Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Matti Inha on huolestunut Suomen asuntomarkkinoiden keväisestä kehityksestä. Inha sanoo suomalaisten hairahtaneen halpaan korkoon, mikä on räväyttänyt asuntojen hinnat nopeasti ylös.
- Kun finanssikriisi tuli, niin suomalaiset uivat rahassa vaihtuvakorkoisine asuntolainoineen. Yhtäkkiä perheiden taloustilanne parani dramaattisesti ja rahaa oli satoja euroja enemmän käytettävissä laman syvimpinä hetkinä, Inha kertaa asuntomarkkinoiden tapahtumia.
- On se nyt p-kele että ensimmäisellä kvartaalilla pääkaupunkiseudulla hinnat nousevat 15,7 prosenttia! Inha taivastelee Uudelle Suomelle Tilastokeskuksen huhtikuun lopussa julkaisemia lukuja.
Suomen hintakehitys näyttää hälyttävältä muuhun Eurooppaan verrattuna. EKP:n eilen julkistaman tilastovertailun (klikkaa pikkukuva oikealla suuremmaksi) perusteella viime vuoden lopun ja tämän vuoden alun perusteella Suomi on Itävallan lisäksi ainoa Euroopan maa, jossa asuntojen hinnat ovat nousseet talouskriisin aikana.
- Tämän kevään kehitys johtaa väistämättä hintakuplaan. Tämä on posketonta. Ei tällaista hintojen nousua voi millään perustella, Inha sanoo todeten kuitenkin, että tilastot eivät ole täysin vertailukelpoisia useiden erilaisten lähteiden takia.
Inhan mukaan tilastokehitystä selittävät liian alhainen korko Suomen kannalta sekä tarjontapuutteet.
Täydennyksenä EKP:n tilastoihin Inha huomauttaa, että Tilastokeskuksen keväinen vertailu paljastaa asuntojen hintojen pompanneen yhtä lailla Ruotsissa ja Norjassakin.
Ruotsissa vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä asuntojen hinnat nousivat keskimäärin 9,0 prosenttia vuoden 2009 vastaavaan neljännekseen verrattuna. Suur-Tukholman alueella hinnat nousivat edellisvuodesta 15 prosenttia - siis yhtä radikaalisti kuin Helsingissä.
Norjan tilastoviraston mukaan asuntojen hinnat 2010 ensimmäisellä neljänneksellä keskimäärin nousivat 10,8 prosenttia edellisvuodesta.
Inhan mukaan muiden Euroopan maiden hintakehitystä selittää se, että siellä asuntojen hintakupla oli suurempi. Tällaisia maita ovat Inhan mukaan Yhdysvallat, Espanja, Britannia, Irlanti, Ranska ja Tanska.
- Suomessa asuntojen hinnoissa tulee olemaan nousupaineita, jos ei saada nopeasti ja voimakkaasti tarjontaa lisää, Inha näkee.

Kommentit
Hurjat on luvut,normaali palkka ei riitä lyhennyksiin
Liekö ostajia valtio kunnat ja mihin tarpeeseen.Vai kohdistuiko Kokoomuksen veronalennukset siten,että jäsenet ostaa asuntoja.Mutta samoinhan se on muuallakin mailmassa,suurissa kaupungeissa,ne ostaa joilla on riittävät tulot.
Korjausliike
Pari vuotta sitten pankit sotkivat itsensä luottokriisiin, ja asuntokauppa pysähtyi. Nyt puretaan siitä seurannutta sumaa. Isot luvut johtuvat enemmän vertailuvuoden erikoisuudesta kuin tästä vuodesta.
Hypo on jo pitkään pelotellut korkojen nousulla ja tuputtanut vaihtoa kiinteäkorkoiseen lainaan. Ei ole kannattanut. Kreikan ja muun valkosipulivyöhykkeen ongelmien takia ei korkojen nousua ole luvassa vieläkään.
Spekulantit hintavetureina?
Epävarmat pörssi- ja rahastosijoitukset valuvat vähän varmempiin sijoitusasuntoihin.
No joo
Aika pienen uima-altaan noilla mun kolikoilla saa täytettyä. Pitänee jatkaa uimista mielikuvaharjoituksin...
matti inha voisi näin kansan kielellä
juosta hanuriin. vai että ihan rahassa uidaan...
Ja tuntuu suustaankin
eli julkiselta kielenkäytöltäänkin olevan perinteellisesti keppimiljonäärien ja kilpa-autoilijoiden kastia. Ei siis sivistyksellisesti kovinkaan uskottavalla tasolla.
No ei nyt välttämättä
No ei nyt välttämättä uida, mutta matalakorkoista pääomaa on jostain syystä tarjolla kyllä yllinkyllin... aika erikoista keskellä lamaa.
Inha on alan viisaimpia
ja pankkinsa asiakasjakauman vuoksi suhteellisen riippumaton joten jos hän käyttää voimasanaa, on tosi kyseessä.
Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullbergiakin pilkattiin, kun hän puhui kulutusjuhlasta 80-luvun lopulla. "Minä en ole vielä saanut muskelivenettäni."
Aina jollakulla on aina rahat lopussa mutta kyllä suomalaisilla on nyt aika hyvä tilanne mm. veronalennusten vuoksi.
Sijoitusvainua suomalaisilla on ollut niukasti. Jos ei ylläpidetä pankin tai vakuutusyhtiöiden sijoitusosastoja niin sitten rahat pistetään autoon ja asuntoon.
Fiksu sijoittaisi Tallinnan asuntoihin tai Ukrainan mustaan multaan ja fiksu pankki tarjoaisi rahastoa tällaiseen sijoitukseen.
höpö höpö
"- Kun finanssikriisi tuli, niin suomalaiset uivat rahassa vaihtuvakorkoisine asuntolainoineen. Yhtäkkiä perheiden taloustilanne parani dramaattisesti ja rahaa oli satoja euroja enemmän käytettävissä laman syvimpinä hetkinä, Inha kertaa asuntomarkkinoiden tapahtumia."
Eiköhän lähes kaikilla asuntolainojaan maksavalla ole nykyään sama kuukausimaksu oli korko sitten ylhäällä tai alhaalla.
Rahaa ei siten ole käytettävissä yhtään enempää.
Siinä Inha on oikeassa että alhaiset korot nostavat asuntojen hintoja. Asunto on aina kallis hankkia, joko korkojen tai hintojen ansiosta.
Vai ei voi perustella?
"Tämä on posketonta. Ei tällaista hintojen nousua voi millään perustella."
Voihan perustella. Perustelulle on nimikin, nimittäin kysynnän ja tarjonnan laki.
Kun rakentamista rajoitetaan (kaavoituksen kangertelu ym.), ja rahan tarjontaa lisätään (matala korkotaso) niin asuntojen hinnat nousevat.
Onkohan nyt lääkitys ihan kohillaan
huh..uivat rahassa?!..vihdoinkin tilanne ettei ihan joka aamu tarvitse herätä kylmä hiki otsalla pähkäilemään miten lainanlyhennukset korkoineen saisi maksettua. Olo on siis jotakuinkin normaali ja voi jopa haaveilla loman pitämisestä niin eiköhän joku paviaani päästele sammakoita suusta että suomi=mun kaveriporukka.
Liian isot lainat
"vihdoinkin tilanne ettei ihan joka aamu tarvitse herätä kylmä hiki otsalla pähkäilemään miten lainanlyhennukset korkoineen saisi maksettua"
Taisi tulla otettua aika paljon liian iso laina jos lyhennykset ovat noin ahdistaneet ja vasta nyt todella poikkeuksellisten korkojen aikana helpottaa. Mitäs sitten kun korot nousevat 15% tienoille jos tulee vastaan toiseen suuntaan yhtä poikkeuksellinen tilanne?
Lainakorot
Inha & Co ne jaksavat jatkuvasti pelotella korkoriskistä. Suomalaisilla on kuitenkin rutkasti ylimääräistä varallisuutta, ja osa asunnoista on suurten ikäluokkien omille lapsilleen ostamia asuntoja, joissakin perheissä on useita asuntoja.
Ja on vielä jäänyt ylimääräistäkin varallisuutta esim. osakkeisiin. Joita sitten voidaan realisoida kohonneiden korkojen maksuun,vaikka korot tuplaantuisivatkin.
Sitäpaitsi asuntojen hintojen nousu on jo nyt vastannut tilannetta jonka korkojen nousu olisi muuten aiheuttanut. Ja kaupan myyntiluvutkin ovat pysyneet jokseenkin muuttumattomina, niin että rahaa on kyllä riittänyt kulutukseenkin.
Ja jos työpaikka on vielä vakuutusyhtiössä, pankissa, julkisella sektorilla tms. ei todellista hätää työpaikan menettämisestäkään ole.
Jos sitten pankkien vakavaraisuus vaarantuu, tehdään niinkuin elävakuutusyhtiössä, viedään asia eduskuntaan - siellä aina ystävä.