Sunnuntai 27.5.2012

Näin veroremontti osuu sinuun

Luotu: 
21.6.2010 10:47
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Alivaltiosihteeri Martti Hetemäki valtiovarainministeriöstä on verouudistuksen arkkitehti.

Faktakulma

Näin marginaalivero puree. Jos henkilön tulot nousevat eurolla ja siitä seuraa, että häneltä peritään 0,56 euroa lisää veroja, marginaaliveroaste on 56 %. 100 %:n marginaaliveroaste tarkoittaa, että tehdystä lisätyöstä ei jäisi mitään käteen. Nyt tavoitteena on, että marginaaliveron maksimi olisi 50%. Lähde: Wikipedia

Verotuksen kehittämistyöryhmä esittää väliraportissaan ansiotulo- ja yritysverotukseen kevennyksiä. Kiristystä taas tarvittaisiin sen mielestä pääomatulojen verotukseen ja arvonlisäveroon. Veroremontti vaikuttaisi toteutuessaan laajasti kansalaisiin ja kansantalouteen.

Ansiotulon puolella kevennys tehtäisiin siten, että rajaveroasteet alenevat kaikilla tulotasoilla. Kuitenkin valtion tuloveroasteikon ylintä rajaveroastetta eli niin sanottua marginaaliveroa alennettaisiin keskimääräistä enemmän, noin 50 prosenttiin. Pudotuksella on tarkoitus kannustaa suomalaisia lisätyön tekemiseen, koska lisätyötä verotettaisiin nykyistä lievemmin.

Ansiotuloverotuksen kevennyksen mitoitukseksi työryhmä esittää staattisesti arvioiden 2 miljardia euroa. Hyöty uhkaa kuitenkin haihtua, koska kunnallisverotuksessa ja työeläkemaksuissa on nousupaineita, eli palkansaajalle käteen jäävä summa ei välttämättä nouse ainakaan kunnissa, joiden talous on kuralla.

Työryhmä esittää, että yhteisöverokanta alennetaan nykyisestä 26 prosentista 22 prosenttiin ja yleinen pääomatuloverokanta nostetaan 28 prosentista 30 prosenttiin. Tämä on odotetunsuuntainen esitys, kun esimerkiksi valtiovarainministeripuolue kokoomus on tällaista suuntausta suosinut. Näin osingoista ja esimerkiksi asunnonvuokrauksesta saatavia tuottoja verotettaisiin jatkossa ankarammin.

Yritysverotuksen kevennyksellä on tarkoitus tukea Suomen asemaa suorien investointien kohdemaana sekä vahvistaa kotimaisten konsernien halukkuutta säilyttää pääkonttoritoiminnot Suomessa. Tämä hyödyttäisi välillisesti kaikkia suomalaisia, koska yritykset ovat merkittäviä veronmaksajia.

Lisäksi tässä ns. Hetemäen työryhmän esityksessä poistettaisiin listaamattomasta yhtiöstä saadun osingon verovapaudet ja ne korvattaisiin osingon niin sanotun normaalituoton kevennetyllä verotuksella. Tämä koskee suoraan monia yrittäjiä, mutta ei palkansaajia.

Kulutuksen verottamista halutaan myös kiristää. Arvonlisäverotuksessa molempia alennettuja verokantoja ja vakioverokantaa tulisi työryhmän mielestä nostaa kahdella prosenttiyksiköllä. Tämä voi nostaa hintoja, eli koskee siten kaikkia kansalaisia.

Tavoite ylimpien marginaaliverojen leikkaamisesta 50 prosentin tasolle saa esimerkiksi Keskuskauppakamarilta täyden tuen. Verotuksen painopisteen siirtäminen työn ja yrittämisen verotuksesta kulutuksen verotukseen on sen mielestä talouskasvun näkökulmasta perusteltua. Suomalaista osinkojen verotusta Keskuskauppakamari sen sijaan luonnehtii tiukaksi, mikä ei ole hyväksi kotimaiselle omistukselle.

Mikä verotyöryhmän esityksessä on parasta? Vastaa Uuden Suomen kyselyyn täällä.

Faktakulma

Näin marginaalivero puree. Jos henkilön tulot nousevat eurolla ja siitä seuraa, että häneltä peritään 0,56 euroa lisää veroja, marginaaliveroaste on 56 %. 100 %:n marginaaliveroaste tarkoittaa, että tehdystä lisätyöstä ei jäisi mitään käteen. Nyt tavoitteena on, että marginaaliveron maksimi olisi 50%. Lähde: Wikipedia

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Mila F

Jos saisi käyttää kaiken energiansa ja tarmonsa pelkästään oman alansa substanssin hallitsemiseen, tätä verorumbaa ja oheisbyrokratiahelvettiä vielä jotenkin sietäisi.

Täytyisi muistaa näissä työryhmissä sekin, että pk-yrittäjästä elää melkoinen joukkio kirjanpitäjiä, tilintarkastajia, veroneuvojia yms. enemmän tai vähemmän tarpeellista ammattilaista.

Porvarihallitukselta olisin odottanut ennenmuuta tukehduttavan byrokratian purkua ja kaikenlaisen yrittämisen suosimista, mutta taidan olla jo vanhanaikainen toiveissani - sellaista sosiaalidemokratiaa Kokoomus nykyään vetää.

Rami2

Marginaaliveron alentaminen on hyvä asia. Tämän asian voisi kyllä hoitaa yksinkertaisemmin ja vähemmän hallintotyöskentelyä vaatien, loiventamalla pienituloisten veroasteen nousua, ns köyhyysrajalta esim 2500 euron tuloihin.
Suuremmissa tuloluokissa ei mitään kevennyksiä tarvita. Useimmat näistä saavat ns. lisätulonsa erilaisista palkkioista, jotka eivät ole ylitöitä vaan normaalilla työajalla tehtyjä tehtäviä.

Turtunut

"Yhteisövero on Suomessa yhteisöjen maksama tulovero. Yhteisöveroa maksavia yhteisöjä ovat osakeyhtiöt, osuuskunnat sekä tietyin edellytyksin liikelaitokset, julkisyhteisöt, yhdistykset, laitokset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt. Yhteisöveroa saavat valtio, kunnat ja seurakunnat.[1]

Yleishyödylliset yhteisöt eivät maksa tuloveroa kaikista tuloistaan.

Yhteisöveroa eivät maksa myöskään henkilöyhtiöt kuten avoimet yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt sekä toiminimet.

Yhteisöveron määrä on ollut vuodesta 2005 lähtien 26 prosenttia yhteisön verotettavasta tulosta. Aikaisemmin prosenttiosuus oli 29. [1]

Vuonna 2008 valtion osuus yhteisöveron tuotosta on 76,22 prosenttia, kuntien 22,03 prosenttia ja seurakuntien 1,75 prosenttia."

Näin kertoo yhteisöverosta wikipedia.

Eli suomenkielellä tuo verouudistus tarkoittaa, että isot firmat saavat kevennyksiä (taas) ja veronmaksajalle siirretään lisää maksettavaa.

Nämä veronkevennykset tulevat todella todella kalliiksi veronmaksajille. Nuo kevennyksessä menetetyt verotulot otetaan jostain muualta (veronmaksajilta).

wee

"Eli suomenkielellä tuo verouudistus tarkoittaa, että isot firmat saavat kevennyksiä (taas) ja veronmaksajalle siirretään lisää maksettavaa."

Ja toisaalta veronmaksajalla riittää töitä eikä pelkkää (pakon edessä) jatkuvasti pienenevää työttömyyskorvausta. Yritysten verokevennyksillä on usein moninkertainen vaikutus verojen tuotossa kun työpaikkoja ja yrityksiä syntyy lisää sekä voitot pidetään Suomessa verotettavina.

Kyseessä on paljon monimutkaisempi yhtälö kuin mitä tässä esität.

Turtunut

Kyllä se aika suoranaisesti on noin yksinkertaista.

Kansan uutiset sen tiivisti aikas hyvin
""Suurituloiset saisivat lisää hyötyjä muun muassa siksi, että tuloverotuksen progressiota loivennettaisiin. Köyhin kansanosa taas saisi lisätaakan kannettavakseen, kun nimenomaan kulutusveroja esitetään nostettavaksi. Niistä ei pääse eroon hyvällä verosuunnittelullakaan, ellei sitten lopeta syömistä, juomista ja asumista", Kansan Uutiset huomauttaa. "

SIMO PERTTULA

Sillä se talouskasvu parhaiten estetään.
Suomessa on nyt 900000 köyhyysrajan alapuolella olevaa. Pia tuo määrä on kaksinkertainen?
Missä ovat kansantaloustieteen todelliset asiantuntijat. Heidän kiireellistä apuaan tarvitaan.

Komennusmies

Jos yritysvero alenee 4% ja toisaalta taas osinkojen verotus kiristyy, niin tässä taitaa käydä niin, että yrittäjäkannustin heikkenee, jolloin ei kannata enää alkaa yrittämään. Itse jos ns. vihreälle oksalle päässeenä, aion lopettaa yrittämisen mikäli kokonaisverotukseni kiristyy. Jään leppoisia päiviä vietteleen kortistoon ja annan yhteiskunnan maksaa sen pienen korvauksen mitä siitä saa. Yhteiskunnalta taas jää saamatta väh.23 % ALV (palvelu bussines, joten käytännössä kaikki menee valtiolle) plus yritys voitto, jolloin yhteiskunta menettää n. 85 000 vuodessa kiristämällä verotustani ja toisaalta minulla olisi vielä n. 15 v. aikaa tehdä töitä. Näinkin verouudistus puree, jos halutaan. Kaikki on suhteellista ja ilman porkkanaa me yrittäjät häivymme kuin p...u Saharaan.

Silurus

Mikä järki on tässäkin peitonpidentämistarinassa? Palkansaajaako kiehtoo tehdä otsa hiessä hommia saadakseen tililleen entistä sievoisemman summan, mutta kun rahat pitäisi saada käytettyä, niiden ostovoima onkin kulutusverojen ansiosta sama tai alempi kuin ennen.

Mila F

Näin Sinun pitää ajatella: Minulla on rahaa, mutta kaikki kulutustavarat maksavat niin paljon, etten aio hiellä tienaamiani rahoja niihin tärvätä. Pitäisinkö rahat tilillä - ei kuulemma kannata, sijoittaisinko - no nyt päästään asiaan, pankkien ammattisijoittajat käyvät euroihisi kiinni kaikella ammattitaidollaan ja sijoittavat ne tuottavasti - ja kas, sitten pureekin uusi veromalli ja huomaat maksaneesi verottajalle sijoituksistasi (huom. jo kertaalleen verotetuista) oikein kunnon viipaleen. Laskennallisesti ajatellen Sinulla oli hetken rahaa.

Silurus

Kuluttaminen on sen verran vaativa asia, että sitä ei pidä jättää asiantuntemattomille yksiloille ja kotitalouksille, vaan antaa asiantuntijoiden, kuten poliitikkojen, keskuspankkiirien ja finanssimanipulaattoreiden haltuun. Myoskään ei sovi unohtaa sitä, että kuluttaminen *nyt* on synti mm. tulevien sukupolvien ja hiilidioksidin takia. Se on itsekästä, maallista ja materialistista. Ihmisen pitää kuulemma tavoitella jotain omaa elämäänsä suurempaa kulloinkin vallassa olevan pelastusopin määräämänä. (Kristinuskossa ei sovi tavoitella aarteita maan päälle, vaan taivaaseen, jossa leijailevana valopallona saa lunastaa säästonsä. Joidenkin lahkojen mukaan paratiisi on maanpäällä, mutta vasta kuoleman jälkeen. Siihen mennessä pitää elää vaatimattomasti... Vihreiden paratiisi oli maan päällä (ennen ihmiskuntaa). Sosialistien paratiisi on horisontissa (kuvitteellinen suora näkokentässä, joka pakenee sitä lähestyttäessä) ja jonka siunaukset realisoituvat lastenlapsillemme.)

keskikiukkuinenmies

Idea on tuolla marginaalivero"alella" laskea suurituloisimpien veroja todella radikaalisti.
Näin lisätään heidän ostovoimaansa jotta he voivat käydä shoppailemassa halvemman alvin ja kulutusveron maissa.

Köyhät toki maksavat välttämättömyyshyödykkeistä enemmän mutta ketäpä se kiinnostaa.

Koko verouudistus lähtee niin utopistiselta pohjalta etteikö kulutus siirtyisi halvempiin ostopaikkoihin kuten internet, ulkomaat jne...

Silurus

Suurituloisimpien veroja pitääkin alentaa roimasti. Ei ensisijaisesti siksi, että sillä olisi kansantaloudellisesti merkitystä, vaan siksi, että progressiivinen verotus kohtelee taloudellisia hyväntekijöitämme epäoikeudenmukaisemmin kuin pienempituloisempia. Tarkoitan tällä sitä, että tulot ovat pääsääntöisesti osoitus tuotannosta -- ainakin vapaassa taloudessa, jossa tuloja ei voi saada hallituksen suosionosoituksena eikä säätynsä perusteella, vaan ansioidensa mukaan. Progressiivisen verotuksen filosofia on se, että ihminen, joka on tehnyt työtä tai säästänyt ja ottanut riskin tuottaakseen yleisölle sen ehkä haluamia asioita tappion uhalla, ei omista itseään, eikä ansaitse tulojaan, vaan nämä tulot, kuten hänen tekemänsä tuotantokin kuuluu tälle yleisölle. Tämä on moraalinen vääryys on korjattava ja sen tuleekin tapahtua ensisijaisesti veroasteikon yläpäästä.

olavinieminen

Nyt viimeinikin pitää Kreikan avustamisesta saada täydet vakuudet ja selvä höyty. Tämä avustus ei saa kohdistua suomalaisten verokiristyksiin.
Esim. Saksassa se ei aiheuta kansalaisille lisäkustannuksia. Miksi Saksassa ruokakorin hinta on reilusti halvempi kuin meillä? Ruuan ALV laskettiin meillä juuri mutta Saksassa se on ollut jo pitkään 7.0 %.

Kyseessä pitää olla vain yleisen laman torjunta. Kulutuksen kallistuminen ajaa turistit rahoineen pois ja kustannukset kaatuvat yksin meidän niskaamme.

Saneeraukset ja ulkoistamiset ovat välttämättömiä.
AY-politiikka estää hyvinvoinnin toteutumisen ja edullisen hintatason. Suomi pitää saada nousuun eikä kurjistaa edelleen AY:n toimin.
Yritys- ja ylityötoimintaa ei saa rokottaa vaan kannustaa ajamaan Suomea nousuun. Muuten ajaudumme lamaan ja harmaaseen talouteen sekä ulos Suomesta. Kukaan hullu ei pyri tyhjätaskuksi vaan etsii ulospääsyä.

Silurus

Keskipalkan (2800 e/kk) kokonaisverotus työnantajamaksut (+25%), alv (-20%), kiinteistö-, ja valmisteverot mukaanluettuna (-5 miljardia vuodessa / 2.7 miljoonaa palkansaajaa) on noin 59% ja marginaalivero noin 73%.

hoikkapoika

verotukseen.Tuloveron alentaminen pääasiassa hyväosaisilta osoittaa tämän.Kulutuksen verotuksen seuraukset tiedämme.Samoin mökin mummojen energiaverotuksen.Hiljaista tulee kaupoissa,kun kaikki maksut nousee.Sitä on Kataisella uusi takki,kun kääntyilee näin vilkkaasti.

harpagon

Nimimerkki Yrittäjäporkkanat viedään?: Sinulle tekisi hyvää oikeaan elämään tutustuminen. Lopeta vain yrityksesi, niin pääset kokemaan mitä on olla köyhä. Ansiosidonnaista tuöttömyysturvaa tuskin saat, koska et varmaankaan ole kuulunut mihinkään työttömyyskassaan. Toimeentuloturvaa saat vasta kun pankkitilisi on tyhjennetty ja osakkeet ja muu hengissäpysymisen kannalta tarpeeton omaisuus myyty. Turha uhota, ette te yrittäjät mihinkään häivy, vaikka teidät laitettaisiin maksamaan verotuksella oma osuutenne käyttämistänne yhteiskunnan palveluista.

Domanjana

Ja ollaan jo häivytty. Ei ketään jaksa tälläistä jatkuvaa toimintatapojen ja verotuksen muuttelua. Virossa osingoista ei veroteta, piste. Ja Suomessa ei ole mitään sellaista mitä Saksassa, Sveitsissä, Kyproksella, Maltalla ja Virossa ei olisi. Näissä maissa sen sijaan paljon sellaista mitä Suomessa ei ole.

On suorastaan typerää yrittää Suomessa koska samalla panostuksella saa tuplarahat aikaiseksi muualla, eikä tartte koko ajan varoa ostamasta liian hienoa autoa tai venettä. Muualla siihen kannustetaan ja sitä pidetään hyvänä asiana, täällä kadehditaan.

Hei hei Suomi.

KunniaTohtori

Hei te kaikki raskautetut.

Ei huolta. Kreikan malli vain käyttöön, eli rahat käteen työstä, siis pimeesti, jos siis olet yksityisyrittäjä tai toiminimi.

Ja yrittäjät, siirtäkää firmanne vaikka Viroon. Niin minä ja tuttavanikin olelemme tehneet jo kolme vuotta sitten. Ja rahaa säästyy ja elo on mukavaa. Hiiunmaalta tuli mökkikin hankittua, merenrannalta jonne tie ja sähköt.

Olemme EU:ssa. Meillä on vapaa matkustusoikeus ja vapaus asua missä haluamme ja vapaus tehdä töitä missä haluamme. Siis te palkoilliset, muuttakaa kirjat vaikka Viroon ja tehkää töitä komennusmiehinä täällä ja nauttikaa pienistä veroista.

Gagarin

... mutta riittämätön.
Ylimmän marginaaliveron painaminen alle 50%:n on hyvä asia, mutta vielä parempi olisi ansiotuloista pidätettävä tasavero.
Sinänsä työryhmä on hyvin osannut markkinoida julkisuuteen asian, jota toisaalta voidaan kutsua marginaaliveron alennukseksi (joka siis mielletään hyväksi asiaksi) ja toisaalta sitä voitaisiin kutsua suurituloisten tuloveroprosentin alentamiseksi (joka yleisesti mielletään huonoksi asiaksi). Asiat ovat niin kuin niitä katsotaan.

Turtunut

Ansiotuloista tasavero? Taidat olla nauttinut vähän liikaa konjamiinia.

Mietippäs uudelleen mitä tuo tasavero oikein aiheuttaisi köyhille ja vähätuloisille. He joutuisivat maksamaan kohtuuttomia määriä veroa omaan tuloonsa nähden eikä jäisi elämiseen yhtään. Progressiivinen vero ottaa enemmän rikkailta, mutta heille jää silti mielettömästi enemmän käteen mitä vähätuloisilla.

Turtunut

Milläs ajattelit tukea sitten sen aiheuttamaa köyhyyttä ja verotulojen menetystä?

69.9% tienää noin 1450€/kk jos tällähetkellä on sille määrälle veroprosentti 13% netoksi jää 1261,5€

Tuo sinun ehdottamasi vero prosentti tiputtaisi niin paljon että käteen jäisi vain 1160€ eli 100€ lähtisi pois ja tuosta palkasta se on prosentuaalisesti aivan mielettömästi.

Osaatko muka itse kuvitella tulevasi toimeen tuolla palkalla?

Saarelta

Ollaan tässä siirretty "tasaveroon" pankkien palvelusmaksujen ja EU:n ypmäristödirektiivien johdosta niin että köyhä maksaa palveluista suhteessa eniten ja saa vähiten "veroistaan".
Tämä ALV:in kiristys on just sitä "tasaverotusta". Mutta ei niin räikeästi kuin jos suoraan pistettäisiin tasaveroa.

Hyeena

Pankkien palvelumaksut eivät ole verotusta.
Pankkitiliä ei ole pakko "omistaa". Ei myöskään Internet-yhteyttä.
Postin pitäisi tulla kotiosoitteeseen. Jos vain sellainen on.

Tulot ovat jokaisen henkilökohtainen asia. Ei niitä tarvitse turuilla ja toreilla huudella.

Varjojen mies

Köyhäthän ovat rikkaita. Ja nöyriä. Kyykyssä ollaan suu supussa.
Kyllä sieltä taskunpohjasta saattaa hyvinkin sentti irrota kun jaloista pitelee ja oikein kovasti ravistaa. Kerskakulutukseen sekin lantti muutoin menisi. Leipäjonossa seistään tuntitolkulla, vaikka lantti on taskussa. Petoksen yrityksestä linnaan joutaisivat.

Rikkaat sitä vastoin ovat köyhiä. Itku ja hammasten kiristys on ainaista. Ja valitus. Ja rehvastelu rahoilla, joita ei kuitenkaan koskaan ole riittävästi. Eikä itse asiassa niinkään paljon kuin mitä kerskaillaan.

Köyhät ovat rakentaneet niin huonot oopperatalot ja lentokentät ja moottoritiet ja urheiluautot, että ei ihme, että vihaksi pistää.

Verouudistuksen avulla on viimeinkin aika poistaa köyhyys lopullisesti Suomesta. (Ihme, että ei Aatu aikanaan menetelmää oivaltanut.)

Tuttu

"Verotuksen painopisteen siirtäminen työn ja yrittämisen verotuksesta kulutuksen verotukseen on sen mielestä talouskasvun näkökulmasta perusteltua."

Jos arvonlisäveroa nostetaan, ne, jotka ovat tähän asti kuluttaneet enemmän kuin henkensä pitimiksi, arvattavasti vähentävät tilastoitua kulutustaan. Miksipä lahjoittaa vaivalla ansaitut ylimääräiset rahansa valtiolle, kun ne voi käyttää omaksi hyväkseen esimerkiksi matkustamalla aikaisempaa tiheämmin ulkomaihin, joissa kulutusverokannat ja muukin hintataso ovat matalammat, samoin kuin suosimalla harmaata taloutta kaikessa mahdollisessa?

Hapsu

tämän vaalikauden aikana,niin uudet poliittiset päättäjät sitten heti uuden vaalikauden alussa tietävät tarvitsemansa tulojen käteen jäävän määrän ja korottavat ensimmäiseksi omaa palkkaansa. Näinhän on aina ennenkin toimittu ja on maamme tapa. Tyhmä Suomen kansa äänestää joka tapauksessa samat Pinochio-artistit takaisin samoille palleille. Niin kauan,kun puolueet eivät anna mahdollisuutta kaikille kansalaisille,jopa päteville,asettua ehdokkaaksi,niin ei tarvitse puhua Kataisen hyvinvointivaltiosta yhtään mitään.

tamminiemipirjo

Eikös veroa peritä vuotuisista kokonaistuloista? Mitään marginaaliveroa ei ole, on vain veroprogressio, jolloin enemmän ansaitseva maksaa suurempaa veroa kuin vähemmän ansaitseva. Tässäkään ei ole mitään järkeä, koska 2000,- kuukaudessa ansaitseva maksaa vähemmän veroa kuin 20.000,- kuukaudessa ansaitseva, vaikka veroprosentti olisi sama.

Kannatan tasaverotusta ansiotuloihin esim. 20% kaikille. Selkeää ja läpinäkyvää. KELA hoitaa sitten sosiaaliset tulonsiirrot kuten tähänkin asti.

Silurus

Marginaalivero on todellinen käsite ja vahvasti mukana elämässä. Vaikka jotkut sekottavatkin marginaaliveron progressioon ja "kokonaisverotukseen" marginaaliveron käsite on läsnä jatkuvasti ihmisten taloudellisessa päätöksenteossa, koska elämä on jatkuvaa, eikä kausiluonteista. Päivittäisessäkin ostoskäyttäytymisessäsi todennäköisesti katsot, mitä tuotteet maksavat ja valitset sitä, mikä on halvempaa, vaikka *vuotuisessa* tai koko elämänlaajuisessa tarkastelussa yksittäiset alennukset tai korkeat hinnat tasoittuvat, eikä käärinliinoissakaan ole taskuja.

On yksinkertainen totuus, että veroprogression ollessa olemassa, jokainen uusi tulonlähde (tai lisätulo) on korkeammin verotettu. Marginaaliveron ollessa 100% mikään ylimääräinen tehty työ ei lisää palkkaasi. Tai kääntäen: kun palkkasi ei riipu tekemästäsi työstä, voit olla tekemättä työtä niin kauan, kunnes pomo huomaa.

Rapaportti

1) Veroesitys on hyvä siinä että se alentaa palkkaverotusta. Yrityksen näkökulmasta se alentaa myös palkan sivukuluja, ja kassavirran eli liikevaihdon tarvetta. Eli vähän pienituottoisempaan hommaan kuin ennen pitäisi nyt olla varaa palkata ihminen töihin.

- Kun keskimääräinen palkkatulovero% on nyt kai 24.3% ja keskimääräinen palkka 38.000 e, niin olisiko vero sitten uudistuksen jälkeen alle 22%, ja lisäys käteen 70-90 e/kk?

- Ns. matalapalkka-aloilla 1.600 euron kk-palkasta maksetaan kain n. 20% veroa, uudistuksen jälkeen selvästi alle ja käteen pitäisi jäädä 25-40 e/kk enemmän.

2) Samoin se, että yrityksen tuloksesta maksama vero alenee tarkoittaa, että firmaan jää enemmän pelivaraa sekä palkkaukseen että investointeihin. Molemmat tekijät yhdessä ovat yritysten kannalta hyviä ja kannustavat investoimaan ja lisäämään työvoimaa.

3) Sen sijaan työryhmän esitys pääomatulojen eli osinkojen verotuksen kiristämisestä +2% tai isommissa tuloissa +xxx% iskee edellisiä tavoitteita naamalle osittain märällä rätillä.

3.1) Pienten osinkojen veron kiristys rankaisee tarpeettomasti ja epäoikeudenmukaisesti osakesäästäjiä, jotka muutenkin maksavat veroina isomman osan osingoistaan ja myyntivoitoistaan verrattuna saman osakkeen ulkomaalaisiin omistajiin.

- Kuitenkin veronkiristysten sijaan valtion olisi paljon tärkeämpää antaa ihmisten itse kasvattaa omaa varallisuuttaan eläkepäivien tueksi, semminkin kun vastaavia tukitoimia on tehty pitkäaikaissäästämisen osalta. Huoltosuhteen kiristyessä koko ajan ei voi kuin korostaa ihmisten omaa vastuuta ja eteenpäinkatsomista oman vanhuutensa turvaamiseksi. Työryhmän esitys lyö tässä kapulaa rattaisiin vaikka tulevien menopaineiden pienentäminen on valtion etu.

- Vuonna 2008 pääomatulo-osinkoja sai 416.000 ihmistä, keskimääräisen osingon ollessa 4.560 e.

3.2) Yrittäjän kannalta oman firman osinko on sekä yrittäjän palkkaa, että firmaan sijoitetun riskipääoman sijoitus- ja korkokorvaus.

- Yritykseen sijoitetun rahan voi menettää 100%:sti, usein myös lainojen takauksena olevan yrittäjän yksityisomaisuuden.

- Yrittäjien keskimääräinen kaikkien tulojen veroprosentti 2008 oli 27.6%, mikä on siis +3,3% yli palkansaajien. Jos huomioidaan myös yrittäjän kokonaan itse vastattava eläkevakuutusmaksu (6,6%), yrittäjien efektiivinen veroprosentti on 10% korkeampi kuin palkansaajien. Yrityksethän maksavat palkansaajan puolesta 5x isomman osan eläkevakuutusmaksusta kuin työntekijät.

- Vuonna 2008 53.500 yrittäjää nosti yrityksestään osinkoa, keskimäärin 14.350 euroa. Julkisuudessa tämä asia kuitenkin sivuutetaan, ja sen sijaan popularisoidaan käytännössä harvinaista 90.000 euron kertaalleen verotettua osinkorajaa "verotuksen porsaanreiäksi". Silti vuonna 2008 vain 3.290 ihmistä - alle 1% kaikista pääomatulon saajista, tai 6% kaikista yrittäjistä - kykeni tällaisen osingon nostamaan. (edellyttää miljoonavarallisuutta yrityksessä).

Huomioiden yrittäjien keskimäärin +10% palkansaajaa korkeampi veroprosentti keskimäärin +25% korkeammilla tuloilla, riskipääoman eli osinkojen verokohtelun olettaisi jo lähtökohtaisesti oleva alhaisempi kuin palkansaajan keskimääräisen veroprosentin. Mutta näinhän ei nykyäänkään 28% verokannalla ole.

Nyt verotyöryhmä esittää 30% veroa ja täydelleen kaksinkertaista verotusta. Se nostaisi osingon kokonaisveron yli 45%:in yrityksen vero mukaan laskettuna.

Tämä "palkkio" yrittämisestä, riskeeraamisesta ja työllistämisestä on Negatiivinen isolla N:llä. Se osoittaa että valtiovalta ei ole aidosti kiinnostunut yritysaktiivisuuden lisäämisestä, yrittämiseen kannustamisesta eikä työllisyyden parantamisen palkitsemisesta. Jos se olisi, tällaista populistista kateuskiristystä ei esitettäisi.

Lyödessään tällä esityksellä molemmille korville yritystoiminnan ainoaa mahdollistajaa ja toteuttajaa, yrittäjää valtiovalta osoittaa vain haluavansa päästä käsiksi ns. taseeltaan vahvojen pk-yritysten osinkoihin, ja populistisesti esittämään "verovapaiden osinkojen" kiristämistä.

Valtakunnan kokonaisetu, työttömyyden hoito ja taloudellisen kehityksen vahvistaminen uhrataan tässä esityksessä puoluepoliittisten tavoitteiden edestä.

On käsittämätöntä, että verovaroilla kustannettava virkamiehistö voi toimia tällä tavoin. Moni yrittäjä ja yritys tekee tästä omat johtopäätöksensä. Viro tulee saamaan uusyrityskantaa Suomesta 2011.

Domanjana

Ystäväpiiristäni on jo 3 ostanut tällä viikolla valmiin osakeyhtiön virosta.

Suomen veroasetelma on jo tällä hetkellä niin kadehtiva ja epävakaa, että pienikin pisara lisää tätä paskaa riittää läikyttämään lasia niin, että ollaan valmiita isoihin päätöksiin. Itse olen tehnyt johtopäätökseni jo aiemmin. Ei Suomeen ole järjen hiventäkään jättää pääomaa, koska sillä ei yksinkertaisesti ole mitään vastinetta, sillä verolla ei saa mitään, ei yhtään mitään.

Kuten olen moneen kertaan todennut: Virossa, Saksassa, Unkarissa, Maltalla, Kyproksella, Sveitsissä on kaikki ne samat asiat mitä Suomessakin. Mutta Suomessa ei ole lähellekään kaikki niitä hyviä tekijöitä mitä mm näissä maissa on. Ei ole mitään syytä jäädä Suomeen.

Turtunut

"- Ns. matalapalkka-aloilla 1.600 euron kk-palkasta maksetaan kain n. 20% veroa, uudistuksen jälkeen selvästi alle ja käteen pitäisi jäädä 25-40 e/kk enemmän."

1600€ palkan verotus on noin 13% - 14%. Eli todellakaan siitä ei tule noin paljoa enempää pientuloisella.

Ja tuo alv. korotus tulee maksamaan pelkässä ruoassa enemmän kuin veronalennus palkassa.

Eli tämä verouudistus tulee suoraa vaikeuttamaan pientuloisten elämää ja aiheuttamaan suuren aukon valtion verotuloissa.

RuSSo

Edellisessä verouudistuksessa poistettiin yhtiöveron hyvitysjärjestelmä. Listattuihin osakkeisiin sijoittavan pienosakkaan osinkoverot nousivat likemmäs 20%. Samalla muutettiin myös rahastoannissa ja uusmerkinnässä hankittujen osakkeiden verokohtelu.
Mikä muu taho Suomessa olisi hyväksynyt mukisematta moiset mielettömyydet? Eli se siitä kotimaisen omistamisen suosimisesta. Todennäköisesti jokainen hiemankin suurempaa salkkua pyörittävä siirtyi hallintarekisterin suojiin, jos eivät jo olleet?