Ylen A-studio kertoo kello 21 alkavassa lähetyksessään, että keskusta on kierrättänyt rakennusyhtiö Lemminkäisen antamaa vaalirahaa Nova-yhtiöiden kautta. Tiedot perustuvat Lemminkäisen rikosepäilytapauksen esitutkintamateriaaliin. Poliisi on lopettanut kyseisen esitutkinnan rikosepäilyn kuihduttua kokoon.
A-studion tietojen mukaan Lemminkäisen tytäryhtiöstä on kuitenkin aloitettu uusi rikostutkinta, jossa yrityksen johtohenkilöä epäillään kavalluksesta ja liikemies Arto Merisaloa avunannosta. Tämä juttu on syyteharkinnassa.
Lemminkäinen kuuluu suomalaisen yrityselämän vallan ytimeen. Arvostetun yhtiön taustalla on Penttien suku. Lemminkäinen on yksi Suomen suurimmista sukuyrityksistä.
Reilu kuukausi sitten Lemminkäisen toimitusjohtaja Timo Kohtamäki ja tytäryhtiön Okan entinen toimitusjohtaja Jorma Tamminen kiistivät Uuden Suomen haastattelussa, että yhtiö olisi kierrättänyt rahaa keskustalle Nova-yhtiöiden kautta.
- Novan kautta ei ole maksettu mitään vaalitukea, vaan Novalle on maksettu konsulttitöistä, tehdystä työstä. Se ei kuulu minulle, mitä Nova on rahoillaan tehnyt, kommentoi Jorma Tamminen huhtikuussa Uudelle Suomelle.
Poliisin materiaalista ilmenevässä kierrätyksessä kyse oli seminaarilipuista, joita Palmberg eli nykyinen Lemminkäinen sekä Nova olivat ostaneet noin 50 000 eurolla kumpikin. Maaliskuussa 2007 käyty sähköpostikeskustelu osoittaa, että keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro pyysi Nova Kiinteistökehityksen Arto Merisalolta rahasuorituksia.
- Palmberg maksaa huomenna meille ja me maksamme molemmat summat, eli Palmberg halusi "kierrättää" rahan meidän kautta, sanoo Merisalo sähköpostiviestissä A-studion mukaan.
Haaron vastaus osoittaa hänen laatineen "rahankierrätyslaskun". Kierrätysasia on ollut julkisuudessa esillä aiemminkin, mutta nyt sille on siis niin sanottu "mustaa valkoisella" -todiste.
Todistajana poliisitutkinnassa kuultu Haaro kertoi, että kierrätyksestä tiesi hänen lisäkseen ainakin keskustan yhteyspäällikkö Lasse Kontiola. Merisalo taas myönsi, että Lemminkäinen kierrätti vaalirahaa välttyäkseen julkisuudelta. Keskustan varapuheenjohtajan Paula Lehtomäen mukaan "asia on ollut esillä" puolueessa. Pääministeri Matti Vanhanen ei asiaa halunnut kommentoida.
Aiemmin julkisuudessa on ollut esillä 60 000 euron summa, jonka poliisi on epäillyt menneen ensin Lemminkäisen tytäryhtiöltä Okalta Nova Kiinteistökehitykselle ja sieltä suoraan keskustalle.
Oka on ollut julkisuudessa esillä Rovaniemen kelkkatehtaan yhteydessä. Oka osti Rovaniemen moottorikelkkatehtaan Novalta ja myi sen Kuntien eläkevakuutus Kevalle.

Kommentit
Korruptio rehottaa!
Milloin saadaan Suomessa vaalirahoitus täysin julkiseksi? Miksei kokoomuksen ja muiden puolueiden rahoista puhuta lainkaan? Nykyinen meno ruokkii korruptiota, hallitus on läpimätä ja pääministeri valehtelee päivästä toiseen. Eikö ketään muka kiinnosta? Onko Suomen kansa menettänyt toivonsa ja hyväksynyt hiljaisena ja nöyränä orjan aseman?
Etkö vielä ole
Etkö vielä ole ymmärtänyt että korptio on sisäänrakennttu yhteiskuntaamme. Se ei ole sivutuote vaan yhteiskuntamme on perustettu sen ympärille. Jos ei olisi korruptiota ei tämä järjestelmä toimisi ja samalla myös talousjärjestelmässä ei ole varaa olla eettinen. Mitä esim. Prisma tekee väärin kun se perustetaan pieneen kaupunkiin, jossa pienet perhekaupat ajetaan alas. Mitä heidän tarvitsee heistä välittää. Samalla tavalla lamppukauppias vaikka tietäisi että naapurikaupassa olisi parempi lamppu, ei se sitä asiakkaalle kerro. Jos lamppukauppias toimisi eettisesti, niin se ei kannattaisi ja se tarkoittaisi hänen instituutionsa sortumista.
Yrittäkää nyt sopulit jo ymmärtää että maailma on mätä ja teitä on huijattu.
Ostaja
On hyvä ja maksaa ostamansa liput ja sillä hyvä, tarvittaessa kaveri voi maksaa toisen puolesta.
Tämähän muuten tarkoittaa myös sitä että Novan pesänhoitaja vaatii väärin perustein kepu palauttamaan vaalirahoja, sillä nythän tuli ilmi että Novan maksama vaalituki onkin 50 000 euroa pienempi kuin aiemmin on kerrottu.
Miksi puhua muiden rahoista? Eihän ne rahat kiinnosta vaikka kansanedustaja olisi omaan kuntaansa myynyt vaalitauluja niin sitä pidetään täysin normaalina toimena varsinkin jos onKD:n kansanedustaja
Rakenteellinen korruptio Suomessa
Vaalirahoituslain uudistaminen on hyvä asia. Se tuo jonkin verran julkiseksi rahoittajia, jotka haluavat saada edunvalvojansa hoitelemaan poliittista pestiä.
Vaarallisempaa kuitenkin on rakenteellinen korruptio. Eli suuryritysten hallituksiin hallintoneuvostoihin otetaan poliittisia päätöksentekijöitä, jotka sitten junailevat asiat suuryritysten haluamaan tahtiin. Ja joka päivä.
Suomeen on saatava laki, joka tekee niin kansanedustajaehdokkaat, kuin eritoten kunnallisvaaliehdokkaat läpinäkyviksi siltä osin, missä sidosryhmissä he ovat mukana, jotta äänestäjä tietää, mitä muita tahoja he sitten edustavat kuin tavallisen Matti Meikäläisen äänestäjän tahoa. Nykyisin vain valtioneuvoston jäsenet eli ministerit ovat velvollisia ilmoittamaan sidosryhmänsä.
Paljon on mediassa puhuttu esim. S-ryhmän kunnallispoliittisesta "vallasta". Se on itsestään selvä rakenteellisen korruption muoto, joka pitäisi saada murrettua, ennenkuin Suomen pienet palvelu ym yritykset
murtuvat, esimerkkejä piisaa ympäri Suomen.
Toinen rakenteellisen korruption muoto ovat poliittiset virkanimitykset. Esim Kelan tai Ray:n johtajapestit.
Kyllä tuntuu siltä että Raynkin poliittisesti valittu johtaja on aikamoisessa vastuussa siitä kelle ja mille
säätiöille joilla on poliittinen tausta niitä rahoja jaellaan.
Meillähän tämä on maan tapa. Kansa ihmettelee ja on toistaiseksi nöyrä.
älä
älä koskaan äänestä keskustaa
Niin koka kokoomus veikin keskustalle kuuluvat rahat vai.????
Pata kattilaa soimaa musta kylki kummmmallakin. Kokoomuksen vaalirahoitus hyväksytään mutta keskustan ei. Kukaa ei siltikään mitään siitä sano kun pienpuolueet ei tämmöisiä rahoituksia saaneen Eikä myöskään SDP. Ammatti yhsistysten anta raha oli näistä pienistä puroista koottua eli tuhansien kannattajien. Ja se on tiedetty koko ajan vaikka jotkut sitäkin siunaili.. No tähänpäivään ei mistään vaalirahoituksessa ei ole syytettä nostettu sen epärehellisyydestä. Siä vaan ei ole triedetty markkamääräisenä eikä vieläkään tiedetä kokonaan.
Lahjaverot....
Siis kansalainen saa verottomasti lahjoittaa
3999,- euroa rahaa toiselle.
Puolueille voi antaa mitä vaan verottomasti,
jotka lahjoitukset vähennetään vielä firmojen
kirjanpidossa.
Kyllä pitää samaan hengenvetoon keskustella
puolueiden säätiöiden ry-n yms verovapaiden
yhtymien saaminen verovelvollisiksi.
Onkohan oikein tuo vasemmistopuolueiden
rahoitus esim SAK-n jäsenmaksuilla?
Minä ainakin odotan selviä toimenpiteitä
tämän korruption ja harmaan rahan
poistamiseksi.
Miettikääpä tätä
Jos Keskusta ei olisi saanut vaalitukea niin Jyrki Katainen olisi Suomen pääministeri ja Kokoomus suurin puolue.
Mikähän olisi tilanne silloin?
Molempi pahempi vai?
Länsimainen itseinho
Toisen maailmansodan jälkeen on Länsi-Eurooppaa riivannut omituinen itseinho. Itseään eliittinä pitävä on hypännyt milloin minkäkin itsetuhoisen aatteen kelkkaan. 1960-luvulla aatteena oli kommunismi, sen jälkeen monikulttuuri. Vapaassa ja demokraattisessa Lännessä elävät, itseään sivistyneenä pitävät kaipaavat vapauden nimissä erilaisiin totalitäärisiin järjestelmiin kuten kommunismiin ja islamiin.
Olisi mielenkiintoista tietää mistä tämä itseinhoa kumpuaa.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/
Ylen jahtia
Olen lakannut katsomasta näitä Ylen "tutkiva journalismi"-juttuja jo ajat sitten. Kovin ala-arvoista toimintaa. Kiva olisi tietää totuuskin. Eikä aina vain siitä yhdestä kohteesta. Harmittaa vaan maksaa tuostakin näitä lupamaksuja. Kyllä asioita tutkia saa, mutta esitystapa on todella ärsyttävä ja kaukana sivistyneestä.
Juu, niin on
Kepuliporukka jahtaa Yleä oikein tosissaan, kun haluavat lahdata viestintuojan. Eläköön sananvapaus ja vapaa media!
poliisille työrauha
Kun poliisin esitutkintamateriaalia vuotaa ulos, asian oikeudenmukainen tutkiminen saattaa estyä. Lehdet jaTV myös vaikuttivat esim. sairaanhoitajien kohtuuttomiin palkannousuihin, kun painostivat työnantajaa lakon aikana ja ovat syyllisiä kuntien rahalliseen kurjuuteen. Viestinviejä voi olla väärällä asialla.
No just
Olet siis tosiaan sitä mieltä, että sairaanhoitajilla on liian suuret palkat?
Kannattaisi käydä varmaan jossakin helsinkiläisessä sairaalassa katsomassa, millaisia hoitajia niissä työskentelee: moni on taustaltaan ihan muuta kuin suomalainen ja suomalaisista moni on töissä yrityksessä, jolta kaupunki ostaa työtä.
Mielummin pää pusikkoon
Siis toimintatavoilla ei ole väliä? Olkoon minkä puolueen äänestäjä tahansa niin tällaista toimintaa ei voi millään hyväksyä. Tämä on umpirikollista ja nyt olisi jo aika saada saada syytteet kuntoon.
Toimintatapa
On tuttua Ay-liikkeen rahojen jaossa jossa rahaa jaetaan ensin pienempiin yksiköihin jotka sitten tukevat ohjatusti tiettyä ehdokasta tai puoluetta, jolloin näin saatu raha näyttää tulleen monesta eri lähteestä.
On sinänsä harmillista että Lemminkäinen ei halunnut avoimesti rahaa antaa, tiesi luultavasti että silloin kun antaa kepulle rahaa niin syyllityy rikokseen, muut on erijuttu kuten on huomattu
Sveriges TV1
Länsinaapurissa on sisukas pieni porukka joka toimittaa ohjelmaa nimeltä Uppdrag granskning. Paljastavat harva se kerta räikeitä epäkohtia yhteiskunnassa, etsivät todisteaineistot ja usein auttavat hätään joutuneita. Mitään vastaavaa ei valitettavasti ole tällä puolen Pohjanlahtea.
Läpi koko yhteiskunnan :(
Poliisi ihmetyttää myös. Nämä jutut ovat totisesti vain pintaraapaisu suomalaisesta korruptiosta, mutta poliisi jättää lähes aina tutkimatta, ellei media odota oven takana tuloksia.
Kirkkohallitus / Kirkon keskusrahasto myi viime talven alla 10 miljoonan arvoisen kiinteistömassan 3 miljoonalla isolle kiintistösijoittajalle. Samalla kirkko kuitenkin valittaa rahapulaa, ja kauppaa perusteltiin mm. sillä, että näin voidaan auttaa pulassa olevia pikkuseurakuntia.
Joku tuossa yhtälössä ei toimi. Koska Keskusrahastoa ei valvo kukaan, sikäläiset kirkkoneuvokset ovat voineet neuvotella minkälaisen "diilin" hyvänsä. Eikö kenellekään tule mieleen, että myymällä työnantajansa omaisuutta pilkkahintaan he ovat kenties voineet itse hyötyä siitä henkilökohtaisesti?
Kysyin tätä poliisilta, joka vastasi, että "ei näyttöä rikoksesta." No tuskinpa rikoksen tekijät sitä näyttöä joka paikkaan levittäisivätkään. Minusta poliisin tehtävä olisi tutkia. Ja 7 miljoonan hintaero on mielestäni riittävän kummallinen asia.
Sitkeä huhu kertoo, että menneinä vuosina Helsingin seurakuntayhtymän johtajilla oli yllättävänkin monella kallis Swan-vene. Kirkon palkat eivät ole suuren suuret, joten ihmeen säästäväisiä ovat nämä johtajat olleet. Vai liittyisikö se jotenkin siihen, että seurakuntayhtymän korjausurakat menivät aina samoille gryndereille ja aina ylihintaan...?
Poliisi, tee työsi! Seurakuntayhtymän asiat lienevät vanhentuneet, mutta Kirkkohallituksen asiat tapahtuivat viime vuonna.
höpö, höpö sanoi Haaro
Vanhanen ei tiennyt mitään, Lehtomäki sentään varapuheejohtajana kertoi tietävänsä.
Näin on aina ennenkin tehty sanoi vanhasmatti.
Lemminkäisestä Väinämöiseen
Ja Lemminkäinen oli vähän otsikoissa hoidettuaan yhteiskuntasuhteita kilpailuviraston kanssa - ei ihme, että tuki piti kierrättää.....
Matti ja muut
Keskustan asioita ovat hoitaneet näköjään kaikki muut paitsi Matti Vanhanen. Hän ei tiedä mistään mitään, vaikka onkin puolueen puheenjohtaja. Aika myöhäinen eroaminen, kun näköjään puolueen asiat eivät ole vuosikausiin kiinnostaneet pätkän vertaa. Muut ovat hoitaneet hommat ja Matti nostanut vain palkan. Ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä.
Yleisen oikeustajun ja elämänkokemuksen mukaan tämä vaikuttaa varsin erikoiselta yhtälöltä.
Kepu on kamala
En enää ikinä tule luottamaan, en tukemaan, enkä mitenkään muutenkaan välittämään Kepua miltään kantilta.
Ainoa, joka heitä ehkä hiukan koskettaa on se, että en varsinkaan äänestä kepulaista ehdokasta mihinkään.
Tuo puolue on tässä nyt niin pilattu "korviaan myöten."
-EP-
Poliisi on lopettanut kyseisen esitutkinnan
"Poliisi on lopettanut kyseisen esitutkinnan rikosepäilyn kuihduttua kokoon."
Niin... Tarkoittaako tämä em. uutisen mukaan, että rikosta ei ole polisin mukaan tapahtunut?
Mistä tässä vaahdotaan... Oliko kyse laillisesta vaalituesta vai korruptiosta, ei käy selville jutusta. Silti porukka on ihan hiilenä... No onko onko olemassa ilmaisia 50.000 € lounaita...
Ei ihme
Ei näidenkään tietojen valossa ole ihme kepun putoaminen viimeisessä gallupissa eduskuntavaaleista 4,6% ja Perussuomalaisten nouseminen saman 4%. Silti kepu on vielä edellä 10%-yksikköä, on ne sitkeitä kepun kannattajat!
korruptio kepun maan tapa
yksipuolue kuntia maa täynnä, isot kaupungit elättää kannattamatonta kepun populaa vähäväkisissä kepun kunnissa, missä lemminkäinen saa muiden veroilla maksetut katuasfaltoinnit, ja ei siellä montaa kadulla kävele.
hohoi
nyt on sellainen juttu yleläiset,jos ei tuo hölmöily lopu
niin teillä ei ole kohta katselijoita tv:n ääressä.
alkakaa tutkia kotkan kaupungin asiota niin selviää
sopuli lauman (sdp:n)kähmintä jo työpaikkojen jaossa
saati sitten urakoiden jakamisessa.(merimuseon johtaja
antoi miehellensä rakennus urakat,20vuotta sama asfaltti firma urakoinnut,kärähti vilunkista,maksoi sakkoja,
kas kummaa kotkan kaupungilla ei saatavia kyseestä olevasta firmasta,yksityinen rakensi loma paratiisin natura alueelle
liian lähelle rantaa päärakennuksen,uhosi lehdessä,"nyt
katsotaan kaupungin tuki yksityisyrittäjälle"se jäi siihen
natura alue ei voi hyvin,firma kylläkin jne...)
tämä vain siksi että normaali ihmisen täytyy myös elää
syödä ja asua,ei jää rahaa rahottaa pöljien touhua vaikka
se on ollut mukavaa,että mitenkä pitkälle uskaltavat
sopulit mennä ja tällä haavaa suojelijat ovat niin arvovaltaisia,että"PITKÄLLE",myös pitkä olut näyttää kelpaavan,niin kutsutulle kermalle hyvin,päivittäin.
vahtimestari(myös ammatti)
rkp:n säätiöitten rahat?
Nyt kun KEPU:n rahavirrat on selvitetty, ja SDP: on tunnustanut AY liikkeen osuuden, olisi hyvä jos joku perkaisi mihin kaikkeen rkp:n säätiöt käyttävät rahaa ja miten se kierrätetään.
Säätiöthän voivat "laillisesti" tukea rkp:n toimintaa, mutta mitähän laki sanoo kaikesta muusta tuesta muiden puolueiden poliitikoille?
Lipponen, Ahtisaari, Vapaavuori, Sasi, ketä kaikkia nyt on julkisuudessa ollutkaan rkp:n asialla.
Pysytäänpä totuudessa
"Tiedot perustuvat Lemminkäisen rikosepäilytapauksen esitutkintamateriaaliin. Poliisi on lopettanut kyseisen esitutkinnan rikosepäilyn kuihduttua kokoon."
Kyllä kansa tietää, näköjään. Se ajaa ohi poliisin, syyttäjän ja lain. Kansa siis on tyhmää - ainakin se osa kansasta joka täällä höpisee sitä sun tätä. Eikä hattua voi nostaa roskalehti Uudelle Suomellekaan.
Uuden Suomen toimitus laiminlyö monia toimitukselle kuuluvia tärkeitä asioita, koska kaikki aika menee kohujen keksimiseen ja elättämiseen. Aviisin kannattaisikin harkita nimensä vaihtamista. KOHU, jos nimi vielä on vaopaana, olisi paljon osuvampi kuin Uusi Suomi.
Kyllä, pysytään totuudessa
Nykyiset päättäjät ovat edeltäjineen luoneet lait, jotka sallivat moisen suhmuroinnin, minkä vuoksi on tärkeää valita avoimuutta kannattavat päättäjät, jotka ovat kykeneviä parempien lakien sorvaamiseen. Talousrikollisten firmojen kautta rahoja kierrättävät poliitikot saisivat mennä vaikka katuja lakaisemaan tai tienpohjia tekemään, sillä moisia ei yhteisten asioiden hoitaminen tarvitse.
Varojen kierrätys selvitettävá laajemmin
Suomessa pitäisi tehdä perkkaus rahojen kierrätyksessä yhdistysten kautta poliitikoille. Niihin äänestäjät säilötään höperöitä puuhastelemaan, yhdistykset ovat Suomen syöpä. 90 luvulla nelikymppinen kepulainen leuhki minulle, että rahaa saa vaikka kutukurssin järjestämiseen ja silloin törmäsin myös vasureihin jotka piti mm "naurukursseja". Yhden asumisyhdistyksen neuvonassa on luku-ja kirjoitustaidoton henkilö, mutta jäsenkortti on oikea, vasemmistolainen. Samaa peli pyörii kaikilla puolueilla. Työttömät ajetaan näille kursseille tilastoinnin ajaksi, se on häpeällistä.
Kuka tiedottaa kuinka paljon yhdistyksille yhteensä jaetaan rahaa.
Hyvääkin
Se näissä jutuissa on hyvää, että jotkut polttavat kääminsä ja alkavat paljastella tietojaan suhmuroinneista, puolueista rahoittajineen, hyvistä veljistä... Hienoa, näin saadaan muutosta aikaan.
Jokohan veikkaus-, RAY- tai tototuottojen suhteeton jako puolueiden yhdistyksille on saatu aisoihin?
Lemminkäisen avoimet laittomuudet
Lemminkäisen ei tarvitse noudattaa eduskunnan säätämiä lakeja.Lemminkäisen ympäristölupiin voi tututstua netissä missä löytyy kymmenittäin laittomuuksia räjähdysaineen käyttöön ja varastointiin liittyen.
Sisäministeri Anne Holmlund ja Poliisiylijohtaja Mikko Paatero antavat kivilouhimoiden ja murskaamoiden rikkoa räjähdysainelakia 2005/390 ja- asetus 1999/59
Kotikaupungissaan Porissakin ministeri Holmlund antaa Lemminkäisen laittoman toiminnan jatkua. Tässä lainaus Porin kaupungin ympäristölupapäätöksestä:
"Laitoksen toiminnassa käytetään räjähdysaineita keskimäärin 55 tonnia vuodessa (maksimi 77 t/a). Räjähdysainevarastolle haetaan tarvittaessa lupa Teknilliseltä tarkastuskeskukselta ja ne suojataan lainsäädännön edellyttämällä tavalla."
http://www.pori.fi/ymparisto/luvat/paatokset/lemminkainen13.6.2006.pdf
Tässä ilmoitetaan, kuinka paljon räjähdysaineita käytetään, mutta unohdetaan, että räjähdysaineiden käyttö ja varastointi ovat luvanvaraista toimintaa
Laajamittaiselle räjähdysaineen käsittelylle ja varastoinnille lupa haetaan Turvatekniikan keskukselta. Määräykset ilmoitusvelvollisuudesta ja luvanvaraisuudesta on määritetty laissa ”Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta (390/2005)”. Tämä laki sekä ”Asetus vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja turvallisesta varastoinnista 59/1999” perustuvat suuronnettomuusvaaran torjuntaan koskevaan SEVESO II –direktiiviin (EY/105/2003), jota Suomi on sitoutunut noudattamaan.
Kymmenissä tapauksissa ympäri Suomea lain mukaan ei olisi lainkaan mahdollisuutta perustaa louhimoja ja murskaamoja suojaetäisyyksien ja muiden turvallisuuteen vaikuttavien asioiden vuoksi. Silti Holmlund, Paatero, Sisäministeriö ja Turvatekniikan keskus sallivat räjähdysaineen laittoman käytön ja varastoinnin.niihin liittyy velvoitteita. Niitä ei voi noin vain käyttää.
LUVANVARAISUUS 23§
”Vaarallisen kemikaalin laajamittaista teollista käsittelyä ja varastointia saa harjoittaa vain turvatekniikan keskuksen luvalla. Toiminnanharjoittajan tulee hakea edellä tarkoitettua lupaa turvatekniikan keskukselta. Hakemuksessa on esitettävä tiedot ja selvitykset suunnitellusta toiminnasta ja turvallisuusjärjestelyistä.”
(Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390)
LUPAMENETTELY 17§
Teollista käsittelyä ja varastointia koskeva lupahakemus
”Lupaa kemikaalien laajamittaiseen teolliseen käsittelyyn ja varastointiin haetaan kirjallisella hakemuksella turvatekniikan keskukselta.”
(Asetus vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista 29.1.1999/59)
2.5.3 Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös räjähdystarvikkeista (130/1980)
Tässä päätöksessä edellytetään, että räjähteet varastoidaan työmaalla ja muussa tilapäisessä varastoinnissa standardin SFS 4397 tai SFS 4398 mukaisesti rakennetuissa ja varustetuissa varastoissa tai TUKESin tyyppihyväksymissä muissa varastosuojissa.
Päätöksessä velvoitetaan työmaalla käytettävien tilapäisten räjähdevarastosuojien osalta noudattamaan valtioneuvoston päätöksen (410/1986) vaatimuksia suojaetäisyyksien osalta.
Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005) ja sen alemman asteisten säädösten noudattamista valvovat Turvatekniikan keskus sekä poliisi ja pelastusviranomainen. Turvatekniikan keskus valvoo työmaalla tapahtuvaa räjähteiden tilapäistä ja pysyvää varastointia myöntämällä varastointilupia ja tekemällä niiden käyttöönottotarkastuksia.
2.5.2 Räjähdeasetus (473/1993) (poliisin tarkistettava, kun Tukes on myöntänyt varastointiluvat)
Asetuksen 76 §:ssä velvoitetaan toiminnanharjoittajaa ilmoittamaan poliisille kaikista räjäytystöistä lukuun ottamatta vähäisiä räjäytystöitä. (Lain mukaan vähäinen räjäytystyö on 1kg kerralla max. 25kg/vrk.)
Miksi saa Lemminkäinen rikkoa lakia
Räjähdeasetus 28.5.1993/473
Kauppa- ja teollisuusministerin esittelystä säädetään räjähdysvaarallisista aineista 19 päivänä kesäkuuta 1953 annetun lain (263/53) nojalla:
1 LUKU
Yleiset säännökset
1 § (22.12.1994/1385)
Tämä asetus koskee 2 ja 3 §:ssä säädetyin poikkeuksin räjähteitä sekä niiden valmistusta, käyttöä, luovuttamista, hallussapitoa, kauppaa, varastointia, säilyttämistä, maahantuontia, siirtoa ja hävittämistä sekä suuronnettomuuden vaaran torjuntaa.
2 LUKU
Turvallisuusvaatimukset
5 §
Räjähteiden valmistuksessa, varastoinnissa, käytössä sekä kuljetuksessa tehdas-, varasto- ja satama-alueella tulee noudattaa käsiteltävien räjähteiden laatuun ja määrään sekä olosuhteisiin nähden riittävää huolellisuutta ja varovaisuutta.
Räjähteiden valmistus, varastointi ja käyttö on järjestettävä sekä näihin tarkoituksiin käytettävät tilat, rakennukset ja laitteistot suunniteltava, rakennettava ja sijoitettava sekä varustettava valvonta- ja varojärjestelmillä siten kuin henkilö-, omaisuus- ja ympäristövahinkojen estämiseksi on toiminnan vaarallisuus huomioon ottaen kohtuudella tarpeellista.
6 LUKU
Varastointi
Pysyvä varastointi
55 §
Räjähteiden pysyvään varastointiin tulee hakea lupaa (varastointilupa) teknilliseltä tarkastuskeskukselta.
56 §
Varastointilupaa on haettava kirjallisesti ja hakemuksessa on mainittava:
1) hakijan nimi tai toiminimi, ammatti tai toimiala sekä kotipaikka;
2) paikka, jonne varasto aiotaan perustaa;
3) varastoitavat räjähteet ja niiden suurimmat määrät; sekä
4) varastoinnin tarkoitus.
Hakemukseen on liitettävä:
1) selvitys siitä, että hakija hallitsee varastoaluetta;
2) mittakaavaan 1:1 000 tai 1:2 000 laadittu asemapiirros varastoalueesta, josta tulee käydä selville varastoalueelle suunnitellut rakennukset ja rakennelmat sekä niiden sijainti;
3) vähintään mittakaavassa 1:20 000 oleva kartta, josta ilmenee varastoalueen sijainti ja ympäristön pinnanmuodostus vähintään kahden kilometrin säteellä;
4) selostus suojaetäisyydestä, kuitenkin vähintään yhden kilometrin etäisyydelle varastosta ulottuvalla alueella sijaitsevista rakennuksista samoin kuin muista rakennelmista ja niiden käyttötarkoituksesta sekä teistä ja muista sellaisista seikoista, jotka on yleisen turvallisuuden kannalta otettava huomioon;
5) mittakaavaan 1:50 tai 1:100 laaditut varastosuojien ja muiden varastoalueelle suunniteltujen rakennusten ja rakennelmien piirustukset selostuksineen, joista selvästi ilmenevät mitat, rakennustapa, rakennusaines, mahdolliseen lämmitykseen ja valaistukseen käytettävät laitteet sekä ilmastoinnin, viemäröinnin ja palontorjunnan järjestely.
(5.2.1999/131)
Hakemus liitteineen on toimitettava kolmena kappaleena.
Teknillisen tarkastuskeskuksen tulee hankkia asiasta kunnanhallituksen, kunnan palopäällikön ja työsuojelupiirin lausunto.
57 §
Teknillisen tarkastuskeskuksen on kuulutettava hakemus ja ilmoitettava sen nähtäväksi panemisesta noudattaen soveltuvin osin, mitä 12 §:n 1, 2 ja 4 momentissa säädetään.
Sen, joka tahtoo tehdä muistutuksen hakemusta vastaan, tulee kuulutuksessa mainitun ajan kuluessa toimittaa teknilliselle tarkastuskeskukselle osoitettu kirjallinen muistutus kunnanhallitukselle. Kunnanhallituksen tulee hakemuksesta ja mahdollisista muistutuksista antamansa lausunnon ohella toimittaa asiakirjat teknilliselle tarkastuskeskukselle.
58 §
Varastointilupa voidaan myöntää, jos tämän asetuksen ja sen nojalla annettujen määräysten mukaiset edellytykset ovat olemassa.
Lupapäätöksessä on mainittava paikka, johon varaston saa perustaa, varastoitavien räjähteiden enimmäismäärät sekä muut turvallisuuden vuoksi mahdollisesti annetut määräykset ja ehdot.
Päätökseen on liitettävä asemapiirros ja tarvittavat piirustukset.
Jäljennös päätöksestä on toimitettava poliisille ja kunnan palopäällikölle.
59 §
Varastoa ei saa ottaa käyttöön, ennen kuin turvatekniikan keskus on tarkastuksessa todennut, että varasto on tämän asetuksen ja sen nojalla annettujen määräysten sekä lupapäätöksen mukainen. (13.10.1995/1172)
Tarkastuksesta on laadittava pöytäkirja. Pöytäkirjassa on mainittava, saako varaston ottaa käyttöön sekä käyttöönotolle mahdollisesti asetetut ehdot.
60 §
Korjataan vähän
Anne Holmlundin kotikaupunki ei ole Pori vaan Ulvila, vaikka on syntyisi Porista. Kyseinen päätös näyttää syntyneen edellisen sisäministerin aikana joten miksi hän on kyseisen toiminnan sallinut?
Holmlund kantaa vastuun
Ministerinä Anne Hplmlund on vastuussa räjähdysainelain valvonnasta koska se kuuluu hänen ministeriönsä alaisuuteen.
Myös Porissa tapahtuvasta Lemminkäisen laittomuudesta ministeri Holmlund on vastuussa edelleen.
Laki valvonnan osalta edellyttää, kun tulee ilmi laiton tapaus jos poliisi ei saa ratkaistua asiaa sisäministeriön on puututtava viipymättä asiaan.
Laiton varastointi on myös rangaistava teko ja mihin liittyy vielä ympäristön ihmisten omaisuuden ja hengen vaara.
Ministeri voi olla kotoisin vaikka Ulvilasta silti hän on vastuussa laittomuudesta ympäri Suomen.
2010v.löytyy ympäristölupia missä edelleen laittomasti käytetään ja varastoidaan räjähdysaineita.
Oulun lähellä Tyrnävällä yrittäjä myöntää 10000kg./kerr.murskaamolla käyttävänsä räjähdysainetta asutuksen läheisyydessä. Sekin kuuluu Holmlundille ei varastointeja kaikki laitonta.
Edellisissä kommenteissa tuomani lain kohdat ja varastointi määräysten lisäksi räjähdeasetus 76 §. edellyttää poliisin vielä tarkistaan, että varastointi on kunnossa.
Räjähteiden käyttö
Räjähteiden käyttö räjäytys- ja louhintatyössä
76 §
Räjähteiden käytössä räjäytys- ja louhintatyössä on noudatettava 5–7 §:ssä säädettyjä turvallisuusvaatimuksia.
Räjäytys- ja louhintatyön järjestysohjeista annetun valtioneuvoston päätöksen 2 §:n 5 kohdassa tarkoitettua vähäistä räjäytystyötä lukuun ottamatta tulee räjäytystyöstä ilmoittaa poliisille vähintään seitsemän vuorokautta ennen työn aloittamista. Ilmoituksesta tulee käydä ilmi:
1) räjäytystyömaan sijainti;
2) työmaan arvioitu kestoaika;
3) käytettävien räjähteiden lajit;
4) räjäytystyön johtajan nimi ja yhteystiedot; sekä
5) räjähteiden säilytys- ja varastopaikat.
Poliisi voi ilmoituksen perusteella määrätä räjähteiden turvallisen käsittelyn kannalta tarpeellisia rajoituksia aiotulle käytölle ja tarvittaessa määrätä käytön edellyttämistä varotoimenpiteistä. Poliisi voi kieltää käytön, jos siitä aiotussa paikassa ja aiottuna ajankohtana voidaan katsoa aiheutuvan ilmeistä henkilö-, ympäristö- tai omaisuusvahinkojen vaaraa.
Räjäytys- ja louhintatyössä on lisäksi otettava huomioon, mitä työntekijöiden suojelusta on erikseen säädetty ja määrätty.
Holmlund ja Lemminkäinen
Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös räjähdystarvikkeista 25.2.1980/130
Siirry
Luku
Pykälä
Kauppa- ja teollisuusministeriö on räjähdystarvikkeista 1 päivänä helmikuuta 1980 annetun asetuksen (85/80) 4 ja 109 §:n nojalla päättänyt:
1 LUKU
Yleistä
1 §
Tässä päätöksessä annetaan tarkempia määräyksiä räjähdeasetuksen (473/93) soveltamisesta räjähteisiin, niiden valmistukseen, pakkaamiseen ja merkitsemiseen, varastointiin, kuljetukseen räjähdetehtaan tehdasalueella, varastoalueella ja työmaalla sekä käsittelyyn satamassa. Räjähdystarvikkeella tarkoitetaan tässä päätöksessä räjähdettä. (27.8.1993/793)
B. Pysyvän varastosuojan rakenne
58 §
Varastosuojan tulee olla rakenteeltaan ja suojaukseltaan sellainen, ettei siitä lennä mahdollisen räjähdyksen sattuessa vaarallisia heitteitä ympäristöön. Varastosuojan tulee olla ikkunaton ja mahdollisimman murtovarma. Varastosuojan seinissä ja katossa tulee käyttää sellaista rakennetta, että niiden palonkestoaika ulkopuolista paloa vastaan on vähintään 120 minuuttia, ellei standardissa SFS 4397 ole muuta hyväksytty tai ellei turvatekniikan keskus ole muuta hyväksynyt. Ulkoseinien ulkopintojen pintakerrosten tulee olla syttymisherkkyysluokkaa 1 ja palonlevittämisluokkaa I. (24.10.1995/1197)
Varastosuojan oven tulee murtovarmuudeltaan ja palonkestoajaltaan vastata varastosuojan seinälle asetettuja vaatimuksia. Varastosuojan ovi tulee varustaa lujarakenteisella lukolla.
Varastosuojan ilmanvaihtohormit on rakennettava ja suojattava siten, ettei niiden kautta ole ulkoa mahdollista saada vieraita esineitä varastosuojaan.
Räjähdeasetus 28.5.1993/473
Turvallisuusvaatimukset
5 §
Räjähteiden valmistus, varastointi ja käyttö on järjestettävä sekä näihin tarkoituksiin käytettävät tilat, rakennukset ja laitteistot suunniteltava, rakennettava ja sijoitettava sekä varustettava valvonta- ja varojärjestelmillä siten kuin henkilö-, omaisuus- ja ympäristövahinkojen estämiseksi on toiminnan vaarallisuus huomioon ottaen kohtuudella tarpeellista.
Tutustukaapa Lemminkäisen ympäristölupiin netissä missään ei löydy lainmukaisuutta vaan toiminta on yhtä laitonta kuin laittomat ampuma-aseet ja huomattavasti vaarallisempaa, kun vapaassa tilassa räjähdysaine räjähtää.
Turvallissusvaatimuksien mukaisia varastointeja ei voida perustaa rikotaan avoimesti lakia.Samma on Destialla ja louhimoilla ja murskaamoilla toiminta on villin lännen tyyliä. Poliisi ei tutki tapauksia koska joutuisi tutkimaan sisäministeriön laiminlyönnit.
Ay-liikkeen jakama vilpitön
Ay-liikkeen jakama vilpitön tuki vain vasemmistopuolueille on sitä ainutta oikeaa ja puhtoista toimintatapaa.
Vasuripuolueet ovat niin selvästi ja rehellisesti ammattiliittojen liekanarussa, ettei siitä tarvitse edes puhua.
Kysymys kuuluukin, mitä Keskusta on mennyt lupaamaan
Lemminkäiselle, kun se on aneita ostanut!
"Lämmintä yritysilmastoa" ei yleensä osteta koko yrittäjäkunnan nimissä, vaan pitää olla jotakin konkretiaa, mitä on pikipojille taas luvattu.
Ei me tyhmiä olla, vaikkakin höplästä vedettäviä - armas Suomen Keskusta! Älkää vähätelkö korruption mahdollisuutta, se roikkuu ihan siellä pirtin seinällä.
Korhoset ovat kuninkaita
ja Lemminkäinen yritys, joka ei ole koskaan tehnyt mitään rehellisesti. Penttien-suku pitäisi häväistä ja upottaa kolera-altaaseen. Koska tässä maassa aletaam arvostaa rehellisyyttä? Tulis´joulu vaan...
Mielestäni Keskusta puolueena muka edustaa meille ns
kristillisiä arvoja! Yksi niistä arvoista oli muistaakseni REHELLISYYS? vai muistinko sittenkin väärin, Matti Vanhanen, muistatko sinä sen paremmin?
Aneet ja almut
Nimimerkille "richardjarnefelt" pieni ystävällinen hymy rohkeudesta.
Olen nähnyt tätä kirkollista kiinteistökäytäntöä myös täällä kaukana Helsingistä. Täällä on perikuntia,jotka ovat kyllä saanet käydä tyhjentämässä omaisensa asunnon irtaimistosta, mutta itse arvohuoneisto ja metsät ovat kirkolle lahjoitettuja.
Eläkkeellä oleva kirkkoherra on itse paikanpäällä vahtimassa teastamentin toteutumista ja sitten kun kaikki on paperilla selvää, ei asiasta enää kuule kukaan mitään.
Tämähän on vain laillista ja normaalia kirkollista varainkeruuta veronkeruun ja kolehtien lisäksi, mutta lahjoituskiinteistöillä käytävä bisnes on kuitenkin ihan omaa luokkaansa. Ulkopuoliset eivät näihin tietoihin hevillä kiinni pääse ja niistä saadut tulot on helppo kätkeä omaisuutta koskevaan massatietoon.
Aivan varmasti Lemminkäinen on yhtenä lenkkinä tässäkin juuri Penttien myötävaikutuksella. Toivoisin näiden yksityisten lahjoituskiintiöiden kohtalon rehellisempää ja avoimempaa julkista käsittelyä,jotta omaisetkin ymmärtäisivät lahjoituksen yleishyödyllisyyden seurakunnalle.
Hyi Kepuloita...
Kepussa ollaan ehkä vähän toimittu oudosti maallikosta, mutta maan tapaa vaan noudatettu! Masa kantaa vastuun koko korruptioskandaalista, palkkiovirka on valmiina... Sillä saadaankin putsattua pöytä, kuten Rusin jutussa koko vakoojaverkko sai synninpäästön!
Kukaan ei kysele miksi maamme on veroparatiisi ja rahanpesuparatiisi, jossa kansa tosin jonottaa leipää kun perusturva on heikennetty tietoisesti riittämättömäksi! Herroille rahaa riittää miljaaardeja, monikansallisille pörssiyhtiöille jaetaan tukina summia, joilla maassa pk-yrityksiä tulisi satoja ellei tuhansia vuodessa!
Mutta pääasia että kansa on nöyrää, kurjuuden maksimointi ja syyllistäminen köyhyydestä uhria, virkamiehistölle kymmenet miljardit vuosittain, etustelijoittemme pikku 10% korotukset kun muiden pitää vyötä kiristää! Kun vyöstä loppuu reiät, siitä ei ole kuin kaulan ympärille!
Pyhät yhdistykset ?
Edellä joku kysyy, miten paljon yhdistysten kautta kierrätetään rahaa?
Sitä ei tiedä Ekkikään, mutta yhtenä tilastoinnin apuna voisi olla te-keskukset, jotka jemmaavat tiettyjä työllistettävien paikkoja erinäisille "yleishyödyllisille" yhdistyksille.
Näitä työllistettävien paikkoja löytyy joka kaupungista ja kylästä ihan valtakunnan laajuisesti ja laillisesti, mutta mitä niiden taakse kätkeytyykään?
Yhdistyksiin palkattavat henilöt eivät mm. parhaassa tapauksessa aiheuta mitään palkkakuluja itse yhdistykselle, vaan heidän palkkansa maksetaan yhteisistä verovaroista. Tämä on jo valtava tulonsiirto valtiolta jollekin sisäpiirille.
Se tarkoittaa, että valtio ostaa kansalaisesta yhdistykselle orjan. Ennen muinoin huutolaislapset ostettiin
perheisiin valtion sosiaalitoimelta, nyt valtio maksaa "perheille",jotta ottavat huutolaisen...
Onkohan kepulainen tukipolitiikka mennyt jo läpi katon?
jep valtava tulonsiirto
tuohon työhön palkatulle henkilölle. Monet yhdistykset kun toimivat vapaaehtoisvoimin pienin jäsenmaksuin, voivat todella saa palkkatukea siihen että saavat palkatuksi jokin työttömän ihmisen töihin, tosin tätä palkkatukea saa myös yritykset että kunnat, joten sisäpiiri näyttää olevan aivan valtaisa. Joten jatketaan ajatustasi siinä mielessä että työttömyyskorvausta voisi todella alentaa sillä sehän jos mikä on todellista tukipolitiikkaa eikö vain ;) ja tulonsiirtoa parhaimmillaan
Kokoomus on aina ollut
Kokoomus on aina ollut rahoittajiensa asialla