Sunnuntai 27.5.2012

Shokkiarvio: Euro pian dollarin tasolla - taru lopussa?

Luotu: 
12.6.2010 10:02

Yhteisvaluutta euron arvo jatkaa heikkenemistään ja saavuttaa Yhdysvaltain dollarin ensi vuonna, arvioi brittiläinen Centre for Economics and Business Research (CEBR) tuoreessa katsauksessaan.

Konsulttiyhtiön pääjohtaja Douglas McWilliams pitää todennäköisenä, että koko euron taru on ennen pitkää lopussa.

–Se voi tapahtua pian, tai 5–10 vuoden kuluttua. Siihen saakka varmaa on vain se, että euro pysyy heikkona, McWilliams ennustaa.

Raportin mukaan Yhdysvaltain keskuspankki todennäköisesti aloittaa koronnostot jo tänä vuonna talouskasvun vahvistumisen myötä. Euroopan heikko taloustilanne sen sijaan pakottaa Euroopan keskuspankin pitämään korot jatkossakin alhaisina.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Gagarin

Entiseen Suomen markkaan nähden dollari seilasi viiden vuoden sykleissä jopa kahdeksankymmentä prosenttia sinne sun tänne. Tämän vuosituhannen alussa Euro painui 80 taalasenttiin. Ei mitään uutta auringon alla eikä asiaan liity mitään sen kummempaa dramatiikkaa.

Sauvo Latoherne

CEBR on konservatiivien eurovastainen linnake Britanniassa, joka pyrkii aina tilaisuuden tullen esittämään synkkiä ennusteita yhteisvaluutasta. Siinä suhteessa samalla viivalla kuin Timo Soini meillä, sillä erotuksella, että ovat sentään taloustieteen ammattilaisia.

Tom B

Taloustiede on "tieteenä" vähän astrologian alapuolella ja taloustieteilijät puolestaan ovat paljon keskiverto astrologia epäluotettavampia ennusteiden tekijöitä.

Brittiläisen konservatiivi taas antaa uutta syvyyttä käsitteelle vähä-älyinen. Toisaalta ei Brittiläinen työväenpuoluelainen tai muu vasemmistolainen ole yhtään sen aläkkäämpi!

urbanuz

Siinä mielessä artikkelissa on perää, että itsestäänselvyytenä mitään euroa ja sen kestävyyttä ei tule pitää.

Historia on täynnä tapauksia, jossa ylimielinen ei-tarvitse-tehdä-mitään-kun-kaikki-on-hyvin asenne on estänyt realistisen riskiarvion ja seurauksena on ollut romahdus.

Tuhon luukuttaminen ei ole välttämättä älykästä - mutta ei ole sen dogmaattinen vähättelykään.

eskosaaskilahti

öljy loppuu 30.-vuoden kuluttua. se ennustus oli 40 vuotta sitten. euro loppuu olemasta 5-vuoden kuluttua; väittää joku tutkija, jolla apurahan saanti loppuu silloin.

hanari

Taitavat britit unohtaa, että oman valuutan taru on lopussa. Aikoinnan vahva punta on heikentynyt euroon nähden ja euron mukana myös dollariin nähden, tuplapudotus. Alkaa olla samaa tavaraa kuin rupla. Unelmissaan elävät vielä kansainyhteisön aikaa, jolloin raaka-aineet tulivat ilmaiseksi ja joutoväki lähetettiin pitämään järjestystä siirtomaissa, eikä muunlaisesta sosiaaliturvasta ollut tietoakaan. Euro-alue on maailman kehittynein ja rikkain talousalue huolimatta parista rupumaasta.

iTri343hb

Jos valuutat devalvoituvat vuorovedoin, ne eivät mielestäsi devalvoidu ollenkaan?

Vinkkinä, kullan hinta on noussut parissa vuodessa melkein 100 prosenttia - lähes kaikissa valuutoissa.

Mitä se kertoo keskuspankkikartellin halusta välttää inflaatiota? Julkisissa puheissa inflaatiota vastaan taisteleminen on heidän päätehtävänsä. Totuus on kuitenkin aivan toinen.

Inflaatio taas on keskuspankin suorittama varkaus kaikkien maapallon ihmisten taskusta (rahasta/ostovoimasta, eli tehdystä työstä).

20 sentin perunavarkaus voi viedä vankilaan, mutta miljardien varkaus, uhrinaan miljoonat ihmiset mukaan lukien vaikkapa nimismiehet, se ei ole rikos.

kauppias

Euron lasku vahvistaa pääsääntöisesti Euroalueen talouksia ja nimenomaa teollistuneita euromaita. Euro pitäisikin jättää näiden talouksien yhteisvaluutaksi ja mm. Kreikka siirtää sen ulkopuolelle.

Teollinen tuotanto euroopassa on mm. kärsinyt esim. Kiinan suhteen. Kun nyt euron 30-50% käppiä dollari pohjaisessa kaupassa ei enään ole. Vahvistuu euroopan sisämarkkinat ja euroalueen ulkomaankauppa. Vaikka euroalue joutuukin ostamaan osan raaka-aineista ulkopuolelta niin työlle laskettava arvo on kuitenkin huomattavasti suurempi. Pidemmällä aikavälillä öljyn korvaaminen muilla energia ja tuotanto ratkaisuilla on avainasemassa.

Eurolla on tulevaisuus mutta ei missään nimessä nykyisen kaltainen. Kaikkia Euroopan valtioita ei voi pitää mukana.

Kreikka, Romania, Bulgaria eivät missään nimessä kuulu euroon.

Portugali, Irlanti, Balttianmaat, Belgia ja Unkari ovat myös ongelmallisia.

Espanja ja Italia taas kuuluvat ilman muuta euroon mutta varsinkin Italiassa politiikka ja etelä sotkevat koko kuvion.

Turkki kuuluisi rahaliittoon mutta poliittisesti sitä ei voida hyväksyä.

Olaf17

omaan mahdottomuuteensa. Sen ymmärtää "Putaan mummokin".

JA HYVÄ NIIN!

Ja kun vielä euroina tehdyt kaupat kansallisomaisuudestamme mitätöitäisiin, niin vielä parempi...