Faktakulma
Oletko saanut yllättävän puhelinlaskun? Katso toimintaohjeet tästä.
Kännyköihin mobiiliviihdettä kyseenalaisin keinoin kaupittelevia yrityksiä ei ole saatu kuriin. Kuluttajavirasto saa alati valituksia tapauksista, joissa kuluttaja kokee tulleensa huijatuksi.
–Näitä yhteydenottoja on tullut valtavasti, satoja, kertoo viraston lakimies Hertta Hartikainen.
Tyypilliset valitukset koskevat kännykkään lähetettyjä palvelutekstiviestejä, joita puhelimen käyttäjä ei miellä tilanneensa. Usein viestit saavat alkunsa internetistä, jossa kuluttaja on antanut puhelinnumeronsa esimerkiksi arvonnan, kilpailun tai leikkimielisen testin yhteydessä. Samalla hän on huomaamattaan tehnyt sopimuksen esimerkiksi tietovisan tilaamisesta puhelimeensa.
Ongelman ytimessä on yritysten markkinointi, jota Kuluttajavirasto pitää harhaanjohtavana.
–Jossain voi olla kerrottu pienellä printillä, että kyseessä onkin maksullinen palvelu ja mahdollisesti kestotilaus, Hartikainen kertoo.
Moni havahtuu vasta, kun postiluukusta kolahtaa yllättävän suuri puhelinlasku.
Kuluttajalle hyvityksen hakeminen voi osoittautua työlääksi. Teleoperaattorit ohjaavat asiakkaat ottamaan yhteyttä mobiilituotteen myyneeseen yritykseen.
–Jos asiakas on tilannut netissä jotakin, operaattori ei voi olla vastuussa. Me olemme vain välittäjänä, sanoo TeliaSoneran viestintäjohtaja Ahti Martikainen.
Viestien takaa löytyy usein ulkomainen yritys, jonka yhteystietojenkin löytäminen voi vaatia kekseliäisyyttä. Kuluttajien kertomusten mukaan edes palvelun irtisanomisviestit eivät aina tehoa, vaan laskutus jatkuu.
Kuluttajaviraston Hartikainen myöntää, että kysymys vastuunjaosta on hankala. Hän katsoo, että myös operaattorien vastuu näissä tapauksissa pitäisi täsmentää lakiin.
–Viranomaisten pitäisi puuttua joidenkin yritysten markkinointiin nykyistä hanakammin, sanoo Elisan kuluttajaliittymistä vastaava Panu Lehti.
Lehden mukaan Elisa saa mobiilituotteista noin 5–15 prosentin rahallisen osuuden. Martikainen ei osaa antaa arviota.
–Nämä epäselvät tapaukset eivät missään nimessä ole operaattorien suojeluksessa, päinvastoin, Martikainen painottaa.
Suomessa mobiilituotteita kauppaa erityisen ärhäkkäästi muutama yritys. Vaikka markkinointi koettelee sallitun rajoja, liiketoiminta sinänsä on laillista.
Valituksia on kertynyt esimerkiksi hollantilaisista yrityksistä, joiden tekstiviestit ovat aiheuttaneet kuluttajille kymmenien tai jopa satojen eurojen laskuja.
Perusteettomasta laskusta on kuitenkin mahdollista saada rahat takaisin. Viime vuonna mobiilisisältöpalveluista palautuksia sai yli 300 suomalaista.
–Nyt esillä ovat Zemgo ja Glomobi, jotka ovat saman yrityksen toiminimiä. Neuvotteluyhteys on olemassa ja rahoja on palautettu, Hartikainen kertoo.
Palveluja pyörittää R&D Media -niminen yritys, joka kertoo sijainnikseen Amsterdamin.
Rajat ylittävän kaupan ongelmia pui Euroopan kuluttajakeskus, jonka toimivalta ulottuu unionin rajojen sisäpuolelle. Ongelmayritysten jäljet johtavat välillä kauas maailmalle.
–Selvittely on hankalaa, mutta ei mahdotonta. Nytkin on toimenpiteitä vireillä yhtä EU:n ulkopuolista yritystä kohtaan.
Hartikainen korostaa, että puhelinnumeroa ei pidä antaa heppoisesti.
–Suomalaiset luottavat liikaa ja antavat yhteystietonsa aivan liian helposti, Hartikainen sanoo.
Faktakulma
Oletko saanut yllättävän puhelinlaskun? Katso toimintaohjeet tästä.

Kommentit
Laskutusperuste on kohtuuton
Koko idea siitä VIESTIN LÄHETTÄJÄ voi laskuttaa lähettämästään viestistä vastaanottajaa on aivan nurinkurinen ja yleisen oikeustajun vastainen.
tähän on tultu
http://ejv54.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/24/tama-asia-on-vedenjakaja-int...
Käsittämättömilläkin konsteilla asiakkaan tietämättä tehdyt tekstiviestisopimukset jättilaskutuksineen ovat nyt ajaneet tilanteen tähän jo aiemmin esittämääni asetelmaan normaalikaupankäyntivastuusta - jos vaikkapa kauppahallin vuokrannut kojunpitäjä harrastaa kyseenalaista ja laitonta toimintaa ja kauppahallin pitäjä ei asiaan puutu viranomaispyynnöistä huolimatta niin kauppahalli viranomaistoimin suljetaan - koska kauppahalli on osaltaan hyötymässä taloudellisesti rikollisesta toiminnasta.
Tämä uutisoitu tilanne ei enää voi olla mitenkään kestävä laillisessa yhteiskunnassa ja laillisuuteen vähänkään nojaavassa maailmassa - olemme astumassa tielle kuten Turkissa että Youtuben käyttö estetään. Ja se on oikein - jos ei internettoimijat eivät pysy laissa ja kohtuudessa niin piuhat poikki.
Kännyköihin mobiiliviihdettä kyseenalaisin keinoin kaupittelevia yrityksiä ei ole saatu kuriin. Kuluttajavirasto saa alati valituksia tapauksista, joissa kuluttaja kokee tulleensa huijatuksi.
–Näitä yhteydenottoja on tullut valtavasti, satoja, kertoo viraston lakimies Hertta Hartikainen.
Tyypilliset valitukset koskevat kännykkään lähetettyjä palvelutekstiviestejä, joita puhelimen käyttäjä ei miellä tilanneensa. Usein viestit saavat alkunsa internetistä, jossa kuluttaja on antanut puhelinnumeronsa esimerkiksi arvonnan, kilpailun tai leikkimielisen testin yhteydessä. Samalla hän on huomaamattaan tehnyt sopimuksen esimerkiksi tietovisan tilaamisesta puhelimeensa.
Ongelman ytimessä on yritysten markkinointi, jota Kuluttajavirasto pitää harhaanjohtavana.
–Jossain voi olla kerrottu pienellä printillä, että kyseessä onkin maksullinen palvelu ja mahdollisesti kestotilaus, Hartikainen kertoo.
Moni havahtuu vasta, kun postiluukusta kolahtaa yllättävän suuri puhelinlasku.
Kuluttajalle hyvityksen hakeminen voi osoittautua työlääksi. Teleoperaattorit ohjaavat asiakkaat ottamaan yhteyttä mobiilituotteen myyneeseen yritykseen.
–Jos asiakas on tilannut netissä jotakin, operaattori ei voi olla vastuussa. Me olemme vain välittäjänä, sanoo TeliaSoneran viestintäjohtaja Ahti Martikainen.
Viestien takaa löytyy usein ulkomainen yritys, jonka yhteystietojenkin löytäminen voi vaatia kekseliäisyyttä. Kuluttajien kertomusten mukaan edes palvelun irtisanomisviestit eivät aina tehoa, vaan laskutus jatkuu.
Kuluttajaviraston Hartikainen myöntää, että kysymys vastuunjaosta on hankala. Hän katsoo, että myös operaattorien vastuu näissä tapauksissa pitäisi täsmentää lakiin.
–Viranomaisten pitäisi puuttua joidenkin yritysten markkinointiin nykyistä hanakammin, sanoo Elisan kuluttajaliittymistä vastaava Panu Lehti.
Lehden mukaan Elisa saa mobiilituotteista noin 5–15 prosentin rahallisen osuuden. Martikainen ei osaa antaa arviota.
–Nämä epäselvät tapaukset eivät missään nimessä ole operaattorien suojeluksessa, päinvastoin, Martikainen painottaa.
Suomessa mobiilituotteita kauppaa erityisen ärhäkkäästi muutama yritys. Vaikka markkinointi koettelee sallitun rajoja, liiketoiminta sinänsä on laillista.
Valituksia on kertynyt esimerkiksi hollantilaisista yrityksistä, joiden tekstiviestit ovat aiheuttaneet kuluttajille kymmenien tai jopa satojen eurojen laskuja.
Perusteettomasta laskusta on kuitenkin mahdollista saada rahat takaisin. Viime vuonna mobiilisisältöpalveluista palautuksia sai yli 300 suomalaista.
–Nyt esillä ovat Zemgo ja Glomobi, jotka ovat saman yrityksen toiminimiä. Neuvotteluyhteys on olemassa ja rahoja on palautettu, Hartikainen kertoo.
Palveluja pyörittää R&D Media -niminen yritys, joka kertoo sijainnikseen Amsterdamin.
Rajat ylittävän kaupan ongelmia pui Euroopan kuluttajakeskus, jonka toimivalta ulottuu unionin rajojen sisäpuolelle. Ongelmayritysten jäljet johtavat välillä kauas maailmalle.
–Selvittely on hankalaa, mutta ei mahdotonta. Nytkin on toimenpiteitä vireillä yhtä EU:n ulkopuolista yritystä kohtaan.
Hartikainen korostaa, että puhelinnumeroa ei pidä antaa heppoisesti.
–Suomalaiset luottavat liikaa ja antavat yhteystietonsa aivan liian helposti, Hartikainen sanoo
Palvelutekstiviestiesto
Kun vuosia on vierestä seurannut kuluttajaviranomaisten täydellistä avuttomuutta näiden rikollisten edessä, ei voi kuin ihmetellä, että viranomaiset eivät kampanjoi julkisesti tyyliin : " Ainoa keino suojautua on asettaa puhelimeen palvelutekstiviestiesto.Ei maksa mitään ja toimii varmasti.!!!!"
Ei toimi
" Ainoa keino suojautua on asettaa puhelimeen palvelutekstiviestiesto.Ei maksa mitään ja toimii varmasti.!!!!"
Esto vaikuttaa lähetettäviin viesteihin. Näissä huijauksissa laskutetaan puhelimeen saapuneista viesteistä.
Kyllä toimii
"Esto vaikuttaa lähetettäviin viesteihin. Näissä huijauksissa laskutetaan puhelimeen saapuneista viesteistä."
Esto nimenomaan vaikuttaa tuleviin huijaustekstareihin : laitoin itselleni ja kaikille tutuilleni jo vuosia sitten. ´Boonuksena´ tulee vielä lähtevien maksutekstareiden esto ; käsittääkseni kukaan täyspäinen ei niitä tarvitse ja jos tarvitsee, eston voi purkaa hetkeksi netissä ainakin ´piip´lahdessa ( ..ei mainosteta..) ja laittaa taas päälle.
TEHKÄÄ NYT HYVÄT JOURNALISTIT JONKUNLAINEN JUTTU TÄSTÄ ASIASTA JA SITÄ KAUTTA OHJEISTUS KULUTTAJILLE, JOTTA HE VOISIVAT SUOJAUTUA TÄLTÄ LÄPEENSÄ RIKOLLISELTA TOIMINNALTA. VIRANOMAISET OVAT HOUSUT KINTUSSA JA KÄDET YLHÄÄLLÄ TÄMÄN ASIAN KANSSA, JOTA ON NYT VATVOTTU VIITISEN VUOTTA JULSKISUUDESSA.