Faktakulma
IRC-Gallerian perusti suomalainen Tomi Lintelä jo vuonna 2000. Amerikkalainen Facebook syntyi neljä vuotta myöhemmin.
Suomalaisen internetpalvelu IRC-Gallerian sukellus jatkuu entistä rajumpana. Viime viikolla yhteisösivusto jäi ensimmäisen kerran vuosiin alle puolen miljoonan eri viikkokävijän.
It-alan konsultti ja tietokirjailija Petteri Järvinen toteaa Uudelle Suomelle kotimaan romahduksen kertovan siitä, että toiveet IRC-Gallerian noususta suomalaiseksi vientihitiksi voi pikku hiljaa unohtaa.
-Kyllä se pahalta näyttää. Netissä on sellainen ikävä trendi, että suuruuden laki toimii. Nyt Facebookilla on gorillaefekti puolellaan, Järvinen sanoo Uudelle Suomelle.
Kun myös Habbo Hotel -palvelun omistava Sulake osti IRC-Gallerian vuonna 2007, palvelu oli tarkoitus viedä näyttävästi ulkomaille. Hanke on kuitenkin jäänyt Saksaan ja Venäjään, josta peräännyttiin 2007.
IRC-Gallerian romahdus 488 874 viikkokävijään on valtava: vastaavalla viikolla 22 vuonna 2009 "Galleriassa" kävi yli 800 000 eri kävijää. Parhaimmillaan sivustolla oli nettisivujen käyttöä mittaavan TNS Metrixin mukaan viime vuonna lähes 900 000 eri käyttäjää per viikko.
Sulake Oy:n viestintäpäällikkö Juhani Lassila kommentoi laskusuuntaa Uudelle Suomelle maaliskuussa, jolloin sivusto tipahti alle 600 000 kävijän. Lassila myönsi kansainväliseksi ilmiöksi paisuneen Facebook-palvelun vieneen kävijöitä suomalaissivustolta, mutta ei pistänyt laskua kokonaan "naamakirjan" piikkiin.
-Alkaa olla enemmän palveluita, joita ihmiset käyttävät, sanoi Lassila.
Petteri Järvisen mukaan nopea romahtaminen ei nettipalveluissa ole järin poikkeuksellista. Palvelut katoavat yhtä nopeasti kuin nousevatkin, koska käyttäjät eivät juuri sitoudu ilmaisiin palveluihin.
-Palveluita tulee ja menee. Nyt on Facebook pop, kun hetki sitten se oli IRC-Galleria.
Järvinen muistuttaa, ettei IRC-Galleria ole ainoa Facebookin syömä palvelu. Amerikkalaisjättiläisen jalkoihin on jäänyt myös aikansa hypesivusto MySpace.
Facebookilla oli maaliskuussa Suomessa jo noin 1,4 miljoonaa käyttäjää, IRC-Gallerialla puoli miljoonaa. Facebookin viikoittaisia kävijälukuja ei julkaista TNS Metrixissä.
IRC-Gallerian rysähdystä kuvaavat myös sivuston latausluvut. Parhaimmillaan sivuja ladattiin vuonna 2009 hämmästyttävät 250 miljoonaa kertaa viikossa. Viime viikolla tämä luku oli syöksynyt 60 miljoonaan eli noin neljäsosaan parhaiden päivien luvuista.
Faktakulma
IRC-Gallerian perusti suomalainen Tomi Lintelä jo vuonna 2000. Amerikkalainen Facebook syntyi neljä vuotta myöhemmin.

Kommentit
Facebookin ilmaisuus on yksi
Facebookin ilmaisuus on yksi hyvä syy käyttäjäkatoon. Jopa yksityiset viestit toiselle käyttäjälle on maksullinen ominaisuus irc-galleriassa. Facebookissa rahastus keskittyy siellä pelattaviin peleihin, ei palvelun perusominaisuuksiin.
Ilmaisuus olis pop
Viimeinen matonveto galtsulla taisi olla tuo ulkoasun muutos. Ehkä sillä sitten tavoiteltiin suurempia massoja nuorten keskuudesta, mut tulos ei ehkä ollut toivottu kun nuoret valitsevat mieluummin facebookin parempien viestiominaisuuksien takia ja viimeisetkin vanhemmat käyttäjät saatii tuolla uudella karsealla(ja vanhaa hitaammalla) ulkoasulla karkotettua.
Kuvaavaa on, että viimeisen "uudistuksen" myötä palaute-nappula jumiutui ilmeisesn pysyväksi elementiksi ruudun oikeaan laitaan, jumiutui myös siinä mielessä että ainakaan ff:n kera tuo palautenappula ei ole kuukausiin toiminut.
...Olisin ilmoittanut että palautenappula ei toimi, mutta kun palautenappula ei toimi niin en voi ilmoittaa että palautenappula ei toimi.
Galtsun viimeinen hyvä hetki taisi olla silloin kun se muutettiin aprillipäivänä ruotsinkieliseksi, vitsi oli hyvä ja se upposi käyttäjäkuntaan. Tämän jälkeen palvelun uudistukset ovat olleet vähemmän osuvia.
Itse lopetin gallerian
Itse lopetin gallerian toisinajattelijoiden yhteisöjen poistamisen takia.
Olen tyytyväinen IRC-gallerian vääjäämättömään alasajoon.
Hiihoo!
http://www.gallupweb.com/tnsmetrix/ mukaan Uusi Suomi on vain karvan verran Seiskaa edellä.