittais selkärankaa ja lopettais koko puolueen. Eivät valitsis ketään johtoon vaan viimene lähtijä sammuttais valot. Se olis suoraselkäisin ja hienoin teko sen jälkeen,kun Maalaisliitto loppu ja Keskusta alkoi.

Ministeri myöntää valehdelleensa

ja näin tärkeässä asiassa. Kyllä nyt meni viimeinenkin usko Suomalaisiin urapoliitikkoihin. Siis PeruukkiPekkarinen itsekin jo myöntää olevansa valehtelija.

Jos joku vielä kehtaa äänestää Kepua tekee kyllä rikoksen ihmisyyttä vastaan.

Kun Kepulainen puhaltaa

Kun Kepulainen puhaltaa pilliin, niin kyllä te tontut tanssitte (siis kommentoijat).

Miten se Lipponen lehteriltä tokaisikaan?

Mauri, eikö siellä tukan alla tapahdu mitään? :D

Pekkarinen

on sanansa mittainen mies. Meillä täällä Kajaanissa vaikutti aikoinaan vielä Pekkaristakin suurempi Keskustalainen, hänen selkäransa on nykyään näytteillä Ortodoksisen kirkon viereisessä puistossa...

Kepu pettää aina ja on siitä ylpeä!

Ei mitään uutta auringon alla, koska keskustalaiset olisivat totta puhuneet tai siitä vähääkään välittäneet?

Kepu pettää aina ja on siitä ylpeä!

Pekkarinen on pesunkestävä kepulainen ja siksi pesunkestävä kelpottelija. Ihme, että edes muisti valehdelleensa, Vanhanen, Kanki ja Korhonen olisivat jo tässä vaiheessa menettäneet muistinsa.

Pekkarinen vei Kataista vietiin kuin pässiä narusta

Tuo vanha kulunut kepulainen sanonta tuli mielleni, kun luin Verkkoapilaa.

Pekkarinen vielä kehtaa ilkkua saamistaan kiitoksista:

"”Nolla oli tsoukki?”
Pekkarinen antoi tammikuussa virkamiehille ohjeen valmistella päätöstä kahdesta ydinvoimalaluvasta. Hän pysytteli kuitenkin asiasta hissun kissun.

Julkisuudessa eli vanha käsitys, että Pekkarinen mielessä on nolla – ”sehän oli tsoukki” - tai enintään yksi ydinvoimala.
- Miltä se olisi näyttänyt, jos olisin koko ajan kajottanut kahden puolesta, Pekkarinen kysyy nyt.
Hän huomauttaa, että samalla oli raivattava tie valtavalle uusiutuvan energian paketille ja kokoomus oli kolmen voimalan kannalla.
- Jos lopputuloksena olisi ollut iso uusiutuvan energian paketti ja kaksi ydinvoimalaa, miten kokoomukselle olisi käynyt, ministeri heittää kysymyksen ilmaan.

”Vihreistä ei ollut apua”
Jonkinlainen vastaus saattoi tulla kokoomusjohtaja Jyrki Kataisen suusta torstaina: - Kiitti, Mauri, hän lähetti terveisiä julkisuuden kautta.
- Olen minä ennenkin saanut kokoomuslaisilta kiitoksia, Pekkarinen myhäilee."

Pirullisinta tässä Pekkarisen vedätyksessä oli vielä se, kuluttajan ja varsinkin Helsingin kannalta tärkein hakija jätettiin ilman.

Miten olisi sinipunan laita Katainen?

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely