Yleisradion uuden toimitusjohtajan Lauri Kivisen muhkea palkka herättää närää yhtiön hallintoneuvoston keskustalaisissa jäsenissä.
Hallintoneuvoston kuusi keskustalaista vaativat tiistaina laatimassaan yhteisessä kannanotossa Ylen hallitukselta selvitystä Kivisen palkan perusteista.
-Allekirjoittaneet kyseenalaistavat ylisuuret palkat etenkin näin taantuman aikana, keskustalaiset kirjoittavat.
Yle julkisti maanantaina Kivisen palkan, joka on noin 25000 euroa kuukaudessa. Yhtiön väistynyt toimitusjohtaja Mikael Jungner sai noin 16500 euroa kuukaudessa. Kivinen sai myös toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen, kun edeltäjän sopimus oli viisivuotinen.
Yleisradion hallituksen puheenjohtaja Kari Neilimo perusteli maanantaina Uuden Suomen haastattelussa, miksi yhtiön toimitusjohtajan palkka nousi 9000 eurolla.
Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksista Yleen siirtynyt Kivinen ottaa uudet tehtävänsä vastaan vaiheittain tämän kuun aikana.
Hallintoneuvosto on Yleisradion ylin päättävä elin. Keskustan kansanedustajat Ylen hallintoneuvostossa ovat Elsi Katainen, Anne Kalmari, Mikko Alatalo, Risto Autio, Timo Kaunisto ja Mirja Vehkaperä.

Kommentit
Haloo!
Törkeää vedätystä!
Kepulit hiljaa!
Eivätkö kepulit ymmärrä asiaa?
Kivinen on kykypuolueesta ja kun kykypuolue nimittää kyvykkään ihmisen poliittisena virkanimityksenään, niin eihän se nyt demarihinnoilla onnistu.
Mallia muualta
Kai Kivinen saa vielä lisäliksaa tietokoneen käytöstä, ulkomaisen kielen osaamisesta sekä niinkin vaativasta asiasta kuin töihin ajoissa saapumisesta? Ei sovi unohtaa 50v eläkkeelle siirtymistä työsopimuksesta myöskään.
Kreikan malli Suomeenkin!
Kaikki on suurta Yle-elätissä !
Liike-busineksen hoitaminen Elätissä on toispuolista, kun politikkoarmeja hyväksyy veronmaksajilta suoran maksusitoumuksen kuluttajaYlelle. Perintätapariita johti siihen, että elätti sai 480 miljoonan kaikkien aikojen potin
kulutettavakseen, kyllä sillä kelpaa maksaa Kivisen tulevat näyttöt korotuksineen.Tämä on tosi tv:tä nimeltä helppo elämä toisten maksaessa!
Nöyrä kysymys
Mikä logiikka?
Ensin hallintoneuvosto päättää ja sitten paheksuu.
Mielenkiintoinen kooste tämä YLE:n hallintoneuvosto. Syvää taloustietämystä sopii odottaa.
Uusi esimerkki poliitikkojemme toiminnan järkevyydestä.
PS.
Ai niin: siellähän on hallituskin. Ei kai yksi kerros poliitikkoja riitä.
Se onkin hallituslogiikkaa.
Odotetaan Suvi Lindenin kommenttia
sieltä tulee varmaan hienot perustelut. Suvilla on tunnetusti homma hanskassa ja hän on varmaan tämänkin miettinyt loppuun saakka. Suvilta ei mikään mene ohi. Suvihan on ministeri.
Ylen hallintoneuvoston tarpeellisuus
Eikös Suvi Linden ollut sitä mieltä, että koko ylen hallintoneuvosto olisi lakkautettava. Luin jäsenten nimet ja olen todella samaa mieltä.
Kepulaiset olkaa huoletta
Yle on ottanut käyttöön Kreikan mallin.
Kataisen eliitti on oppinut nopeasti suuren maailman temput.
Suomi ei ole enää jälkijunassa:
Pian Eu-maat rahoittavat Suomenkin ylisuuret palkat!
Tv-lupamaksutalouksina laskettuna
Menee 1300 lupamaksua maksavan talouden lupamaksurahat taas hyötykäyttöön.
"Palaamme lähetyksessämme normaaliin ennakkotietojen mukaiseen ohjelmaan, jossa ihmettelemme tv-lupamaksun maksajien jatkuvaa vähenemistä ..."
Mutta eikös
tämä johtaja ole sen Lapinlahden ison Kivisen sukulainen, pitäähän sitä julkkislisää sitten....
Onko vääti
Kivinen ei kyllä ole moisen palkan arvoinen. Ja vielä olisi pitänyt kaikkien osallistua maksulla moisen ruletin ylläpitoon. Törkeää peliä. Onneksi lopetin TV-katselun digitalisointivaiheessa.
Suurin moka oli, että
Suurin moka oli, että Nokian virkaheitto johtaja valittiin eläkevirkaan eikä määräaikaiseen työsuhteeseen.
No niin
Enää ei mietitytä, minne YLE suuressa viisaudessaan on syytänyt ja tullee näköjään jatkossakin syytämään urheiluun tarkoitetut rahat.
Ihan ok palkka
Mitä kummaa tässä liksassa on? Saahan sitä harjan heiluttajan napattua kadulta kyseiseen työhön pienemmällä palkalla, muttei kai siitä ole kyse? Nyt kun sossujen voimin on YLE:stä saatu kasvatettua valtava menoautomaatti, toivottavasti nykyinen toimari kääntää kuluhanat kiinni ja säästöliekkiä toimintaan. Miehen suorat kustannukset palkka- ja sotumaksuineen sekä muine etuineen lienevät yhteensä noin 500-600.000 €, tästä iso osa tulee suorina- ja piiloveroina takaisin valtiolle.
Kestämätöntä logiikkaa
Voihan olla, että Ylen pomon palkasta tulee osa takaisin valtiolle, mutta kun hänen palkkansa kerätään veroluonteisilla maksuilla, niin se ei ole sama asia kuin vaikkapa Nokian insinöörin palkka, joka tulee oikeasti uudesta rahasta.
Pienituloiselle Ylen vero/maksu on pois hänen tuloistaan joka tapauksessa. Lisäksi siinä on myös moraalinen ongelma, koska Yle toimii täysin yhteiskunnan almujen varassa. Mikä oikeus Ylen hallintoneuvostolla on levitellä minun rahojani holtittomasti?
Tällä logiikalla Hallituksen tulisi nopeasti nostaa eläkkeitä ja sosiaaliavustuksia. Tämän jengin tulot kun tulevat kaikki takaisin yhteiskuntaan - köyhät kun eivät matkustele tai sijoita ulkomaisiin osakkeisiin, heille suunnatut rahat oikeasti pyörittävät yhteiskuntaa.
Pelin politiikkaa
Sanoisi Veikko Vennamo. Ensin kepulit savustivat Jungnerin ulos, tilalle kokoomuksen mies, lisää liksaa ja käytännössä eläkevirka. Mikä pellekerho tämä Ylen hallintoneuvosto oikein on?
Outoa vedätystä
"Sanoisi Veikko Vennamo. Ensin kepulit savustivat Jungnerin ulos, tilalle kokoomuksen mies, lisää liksaa ja käytännössä eläkevirka. Mikä pellekerho tämä Ylen hallintoneuvosto oikein on?"
Luulisi todellakin Ylen hallintoneuvoston jos jonkun tietävän tulevan pääjohtajan palkkauksen ja työsuhteen pituuden. Vähän tuntuu siltä, että Keskusta yrittää tässä jotakin todella alkeellista populistista vedätystä.
On vaikea uskoa, että Ylen pääjohtaja valittaisiin ilman hallintoneuvoston hyväksymistä. Ja nyt sitten valinnan jälkeen osa hallintoneuvoston jäsenistä ei muka tunne asiaa?
Kehtais Kivinen edes hävetä! Ei vetti, Yle ole mikään yritys..
vaan yksi vetin kolhoosi - valtion suojatti, monopoli.
Tulos, mikä hemmetin tulos! Oletteko te vähän vähä-älyisiä hä!
Mikä on monopoliyrityksen tulos? Jos se tuottaa tappiota, jo on tampio ratissa! Jos se tuottaa voittoa, ei vetti siitä pidä maksaa sen johtajalle mitään bonuksia! Totta kai se tuottaa voittoa, mitä se voisi muuta tehdä! Kyllä ruottalaiset taas meille nauraa!
On kuin onnistuis tekemään sähköyhtiössä tappiota - sula mahdottomuus - asiaa selveentääkseni!
Kyllä on urpoja Suomessa päättämässä asioista! Ihan pihalla kuin talkkarit.
Nyt parrikaadeille
Kaikkien pitäisi sanoa tv lupa irti ja kantaa tv vinttiin.
Kyllä
Näin on!
Juhannuksena palaa kokossa muutakin kuin puuta, mm. televisio ja digiboksi.
Ei kukaan ihminen ole
Kymmenkertaisesti parempi toista. 2.500,- on hyvä palkka ja pomolla voisi olla vastuulisää 10%.
Hallintoneuvosto tilille. Suomi on lamassa ja yle on rahapulassa. Nyt ehdoton EI mediamaksulle.
Kummallista suhtautumista
En ymmärrä tätä negatiivista kommentointia. Itsehän suomalaiset ovat nuo Mikko Alatalot ja Risto Autiot eduskuntaan äänestäneet, kun ovat ihan tv:stä tuttuja. Tottahan toki he osaavat meidän suomalaisten asiat hoitaa aivan Yle:n johtoa myöten.
Vaalien tuloksesta riippuen
edelleen kulisseissa kummittelevan media-/YLE-maksun/Viikon Hämäysnimikkeen tarkoitus taisi paljastua...
JA sitten on vielä
JA sitten on vielä bonukset, jotka tipahtava Kivisen tilille joka tapauksessa vaikkei tulosta tulisikaan! Siis maksetaan ainakin 14 kuukauden palkka kuten Kreikkassakin. Siis, onko meille valehdeltu?
Piiri pieni pyörii
Mikään ei ole kalliimpaa suomalaisille kuin puolueet ja kansanedustajat. Pitäisi sitä jo tyhmemmänkin huomata, että ensin elätetään yhdistyksissä poltrukit jotka saavat satojen miljoonien tuet. Sitten ne tuet kanavoidaan takaisin vaalikampanjoihin ja sitten taas kanavoidaan vaikka puoluetukiin ja sitten taas kanavoidaan jonnekin ja jonnekin
ja jonnekin...........
Jos yrittäjätaustainen uusi johtaja saa suomettumisen ummehtuneen ilmariirin muuttumaan on hän palkkansa väärtti.
Mutta Suomen poliitikothan rähmää ummetuksessa.
Mitenkäs Suomi -yhtiön johdon palkat
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_Kotimaa/kansanedustajien_p...
Vanhasen kuukausipalkka on pienempi kuin Jungnerin. NEILIMO, selitäpä miksi vertaat perus viraston johtajan palkkaa yritysjohdon palkkoihin? Kun ei sitten valtionjohtokaan saa kuin puolet.
Neilimo voisi vaan rehellisesti myöntää että tuli mokattua kun ei ajatellut että ei ihan samanlaisesta yritysjohtaisesta olekaan kyse YLEn kohdalla ja palkka meni suhteettomaksi. Pelastaisi sillä kasvonsa. Kaikki tekee virheitä ja OIKEASSA YRITYSMAAILMASSA JOUTUU KANTAMAAN SEURAUKSETKIN!
Rahapalkka ja luontaisedut
Vanhasen rahapalkka on puolet Kivisen palkasta. Mutta Vanhanen tunnistettuna narsistina laskee varmaan median, edustajatovereiden ja kansalaisten v1ttulullekin jonkin arvon, sanotaanko vaikka 10 000 euroa/kk. Ja vielä verotta. Eroksi Kivisen palkkaan jää enää 1000 euroa.
Jaa, mutta taitaa kyllä Kivinenkin saada tätä etua muutaman tonnin edestä, ainakin aluksi.
Siis mitkä bonukset?
Mistä veli Kivinen saa bonuksia? Ylehän toimii veronluontoisella tv-maksulla? Nostetaan maksua, tulos paranee ja ylijäämä Kiviselle bonuksena? Vai alkaako Yle myymään ohjelmaformaatteja ulkomaille ja noista tulee se bonus? Vai onko niin, että talousarvion alitus tuo bonukset? Helppo homma. Pannaan pari kanavaa pimeäksi ja lopetetaan päiväohjelmien lähettäminen ja luovutaan urheilusta, niin talousarvio alittuu varmasti. Se on sitten toinen juttu, jäikö Ylelle sen jälkeen katselijoita ja kuuntelijoita.
Ilmeisesti poliitikot aloittavat keskustelun "julkisesta" palvelusta", minkä jälkeen ohjelmistoon jäävätkin ainoastaan uutiset, merisää ja aamuhartaus sekä vaaliohjelmat. Muut ohjelmat lasketaan kuuluvan kaupallisten kanavien ohjelmistoon.
AIVAN LIIAN KALLIS MIES
Pitäisi erottaa heti ennen kuin tulee työhön ja ottaa joku työtön Sörkästä tilalle. Hän hoitaisi saman homman paljon halvemmalla. Samalla yksi työtön olisi vähemmän Suomessa ja tv-maksut alenesivat samassa suhteessa. Myös työmisterin pitää toimia tällaisessa asiassa. Alaiset kuitenkin tekevät kaiken työn. TJ käy vain shampusta ryystämässä jossakin eksoottisessa paikassa ja kansa maksaa, jos jaksaa, minä en.
Täytyyhän se maksaa...
...muutenhan emme olisi saaneet kokoomusta tyydyttävää johtajaa Yleen...
Ja kokoomuslaisuushan on nyt tärkeintä tässä maassa. Mehän olisimme aivan hukassa, ellei Yleen oltaisi saatu tällaista johtajaa.
No potkitaan jo pihalle,
mutta miten? Jos arvon hallintoneuvosto heräsi vasta nyt, niin tässä on jo toinen mediapomo,jolle on joka tapauksessa mahdollista kaivaa rusinat pullasta hilloineen. Sopimushan on allekirjoitettu?
Paras voitto lienee Kivinen, että ärsytät jonkun siihen pisteeseen, ettei sinun tarvitse tehdä päivääkään Ylelle ja silti kääräiset muutaman satatuhatta hihoihis.
Oikeusjuttu päälle ja pitkäjänteisyyttä. Ylellä on vielä reippaasti yli 400 miljoonan budjetti. Kyllä siitä passaa pyytää.
Jos todellinen kapitalisti aiot olla, niin ohjekirjan mukaan nyt olisi toimittava näin. Miksi tehdä töitä kiittämättömille pätkääkään,jos pätäkät voi saada helpommalla? Halvaantuneet kepupäättäjät, voi teitä!
Kreikan malliin
Tuntuu, että myös Suomessa otetaan eliitin käyttöön Kraikan mukainen käytäntö. Vielä ei tiedetä pääseekö uusi pääjohtaja eläkkeelle 100% palkalla jo kolmen vuoden jälkeen. Minä itse en kyllä maksa senttiäkään uuden johtajan palkkapussiin. Eläköön satelliitit.
Saneeraajan palkka demareiden puhdistamisesta
Kivinen, joka on palkattu hymykasvoiseksi puhdistajaksi, puhdistaa Yleisradiota vanhoista tovereista. Koska hänestä ei tule pitkäikäistä Yleisradion toimitusjohtajaa, on hänen tietenkin saatava tantiemi teurastustyöstä, jota sosialidemokraatti Arne Wessberg ja hänen seuraajansa eivät kyenneet tekemään.
Pitkäaikaista
Pitkäaikaista toimitusjohtajaa?
Onko hän vakavasti sairas?
Miten johtajan tehtävämäärite voisi lähteä siitä etukäteen
että monopoliyritys saneeraa itseään!? Kuulostaa kafkalaiselta sadulta.
Monopoliyrityksen suorite on aina positiivinen, tehtiin siellä mitä tahansa!
Jos se on negatiivinen, on ratissa varsinaiset tampiot!
Keskustan kansanedustajat
Keskustan kansanedustajat Ylen hallintoneuvostossa ovat Elsi Katainen, Anne Kalmari, Mikko Alatalo, Risto Autio, Timo Kaunisto ja Mirja Vehkaperä.
Eikö tämäkään tolvanat ole infonneet omia puoluetovereitaan eduskunnassa palkanmaksun perusteista ?
Minusta on jokseenkin surkuhupaisaa politiikkaa maksaa verorahoilla kustannettavalle mediapomolle suurempaa palkkaa kuin maan 5,4 miljoonan ihmisen asioista päättäville. Jo edellisen YLE-pomon palkkaa kritisoitiin suureen ääneen, niin mitä tässä mentiin sitten tekemään?
Odotankin tuohon hintaan saavani ihan huippuunsa viriteltyä palvelua YLE:ltä, siis mikäli joskus olisi aikaa viettää TV:n ääressä ja etenkin jos joskus saan digiboxin hankittua sekä tulen maksaneeksi TV-luvan.
Mistä boonukset?
Olisikohan tässä palkankorotuksessa sovittu siitä mitenkä ja kuinka nopeasti uusijohtaja "ulkoistaa" puniikkitoimittajat? Hänellä on jo aiemmin ollut antipatiaa vasemmistoa kohtaan josta osoitus musiikkiharrasteesta. Åttopojat bändillä on ralleissaan lujaote pilkata iroonisin ja joskus jopa räkäisin ottein duunariporukoita. Joten 9000 eken korotus edeltäjään tuntuu kohtuulliselta tuohon ajateltuun työmäärään nähden. Valtiolla on kyllä varaa maksaa hyvälle hyvä palkka???
Ei näin
Joku perusteli, että pitäähän valtionyhtiönjohdon palkat saada yritysmaailman johtajien tasolle. Jos näin tehdään, niin miksei sitten samantien sairaanhoitajien, lääkärien, opettajien ym. julkisella sektorilla työskentelevien palkat myös yksityisen sektorin tasolle?
Onhan tämä aivan törkeää veronmaksajien linssiin viilausta. Luulenpa, että jos mediamaksu on tuloillaan niin kansa (toivottavasti) nousee barrikadeille. Joku raja.
Palkkansa väärtti
Kivinen tulee kyllä hankkimaan kovan liksansa moneen kertaan,kunhan vaan alkaa saneerata tyhjäntoimittajat ylen nurkista maleksimasta;juoksupoika/tyttö osaa kyllä nopeasti etsiä sen uusintakasetin sieltä kellarista,ei siihen tarvita kovapalkkaisia eläke-ikää odottavia tuhnuja.
Törkeää!
Sairas palkka verorahoilla.
Kukaan ei ole niin korvaamattoman arvokas että ansaitsisi tuollaisen sairaan palkan!!!
Törkeää!!!