Sunnuntai 27.5.2012

Tartuntavaara maailmalla: ”Panikointia”

Luotu: 
28.4.2010 08:54
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kreikassa on mellakoitu viime aikoina useasti, koska ihmiset kärsivät maan talouden romahduksesta.

Kreikan valtion lainojen luokittaminen niin sanottuun roskaluokkaan (BB+) on aiheuttanut synkkyyttä maailman finanssimarkkinoilla. Osakekurssit ovat laskeneet Aasiassa tänään selvästi, koska markkinoilla pelätään, että Kreikan lainat voivat muuttua osin arvottomiksi.

Saman finanssitaudin pelätään tarttuvan muihin velkaisiin euromaihin, mistä saatiin viitettä, kun luottoluokittaja Standard&Poor´s laski Portugalin luokitusta kahdella pykälällä luokkaan A-.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n uskotaan tukevan hädässä olevaa Kreikkaa uudella 10 miljardin euron paketilla entisen 15 miljardin lisäksi. IMF:n pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn tapaa tänään Berliinissä Euroopan keskuspankin pääjohtajan Jean-Claude Trichetin aiheen tiimoilta.

Tokion pörssin Nikkei-indeksi on laskenut tänään vajaa kolme prosenttia ja kurssit ovat laskeneet myös esimerkiksi Hongkongissa. Eurooppalaiset pörssit laskivat eilen vastaavasti.

- Ihmiset panikoivat tartuntaefektin vuoksi. Se on ylireagointia, mutta riskejä vältellään, kunnes nämä ongelmat on ratkaistu, tiivisti tilanteen uutistoimisto Bloombergille Platypus Asset Managementin salkunhoitaja Simon Bonouvrie.

Kreikkalaiset ovat myöntäneet, että he eivät enää saa markkinoilta velkarahaa omin voimin. Kreikan kahden vuoden lainat nousivat jo lähes 19 prosenttiin ja Portugalin kymmenen vuoden laina lähenteli kuutta prosenttia. Myös ylivelkaisen Irlannin pitkä korko kipusi päälle viiteen prosenttiin.

Suomessa kymmenen vuoden korko oli eilen 3,33 prosenttia. Se on pysynyt hyvin viime aikoina vakaana, eli maan uskotaan hoitavan kasvaneen velkapottinsa, kuten ennenkin.

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Hannu Mikael

Saksa ja Ranska jyräsivät jättiavun aiemmin EU:ta huijanneelle Kreikalle vain pelastaakseen omat Kreikkaa luotottaneet pankkinsa, ja jyvittääkseen apupotin maksuun kaikille EU-maille.
Kreikka tarvitsee kuitenkin apua ensi vuonnakin, ja avun tarvitsijoita tulee lisää.
Suomi maksaa ylimääräistä 500 miljoonaa, ja jatkoa seuraa.
Mistään lainasta ei voida puhua, koska takaisinmaksua ei tule tapahtumaan koskaan.

EU on rakenteellisesti Neuvostoliiton taloudellinen toisinto sosialistisen veljesavun hengessä.

Ykäpykä

Ei latin latia. Kaikki rahat menee. Mutta onhan meillä varaa, muuten _________.
Tai ___________.

Suomi maksaa Kreikan sekoilu ja Matti turvaa työpaikat (intiaan).

Stonewall

Core-EU, jossa vakavaraisimmat valtiot sekä Ympärysvallat, johon kuuluisivat sitten ne persaukisimmat, mutta ah niin rakkaat Kreikka, Portugali, Bulgari, Romania ja muut nettosaajat?

Gesär

...erittäin kovaa menokuria noudattanut Viro jätettäisiin euron ulkopuolelle, vaikka se täyttää Maastrichtin kriteerit. Ulkopuolelle jääminen ja valuutan kellumaan päästäminen olisi kylläkin huomattavasti parempi Viron taloudelle. Euroliitos pakottaisi Viron vuosia kestävään deflaation aikaan.

SIMO PERTTULA

Viro halusi ennenkaikkea Natoon, mutta ei EU:n? Näin kansalaisten ajatusten kulku oli Virossa.
Nyt poliitikot ovat menokurillaan ajaneet kansan epätoivoon.Jos nyt Viro hyväksyttäisiin euromaaksi, olisi se täystuho kansalaisille! Se taas johtaisi nopeaan velkaantumiseen Kreikan malliin. Johtuen kansan painostuksesta, poliitikot ottaisivat velkaa velan päälle. Ja taas olisi uusi autettava maa? Portugali on kuitenkin euromaana seuraava avustettava. On onnemme, että Viro saa toteuttaa omaa finanssipolitiikkaansa, vielä ainakin 10 vuotta.
Ainoa maa, joka olisi euroon kelvollinen, siihen vielä kuulumattomista, on Ruotsi!
Näissä asioissa pitää katsoa asioita pitkällä tähtäimellä. Siinä on tärkeää myös ko. maiden oma etu, kuten toteat Viron kohdalla.

Htalk

on ollut velkaa ottavia valtionvarainministereitä. Suomessa valtionvarainministerit eivät ole ottaneet niin paljoa velkaa 80-90- 00 -luvulla ja siitä heitä on ymmärtämättömät arvostelleet ja ivanneet...

tuomokokko

Kreikka käytti kaksituhattaviisisataa vuotta rahanaan drakmaa. Selvä.

Sitten Kreikka otti käyttöön euron, ja tässä sitä ollaan. Kymmenessä vuodessa homma ajautui kuralle, johon koko läntinen Eurooppa nyt uhkaa tahriutua. "Missä EU, siellä ongelma", sanoi Timo Soini. Jopa perussuomalainen populisti alkaa tässä tilanteessa vaikuttaa vakavalta visionääriltä!

Voisiko Kreikka irrottautua euroalueesta ja muodostaa uudelleen drakma-alueen? Ainakin minä tahtoisin herätä tästä painajaisesta juuri nyt.

Gesär

Vaatii aikamoista pokkaa lainata 550 miljoonaa euroa rahaa tulevien suomalaisten sukupolvien piikkiin, ja sijoittaa ne roskaluokituksen omaaviin arvopapereihin.

Ei sellainen kaikilta onnistu.

tim

Minkälainen on hallituksen ns.poliittinen vastuu jos nämä Zorbakset tekee "pystyt". Ensin yli 500 miljoonaa euroa ja kun ei riitä lisää. Sanooko Jyrki Käteinen sitten taas, ettei meillä ole lamaa vaikka rahoja ei koskaan tulisi takaisin. Fantastist.........

tuomokokko

Poliittinen vastuu on se, että Urpilaisen-Soinin koalitio saa ensi vuoden eduskuntavaaleissa vyöryvoiton. Mutta onko uusi hallitus EU:n mitoissa yhtään painavampi kuin entinenkään... hah.

Jokin aika sitten suuret euromaat lohduttelivat Kreikkaa, että "rahaa ei tipu mutta sympatiaa saatte". Nyt niidenkin oli pakko tunnustaa, ettei tilanteessa auta muu kuin fyrkka. Kiitoksena kreikkalaiset aikovat toteuttaa - yleislakon! Ilmeisesti Kreikan kansan mielestä Unionin "toimet ovat oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä", joten avustuslainojen kärttäminen jatkuu.

EU:ssa tuntuu olevan ainakin kahden tason kerjäämistä: romanimummot kadunkulmissa (mikrotaso) ja kokonaiset konkurssikypsät kansantaloudet (makrotaso). Argh.

jarkkoph

Kreikkalaisten röyhkeys on ennen kuulumatonta maa on polvillaan velkojensa edessä ja Kreikkalaiset aloittavat yleislakon.

Suomi pistetään maksumieheksi pelastamaan Saksalaisia ja Ranskalaisia pankkeja ja vippaamaan rahaa roskalaina valtiolle. Kaikkihan me tiedämme mitä tuollaiselle lainalle käy? Kun nämä rahat on saatu ja tilannne korjattu hetkeksi ja takaisinmaksuaika alkaa uudestaan Kreikkalaisilla alkaa taas tulla tiukkaa he aloittavat uuden yleislakon.

Tuollainen käyttäytyminen on osoitus siitä, että Kreikassa on jo tehty päätös, että kaikkia sinne lainattuja rahoja ei tulla koskaan maksamaan takaisin. Markkinanat ovat tehneet omat päätöksensä ja tiputtaneet Kreikan roskalainavaltioksi. Meidän Jyrki ja Matti taas tekevät Suomalaisten rahoilla jätti investointia Kreikkaan ja kehuskelevat mitä voittoja tulevat saamaan. :D

taavi takapero

Oltaisiin voitu järjestää kansanäänestys, että lahjoitetaanko Kreikalle puoli miljardia vai eikö lahjoiteta.
Näillä lahjoittajilla on oma talous kunnossa ja pienet verot.
Toista, kuin meillä maksajilla, eli tavalisella kansalla.
Islantiakin jo autettiin.
Ja rajat on auki kaikenmaailman kriminaaleille tulla tänne suomeen meidän elätettäviksi.
Ketähän äänestäisin seuraavissa vaaleissa? En tiedä. Perussuomalaisia ehkä. TAi Muutos 2011 -puoluetta.

HeimoV

EU on nyt siinä tilassa, että sen luhistumisvaara on lähellä. Jos talousliitto, joka EU siis on, ei pysty vakauttamaan tilannetta niin homma on sitten siinä.

Ja tämä vakautus ei voi tapahtua muiden maiden kustannuksella, lainarahalla, sillä sen jälkeen tässä liitossa ei ole muita kuin persaukisia roskavaltioita ja pari rikasta.

Suomen hallituksen kannattaisi olla todella varovainen, ettei EU-sokeudessaan näe metsää puilta. EU-tasoista pankkikriisiä ei Suomen kansa toista kertaa kestä. Selkänahat on jo raavittu ja uutta ei ole vielä kasvanut tilalle.

moro

"Fantastista, fantastista. Olen mielettömän onnellinen, olen mielettömän onnellinen."-Hokee Suomen valtionvarainministeri samaan aikaan kun Eurooppa on kuilun reunalla.
Pääministerin kintereillä poliisi seuraa kuin hai laivaa.

Näkeekö Katainen unta, jonka me tulkitsemme painajaiseksi, mutta Katainen- ja kokoomus fantastisen ihanaksi uneksi.

Observatori

-'Rahamarkkinoiden vakauden takia on rajoitettava tukemista taloussoluja - pankkeja ja valtioita, joiden ongelmat johtuvat omasta järjettömästä taloudenpidosta. Väärää toimintaa ei saa tukea.'

-'Eristämällä viallinen solu, saadaan rajoitettua häiriön leviäminen terveisiin.'

-'Vakuudettomat lainat, esim. julkiselle taloudelle ovat suuri uhka rahoitusjärjestelmän vakaudelle. Ne ovat ja lisäävät vakuudetonta rahaa tai omaisuutta. Ne laajentavat kriisin laajalle.'

-'Politiikkojen harrastama demokratian epäkohta, lainarahalla äänten ostaminen, saadaan rajoitettua vain vaatimalla reaalivakuuksia.'

-'Tuet mahdollistavat taloudellisesti kannattamattoman toiminnan. Ne vääristävät kilpailua, pakottavat muut toimimaan väärin ja tappavat terveen toiminnan. Ne aiheuttavat tehottomuutta.'
(Observatori)

-On selvää, ettei Kreikka ole koskaan ollut eurokuntoinen. Se valehteli liittyessään luvut.

-Nyt Kreikka pitää erottaa eurosta. Muuten se ei voi vakauttaa talouttaan esim. valuuttakurssin kautta. Se säätelisi tuontia ja vientiä jne. Muuten kriisi leviää muihin euromaihin.

-On järjetöntä lainata Kreikalle mitään lisää rahaa ilman vakuuksia, koska se lisää vakuudettoman rahan määrää ja tukee väärää toimintaa. Lisäksi rahoja ei saada takaisin, jos ei vaadita reaalivakuuksia.

-Kreikka pystyy korjaamaan toimintaansa vain kriisin kautta. Vallassa olevat on vaihdettava täysjärkisiin, joita ei tarvitse auttaa ja holhota. Ilman kriisiä sama meno jatkuu. Pakko on hyvä motivaatio. Esimerkkinä on 1/2 Afrikkaa, jossa talous ei ole kehittynyt tukemisen takia.

-Taloudellisen evoluution takia on huonot pankit ja valtiot annettava tehdä itsemurhia ilman tukia, eli konkursseja. Näin väärä käyttäytymismalli poistuu. Väärä toiminta pakottaa muutkin kilpailussa samaan, esimerkiksi lainaamaan liian halvalla rahaa. Näin muut terveet eivät joudu kärsimään muiden järjettömistä tekemisistä. Näin ketjuefekti ei vie laajenna kriisiä. Väärään businekseen sijoittaneet menettävät osan rahoista, niin kuin pitääkin.

Tämä yo. on ollut syy, miksi koko maailma on joutunut kärsimään esim. USA:n pankkiirien järjettömistä toimista. Tällä turvataan, ettei koko rahajärjestelmä kaadu. On tarkoitushakuista ja väärin maksattaa Islannin pankkiin sijoittaneiden spekulanttien voitot islantilaisilla. Pankkiyritykiessä on riskinsä, kuten muissakin.

Vieras

Jos meillä on kotitalous joka on kieltäytynyt hyväksymästä taloutensa realiteetteja vaan on ottanut lainaa ja vippejä ja törsännyt sydämmensä pohjasta, niin auttaako asiaa että sille sanotaan hyi, hyi ja annetaan uusi luottokortti jotta voi vanhat velat maksaa pois ????

Eiköhän tuossa tilanteessa sanota että tilanne on nyt tämä ja ryhdytään neuvottelemaan lainoja uusiksi ja mennään velkanauvontaan.

Ajatuskin että EU alkaisi sopimustensa vastaisesti tukemaan velkakierteeseen joutunutta jäsenmaata on siinä määrin absurdi että kohta täytynee uskoa että Perussuomalaiset ovat oikeassa ja EU:sta pitää päästä irti, jos ei siellä voida elää tehtyjen sopimusten mukaan.

Zogg

Kreikan talous on jotain 2% euroalueesta, joten sen ongelmat eivät hirveästi euroa saati Euroopan Unionia heiluttele kuin hätäilijöiden ja opportunistien toiveissa ja peloissa. Sen sijaan Italia ja Espanja ovatkin ihan eri luokan ongelmia, jos niissä alkaa tapahtua.

jarkkoph

Ei Katainan ja Vanhanen mitään vakuuksia ole vaatineet he vippaavat Suomalaisten rahat roskalainavaltioon, jonka takaisinmaksu perustuu yleislakkoon.

Ilman vakuuksia 5% korolla.

Pelottaa :D

... ja sitten leikataan oma käsi irti..jotta selvitään..90 biljoonaa$ Kreikalle ,40 biljoonaa$Portugalille ja 350$ biljoonaa Espanjalle..On Barclay Capitalin ekonomistin mukaan tarve..ja kukaan ei ole halukas lainaamaan..kuulostaako jo pahalta?