Kansainvälisten suuryritysten lobbarit ovat Kauppalehden mukaan käärmeissään, koska "pari maakuntasarjan tunaria" on pilannut lobbareiden maineen.
Lääkeyhtiö Glaxo Smith Klinen Suomen yhteiskuntasuhdejohtaja Berth Sundströmin ja Microsoftin yhteiskuntasuhdejohtaja Max Mickelssonin mukaan Nova Groupin Arto Merisalon ja Tapani Yli-Saunamäen toiminta on johtanut siihen, että kansanedustajat eivät uskalla enää seurustella lobbareiden kanssa normaaliin tapaan.
-Yhteiskuntavaikuttaminen tarvitsee nopeasti maineen palautuksen. Ilman lobbausta demokratia ei voi toimia. Elinkeinoelämällä ja etujärjestöillä on oltava avoin ja laillinen tapa saada näkemyksensä päättäjien tietoon, Sundström sanoo Kauppalehdelle.
-Rehelliset lobbarit tarvitsevat selvät säännöt kansanedustajien kanssa seurusteluun, jotta kansanedustajat tuntisivat olonsa mukavammiksi.
Sundström ehdottaa, että Suomi ottaisi käyttöön lobbarirekisterin, jollainen on käytössä Euroopan komissiossa ja parlamentissa sekä muun muassa Kanadassa. Rekisteröitynyt lobbari ilmoittaa jo parlamentin ovella, ketä on tullut tapaamaan ja missä asioissa. Tiedot ovat julkisia.
Samankaltaista käytäntöä puoltaa myös Yleisradion väistyvä pääjohtaja, entinen Microsoftin Suomen lobbari Mikael Jungner. Hän ehdottaa, että poliitikot alkaisivat kertoa julkisesti, keitä lobbareita ovat tavanneet.
-Jos poliitikko sitoutuu johonkin, sen on oltava julkista, Jungner sanoo Kauppalehdelle.
Sundströmin mukaan "äänestäjien silmissä arveluttavaa kestitsemistä" vähentäisi se, että tapaamiset järjestettäisiin ravintoloiden sijasta eduskunnan tiloissa.
Lobbausta ei ole suomalaisessa lainsäädännössä säädelty mitenkään. Tarve sääntelylle on kuitenkin selvä muun muassa Transparency International Finlandin mukaan. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs puolestaan kommentoi Kauppalehdelle, että lobbauksen pelisääntöjä ei Suomessa tarvita, koska "jokainen tietää, mitä on vastuullinen yritystoiminta ja mikä on lainvastaista ja epäeettistä".

Kommentit
Suomessa ei ole mitään ongelmaa
Asiassa ei ole mitään ongelmaa koska SAK:n lobbaus SDP:lle toimii ilman mitään katkoksia. Kaikki muu lobbaus on Suomessa kiellettyä ja Pravda-Sanomakonserni tuomitsee julkisesti kaikki siihen syyllistyneet aviisiensa sivuilla välittömästi.
Juuri näin
Ilmarisen hallitus 12.3.2010
Puheenjohtaja
Hannu Syrjänen, s. 1951, toimitusjohtaja, Sanoma Oyj, (1.1.2004−31.12.2013)
Varapuheenjohtajat
Lauri Lyly, s. 1953, puheenjohtaja, SAK, (1.1.2010−31.12.2013)
Leif Fagernäs, s. 1947, toimitusjohtaja, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, (1.1.2005−31.12.2013)
Jäsenet
Jukka Alho, s. 1952, konsernijohtaja, Itella Oyj, (1.1.2006−31.12.2013)
George Berner, s. 1948, toimitusjohtaja, Berner Osakeyhtiö, (1.1.2002−31.12.2013)
Matti Halmesmäki, s. 1952, vuorineuvos, pääjohtaja, Kesko Oyj, (12.3.2010−31.12.2013)
Reijo Karhinen, s. 1955, vuorineuvos, pääjohtaja, OP-Pohjola-ryhmä, (1.1.2007−31.12.2013)
Leila Kostiainen, s. 1950, pääsihteeri, STTK, (1.7.2007−31.12.2013)
Leena Niemistö, s. 1963, toimitusjohtaja, Oy Dextra Ab, (8.3.2007−31.12.2013)
Kristian Pullola, s. 1973, rahoitusjohtaja, Nokia Oyj, (1.1.2010−31.12.2013)
Markku Vesterinen, s. 1951, toimitusjohtaja, Suomi-yhtiö, (1.1.2008−31.12.2013)
Matti Viljanen, s. 1949, insinöörineuvos, puheenjohtaja, AKAVA, (1.12.2007−31.12.2013)
Varajäsenet
Riku Aalto, s. 1965, puheenjohtaja, Metallityöväen Liitto (1.1.2009−31.12.2013)
Anne Berner, s. 1964, toimitusjohtaja, Oy Vallila Interior Ab, (1.1.2010−31.12.2013)
Timo Parmasuo, s. 1950, hallituksen puheenjohtaja, Meconet Oy, (1.1.2002−31.12.2013)
Hannu Rautiainen, s. 1952, lakiasiainjohtaja, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, (23.3.1998−31.12.2013)
http://www.ilmarinen.fi/Production/fi/ilmarinen/02_organisaatio/03_halli...
Lobbausta ja kiristystä
Suomalaiseen 70-luvun harhassa elävään yhteiskuntaan sopii hyvin, että elinkeinoelämän, yritysten ja yrittäjien vuorovaikutusmahdollisuuksia poliittisiin päättäjiin rajoitetaan. Ja taustalla on suorastaan kauhea asia: yritykset ja yrittäjät ovat rahoittaneet puolueita ja ehdokkaita.
Sen sijaan yhteiskuntaa sabotoiva ja kiristävä, rikollisorganisaation piirteitä omaava SAK, joka mm. tukee laittomia lakkoja sekä liittoon kuulumattomien työpaikkakiusaamista, ilmeisesti rahoittaa puolueita ja politiikkoja niinkuin ennenkin. Verotuella ja jäsenistöltä anastetuilla rahoilla.
EK:n kommentti on vale
Vai ei muka mitään laitonta tai moraalitonta, EK lobbaa mm laillisten lakkojen kieltämistä, sosiaaliturvan heikentämistä tai jopa kieltämistä, eläkeiän nostoa, halpatyövoiman tuomista, ihmisoikeuksien rajaamista palkansaajilta jne...
toiset ne lobbaa
laittomien lakkojen puolesta se on sitten laillista ja moraalisesti oikein? ;)
Vielä pidemmälle
Mielestäni nämä "rehellisten" lobbareiden ja poliitikkojen väliset keskustelutkin pitäisi olla julkisia ettei vaan käy niin että "rehellisiksi" sovituilta henkilöiltä karkaisi mopo käsistä. Kaikki keskustelut nettiin missä niitä voisi sitten kaikkien eturyhmien edustajat, asiantuntijat ja äänestäjät arvioida kaikessa rauhassa.
Just
kohdalleen. Peli kaikin puolin avoimeksi. Lainsäädännön valmistelu ei voi olla salassa puuhastelua.
Syytäkin pelätä
Suomen rikoslain mukaan on rangaistavaa antaa lahjus virkamiehelle (luku 16, 13 ja 14 §). Vastaavasti virkamies voidaan tuomita lahjuksen vastaanottamisesta (luku 40, 1, 2 ja 3 §). Myös lahjuksen pyytämisestä tai tarjoamisesta voidaan tuomita kyseisten pykälien mukaan.
Rikoslaki viittaa virkamiesten lahjontaan sanoilla "lahja tai muu etu". Rikoslain mukaan lahjuksen eroittaa lahjasta se, että lahjuksella "vaikutetaan, pyritään vaikuttamaan" tai että se on omiaan vaikuttamaan virkamieheen palvelusuhteessa.
Virkamies voi menettää lahjuksen ottamisesta virkansa.
Jos teko luokitellaan törkeäksi, Virkamiehen lahjonnasta voidaan tuomita enintään neljäksi vuodeksi vankeuteen. Lahjuksen ottanutta virkamiestä voi odottaa sama rangaistus.
http://www.transparency.fi/Documents/tietoa_korruptiosta/mita_laki_sanoo...
Oikeuskansleri on rinnastanut kansanedustajat virkamiehiksi.
Ootellaan parempia aikoja
Sitten odotellaan vain aikoja kun virkamiehetkin tarvitsevat viran saadakseen 100 000 euron mainoskampanjan omista säästöistään. SDP:n edustajat saavat sen SAK:n tililtä, loput siis omista säästöistään.
Lobbaus on säädetty lakiin porsaareijällä - Greco vaatii poistoa
Ammattimaisia varaumia korruptiolakeihin:
Korruptiolakia viivytettiin jotta lobatut ydinvoimapäätökset saatin pois alta.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showpost.php?p=3301193&postcount=24
--
"Vaikutusvallan väärinkäyttö sallittu -varauma"
Sopimuksen 12 artiklaa koskevan varauman mukaan Suomi ei säädä rangaistavaksi 12 artiklassa tarkoitettua toimintaa siltä osin kuin sitä ei voida pitää rangaistavana lahjusrikoksena tai rangaistavana osallisuutena sellaiseen rikokseen tai muuna rikoksena.
Sopimuksen 12 artiklassa tarkoitetussa vaikutusvallan väärinkäytössä lahjonnan kohteena tai sen vaatijana on henkilö, jolla on vaikutusvaltaa sopimuksessa tarkoitetun virkamiehen tai muun sopimuksessa tarkoitetun henkilön päätöksentekoon. Häntä lahjottaisiin tai hän vaatisi lahjaa siinä tarkoituksessa, että hän vaikuttaisi päätöksentekijään.
Osa artiklassa tarkoitetuista teoista on jo nyt rikoslain mukaan rangaistavaa muun muassa osallisuutena virkamiehen ynnä muun sopimuksessa tarkoitetun henkilön lahjomiseen.
Suomalaisissa oloissa näin laajaa kriminalisointia ei voida pitää tarpeellisena ja sellaisen teon rajaaminen voi muodostua laillisuusperiaatteen edellyttämän tarkkarajaisuuden sekä sananvapauden kannalta ongelmalliseksi. ???
Esimerkiksi raja hyväksyttävänä pidettävään niin sanottuun lobbaukseen voi hämärtyä. Sen vuoksi Suomi on hyväksyessään sopimuksen varannut itselleen oikeuden jättää vaikutusvallan väärinkäytössä tarkoitetut teot eräiltä osin kriminalisoimatta. (HE77/2001 vp).
_
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showpost.php?p=3315773&postcount=34
-
Lipposen hallituksen esittämänä eduskunta meni hyväksymään EU: n korruptiolait ja samalla kaksi kansallista varaumaa keskeisiin lahjontalakeihin.
Hallituksen perustelut varaumien käyttöönotolle olivat todella niukat. Varaumien avulla edustajat saattoivat saada hämärää vaalirahaa veroparatisimaista ilman rangaistuksia.
Eduskunnan asiasta käymässä kahdesta keskustelusta voi päätellä, ettivät edustajat tajunneet mistä EU -korruptiolakien voimaantulossa on kysymys.
- Pääasiassa Keskustan edustajat pelkäsivät että "Brysselin pellet" alkavat määrätä heidän tekemisistään ja rahavirroista.
- Mehevä sananvaihto kehkeytyi korruptiolakien myöhennetystä voimaantulosta, vasta ydinvoimapäätöksien (OL3 ja Posiva) jälkeen.
- Näin saatiin mahdolliset ydinvoimalobbauksien lahjontasyytteet vielä painettua suomalaisen lainsäädännön alle, eli ei rikosta.
--
Korruptiolakien ja niihin tehtyjen varaumien käsittely alkoi 18.05.2001 ja kesti 26.06.2002 saakka, n. 13 kuukautta. Tulossa olevan OL 3 -ydinvoimapäätöksen vuoksi, korruptiolakien lausuntokierroksia pitkitettiin valiokuntakierroksilla niin, että tulossa ollut ydinvoima- ja loppusijoituspäätös voitiin tehdä 2 viikkoa ennen korruptiolakien voimaantuloa, pois alta.
OL3 ja Posiva -päätöksien tekoon hallituksen esityksistä meni vain runsaat 4 kk.
_
Lipposen II hallitus, http://fi.wikipedia.org/wiki/Lipposen_II_hallitus
Korruptio:
HE 77/2001 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä sekä eräiden virkarikoksia ja niihin liittyviä rikoksia koskevien säännösten muuttamisesta:
- Samaan esitykseen oli sisällytetty 9 muutakin, korruptioasiaan liittymätöntä lakiehdotusta; Metsästys, katsastus, elokuva, ajokortti, ym, ym.
Hallituksen esityslitania olikin hurjan pitkä, eikä siitä heti löydy korruption varaumaehdotuksia, varaumien teon perustelujen ollessa todella niukat.
_
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akxhref.sh?{KEY}=HE+77/2001
Hallituksen esitykseen sisältyvät kansainväliset sopimukset
1. Lahjontaa koskeva Euroopan neuvoston rikosoikeudellinen yleissopimus
2. Lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen varauma, 12 artikla
3. Lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen varauma, 17 artikla
Annettu eduskunnalle 18.05.2001. Oikeusministeriö, lainsäädäntöneuvos Hannula
2. Lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen varauma, 12 artikla
Asetuksen voimaantulo 01.02.2003
Säädöskokoelma 1036/2002
Sopimussarja 108/2002
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=HE+77/2001
-
Päätöstä viivytettiin lausuntokirroksilla siksi kunnes tulenarat ja lobatut ydinvoimapäätös OL3 ja Posiva -ydinjätteiden loppusijoituspäätös oli saatu tehtyä pois alta. Valiokuntien mietintöjen saaminen korruptiolakipäätöstä varten kesti yli vuoden.
Mietinnöt valmistumisjärjestyksessä:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showpost.php?p=3333442&postcount=8
-
PERUSTELUT
1. Nykytila
Eduskunta hyväksyi 26 päivänä kesäkuuta 2002 (EV 85/2002 vp — HE 77/2001 vp) Strasbourgissa 4 päivänä marraskuuta 1998 tehdyn lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen (SopS 108/2002, ETS 173, jäljempänä sopimus). Eduskunta hyväksyi samalla sopimukseen kaksi varaumaa, joista toinen koskee 12 artiklassa edellytetyn vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisoinnin laajuutta ja toinen 17 artiklassa säännellyn lainkäyttövallan ulottuvuutta.
Sopimuksen Suomen hyväksymiskirja talletettiin 3 päivänä lokakuuta 2002 Euroopan neuvoston pääsihteerin huostaan. Yleissopimuksen hyväksymiskirjan tallettamisen yhteydessä Suomi teki yleissopimuksen 37 artiklan mukaisesti eduskunnan hyväksymät kaksi varaumaa. Sopimus tuli Suomen osalta voimaan 1 päivänä helmikuuta 2003.
Sopimuksen 38 artiklan mukaan varaumat ovat voimassa kolme vuotta siitä päivästä, jona sopimus on tullut kyseisen valtion osalta voimaan, jollei niitä uusita saman pituiseksi ajaksi.
Helsingissä 22 päivänä joulukuuta
Tasavallan Presidentti, TARJA HALONEN
Oikeusministeri, Leena Luhtanen
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2005/20050220
-
Tästä sitten alkoi edustajien ja ministerien ja puhemiehen lahjontarumba veroparatiisiyhtiöistä, ja kaikkiaan 11 Vanhasen hallitukseen valittua ministeriä sai ylimääräistä vaalitukea hämäristä lähteistä, veroparatiisiyhtiöistä.
--
Varaumien jatkaminen toistaiseksi voimassaolevana, hyväksyttiin Vanhasen II hallituksen esityksen mukaisesti. Hallituksen esitys, HE 220/2005. 22.12.2005
Ilmoituskirje EU lainsäädäntöviranomaiselle varaumien voimassaolon, jatkamisesta aiheutti kokonaisen hankkeen perustamisen.
http://www.hare.vn.fi/mHankePerusSelaus.asp?h_iID=11450&tVNo=1&sTyp=Selaus
-Varaumien voimassaolon jatkamisen lainmukaisuus arvelutti ja hämmensi Ulkoministeriötä.
-Väliaikaisiksi tarjoitettujen varaumien jatkamismenettely korruptiolakeihin oli ennenkuulumatonta Suomen historiassa:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showpost.php?p=3303918&postcount=28
(Keskeisillä toimijoilla on palava tarve saada maksetut myönteiset lisäydinvoimapäätökset valmiiksi ennen eduskunnan kesälomia, koska Greco on toistuvasti vaatinut Suomea peruuttamaan korruptiovaraumat ja asia on saanut huomiota jo ulkomailla.
- Suomen maine korruptoituneena maana vahvistuu päivä päivältä. Greco ja Transparency Internatonal ovat verranneet vaalirahoitus -raporteissaan Suomen nykytilannetta Valko Venäjään. - Häpeällistä!)
_
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showpost.php?p=3366427&postcount=19
On hyvä jos lopparit (rötösherrat) saadaan rekisteriin
näin ehkä hieman vähenee virkamisten lahjonta.
Heh heh
Kiinnijäämistä nämä ahneet ammattivalehtelijat pelkäävät. Jos sitä riskiä ei ole, niin kahmivat lahjuksia kaksin käsin..
Rikoslaki viittaa
Rikoslaki viittaa virkamiesten lahjontaan sanoilla "lahja tai muu etu". Rikoslain mukaan lahjuksen eroittaa lahjasta se, että lahjuksella "vaikutetaan, pyritään vaikuttamaan" tai että se on omiaan vaikuttamaan virkamieheen palvelusuhteessa.
Sundströmin mukaan "äänestäjien silmissä arveluttavaa kestitsemistä" vähentäisi se, että tapaamiset järjestettäisiin ravintoloiden sijasta eduskunnan tiloissa.
Ja arveluttava kestitseminen ei sitten ole "lahja tai muu etu"? Mikä tahansa epäsuora etuisuus, puoluerahoitukset jne, ovat kyllä "lahjoja tai muita etuja". Rahaa puolueelle, lisää kampanjakassaa, suurempi todennäköisyys päästä ISOPALKKAISEEN työhön taas uudeksi kaudeksi. Mikä siinä ei ole käsitteen "lahja tai muu etuus" mukaista? Melko tekopyhää sorvaamista. Joko hyväksytään liike-elämän vaikutusvalta politiikkaan tai sitten estetään se.
todellista valinnanvapautta
todellista valinnanvapautta ..."lobbarilista"
...eli kaikki palvelut ostetaan tuolle listalle päässeiltä yrityksiltä??
korporatismia (fasismia)???
"Maakuntasarjan vempulat"
"Maakuntasarjan vempulat" pilasivat kunnon lobbareiden maineen ja mahdollisuudet. Lobbausta tarvitaan. Harrastelijat ulos. Miten se tehdään onkin jo toinen kysymys.
On herroilla murheet
"Elinkeinoelämällä ja etujärjestöillä on oltava avoin ja laillinen tapa saada näkemyksensä päättäjien tietoon, Sundström sanoo Kauppalehdelle."
Pankaa jäsenenne äänestämään eduskuntavaaleissa? Liian vaikeaa?
Ei kai kukaan ole
Ei kai kukaan ole huolestunut suuryritysten halusta keskustella poliitikkojen kanssa. Rahan jako on se, mikä pistää selkäkarvat pystyyn. Onko rahanjako aina keskustelutapa lääkeyhtiöille? Eikö puhelinsoitto tai palaveri ilman lahjuksia ja tuliaisia riitä?
Eikö kansalaisilla
ole oikeutta odottaa,että virkamiehet kykenevät hoitamaan tehtävänsä ilman lobbaustakin?
Kyllä kai järjestyksen pitäisi mennä niin, että poliittinen päättäjä tekee aloitteen halutessaan "lisätietoja"johonkin eduskunnassa käsiteltävään asiaan. Tarvitaanko siinä mitään kestitsemistä, jos kilpailulainsäädätökin on selvänä?
Mihin niitä Arto Merisalon tyyppisiä lobbareita tarvitaan? Eivätköhän ne sählää siellä enimmäkseen omasta halustaan,joten ovat osoitus hallitsevan tason heikkoudesta ja oikeusvaltion heikkoudesta?
On ihan oikein laittaa kauppakamarijunttien lobbausasemat todella suurennuslasin alle. Oikein, jos ylletään maineeseen asti. Transparency on ollut täysin pinnallinen lobbareiden nuoleskelija, joka on hoitanut tehtävänsä niin ala-arvoisesti, että pitäisi lopettaa heti.
Taviksetkin tietävät jo kehuskelleiden sukulaistensa kautta, kuinka härskiä lääkefirmijen "vaikutukset" terveyskeskuslääkäreihin ovat. Milloin tämä orjasuhde muuttuu?
elitispolitiikkaa
Kukahan lobbaisi tavallisten kansalaisten puolesta?
Ammattilaiset pyörtävät nyt päätöksiään, housut kintuissa
Ammattimaisia varaumia korruptiolakeihin. Suomen julkisen korruptio -alamäen synty:
Grecon: n suosittamia rikosoikeudelllisen yleissopimuksen kansainvälisiä korruptiolakeja viivytettiin eduskunnassa, jotta lobatut ydinvoimapäätökset (OL3 ja Posivan Onkalo) saatin Suomessa pois alta, ennenkuin ne muuttuivat rikoksiksi.
"Vaikutusvallan väärinkäyttö sallittu -varauma"
Sopimuksen 12 artiklaa koskevan varauman mukaan Suomi ei säädä rangaistavaksi 12 artiklassa tarkoitettua toimintaa siltä osin kuin sitä ei voida pitää rangaistavana lahjusrikoksena tai rangaistavana osallisuutena sellaiseen rikokseen tai muuna rikoksena.
Sopimuksen 12 artiklassa tarkoitetussa vaikutusvallan väärinkäytössä lahjonnan kohteena tai sen vaatijana on henkilö, jolla on vaikutusvaltaa sopimuksessa tarkoitetun virkamiehen tai muun sopimuksessa tarkoitetun henkilön päätöksentekoon. Häntä lahjottaisiin tai hän vaatisi lahjaa siinä tarkoituksessa, että hän vaikuttaisi päätöksentekijään.
Lipposen hallituksen esittämänä eduskunta meni hyväksymään EU: n korruptiolait ja samalla kaksi kansallista varaumaa keskeisiin lahjontalakeihin.
Hallituksen perustelut varaumien käyttöönotolle olivat todella niukat. Varaumien avulla edustajat saattoivat saada hämärää vaalirahaa veroparatisimaista (Cayman ja Neitsytsaaret) ilman rangaistuksia.
--
Varaumien jatkaminen toistaiseksi voimassaolevana, hyväksyttiin Vanhasen II hallituksen esityksen mukaisesti. Hallituksen esitys, HE 220/2005. 22.12.2005
Ilmoituskirje EU lainsäädäntöviranomaiselle varaumien voimassaolon, jatkamisesta aiheutti kokonaisen hankkeen perustamisen.
http://www.hare.vn.fi/mHankePerusSel...=1&sTyp=Selaus
-Varaumien voimassaolon jatkamisen lainmukaisuus arvelutti ja hämmensi Ulkoministeriötä.
-Väliaikaisiksi tarjoitettujen varaumien jatkamismenettely korruptiolakeihin oli ennenkuulumatonta Suomen historiassa:
Keskeisillä toimijoilla on palava tarve saada maksetut myönteiset lisäydinvoimapäätökset valmiiksi ennen eduskunnan kesälomia, koska Greco on toistuvasti vaatinut Suomea peruuttamaan korruptiovaraumat ja asia on saanut huomiota jo ulkomailla.
- Suomen maine korruptoituneena maana vahvistuu päivä päivältä. Greco ja Transparency Internatonal ovat verranneet vaalirahoitus -raporteissaan Suomen nykytilannetta Valko Venäjään. - Häpeällistä!
_
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=3442668#post3442668
"Rahaa vaihdetaan ja kauppa käy", kuin eräässä temppelissä
Täysistunnon pöytäkirja PTK 73/2002 vp
73. TIISTAINA 4. KESÄKUUTA 2002 kello 14
4) Hallituksen esitys lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä sekä eräiden virkarikoksia ja niihin liittyviä rikoksia koskevien säännösten muuttamisesta
Kirsi Ojansuu /vihr: Arvoisa puhemies! Kuvittelin, että laki kansanedustajien lahjonnan kriminalisoinnista olisi itsestäänselvyys, jota kaikki kannattavat. Onhan lain perimmäisenä tavoitteena lisätä päätöksenteon avoimuutta sekä luotettavuutta ja sitä kautta vahvistaa uskoa edustukselliseen demokratiaan. Vihreä eduskuntaryhmä on nähnyt lain hyväksymisen erittäin tärkeäksi. Yllätyin, että tämä osoittautui näinkin pitkäksi (13 kk) ja vaikeaksi prosessiksi.
Hallitus esitti, että Euroopan neuvoston lahjontaa koskeva rikosoikeudellinen yleissopimus hyväksyttäisiin mahdollisimman vähin varaumin.
Rangaistavaa olisi niin lahjuksen ottaminen kuin antaminen ja lain piiriin kuuluisivat sekä kansanedustajat että eduskuntavaaliehdokkaat.
Perustuslakivaliokunta katsoi, ettei eduskunnan tulisi hyväksyä kansanedustajan lahjontaan liittyviä säännöksiä. Yhtenä perusteluna oli se, että edustajan työ on erityisen herkkä kielteiselle julkisuudelle ja pelkkä väite rikosepäilystä voi olla vaalimenestyksen kannalta ratkaisevaa eikä myöhemmin todettu syyttömyys enää vaikuta vaalin tulokseen.
Lakivaliokunta paneutui huolella perustuslakivaliokunnan näkemyksiin. Totesimme, ettei ole yksinkertaista arvioida, missä määrin esitetyt rangaistussäännökset lisäisivät perusteettomia lahjontaväitteitä.
Asiaa voi kuitenkin katsoa myös toiselta kannalta. Nykytilanne ei estä perusteettomien lahjonta- tai rikosväitteiden esittämistä. Lakivaliokunta arvioikin, että lahjuksen ottamisen täsmällinen kriminalisointi voi päinvastoin vähentää perusteettomia vihjeitä, koska myös väärä ilmianto on säädetty rangaistavaksi.
Lopuksi harmittelen sitä, että laki astuu voimaan vasta ydinvoimaäänestyksen jälkeen. Esitys annettiin eduskunnalle 22.5.2001, joten meillä olisi ollut hyvin aikaa (13 kk) saada laki voimaan jo ennen, jo tämän vuoden alusta.
Useat asiantuntijat nostivat juuri ydinvoimaäänestyksen esimerkiksi sellaisesta päätöksestä, jossa kiusaus lahjontaan ja lahjusten vastaanottamiseen voi olla suuri. Siksi olisin toivonut, että eduskunnasta olisi löytynyt poliittista tahtoa lain nopeammalle käsittelylle. Harvoin on yhdellä äänestyksellä niin suoria yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia kuin tässä. Äänestys on kuitenkin takana, joten nyt on todettava hieman sarkastisesti, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
_
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_73_2002_ke_p_2.shtml