
- Vertasimme valtionyhtiöiden johtajien palkkoja ja lisäksi vertasimme kaikkien suomalaisten samankokoisten yritysten johtajien palkkoja, ja tämä on täsmälleen siinä keskellä, Neilimo sanoo Uudelle Suomelle.
- Tämä myös sopi hakijoiden toiveiden hahloon. Tämä 25 000 euroa kuukaudessa oli tyypillinen palkkavaatimus, Neilimo sanoo.
Neilimon mukaan ero Jungnerin palkkaan näyttää suurelta, koska Jungnerin palkkatasosta päätettiin viisi vuotta sitten. Viime aikoina Jungnerin palkka on Neilimon mukaan ollut 17 000-18 000 euroa kuussa.
Ylen toimitusjohtaja saa kuukausipalkan ohella bonuksia.
- Enimmillään tulospalkkio on kolmen kuukauden palkkaa vastaava summa vuositasolla. Tyypillinen tulospalkkio on viime vuosina ollut puolentoista kuukauden palkkaa vastaava summa, Neilimo kertoo.
Mikä on mielestäsi sopiva palkka Ylen toimitusjohtajalle? Ota kantaa US-kyselyssä.

| 02:54 | Säteilyturvakeskus: Ei kännykkäkieltoja kouluihin — MTV3.fi |
| 02:34 | Asiantuntija: Vangitut ruotsalaistoimittajat voivat vapautua huhtikuussa — YLE Ulkomaat |
| 01:48 | YK: Arabiliitto käynnistää uudelleen Syyria-operaationsa — MTV3 Ulkomaat |
| 01:37 | Kuohunta armeija- ja kuntauudistusten ympärillä jatkuu — MTV3.fi |
| 01:01 | Kreikan johto pui tuntikausia eläkekysymystä — YLE Uutiset |
| 00:25 | M-Realin ranskalaistyöntekijöille torjuntavoitto — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
mihin
se tarvitsee tuollaista summaa?
Ei tarvitse enää ihmetellä, miksi suomalaisen keskiansio kuussa on mitä on. Käytettäisiinpä mediaania.
HÄKÄMIEHELLÄ PETTI SUHTEELLISUUDENTAJU
Jos valtion omistajaohjauksesta vastaavalla ministerillä pettää näin pahasti suhteellisuudentaju niin olemme pulassa - isoissa ongelmissa kun tehdään isoja päätöksiä.
Jos et ole tehnyt päivääkään duunia Häkämies tai Katainen vain silloin voi pelisilmä pettää näin pahasti.
Ei ole Häkämiehen tonttia YLE.
Yleisradio Oy toimii liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla. Yhtiön ylin päättävä elin on hallintoneuvosto, jonka jäsenet valitsee eduskunta.
Hallintoneuvoston tehtävistä säädetään Laissa Yleisradio Oy:stä (6 §) sekä yhtiöjärjestyksessä. Niitä ovat esimerkiksi
hallituksen jäsenten nimittäminen
päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista tai yhtiön organisaation olennaista muuttamista
huolehtia, että YLE-laissa määritellyt julkisen palvelun yleisradiotoiminnan mukaiset tehtävät tulevat suoritetuksi
antaa yhtiön toiminnasta kertomus eduskunnalle joka toinen vuosi
päättää talouden ja toiminnan suuntaviivoista
tarkastaa ja hyväksyä hallituksen vuosikertomus
valvoa yhtiön hallintoa
Jäsenet ja jäsenyyden alkamisajankohta
Puheenjohtaja
Kimmo Sasi (2003, pj 2007)
Varapuheenjohtaja
Elsi Katainen (2007, vpj 2009)
Ei ole perusteita
Ei vakuuta, Herra Sasi perustelunne ontuu, samoja tolloja olette kumpikin.
Nyt sitten kaikkien on ruvettava vaatimaan lisää palkkaa ja paljon, olisihan se oikeuttetua eikö vaan
hävetkää
Eikö kokoomuslaisia jo hävetä, on turha puhua palkkamaltista,hyvä mies potkittiin pois ja omalle miehelle tuplaten palkkaa hyi, mitä peliä
Yle goes Kreikka
Jengi ihmettelee, kun Kreikassa maksetaan 14kk palkka vuodessa ja talous on kuralla. Yle tekee samoin, mitenhän ylen talous kestää?
ylen talous kestää
ylen talous kestää tuollaisen varsin mainiosti, sillä tässä maksajana olet sinä. tätä vartenhan se tv lupamaksu on. nyt tässä tapauksessa asia vielä helpottuu ylelle, kun mediamaksu lobataan pakolla läpi seuraavien vaalien jälkeen.
Lupamaksuautomaatti
Ei se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa. Jotensakin irvokasta verrata YLE-pomojen palkkoja yksityiselle puolelle, kun kyseessä on käytännössä verovaroin rahoitettava, voittoa tavoittelematon toiminta. Olisi myöskin kiva tietää, miten YLE:n hallitus nyt rahoittaa tämän palkankorotuksen? Korottamalla lupamaksua, vaiko potkimalla pari toimittajaa pihalle?
Mediamaksun todellinen syy paljastuu
Ilmeisesti oikeistohallitukselta on jo tullut lupaus mediamaksun tulosta, kun rahaa voidaan taas ruveta surutta törsäämään? Ylen pomot haluavat reilut palkankorotukset: täytyy lypsää niin kauan kuin tyhmiä lypsettäviä riittää eli Kokoomus ja Keskusta pysyvät vallassa.
Palkka
Täytyy muistaa, että ylen hallituksen puheenjohtaja Neilimo on sosiaalidemokraatti.
sd
Mielenkiintoinen väite, joka ei pidä yhtään paikkaansa. Jos ottaisit vähän selvää hänen taustastaansa,voisit päätyä todella yllättävään tulokseen hänen aatetaustastaansa.
Neilimo on oikeistolainen
Ehta kokkeli!
Eikä siinä vielä kaikki!
Lisäksi toimitusjohtaja saa suuren vapaaehtoisen eläkkeen ja erorahan. Yhteensä pyöreät 50.000 euroa kuukaudessa?
Tähän pystyy vain porvari ...
Loistavaa ... lisää porvareita jokaisen valtion johtoon! Itsellensä kyllä hoitavat palkankorotukset, mutta muiden palkat on jääneet viime vuosituhannelle ...
PS. Odottelenkin kovasti kuinka porvarit nyt tulevat selittelemään palkankorotusta. 16k eurollahan ei pysty mitenkään pärjäämään ja hankkimaan samoja asioita kuin 25k eurolla. Yleisradionhan piti joutua säästökuurille? Oikeiden töiden tekijöiden selkänahasta tämänkin porvarin palkka nyhdetään.
Tästä on kyllä
Tästä on kyllä päättäneet demarit, että faktat haltuun.
Palkkavedätys vanhalla sapluunalla
Johtajien palkkoja on hilattu ylöspäin aiemminkin niin, että niitä on verrattu vaikka ulkomailla maksettaviin johtajien palkkoihin. Vertailukohta on haettu mahdollisimman
kalliista maista. Esim. Yhdysvalloista ja Sveitsistä.
Työntekijöiden kohdalla on vastaavasti menetelty niin, että
palkkoja on verrattu mahdollisimman alhaisiin ulkomaisiin palkkoihin esim. Kiinalaisiin.
Mainittakoon kuitenkin, että Viron presidentin Lennart Meren palkka vastasi suomalaisen peruskoulun opettajan palkkaa. Meri oli isänmaallinen mies ja olisi tehnyt työnsä pienemmälläkin palkalla kansansa eduksi.
Kenelle YLEn hallitus vastaa?
Mitä enemmän asiaan perehtyy, sitä selvemmäksi käy, että YLEn hallitus ei ole toiminut lain tarkoittamalla tavalla eli osakkeenomistajien (meidän kaikkien) parhaaksi.
YLEn hallitus jätti uusimatta toimitusjohtajan työsopimuksen. Sen ymmärtäisi, jos toimitusjohtaja olisi johtanut yhtiötä huonosti. Sitä ei voi ymmärtää, jos ja kun YLEllä on ollut viimeiset 5 vuotta paras toimitusjohtaja 50 vuoteen.
Jungner on tehnyt ankaria supistuksia ja saanut yhtiön talouden kuntoon Wessbergin holtittoman tuhlailun ja teknologiaintoilun jäljiltä. Silti Jungnerin aikana yhtiö on lisännyt ohjelmiensa suosiota ja vienyt toimintaa & palveluja verkoon esimerkillisellä tavalla.
Ja nyt sit loppuu täältä
Ja nyt sit loppuu täältä lupamaksun maksaminen.
VOISITTE NYT NOSTAA MYÖS TÖLLÖVEROKARHUJEN
palkkioita. Voi nimittäin tulla ylimääräisiä vaikeuksia töllölupia syynätessä. Kuka hullu enää maksaa lupamaksuja, kun YLE:n rahanpolttaminen on noin holtitonta?
eliikäs
palttiarallaa 1400 ihmistä maksaa tv riisto maksua vuodessa että ton heebon peruspalkka ilman boonuksia tulee maksettua.. just just.. sopii täysin tämänpäivän henkeen.
Johtajalta hyvää
Johtajalta hyvää esimerkkiä YLEn säästötalkoisiin...
Pakko tolla virneellä on
Pakko tolla virneellä on palkankorotus saada.
tv luvan ja mediamaksun korotuksen syy
ei tarvi ylen ihmetellä jos luvanmaksajat kaikkoaa.
järjen käyttö olis sallittua. 15000€ kk eikä mitään muita lisiä. VERONMAKSAJAT KIITTÄÄ
Todellako?
Luuletko, että tuo tekisi eroa suuntaan tai toiseen?
Aivan sama, onko YLE:n TJ:n palkka 10, 50, vai 100 tuhatta, on se aina valittajien mielestä liikaa.
Neilimo tukee kreikkalaista palkkapolitiikkaa.
Luulisi sinun olevan yritysohtaja. Ei tällaiset selitykset kelpaa kuin Kreikassa.
Tämä on se : Sammuneiden raiskaus, josta ei vielä rangaista
Sammuneita ovat YLE -lupamaksuun huumantuneet ja lamaantuneet maksajat. Ollaan kuin koomassa, nähdään mitä tapahtuu, mutta mitään ei voi tehdä, sormea liikauttaa, edes suuta avata.
- Hyvä kuva, kertoo lapsesta joka kävi juuri luvatta karkkipurkilla.
Jos palkkaa nostetaan
Jos palkkaa nostetaan "vastaavien" yritysten johtajien keskiansion mukaan ja muut yritykset, joissa palkka todetaan myös olevan alle keskitason, nostavat myös palkkoja.
Päästään lopuksi siihen, että kaikkien "vastaavien" yritysten johtajilla on korkeimman mukainen palkka. Paitsi, että jotkut firmat ovat jo siinä vaiheessa ehtineet nostamaan palkkoja, jotta saisivat parhaat johtajat.
Näin hienosti se kapitalismi toimii...
nauravat päin persusta;
nauravat päin persusta; kertonee kaiken.
perusduunari
Tähän loppui minun tv-luvan maksaminen.
sitä samaa ajatellaan täällä suunnalla!
Ja aivan varmasti toteutetaan, jos tuollaisesta vaativasta virasta saa noin älyttömän summan rahaa niin maksakoon myös meidän puolesta televisio maksun.
Eiköhän tämä ollut tässä
Jotenkin järjetöntä. Tämä katkaisi kamelin selän, eli sen lisäksi, että lakkaan maksamasta tv-lupaa, hankkiudun myös telkkarista eroon, eipä sieltä tulekkaan minulle juurikaan muutenkaan mitään. Mikäli mediamaksu tulee pakollisena, varastan kolminkertaisena verottajalta takaisin tavalla tai toisella. Piste.
YLE ei ole yritys
YLE on lähinnä valtion virasto. Se pyörii täysin veroluontoisilla maksuilla. Se tuottaa palvelua, joka ei ole laadullisesti eikä määrälliseti tärkeä tai merkittävä. Johtajalla ei ole mitään vastuuta toiminnan tehokkuudesta, kuten yksityisten yritysten johdolla. YLEn johdolle pitäisi maksaa saman tasoista palkkaa, kuin esimerkiksi rehtoreille.
Päätetty palkka on törkeätä sikailua hyvä veli verkoston toimesta.
Annan kohta Ylen...
Lupamaksurahoilla ja jatkossa kaikille pakollisella mediamaksulla tai jopa veroilla maksettavan Ylen toimitusjohtajan palkka + tulospalkka ei voi olla näin suuri.
Tämähän on aivan sairasta touhua ja sitten kirkkain silmin vielä puolustellaan. Yle, joka on julkisenpalvelun laitos, ei voi vaatia kansaa ymmärtämään palkkauksen näin kovaa tasoa. Siinä saa monta mediamaksua kerätä, ennekuin toimitusjohtajan vuosipalkka bonuksineen ja lisineen on kasassa. Ja aivan tyhjästä.
Tervemenoa Yle Kreikkaan...en jää kaipaamaan teitä.
Asiaan
on helppo antaa kunnon vastalause: Jos yli 70% tällä hetkellä luvan maksaneista, vaikkapa niistä,jotka maksavat osamaksulla, yksinkertaisesti lopettaa maksamisen ja luopuu televisiosta kokonaan.
Filmejä voi katsella tietokoneellakin, eikä ainakaan kesäaikaan pitäisi jäädä edes aikaa televisiolle. Toisaalta voi alkaa harkita yhteistelevisiotilojen hankintaa... Jotakin on tuolle idiotismille tehtävä ja pian.
Valtionyhtiö ei saa olla enää automaatti.
Maassa on ainakin parisataatuhatta ihmistä,jopa perheellisiä, jotka tulevat toimeen alle tuhannella eurolla kuukaudessa. Tässä pätkähtää kerralla 9000 euron palkankorotus. Ajatelkaa nyt vähän.
Puolikas palkka?
Mielestäni työstä jossa tarvitsee vastata vain rahojen käytöstä voisi maksaa vaativuuden vuoksi suhteessa hieman vajaata puolta palkkaa vastaavan liikevaihdon yrityksestä? Sama pätemään kuntajohtajia.
Ei enää ihmetytä miksi palkkaa ei kerrottu sopimusta tehdessä. Vertailu kaupallisiin kanaviin ja muuhun mediaan ontuu juurikin siksi, että YLEssä ei tarvitse huolehtia tulopuolesta. Ja tosiaan joku voisi kertoa noiden etuuksien kokonaismäärän, joka tulee maksettavaksi. Vähän eläkesopimuksineen epäilyttää että YLEn pomon potti nouseekin yllättäen palkkakuninkaan pallille.
Aamulehden sivuilta:
"Suurten mediayhtiöiden pomoista palkkaykkönen vuoden 2008 verotuksessa oli MTV:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara. Hänen vuositulonsa olivat 428 000 euroa,
Hesarin Mikael Pentikäinen tienasi 300 000 euroa ja Janne Virkkunen 330 000."
Asiallinen korvaus
Jos halutaan Yleisradioon kunnollinen johtaja, siitä on oltava valmis maksamaan. Muutama tonni sinne tänne ei talon budjettia kaada. Parempaa palkkaa saavalla on myös parempi motivaatio hoitaa työnsä kunnolla. Kyllä hyvä mies äkkiä tienaa oman palkkansa.
Justiinsa niin
Tajuksiks sä, että tuon sanomasi "muutama tonni" eli tuo pelkkä kk.korotus on todellakin vanhassa rahassa lähes 55.000 markkaa! En kyllä usko, että tämän maan talous on voinut noin noussut euronkaan aikana!
Vuosiansiotkaan eivät yllä tuohon kuukausiansioon suurella osalla Suomen kansaa.
Ahneita p***ja
"Jos halutaan Yleisradioon kunnollinen johtaja, siitä on oltava valmis maksamaan."
Joo, mutta ei mitä tahansa. Johtajan laatu kun paranee enemmän niin, että maksetaan pientä palkkaa ja etsitään johtaja joka haluaa siihen hommaan kuin niin, että maksetaan kovaa palkkaa jolla saadaan ahnein eikä pätevintä. Sellainen politiikka toi jo Jungnerin, oliko hyvä ajatus?
Ahnein johtaja ei ole paras millään mittarilla, ainakaan YLE:ssä. Eikä yleensä muuallakaan, sillä tällainen johtaja ajattelee vain omaa taskuaan, ei firman taskua.
"Muutama tonni sinne tänne ei talon budjettia kaada. "
Muutama? Puhutaan sadoistatuhansista virkakauden aikana. Sinäkö ne maksat? Kun tulopuoli on vakio, niin 9000 euroa jollekin lisää on sama määrä muilta pois ja olen aika varma että neljä toimittajaa on YLE:lle hyödyllisempiä kuin pääjohtaja, jolle näiden palkat (ja työpaikat) annetaan.
"Parempaa palkkaa saavalla on myös parempi motivaatio hoitaa työnsä kunnolla."
Melkein sanaton
Tämä on nyt sitä järjen ja järjettömyyden valtataistelua mitä maailmassa käydään.
1. YLE on valtion yleisradiotoiminta. Eli julkinen palvelu. Ja se pitäisi kattaa valtion budjetista.
2. Tällainen palvelu pitäisi kilpailuttaa ja budjettina voisi olla 200 miljoonaa euroa. Se on sekin järjetön summa muutamasta kanavasta. Toimittajia löytyy varmasti ja paljon.
3. Missään tapauksessa YLEn budjettia ei olisi saanut/ saa nostaa 370 miljoonasta 470 miljoonaan. Siihen ei ole perustetta. Sen leikkaamista 200 miljoonaan on perusteluna vastaavien yleisradioiden toiminta.
4. Yle pitää järkiperäistää.
5. Valtion pitää olla palvelun tilaaja ja valvoja. Mitään vapaita käsiä harrastaa huuhaajuttuja ei pidä antaa. Eli julkisen palvelun yritystä pitää valvoa ja ohjata.
ei paha
25 000 Euroa/kk propagandasta ...lobbari, mikä lobbari ..olkoonkin YLEn dirikka
Kaipa sitä on sitten pakko
Kaipa sitä on sitten pakko ruveta tv-lupaa maksamaan ettei poloinen kadulle joudu.
YLE -lupamaksut / mediamaksut boikottiin
YLE on edelleen stalnistien hallussa.
Noin 1000 stallarin suojatyöpaikkaa ja hyvät edut.
Saiskos niiltä NYC nainvanvan experteiltä aviisia tornin kaatoon.
eikös se ollutkin niin että..
Korkea tuloisten verot ylös, tässä tapauksessa väh 50%, mieluummin 65% ni on reilupeli..
YLE ei ole mikään
YLE ei ole mikään markkinatoimija vaan veronmaksajien rahoittama valtion virasto. Ei sen johtajan palkkaa tule mitata samalla mittarilla kuin yritysten. Sopiva palkka olisi joku 20 000 euron taiteilija-apuraha tms. tällaisesta letkeästä kutsumusvirasta.
Kalle Isokallio on verrannut Lauri Kivistä JEESUKSEEN.
Kai Jeesukselle nyt tämän verran pitää maksaa ja kirkollisverot päälle. Sen sijaan törkyturpa Jungnerille olisi riittänyt minimipalkka. Sen verran on tv:lle outo mies tämä Kivinen, että veikkaanpa vaan, että Napakymppi-Karikin kaivetaan vielä perunakuopasta kehiin. Hauskaa on tulossa ja kyllä rahaa on...
Urkintasoftaa Iraniin-Kiviselle likaisen työn lisää
Lauri Kivisen tehtävänä on 'normalisoida' YLE.
Keinovalikoima on jo hallussa; YLEn sisäinen urkinta tulee lisääntymään. Samalla SNS saa pienet softakaupatkin aikaiseksi YLEn kanssa.
Näin Kivinen pääsee jo ohjelmien varhaisessa suunnitteluvaiheessa käsiksi Neilimo- eli rahapiirejä uhkaavien uutisten torjumiseksi.
Pitäähän tästä työstä toki saada asianmukainen korvaus.
YLEn uusi johto on ylen löyhkäävää lajia.
LUPAMAKSUBOIKOTTI
Koko homma haisee ihan lautakasajutuilta. Eiköhän pistetä keskieurooppaiseen malliin lupamaksuboikotti käyntiin. Meikäläinen kantaa vanhan telkkarin pihalle justiinsa.
Kivinen poliitikkojen talutusnuoraan?
Tällaisella palkalla Kivisestä saattaa tulla hallintoneuvoston puudeli. Toivottavasti hän kumminkin osoittautuu omapäiseksi ja rohkeaksi johtajaksi, joka kuuntelee enemmän oman toimittajajoukkonsa ääntä kuin poliitikkoja.
Urkintasoftaa Iraniin-Kiviselle likaisen työn lisää
Lauri Kivisen tehtävänä on 'normalisoida' YLE. Keinovalikoima on jo hallussa; YLEn sisäinen urkinta tulee lisääntymään. Samalla SNS saa pienet softakaupatkin aikaiseksi.
Näin Kivinen pääsee jo ohjelmien varhaisessa suunnitteluvaiheessa käsiksi Neilimo- eli rahapiirejä uhkaavien uutisten torjumiseksi.
YLEn uusi johto on ylen löyhkäävää lajia.
Onpas huima palkkainflaatio siinä talossa...
"Neilimon mukaan ero Jungnerin palkkaan näyttää suurelta, koska Jungnerin palkkatasosta päätettiin viisi vuotta sitten."
ei meikäläisen työpaikoilla ole palkat nousseet yhtään viimeisen viiden vuoden aikana! Mitähän se tuo Neilimo hourii
Mihin YLE tarvitsee pääjohtajaa?
YLE ei ole yritys vaan se elää kädestä suuhun veronmaksajien rahoilla (vaikka tätä hienotunteisesti kutsutaankin TV-lupamaksuksi). Mihin tällaisessa tilanteessa YLE tarvitsee johtajaa? Kyllä tilille automaattisesti ilmaantuvia rahoja osaa jakaa 4000EUR kuukaudessa ansaitsevakin ihminen. Lauri K on varmasti pätevä johtaja, mutta eihän YLEssä tarvita pätevää johtajaa. YLE tekee typeriä tai jeesustelevia ohjelmia typerille ja jeesusteleville suomalaisille. Näkö(is)radio, nääs.
Tulospalkkio mistä hyvästä?
"Enimmillään tulospalkkio on kolmen kuukauden palkkaa vastaava summa vuositasolla. Tyypillinen tulospalkkio on viime vuosina ollut puolentoista kuukauden palkkaa vastaava summa, Neilimo kertoo."
Minkä 'tuloksen' pohjalta tuollainen palkkio määräytyy? Kansalaisilta uhkailemalla kerätyillä lupamaksurahoilla tuotetun ohjelman laadun vai volyymin?
Ei silti, kun Ylen rahoitus siirtyy budjettiin, silloin varmaan voidaan maksaa bonukset verotuksen tuoton perusteella.
Osuuskauppamies ei ymmärrä busineksista mitään
Neilimo:"Enimmillään tulospalkkio on kolmen kuukauden palkkaa vastaava summa"!
Maksaa monopoliyrityksen johtajalle liian korkeaa palkkaa ja kaiken lisäksi vielä bonuksia. Kun Ruotsin kansa tuon kuulisi, ne nauraisi kippurassa kuinka hölmöä sakkia suomalaiset ovat! Ei vain Ruotsissa makseta monopoliyrityksissä mitään bonuksia - sehän naurettavuuden huippu!
Neilimo vaihtoon?
Jos ei edes YLE:n hallitus ymmärrä, millainen "yritys" YLE on, niin silloin on syytä vaihtaa hallitusta.
YLE:n tehtävänä ei ole tuottaa voittoa valtiolle, vaan tuottaa tietoa Suomen kansalle. Tehtävänsä toteuttamiseksi YLE saa rahaa valtiolta määrän, jonka suuruus ei riipu millään lailla siitä kuinka hyvä hallitus tai toimitusjohtaja YLE:llä on.
Kyllä Kari Neilimon pitää
Kyllä Kari Neilimon pitää myös vastata päätöksistään.
Hän voisi maksaa osan Ylen johtajan palkasta aivan itse.
On tainut Neilimolta unohtua suhteellisuudentaju ja hävitä arvostelukyky.
Seuraava kehityshanke Ylellä on Neilimon siirtäminen arkistoon ja ilman palkkaa...
Jaa että 53.500 markan palkankorotus per kk !
Eiköhän tämä palkkauutinen on taas osoitus siitä mihin ollaan menossa. Ei auta mikkää, mä edelleen käännän eurot markoiksi, tosin nyt täytyy jo ottaa huomioon että markka olisi kahdeksassa vuodessa jo ottanut siipeensä parikyt prossaa, ainakin. Oli miten oli. Meikäläinen teki töitä alunperin Suomalaisessa firmassa 33 vuotta, sen jälkeen ulkomaalainen osti firman pois kuleksimasta suomen kamaralta. Kesti runsaat pari vuotta nin meikäläinen oli mittaamassa kilometrejä. Yhteensä tuli siis saman firman saldoksi meikäläiselle 35 vuotta. Ja viimeinen tili oli luokkaa 3400€, bruttona 35 vuoden jälkeen. En valita palkan suhteen, meikäläinenhän eli tuollaisella palkalla, kun kerran vaimolla oli melkein saman verran kuukaudessa. Mutta asiaan, oli 35 vuoden uraputki plakkarissa, ja palkka ihan kiva johtuen asiantuntija tehtävistä!
Tällä hetkellä haen uutta työpaikkaa 1300€/kk käteen jäävän työtömyyskorvauksen avuin, ja ikää on 58v. Toki aion olla töissä kuusvitoseksi asti kun kerran Herrat ovat todenneet että eläkkeelle lähdetään vasta täysiikäsenä. Ymmärrän hyvin että monella Suomalaisella asiat ovat vielä paljon huonommin, mutta suhteessa, kun keneltä tahansa viedään reali 50 prossa pois käteenjäävästä rahasta niin alkavat elämän totuudet olla turhan likeellä. Ai niin, se alkuperäinen valitus: JOS OLISIN EDES KOSKAAN SAANUT EDES 9000 euron palkkaa! Siis lopetan just sen älyttömän lisenssin maksamisen, jäiväthän jo ne kisat maksulliselle puolelle.
Palkka muodostuu kokonaisuudesta
Ajoissa töihin tulosta,kielilisästä,ulko haastatteluista,varhaisesta eläköitymisesta,puolue uskollisuudesta.Lukemattomista muista Kreikassakin käytössä olevista perusteista.
Demaripäättäjillä ei ole
Demaripäättäjillä ei ole typeryydessä mitään rajaa. Hakija olisi varmasti ottanut paikan millä tahansa palkalla hieman yli tai alle edellisen johtajan. Hölmö on se joka maksaa.
Demaritko kaikkien asioiden syntipukki
Paljon Demarit ovat saaneet hyviä päätöksiä aikaan,
tämän asian kanssa heillä ei ole tikun vertaa
päätäntävaltaa,vielä vähemmän halua Erkka
Maan tavat ovat perin
Maan tavat ovat perin kreikkalaisia, ei ihme että verot ja maksut nousevat.
Suo siellä, vetelä täällä
Siis, kun markoissa ajattelee, se palkka on kuukaudessa 150.000 markkaa - kuka yksittäinen ihminen voi tehdä työtä tuon summan eteen? Ai niin, saihan Junger aikalailla kuntoon sen YLE:n rahoituksen, siitä olikin nyt sitten hyvä vaihtaa vielä vähän kalliinpaan mieheen.
On se aika hupaisaa, kun työväestö saa taistella alle 2000 euron kuukausipalkkoihinsa jotain alle prosentin korotuksia ja muualla sitä on ihan vaan jaossa vaikka miten paljon, vaikka tuon 50.000 markan kuukausikorotuksen verran!
Sitä saa,mitä tilaa
Nykyhallitus ja kärjessä kokoomus halusi juuri näin.Pois työssään onnistunut ja moderni Jungner ja tilalle ahne normijohtaja.Pääasia on,että kokoomuslaisia ja keskustalaisia saadaan tärkeille posteille.Ammattitaito ei näköjään ratkaise mitään.
Tämä hallitus alkaa jo hipoa ennätyslukemia mokailussaan.Ja,mitä Häkämieheen tulee,hänen paikkansa on ihan jossain muualla kuin kansakunnan kaapin päällä.
Helppo säästää takaisin...
Äkkiähän tuon 9 tonttua säästää: kolme virkaa jätetään täyttämättä. Vaikkapa urheilutoimituksesta.
Taitaapa melkein riittää
kun jätetään ne asiantuntijapaneelit pois joka helekatan kisasta. Jopa Radion sinfoniaorkesterin jälkeen kokoontui asiantuntijapaneeli vatvomaan juuri kuultua konserttia.
Kyä ny varmana, nääs
Meinaan nousee tää luvattoman huano ohojelmien taso. Sitten ei vissiinkään enää tehdä YLE Turun radiossakaan taikatemppuja suorassa lähetyksessä pelkästään kahden palkatun toimittajan huokailujen kuuluessa minuuttikaupalla, tai uutisoida kuinka Porin Kärpät, siis Porin Kärpät, hävisi SM-liigassa TPS:lle. Tai Radio Hämeessä arvuutella useita aamuja peräkkäin jonkun joskus sanomaa lausetta puhelintietokilpailussa, koska joko sanoja on yli puolelle kuuntelijoista täysin tuntematon, tai sanomisella ei ole pienintäkään vihjeyhteyttä siihen sanojaan. Kestäähän se puhelintietokilpailu silloin monta aamua peräkkäin samalla kysymyksellä. Kuinkahan monta ohjelmaminuuttia näissä kahdessa mainitussa "alueradiossa" käytettiin sen erään ulkolaisen potkupalloilijan ja perheensä parin päivän jalkaleikkauskeikkaan. Vielä viikkoja myöhemmin Radio Hämeessä oli keskipäivävieraana joku tämän kirurgin elämäkerran kirjoittaja, ja taas sama vatkaaminen, niin kirurgin kuin sen potkupalloilijankin. Ja kirjailijalle kosolti julkisuutta, eli piilomainontaa. Mikähän tämän alueradiotoiminnan vuosibudjetti olikaan, ja paljonko sitä nyt vielä lisätään laadun parantamiseksi?
Ei ihme että on tv-lupamaksun korotuspaineita
Nooh, ehkä jossain muualla voidaan sen verran säästää että uusi tj saa palkkansa. Mutta korotetaan silti niitä maksuja.
Julkista ja yksityistä ei pitäisi rinnastaa
Mihin on hävinnyt vanha totuus "valtion leipä on kapea, mutta pitkä". Mun oikeustajuun ei mahdu, että julkisella puolella palkan olisi oltava vertailukelpoinen yksityisen puolen palkkojen kanssa. Miksi esim. kansanedustajien palkkojen ja etujen pitää olla nykyisellä tasolla? Mielestäni kansanedustajan pesti on osaltaan luottamustoimi, jossa ansaitaan kannukset "oikeata" työtä varten. K.edustajuus on ikäänkuin ponnistuslauta. Samoin ajattelen muista julkisen puolen paikoista, erityisesti johtajien.
Sasilla ja hallintoneuvostolla pyyhitään pöytää!
Mitä virkaa Ylen hallintoneuvostolla, kun Ýlen hallitus päättää kaiken ja hallintoneuvosto ei edes reagoi. Vai onko niin, että kepun ja kokoomuksen vaalirahoituksesta tuttu rahalla ostettu valta on jo tullut Yleenkin. Jos uudelle tj:lle annetaan heti kättelyssä 52% (8500 €) palkankorotus, eikä Jungerin anneta jatkaa noormaaliliksalla, niin terve harkinta kyllä pettää pahasti ja kansa taas kerran saa maksaa.
Mihin unohtui se Ylen rahoitussotku, jonka kokoomuksen Linden sai aikaan kuuntelemalla jälleen kerran rahavallan esim. mainosmedian ym. lobbareiden kuiskuttelua. Tähänkö on tultu kun talousrikolliset Merisalo keulakuvana hoiti maahan kepun ja kokoomuksen vallan. Oliko Junger pakko vaihtaa kun kepun hevosmies Kalli niin vaatii.
Tässä Ylen hallintoneuvoston pj:lle Sasille ja muille hallintoneuvoston jäsenille miettimistä. Mistä työstä Te nostatte palkkionne ja mitenkä tämä Kivisen palkka
25.000 €/kk on järjellä selitettävissä. Tuntuu, että siellä eletään kuin pellossa ettekä te tee mitään. Pitäskö Ylelle vielä laittaa se kolmaskin vahtikoira niinkuin Linden porukoineen ehdotti. Naurettavaa puuhastelua.
YLE, toivon, että menetät kaikki asiakkaasi
Olet sen toimillasi ansainnut.
Saneeraajan palkka
Kannattaa muistaa, että Kiviselle maksetaan saneeraajan palkkaa. Kivinen on Yleistadion Pekka "Musta-Pekka" Laine, jonka tehtävänä on saneerata ruotsinkielistä ohjelmaa, maakuntaradiot ja Tohloppi ennen kuin päästään eteenpäin lupamaksuasiassa.
Tästä syystä Kivinen ei palve kauaa Yleisradiota, ehkä noin vuoden tai kaksi, mutta saa siitä teurastuspalkkiot.
Voisi ollakin.
"tehtävänä on saneerata ruotsinkielistä ohjelmaa, maakuntaradiot ja Tohloppi"
Mielikuvituksissamme voisimme leikitellä tällaisellakin ajatuksella, mutta käytännössä noista mihinkään ei kosketa.
Yle nostetaan kolmanneksi valtiomahdiksi, heti ministeriöiden rinnalle, verotuloilla rahoitettavaksi. Sen jälkeen piikki on auki sekä rahoitus turvattu. Ja toimitusjohtajalle on maksettava ministerin palkka, näin se menee tämä on poliitikkojen ja jopa joidenkin kansalaisten tahto.
YLE mammuutti pitää rahoittaa lupamaksuilla, muuten sen sairasta kulurakennetta ei pysty hillitsemään kukaan.
Onneksi on maikkarin uutiset
Kas kun ei tullut mieleen verrata Jungnerin palkkaa valtionyhtiöiden johtajien ja suomalaisten samankokoisten yritysten johtajien palkkohin. Eipä tietenkään. Jungner ei sopinut kepulle.
Muuten miksi YLE, joka on kovasti säästäviään, ei säästänyt jatkamalla Jungnerin työsuhdetta vaan potkaisi hänet pois? Tilalle otettiin yllättäen paljon kalliimpi mies. Hallintoneuvoston mielipide Jungnerista oli, ettei hänen johtamisessaan ollut mitään vikaa.
Missä siis oli vika. Antoiko Jungner tutkia vääriä asioita? Koko juttu haiskahtaa tutkivien journalistien suitten sulkemiselta. Malliesimerkkinä tästä oli viimeisin MOT-ohjelma, jossa tutkittiin yksityisen Ruukki Groupin toimintaa. Ketä kiinnostavat yksityisen yrityksen omat möhlimiset kun maksajana eivät ole verommaksajat? Koko jutulla ei ole mitään yleistä merkitystä. Se on ikäänkuin vale-tutkivaa journalismia.
Onneksi meillä on maikkarin uutiset. Siellä poliitikot eivät pysty sulkemaan toimittajien suita jos kysymyksessä on poliittisten kähmäilyjen tutkiminen.
Jaa ei vai ?????
Jaa ei vai ???????????
Törkeätä.
Voiko YLEn toiminnasta saada esim vientituloja suomelle?? ei sitä muuten oikein voi verrata toisiin valtionyhtiöihin...
alkakoon sitten uusi johtaja kehittelemään tv-formaatteja jota kaupataan maailmalle isolla rahalla... muuten tuollaista jättipalkkaa on mahdoton perustella.
Tuonkin 9000e/kk olisi voinut jakaa nuorille tv-ammattilaisille tukina ohjelmien tekemiseksi...
Tuleepas niitä vientitulojakin
Nytkin pari viikkoa sitten tämä maailmankuulu, ainakin paljon matkustellut, Radion sinfoniaorkesteri kävi soittelemassa Tallinnassa. Kaipa se jotain vientitulojakin hankki siitä Viron suorasta radioesityksestä, vaikka varmaan lipputulot jäivätkin konserttipaikan kuluihin.
Olen oikein tyytyväinen
Aivan oikea päätös. Kohtuullinen palkka vaativasta työstä.
Hyvää ei saa halvalla.
Sen sijaan kehäraakkeina suojatyöhön ohjattujen poliitikkojen palkat sen sijaan tulisi tarkistaa. Heille ei edes pidä maksaa ammattilaisen palkkaa.
Lauri Kivinen voisi tehdä ryhdikkään vedon ja ilmoittaa
että 16000 euroa kuussa on ihan riittävä palkka ja enempää hän ei näissä olosuhteissa tarvitse.
Juuri huippupalkkojen jatkuva nosto kaventaa suomalaisten kilpailukykyä maailmalla koska "tavallinen kansakin" vetoaa omissa palkankorotuksissaan juuri johtajien kohtuuttomiin palkankorotuksiin.
Eduskuntakin on tässä mielessä mennyt itse holtittomuuksiin perustellen samalla tavalla omia palkankorotustarpeitaan.
Me tarvitsemme sisäisen devalvaation, joka edellyttää euron puitteissa palkkojen jäädytystä tai jopa laskua.
Eikä tässä vielä kaikki...
...kun nämä napinat pikku korotuksesta on kuunneltu, niin kukaan ei jaksa kantaa tikkua ristiin kahden viikon päästä kun YLEn hallituksen ja hallintoneuvoston kokouspalkkioita nostetaan jollain 5.000 eurolla / kokous.
Rusinat pullasta...
Tai ainakin meni melkein rusinat väärän kurkkuun kun luin uutisen.
leuan louskutuksen sijaan haastan kaikki Suomalaiset yksissä tuumin kansalaistottelemattomuuteen ja jättämään lupamaksut maksamatta yhdeltä tai useammlata vuodelta. Itse en ole telkkua katsellut kohta 3 vuoteen eikä yhtään ole ikävä, jää aikaa enempi perheelle ja harrastuksille!! :D
Aivan. Osoittaisi hyvällä omalla esimerkillä, että näin me
herratkin olemme säästäväisiä! :)
(ennenkuulumatonta muuten)
No johan ne uudistukset alkoivat
Että oikein jonkin kaupallisen pikkukanavankin jo aikaa sitten lopettama Pikku-Britannia alkaa tänään nyt ihan Ykkösellä, ja tietenkin runsaasti palkittuna ja arvostelijoiden ylistämänä huippusarjana. Onhan se sitä taattua HBO-tuotantoa. Ku saatiin halvalla. Vain muutama milli koko tuotanto, mutta kaiken esittämispakolla. Selviä korotuspaineita mediamaksuun heti alkuunsa.
sitä suuremmalla syyllä,
sitä suuremmalla syyllä, eipä tarvi edes harkita maksaa tv lupa maksua.
Palkoissa on hyvä olla eroja, mutta vain kohtuullisia!
Tässä ehdotus yleisiksi maksimaalisiksi palkoiksi €/kk ja niille reilusti progressiivinen veroprosentti 20...50%:
ENSIN VEROASTEIKKO
Kokonaisvero-% lineaarinen välille 1500...10000 siten, että alapäässä se on vain 20% ja yläpäässä 50% ja koskee kaikkia töissä olevia palkansaajia.
SITTEN KK-PALKAT
Pressalle 10000
Pääministerille 9000
Eduskunnan puhemiehelle/-naiselle 8000
Ministereille 7000
Kansanedustajille 6000
Suuryritysten toimitusjohtajille 5500
- Tähän luen vain puhtaasti yksityiset yritykset, en Yleä!
>>>Valtiollisten yritysten toimitusjohtajille 5000<<<
- Tähän luen myös Lauri Kivisen!
Kaupunkien/kuntien johtajille 4500
Ylemmille toimihenkilöille 4000
Keskitason toimihenkilöille 3500
Alemmille toimihenkilöille 3000
Hyvä taso
Tuntuu oikealta palkkatasolta, max 10000 €/kk. Miten joku on palkassa ja työssään 16 kertaa parempi kuin esim. varastotyöntekijä? Kiitos, nyt loppui minun TV-yms maksut Yleisradiolle. Maksakoon ne, joiden palkka on yli 2000 €/kk. Toiseksi, kun kaikki palkat verotetaan progressiivisesti, laitettakoon myös kaikki muut maksut progressiivisiksi palkan suhteen kuten tv-maksut, lasten päivähoitomaksut, arvolisänvero jne.
Oikea tarkennus!
Ainakin tietyt maksut on aiheellista muuttaa progressiivisiksi! Niihin kuuluvat kaikkinainen yleisten kulkuneuvojen käyttö, Ylen kaavailema mediamaksu, lasten päiväkotimaksu ja kaikki sairaanhoitokulut.
Lisäksi esim. Ylen mediamaksu vapaaehtoiseksi, sillä olen yksi monista, joka ei ole koskaan omistanut TV:tä, koska sen ohjelmista vain alle 1% on kristittyä rakentavia ja se on niin vähän, että TV:tä ei kannata edes hankkia. Miksi pitäisi maksaa sellaisesta 'tuotteesta', jota ei halua, eikä voi käyttää, eikä katso käyttämisen arvoiseksi?
Yle kehittäköön systeeminsä sellaiseksi, että sen ohjelmia voi katsoa vain erillisillä maksukorteilla, kuten muitakin maksu-tv-kanavia. Tällöin väärinkäyttöä ei esiinny.
Hyvä luettelo
pitää olla jo nykysin aika jonglööri joka saa enemmän kuin 1000 euroa eläkettä! Brutto! Siitä menee vielä vero.
Siksi kaikki tonnista kavahtuneet ovat ottaneet eläkevakuutuksen, joka kuitenkin kattaa vain 3-4 vuotta = siis humpuukia!
Suomessa puuttuu systemaattinen ihmisen elämänikäisen tulosumman suunnittelu! On korkeapalkkaista ukkoa eri instansseissa mutta ei käytännössä mitään uutta järjen kajoa!
Kauheaa resurrsien hukkakäyttöä - ei mitään kouriintuntuvaa kansan etua ajavaa systeemiä
on lautakasalla hintaa
Kymppitonni kuussa lisää,on hinta Vanhasen lautakasalla ja asuntosäätiön avustussotkuilla.
Kepu sai mitä halusi.
Vaalirahoista ei saa enään puhua.
Nyt on isäntä talossa,kovalla palkalla.
.
A-studion Suomi-Soffa osiokin jätettiin jostain syystä pois.
Vaalirahoista ei saa enään puhua.
Nyt on isäntä talossa,kovalla palkalla.
ONNEKSI VAALIT OVAT JO OVELLA.
Hyvästi YLE
Luin tämän palkkajutun Husiksesta eilen ja ajattelin että nyt muuttui tätsyn mieli. Olen tähän asti ajatellut kategorisesti että täytyyhän Yle olla vastapainona roskakanaville.Silloin erittäin harvoin kun tv:stä jotain olen katsonut, se on ollut jollakin Ylen kanavalla. Muiden kanavien ohjelmatarjonnan lehdestä tutkiminenkin on saanut aikaan pahoinvointireaktion. Selvisin toisella paikkakunnalla vuoden ilman telkkaria ja omaa nettiyhteyttä ilman mitään oireita.
Jo pakollisen Yle-maksun pähkiminen oli kammottavaa: nuppikohtainen maksu sellaisesta, mitä ei käytä. Sihteerin palkalla olisi sitten pitänyt maksaa kolmen henkilön maksu, kun täysi-ikäiset opiskelijalapset eivät varmaankaan saisi opintorahaan korotusta Yle-maksua varten (?).
Nyt sanon itseni irti Ylenkin touhuista.Kun opiskelijani lähtevät omiin kämppiinsä asumaan, lähtee tätsyltä tv-antennikin.
Vaikka ehkä siitäkin pitää alkaa maksamaan, kun katsoo itsekustantamallaan televisiolla itsekustantansa dvd-soittimen avulla itsekustantamiaan elokuva-levyjä. Täytyyhän uuden johtajan palkka ja niiden 200 keskinilkin "palkkojen tarkistukset" saada maksettua.
NEILIMO ...
Mikä ihmeen tulospalkkio? Käsittääkseni tuloksen tekevät ruohonjuuritason työntekijät eikä piiskuri.
Päivä päivältä ylpeämpi
Olen päivä päivältä ylpeämpi ratkaisustani olla maksamatta TV-lupamaksua ;-)
Haluatko vaikuttaa?
...ainoa asia millä me voimme vaikuttaa tähän järjettömyyteen on valitsemalla maksaakko tv-maksun. Toivottavasti tästä maasta löytyy vielä ihmisiä jotka uskaltavat seistä ajatustensa takana...
Naurettavaa vaan ei naurata
Järjetöntä toimintaa. Ei voi muuta sanoa.
Jotain tolkkua yhteisten rahojen tuhlaamiseen.
Hommatkaa sinne johtaja, jolla pieni peruspalkka ja bonuksia sen mukaan kuinka paljon saa pienennettyä jättiläiseksi paisunutta YLE:ä. Hölmön hommaa kasvattaa suojatyöpaikoilla valtion laitosta ja sitten kehtaa vielä perustella ökykalliita palkankorotuksia samaisilla suojatyöpaikkojen kasvulla.
Rohkeutta hallintoneuvostoon! Vaihtakaa hallitus asiansa osaavaan ja YLE:n toimintaa järkevöittävään suuntaan. Eli porukkaa pihalle ja tehokkuutta tuotantoon. Etenkin pikkupomo porrasta pois ja kevyempi organisaatio.
Kokkarit
Kokkari Linden ja Kokkari Neilimo järjestivät Kokkari Kiviselle muhkean kaikki yleiskorotukset ylittävän summan. No, nyt kaikki muutkin ammattiryhmät voi vaatia prosenteiltaan yhtä suuria korotuksia, että kiitos vaan Kokkarit, taidattekin olla (T)yöväen puolella. Ja ajatella Lauri Kivinen sai ton summan ilman lakkoilua, ja muiden täytyy lakkoilla 0,02 prosentista palkanlisää, siinä suhteessa se on epistä niitä kohtaan, jotka ovat oikeasti ammattitaitoisia ja tekevät oikeita töitä.
Ammattitaito
Kivisen ammattitaidosta ja odotuksista onnistua yle-johtajana kertonee se, että hänelle sovittiin eläkkeeseen asti voimassa oleva virka. Voi sisältää myös sen, että mies lähtee muhkealle eläkkeelle vaikka kolmen vuoden kuluttua ja muhkealla palkkasummalla järjestetään Kiviselle myös muhkea eläke.
Oikein toivon, että Jungner pääsisi eduskuntaan ja pääsisi vähän tekemään jäynää tolle Kiviselle.
Mikä tässä ei täsmää?
Presidentti, USA, demokraatti, palkka 400,000 dollaria vuodessa
YLE pamppu, Suomi, kokoomuslainen, palkka 400,000 dollaria vuodessa.
Hmm...jotain mätää noissa luvuissa taitaa olla...