Sunnuntai 27.5.2012

Suomikin roskakoriin? ”Kreikka on vielä pientä”

Luotu: 
28.4.2010 17:09
Päivitetty: 
28.4.2010 18:53
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkijan Paavo Sunin mukaan jälkiviisasteluna on helppo sanoa, että Kreikan ongelmiin olisi pitänyt puuttua aikaisemmin. Kuvassa kreikkalaiseläkeläiset protestoivat pääministerin toimiston edessä.

Faktakulma

Suomeen luotetaan kansainvälisillä finanssimarkkinoilla edelleen kuin vuoreen, vaikka heikkoja EU-maita karsastetaan. Suomen valtion kymmenenvuotisen lainan korko jopa aleni tänään muutaman prosenttiyksikön sadasosan verran 3,28 prosenttiin. Viime vuonna korko oli keskimäärin 3,74 prosenttia ja vuonna 2008 vielä korkeammalla 4,30 prosentissa.

Kreikan valtion lainat roskaluokkaan sysännyt ja jo Portugaliin tarttunut finanssitauti ei aseta Suomen taloutta välittömään vaaraan. Tulevina vuosina Suomi on kuitenkin pulassa, mikäli kriisi nyt sotkee talouden pienen noususuunnan, sanoo Uuden Suomen haastattelema Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkija Paavo Suni.

Sunin mukaan Kreikan katastrofi on EU-alueen tulevien uhkakuvien rinnalla miltei mitätön, vaikka Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kirstu uhkaakin tyhjentyä jo helleenien tukemiseen. Todellisen vaaran muodostavat Espanjan ja Italian kaltaiset isot EU-maat, joihin "Kreikan ebolaksi" ristityn taudin pelätään leviävän.

-Kreikka ja Portugali ovat Euroopan mitassa pieniä maita, ja niiden ongelmat pystyttäneen hoitamaan. Mutta jos tauti leviää esimerkiksi Espanjaan, niin puhutaan ihan toisen luokan rahasummista ja ongelmista, Suni sanoo.

Sunin mukaan Kreikan tämänvuotinen budjettivaje on noin 32 miljardia euroa. Espanjan vastaava olisi yli kolminkertainen, noin 118 miljardia euroa.

IMF:n uskotaan piakkoin tukevan Kreikkaa uudella 10 miljardin paketilla jo annetun 15 miljardin lisäksi. Sunin mukaan valuuttarahaston budjetti ei ole "valtavan suuri, joten tämäkin lupaus on jo aika poikkeuksellinen".

Entä jos Espanja tai Italia joutuu pulaan, löytyykö niille enää rahaa?

-IMF:n rajat tulevat aika pian vastaan, Suni pohtii.

Sunin mukaan esimerkiksi Espanjaa ei kuitenkaan vielä voi pitää menetettynä tapauksena, sillä maan julkinen talous on asuntomarkkinoiden romahduksesta huolimatta Kreikkaa paremmin hoidettu ja valtion velka suhteessa pienempi.

”Jos tämä junnaus jatkuu pitkään lähiympäristössä, se ei ole Suomelle hyvä”

Entäs Suomi?

Ainakin Portugalin ja Irlannin katsotaan jo saaneen "tartunnan", ja myös muun muassa Iso-Britanniassa pelätään Kreikan kriisin epäsuoria vaikutuksia.

Sunin mukaan Suomi on vielä melko turvallisilla vesillä. Vaikka julkinen sektori on Suomessakin huonossa jamassa, pidetään Suomea yhä talouden mallioppilaana ja sen uskotaan pystyvän maksamaan velkansa takaisin - toisin kuin Kreikan ja nyt myös Portugalin.

-Jos julkinen talous on kurjassa tilassa ja on epäilyjä siitä, että velkoja ei makseta, valtion on vaikea saada lisärahaa. Nyt tämä epäilys on levinnyt Portugaliin, selittää Suni.

Suomi on ongelmissa, jos kriisi leviää myös isoihin euromaihin. Valtion talous pitäisi saada nousuun ennen kuin väestön ikääntyminen iskee koko voimallaan.

-Jos tämä junnaus jatkuu pitkään lähiympäristössä, se ei ole meille hyvä. Ja isoja vaikutuksia tulee, jos tämä kääntää tämänhetkisen heiveröisen talouskehityksemme laskuun, Suni kertoo.

Euroopan laajuisen kriisin pitkittyessä sijoittajien raha alkaa Sunin mukaan keskittyä isoihin maihin, kun taas Suomen kaltaisia pieniä maita kartetaan.

...ja entäs euro?

Kreikan kriisi on alkuvuoden aikana ehtinyt tiputtamaan euron arvoa noin kymmenellä sentillä dollariin verrattuna. Kreikan luottoluokituksen laskemisen jälkeen euro tippui vuoden alimpaan arvoonsa.

Maailmalla on puhuttu jopa Kreikan poistamisesta eurovaluutan piiristä.

-Se on iso periaatteellinen kysymys koko Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta. Näivettyykö yhteistyö vai pysyykö unioni yhdessä, Suni sanoo.

-Realistisin vaihtoehto lienee kuitenkin se, että euroalue pyritään pitämään kasassa.

Faktakulma

Suomeen luotetaan kansainvälisillä finanssimarkkinoilla edelleen kuin vuoreen, vaikka heikkoja EU-maita karsastetaan. Suomen valtion kymmenenvuotisen lainan korko jopa aleni tänään muutaman prosenttiyksikön sadasosan verran 3,28 prosenttiin. Viime vuonna korko oli keskimäärin 3,74 prosenttia ja vuonna 2008 vielä korkeammalla 4,30 prosentissa.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

VeliSynkkä1

Mä en usko että MIKÄÄN mitä tässä jutussa on sanottu tai esitetty pitää paikkansa!
Miksi?
KOSKA HUOMENNA ON KAIKKI TOISIN!

VeliSynkkä
Yksikään anaali ei ole niin hullu että puhuisi ulos mitä TODELLISUUDESSA ajattelee! SIKSI!
Siksikin kun luet KANSALAISTEN kirjoitelmia alla, niin saat selville KUOLEMANHAJUISEN TOTUUDEN!

Merkki Huomioja

Äskenhän oli OECD-kokous Helsingissä ja yhdessäkään lehdessä Oops, HBL poislukien, mutta sielläkin taisivat hiukan sievistellä sitä) en muista nähneeni mitä ne Suomelle sieltä viestitteli... Oli jossain norjalaisessa lehdessä vain juttu.
(www.dn.no ja haku: oecd rapport)

Arvonlisäveron korotus, pääomaveron korotus, Lukukausimaksukäytäntöön muutosta (että opintolainoilla maksettaisiin?), työttömyysturvaan muutoksia, eläkeikä 65:een vuoteen, sosiaalimenoihin leikkuuta, kuntien menoja vähentää.

Ois kai se mukava kun sais lukea näistä Suomessa suomeksi, nyt kun yrittää norjasta ymmärtää niin voipi tulla väärinymmärrystä.

Ja toisaalla raportoidaan että lehdistön vapaus on pienentynny. Nii onki. Itte pienentäneet ainakin asiapitoisen tiedon julkaisua.

Pimittävät tietoja uutistoimistot ja lehdet, en tiedä mitä ne yrittää. Oksansahausta kai.

X

Kreikalle lainaamisessa huolestuttaa se, että uutisissa näkee jatkuvasti Kreikan kansaa osoittamassa mieltä tai lakkoilemassa suuniteltuja säästötoimenpiteitä kohtaan. Siis sielä kansan mielestä pitäisi kait saada laina ilman että mikään maassa muuttuu.

Armoton

Ei Kreikassakaan se ole kansa, joka on maan ajanut sotkuun. Vähemmästäkin on tapettu hallituksia (ja tuhansia sivullisia).

Yli puolet kreikkalaisista vastustaa johtajien ajamaa lainarahaa, koska katsovat sen edellyttämien säästöohjelmien ajavan maansa perikatoon. Eivät he todellakaan mellakoi saadakseen meidän rahojamme korkealla korolla!

Kreikka on valehdellut ja suorastaan huijannut markkinoilla uskoen ikuiseen kasvuun, pantaten käytännössä koko kansallisen infrastruktuurinsa, samaan aikaan mm. albaanien tehdessä työt halvalla. Nyt maa on nyljetty kuiviin ja rahat ovat harvojen taskuissa, tai ulkomailla hukassa.

Ehdotukset saarien myymisestä muistuttivat kyynisyydessään jo Puolan paloittelusta aikoinaan.

Onneksi meillä Suomessa on osaavat päättäjät, jotka eivät ikinä tekisi mitään typerää oman lyhytnäköisen etunsa nimissä, tai valehtelisi vain näyttääkseen vähän paremmilta... taikka miellyttääkseen mahtavampiaan.

Hakkuri

Jos jätettäisiin Kreikka selviytymään ihan omin nokkinensa velkojiensa kanssa. Neuvotelkoon keskenään velkojen järjestelystä.

Vaikka euron kurssi vähän kyykkäisikin, mitä väliä. Onhan se ennenkin ollut 80 centtiä taalaa vastaan ja hyvin pärjättiin. Alkaisi vientikin vetämään ihan uudella voluumilla ja kiinalaisten juanimisen aiheuttama kauppataseen vaje pienenisi.

T.Arvonen

lopettaisi paskan jauhamisen!
Älytöntä spekulointia ja jossittelua. Entä, jos Yellostonen caldera purkautuisi? Entä, jos La Palman tulivuori purkaantuisi ja aikaansaisi jätti tsunamin, joka hautaisi Amerikkojen itärannikon? Entä, jos Kekkonen heräisi henkiin?

Vieras

Toisessa säikeessä huomasin terävän aniilyysisi naisen seksuaalisuudesta. Löytyisikö ratkaisu suomalaiseen talousahdinkoon naisenergiasta. Valjastetaan naisten toteutumaton seksuaalipotenttiaali ongelman ratkaisuun.
Suurin ongelma hystereesikäyrän optimaalinen ajastus.
Lisää naisia remmiin-hyvä tulee.

teo

Espanjassa säästetään mm.leikkaamalla uusiutuvan energian tuista sekä purkamalla sopimuksia.
Valtion toimitiloista aiotaan sammuttaa valot mutta pankkisaleissa valot pidetään jotta nähdään pelata mustan pekan semifinaalit.

EdisPearl

Koko tuo Kreikka-kysymys on todella aika viimeinen pisara täyteen lasiin.....

Vaikka nyt lainattaisiin Kreikalle vaikka mitä summia rahaa, niin se ei tule selviytymään tilanteestaan, vaan maa joutuu täyskaaokseen ja sekasortoon.

Ja seuraavaksi tulevat sitten Italia, Portugali ja Espanja. Pohjaton kaivo, jonne pitäisi myöntää miljardien suuruisia todella suuria lainoja.....

Ja niitä rahoja ei kukaan tule saamaan takaisin. Miksi Suomi haluaa rynnistää heti ensimmäisten joukossa lompsa apposen avoinna tarjoamaan Kreikalle lainaa?

Toivon hartaasti, ettei se johtuisi Vanhasen älyttömästä lausunnosta, jossa hän innoissaan kertoi, että se lainaaminen on Suomella todella kannattavaa touhua, koska saamme Kreikalta lainan takaisinmaksusta korkeampaa korkoa ja näin ollen "voittoa." Hohhohoijaa vaan.

Me emme tule saamaan takaisin edes lainattua summaa mistään koroista nyt puhumattakaan.

Tällaisia asioita Suomessa eivät edes ministerit ymmärrä mitään....? Huolestuttaa jo kovasti tämän maamme nykyinen hallitsematon tila.

Kaikki ovat aivan yhtä ulkona kuin lintulaudat, eikä mistään tule yhtään mitään.

-EP-

Vieras

On se koomista miten pienesti nämä US-lukijat ajattelevat. Tämä Kreikka on vain alkusoittoa ja kohta ollaan kaikki helisemässä. Eli jos minulla olisi sijoituksia pörssissä, niin nyt kannattaa vetää kaikki pois...
Eurokin tässä taitaa (onneksi) kaatua, jos ei nyt heti niin kohtuullisella aikataululla. Tässähän on käynyt juuri niin kuin euroon mentäessä ennistettiin: vapaamatkustajia tulee liikaa ja sitten lähdetään luisuun!

PetSu

Nyt näyttää siltä, että Nikolta on loppunut tatsi tähän mediaan.

Ymmärrän hyvin. Eihän tämä tuota mitään. Olen itsekkin sitä mieltä, että sijoitettu euro pitää tuottaa 3 x ennekuin tätä voi ylläpitää.

Jonkunaikaa toki voi touhuta tappiolla, mutta ei kukaan kauaa niin tee.

Haluatteko esimerkkejä? Jet bensaa myyvät asemat. Tappiolla, koska haluttiin vallata markkinat. Toisin kävi.

Suomen talouden sanottiin, noin viikko sitten olevan parhaiten hoitettu Euroopan Unionissa pankki ja muulla sektorilla.

Tällaiset otsikot lähinnä huvittaa.

LT

Kokoomuksen partiopoika, Aina-valmiina-Katainen, lainaa kansan antaman mandaatin turvin rahaa lainatakseen sitä Kreikalle. Seuraavaksi valtionvarainministeri lainaa rahaa lainatakseen sitä Espanjalle ja sitten kenties Italialle jne. Anteeksi mutta kenellä tätä rahaa on vielä lainattavaksi. Kiinallako?

Mitä hyvää meille tavallisille kansalaisille on koitunut kuulumisesta EUhun? Olot Suomessa huononevat koko ajan. Joillekin yrityksille EUhun kuuluminen on varmasti hyvä, mutta siitä ei meille ole mitään hyötyä, firmat kun on siirretty halpamaihin ja setelit kahisevat harvojen rikkaitten jo täysissä taskuissa.

Suomi tuhoutuu suoranaiseen hölmöyteen, hyväuskoisuuteen ja kristilliseen syyllisyydentuntoisuuteen. Niin ja tekopyhyyteen.

Htalk

Otsikko , juttu ja perustelut eivät täsmää. Suomen talous ja tuottavuus, velkaantumisaste on EU:n hyvää tai huippuluokkaa. Huoltoaste on Suomen suurin ongelman mutta sekään ei tule puuntakaa.

EU sisämarkkinoilla heikoimmilla tulee menemään huonoiten mutta Suomi ei ole tässä junassa.

kauppias

Tulin juuri muutaman viikon reissusta kauko-idästä ja täytyy todeta, että talouden dynamiikka on siirtynyt itään.
Nämä euroopan paperitaloudet ovat tulleet kuilun partaalle ja jos ne pysyvät euroalueessa tai muut euromaat pelastavat ne syöksyy koko Eurooppa kohti syvää kyykkyä.

Nähtiinhän jo Saksojen yhdistymisessä se tosi asia, että holtiton tukeminen ei lisää kokonaiskasvua vaan saattaa jopa vahvemman osapuolen heikkoon asemaan.

Kreikka ja Porttugali ovat kansantalouksia vailla oikeita mahdollisuuksia. Ei merkittävää teollistatuotantoa, väestörakenne todella vinoutunut, infrakin vähän niin ja näin.

Mikäli Espanja luisuu mukaan on tilanne todella paha. Espanjan kansantalous on jo niin iso, että sen luhistuminen horjuttaisi markkinoiden uskoa lopullisesti Euroon ja todennäköisesti vetäisi Italian mukaan ja sitä myöten koko Euron olemassaolo kävisi mahdottomaksi. Uskon jopa siihen, että palataan vanhaan EC-alueeseen lisättynä pohjoismailla.

Tom B

Kahden viikon seksimatkan aikana tehdyt havainnot kertovat ainoastaan seksibisneksen dynamiikasta.

Ostovoima, josta Aasian talous on riippuvainen, on Länsi-Euroopassa ja USA:sa! Kun Länsi-Euroopan talous heikkenee niin ostovoima häipyy ja samalla katoaa koko Aasian "talousihme".

SS

120 miljoonaa euroa Kreikalle tosta noin vaan, niinkö? Ja ensviikolla 120 miljoonaa Espanjalle ja Portugalille. Jos me aletaan kaikkia kyykyssä olevia suosta nostamaan, niin ite mennään mukana. Tollasille kusettajavaltioille pienet lainat ja korkeat korot ja vaikka jotain ruokakuponkeja jos näyttää siltä, etteivät selviä.

Masa Lahti

Kammottavia rahamääriä joillekkin vastuuttomille, mistä nekin fyrkat otetaan.
Usko yhtenäiseen Eurooppaan on kovilla, mutta ruikutus ei nyt auta.
Suomalaisten on kehitettävä uusia tuoteinnovaatioita.
Esimerkiksi elintarvikesektorilla gluteenittomien tuotteiden
kehihitysprojekti on innostava, ja kansainvälisestikin merkittävä.
Rohkaistaan poikkisuuntaisesti ajattelevia nuoria,
ylipäänsä "propellipipoja". Hauskat Vaput.

Santerinpaluu

"Kammottavia rahamääriä joillekkin vastuuttomille, mistä nekin fyrkat otetaan."

Jos ihmiset tajuaisivat sen, ettei imf, nordean ,maailmanpankin tai minkään muunkaan pankin lainaamia rahoja oteta mistään, ne luodaan TYHJÄSTÄ näppäilemällä numeroita tietokoneen näytölle. Tätä tapahtumaa kutsutaan pankkimaailmassa luottolaajentamiseksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4himm%C3%A4isvarantoj%C3%A4rjestelm%C...

ELI, mihin Kreikka on todella kaatumassa, reaalimaailman ongelmiin vai täysin tyhjästä tempaistun velan maksuun? Kehitysmaat ovat käyneet samanlaisen prosessin jo paljon aikaisemmin IMFn ja Maailman pankin toimesta.

Kukakohan ketäkin tässä narussa taluttaa?

Haggis

... on erottaa Kreikka euro-alueesta ja antaa sen itse kantaa vastuu hazardimaisesta elämäntyylistään. Kreikan tilanteen kytkentä koko euro-alueeseen voi viedä kaikki EMU-maat kurimukseen, joten tämä kytkentä tulee purkaa.

Kreikka pääsi EMU:n jäseneksi alun perin poliittisten huijausten kautta, joten sen erottamiselle on täydet perusteet.

VeliSynkkä1

Hieman koostin eri lähteistä!

Mielenkiintoinen graafi löytyi tuolta WSJ:stä: velka- ja vajevertailu eurovaltioille.

http://online.wsj.com/public/resources/documents/i...COM&thePubDate=2008...

Ei voi kuin ihmetellä mikä suojaa esim. Ranskaa tältä velkakriisiltä. Velkaa yhtä paljon kuin Portugalilla, ja vajekin melkein yhtä iso (suhteessa BKThen). Tai jättivelkaisia Italiaa ja Belgiaa. Ei liene kuin ajan kysymys milloin kriisi tarttuu näihin seuraaviin ongelmatapauksiin, eikä ollenkaan pitkän ajan kysymys.
" Ei liene kuin ajan kysymys milloin kriisi tarttuu näihin seuraaviin ongelmatapauksiin, eikä ollenkaan pitkän ajan kysymys. "
Lumipallo pyörii jo ja kahvat kurkistelevat vellirankapäättäjien lahkeista. Totuus valkenee siitä että kaikilla onkin vain velkaa varojen kadottua harvojen taskuihin.
Kyllä, paljon tulee todellakin tapahtumaan. Taitaa olla varsinainen action kesä tämä tuleva kesä 2010.

Tämä vaan kertoo sen missä Euroopassa on suuria pankkeja ja missä ne piilo-ohjaa valtioita eniten..
Ja 2010 laittaa jo Suomenkin histogrammit ihan eri tasoille!

Tuosta voi näköjään vetää hyvin karkean nyrkkisäännön, että valtio jolla TOINEN noista pylväistä menee yli 10%, on potentiaalinen riskivaltio.
Ja sitten valtio jolla MOLEMMAT menee yli 10% on officially screwed.
Ainakin tämänhetken markkinaluottamukseen tuo peilaa aika hyvin.

qed

Suomi voisi saada velan pantiksi vaikkapa Hydran saaren Ateenan edustalla. Siitä sitten tulisi Suomen aluetta, mikäli velan takaisinmaksu ei onnistu. Näin Kreikka oppisi, että velaksi eläminen ei kannata, ja Suomi saisi hienon saaren aurinkoiselta Välimereltä. Saaren rakennukset voisi sitten muuttaa ja myydä kesämökeiksi ja eläkeasunnoiksi, joten Suomi saisi kaupasta vielä voittoakin.