Faktakulma
- Saimaa Lines on vuodesta 1968 toiminut, Venäjän liikenteeseen erikoistunut kuljetus- ja logistiikkalan yritys. Yhtiöllä on toimisto muun muassa Kotkassa, Haminassa, Moskovassa ja Singaporessa, ja se tekee niin rautatie-, maantie-, meri- kuin lentokuljetuksiakin.
-Yhtiön nettisivuilla kerrotaan, että konsernin liikevaihto vuonna 2005 oli 52 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on noin 150 työntekijää.
Viime lokakuussa yrityssaneeraukseen haetun kuljetusyhtiö Saimaa Lines Oy:n hallituksen puheenjohtaja Reijo Niiranen kertoo Uudelle Suomelle uskovansa yhtiön selviävän konkurssiuhasta, vaikka kuljetusalaa on syönyt globaali talouskriisi ja varsinkin transito-konttiliikennettä myös kevään ahtaajien lakko.
–Muuten olisi jo pantu bisneksessä pillit pussiin, Niiranen sanoo.
Niirasen mukaan velkajärjestelyt on saatu sovittua yhtiön velkojien kanssa, mikä ihmetyttää yhtiötä läheltä seurannutta Uuden Suomen lähdettä.
–Siltä osin kaikki on ok, Niiranen vakuuttaa.
Yhtiö ajautui vaikeuksiin Venäjän pankkikriisin myötä vuonna 2008, jolloin Venäjälle suuntautuva transito- eli kauttakulkuliikenne supistui Niirasen mukaan noin 40 prosenttia koko Suomessa. Saimaa Linesin liikenteestä noin 90 prosenttia on Venäjän suuntaista.
–Firma ei nykyaikana voi sopeutua niin nopeasti. Ongelma oli sama kaikilla tämän alan firmoilla, Niiranen sanoo.
Hänen mukaansa yhtiön tilanne näyttää nyt kuitenkin selvästi paremmalta kuin surkeana viime vuonna, sillä Venäjän liikenne on piristymään päin.
–Olemme täysin riippuvaisia siitä. Pikku hiljaa se nousee, mutta ei tässä olla lähelläkään vuoden 2008 kevättä. Mutta kun Venäjä elpyy, en näe syytä mikseivät he ostaisi ihan samalla tavalla kuin ennen, Niiranen sanoo.
Hänen mukaansa tilanne on paljon heikompi muun muassa Kotkan ja Haminan satamilla sekä yrityksillä, jotka ovat keskittyneet ensisijaisesti transito-konttiliikenteeseen. Kevään ahtaajien lakko siirsi konttiliikennettä Suomesta muun muassa Pietarin satamaan ilmeisesti pysyvästi, millä voi olla tuhoisa ja pysyvä seuraus monille kuljetusyrityksille.
–Kontit alkoivat lakon vuoksi kulkea eri reittejä, esimerkiksi Rotterdamin kautta. Kun asiakkaat tottuvat johonkin, niin eivät he koskaan palaa, Niiranen sanoo.
Vaikka ahtaajien lakko iski pahaan paikkaan Saimaa Linesin kannalta, se ei Niirasen mukaan tule kaatamaan yhtiötä. Vaikutus yhtiön Venäjän kuljetuksiin ei ollut suuri.
–Olihan ahtaajien lakko katastrofi ja söi miestä siinä tilanteessa, mutta se jäi sen verran lyhyeksi, että sen merkitys meille on melko pieni. Meillä konttibisnes on käsittänyt vuodessa ehkä noin 1500 konttia, ja jos siitä on pari kolme sataa pois, niin se ei ole vakavaa, Niiranen sanoo.
Silti Niiranen myöntää, että ahtaajien lakko aiheutti myös Venäjän transitoliikenteelle vakavan ja pysyvän vaurion.
–Koskaan ei pystytä palaamaan vuoden 2008 tasoon, hän manaa.
Transito-konttiliikenteen siirtyminen muihin satamiin voi olla paha isku myös Suomen viennille, sillä se pakottaa konttivarustamot kuljettamaan Suomeen tyhjiä kontteja vientituotteiden saamiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että moni vientilasti jää hakematta.
Faktakulma
- Saimaa Lines on vuodesta 1968 toiminut, Venäjän liikenteeseen erikoistunut kuljetus- ja logistiikkalan yritys. Yhtiöllä on toimisto muun muassa Kotkassa, Haminassa, Moskovassa ja Singaporessa, ja se tekee niin rautatie-, maantie-, meri- kuin lentokuljetuksiakin.
-Yhtiön nettisivuilla kerrotaan, että konsernin liikevaihto vuonna 2005 oli 52 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on noin 150 työntekijää.

Kommentit
Kumma uutinen
Kummallinen uutinen. Haetaanhan Suomessa harva se päivä yrityksiä saneeraukseen, mutta ei niistä kertoviin uutisiin yleensä ole tapana laittaa "mikä ihmetyttää yhtiötä läheltä seuraavan tahon" mielipiteitä. Toinen kummallinen asia on se, että Faktakulmassa todetaan yhtiön liikevaihdon olevan 52 miljoonaa. Vuonna 2005... Miksei vuodelta 2009?
Saisiko nöyrimmin kysyä toimittaja Ovaskaiselta, että mitä tällä uutisella oikein haettiin?
Odotan vastausta
Toivottavasti Ovaskainen vastaa, vaikka eipä olis outoa jos ei vastais. Lehdistöhän ei kanna vastuuta tämän maan, sen yritysten ja ihmisten hyvinvoinnista. Vain lööpit kiinnostaa.
pieni hint
"Niirasen mukaan velkajärjestelyt on saatu sovittua yhtiön velkojien kanssa, mikä ihmetyttää yhtiötä läheltä seurannutta Uuden Suomen lähdettä."
Tämä virke herättää lisäkysymyksiä, mikä on hyvä asia. Jutussa on piiloviestiäkin, nyt vain pitää ottaa selvää.
Tämmöinen tiedon lisäjyvä jutussa voi antaa suurenkin sadon, kunhan jaksetaan kaivella.
Pallo on nyt lukijoilla - riittääkö tiedonjanoa.
Uutisjuttu ongelmissa olevasta yhtiöstä
Minä en näe tuossa uutisessa kummallista, mutta aihe on mielenkiintoinen. Kyseessä on runsaasti ihmisiä työllistävä yhtiö, joka on haettu saneeraukseen. Juttuun on tehty taustatyötä ja haastateltu hyvin asiallisesti hallituksen puheenjohtajaa, joka kertoo valaisevasti ongelmien syistä ja yhtiön näkymistä. Tuo vuoden 2005 tieto on otettu paremman puutteessa yhtiön nettisivuilta.
MH/US
PS. Otsikko on nyt lyhyempi ja ytimekkäämpi ns. taitollisista syistä.
Niin.
Koskahan AY-Liikettä pistetään vastuuseen. Se on korruption tapaan maata ja yrityksiä nakertava voima. Se estää myös yrityksen kehittämisen maksimaaliseen tuottoon.
Ja höpö höpö...
Oletkohan koskaan tullut ajatelleeksi, että on täysin vapaaehtoista palkata yritykseen työntekijöitä, mutta jos niitä palkkaa, niin samalla myös sitoutuu kuuntelemaan työntekijöiden palkkavaatimuksia.
Kun on kuunnellut, niin yrityksellä on tasan tarkkaan kaksi vaihtoehtoa, joko se palkkaa työntekijän tai sitten ei. Jos yritys päätyy palkkaamaan työntekijän, niin siten on vain maksettava se mitä ko henkilö vaatii.
Kaikki tuon ulkopuolelle jäävä on turhaa ruikutusta. On aivan järjettömän hölmöä hankkia yrityksen omistajille luksus elämä, kun samalla itse joutuu seisomaan avustusjärjestöjen leipäjonoissa.
Meille on jostakin hanurista tullut omituinen ajatusmalli joka pitää sisällään sen, että ammattiliitot olisivat jokin uhka yhteiskunnalle.
Toisaalta taas sitä ei edes suostuta ajattelemaan, että monikansallisten yritysten, kuin myös pk puljujen omistajien pohjaton ahneus suistaa vääjäämättä Suomea luokkaan ”banaanivaltio”.
Ammattiliitot, niin kauan, kun pitävät sormensa erossa politiikasta, ovat yhteiskuntaa elvyttävä kuin myös rakentava voima.
SAK:n alaisista liitoista räikein yhteiskuntaa nakertava voima on kommunistivetoinen rakennusliitto.
Se, miksi se on nakertava voima, johtuu sitä, ettei se liitto ole koskaan ollut työntekijän asialla. Rakennusliiton kommunistipaskat ovat iät ajat tehneet älytöntä idioottimaista paskapolitiikkaansa rakennustyömailla, lähes lukutaidottomien luottamusmiesten turvin.
Saimaa Lines on ollut...
.. enemmän instituutio kuin liikeyritys, alunperin Suomen ja Neuvostoliiton valtiot ovat sen perustaneet hoitamaan idän kaupan kuljetuksia ja huolintaa. Työtehtävät tulivat kuin "Manulle illallinen" ja vielä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeenkin yhtiöllä oli vahva asema idänkaupan huolitsijana.
Varsinainen liuku alaspäin alkoi kuitenkin kun Venäjän Saimaa Linesilla ja Suomen Saimaa Linesilla oli eri omistuspohja ja tämä johti näkemyseroihin yhteistyössä. Venäjän Saimaa Lines alkoi työskennellä suomalaisen yhtiön entisten työntekijöiden perustaman yhtiön kanssa Haminassa.
Saimaa Linesin omistus on kulkeutunut lukuisten tapahtumien jälkeen alan ammattilaiselle Niiraselle. Jotkin entisistä omistaja tahoista ovat olleet pidätettyjä, osa oli perustamassa A-companya, joka viime päivinä surullista kuuluisuutta saaneen Ruukki Groupin edeltäjä.
Yleisesti voi todeta Saimaa Linesin liiketoiminta ja omistaja historian olleen poikeuksellisen värikästä verrattuna useimpiin alan toimijoihin.
Mikäli Saimaa Lines kompastuisi ajan haasteisiin olisi se merkittävä tapahtuma suomalaisen kuljetus- ja huolinta-alan historiassa.
Toivotaan ettei näin käy.
Toivotaan parempaa kuin tämä
2002 heinäkuussa tukkualan yritys Sekom Finland Ab osti huolintaa ja logistiikkaa harjoittavan Oy Saimaa Lines Ltd:n koko osakekannan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812228819830_uu.shtml
Saimaa Linesin suurin omistaja oli pääomasijoitusyhtiö Gateway Finland, joka omisti myös lähes puolet A-Companystä.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/avoinarkisto/trindex.jsp?xi...
Kovasti ovat eri luvut vuodelta 2005
katso:
http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/artikkeli.php?id=8728
Hyvin menee Saimaa
Hyvin menee Saimaa Linesilla. Työehtosopimuksia ja lakeja rikotaan mikä ehditään, ja pomot pelaavat omaan pussiinsa. Talonrakennustyökalut sun muut on ostettu firman piikkiin (firmasta jopa löytyy kuitit tästä). Tiedän, koska vuosikaudet olin firman palkkalistoilla. Ja minua kusetettiin vielä irtisanomisajallakin, viimeisestä tilistä pidätettiin (minulle kertomatta tietenkin) lomia ja pekkasia, vaikka en ollut sellaisia pitänyt. Ne rahat on saamatta vieläkin. Vaikka kuulemma ovat "pikkuhiluja, jotka voisi maksaa ihan milloin vain".
Lomautuksia hoidellaan tällä hetkellä ilman 14 vrk:n varoitusaikaa, ja kaikki arkipyhät henkilökunta on lomautettuna. Että ei kovin vahvasti mene minun mielestäni...
Konkurssin uhka on todellinen, rahaa ei kassassa ole. Ja LPR:n käräjäoikeus kertoo kysyttäessä koska tuomiopäivä on (kesäkuun puolessa välissä). Hesan konttorin sulkeminen ja monien ihmisten irtisanominen ei näy missään.
Toimittajalle: minulta löytyy näistä asioista myös kirjalliset todisteet, ja aika monesta muustakin jutusta.
enemmän instuutio kuin
yritys ,loistava tiivistys. Kaikki alalla toimijat kärsivät taloustilanteesta, mutta jotkut aina selviävät kuitenkin. Ehkä ne ovat ne yritykset jotka keskittyvät omaan tekemiseen eivätkä valita olosuhteista.ps, toimittajalle tiedoksi,liikevaihdon saa selville muualtakin netistä kuin yrityksen kotisivuilta