Faktakulma
-Soneran arvion mukaan koko Suomessa 6-7 prosenttia laskuista on tällä hetkellä sähköisiä.
-Yhtiö uskoo, että vuoden 2012 loppuun mennessä osuus kasvaa 25 prosenttiin.
Kuluttajaviraston taannoin kritisoima Soneran euron laskutustemppu on yhtiön mukaan ollut menestys. Sähköisten laskujen käyttö hypähti ylös yhtiön kuluttaja-asiakkaiden parissa sen jälkeen, kun uusien laajakaista-asiakkaiden paperilaskuille asetettiin 1 euron hintalappu vuonna 2008.
Kuluttajavirastolle tuli tuolloin runsaasti valituksia Sonerasta, ja virasto moitti yhtiötä asiakkaiden pakottamisesta.
Teleoperaattorin mukaan muutos ei aiheuttanut asiakkaiden massapakoa, vaan siitä on ollut pelkkää hyötyä.
-Euron lasku teki ihmeitä. Ja asiakkaat eivät ole hävinneet minnekään, kertoi Suomen TeliaSoneran laskutusjohtaja Hannu Savolainen maanantaina yhtiön kestävän kehityksen seminaarissa.
Kun sähköistä laskua käytti keväällä 2008 vain kuusi prosenttia yhtiön laajakaista-asiakkaista, oli osuus tämän vuoden toukokuuhun mennessä noussut jo 41 prosenttiin. Kaikkiaan yhtiön kuluttaja-asiakkaista 17 prosenttia on valinnut ympäristöä ja yrityksen kustannuksia säästävän sähköisen laskun.
Kun sähköisen laskun käyttö on lisääntynyt myös yritysasiakkaiden parissa, on sähköisten laskujen osuus laskutuksesta Soneran mukaan kasvanut kahdessa ja puolessa vuodessa jopa 400 prosenttia. Tällä hetkellä 20 prosenttia yhtiön vuosittain lähettämistä 20 miljoonasta laskusta on sähköisiä.
-Kun ottaa sähköisen laskun, kukaan ei palaa [paperilaskuun], Savolainen iloitsee.
Soneran tavoite on, että ensi vuoden lopussa puolet yhtiön lähettämistä laskuista on sähköisiä. Vuoden 2012 loppuun mennessä paperittomille laskuille kaavaillaan jo 80 prosentin osuutta.
Ensi vuoden alusta Sonera laajentaa paperilaskun maksullisuutta yritysasiakkailla myös sellaisiin uusiin asiakasyrityksiin, jotka tilaavat pelkkää puhelinlaskua. Tällä hetkellä paperilasku maksaa viisi euroa sellaisille yrityksille, joille lähetetään muutakin kuin pelkkä kännylasku.
Vanhoihin yritysasiakkaisiinsa yhtiö ei vielä uskaltanut laskutuslisää ulottaa.
Sen sijaan vastaanottamissaan laskuissa Sonera hyväksyy ensi vuoden alusta lähtien ainoastaan sähköiset laskut.
Saman ratkaisun tekivät Suomen valtion virastot ja laitokset viime vuoden alussa. Virastojen sähköisestä taloushallinnosta saadaan valtiokonttorin mukaan kaikki hyöty irti, kun myös laskut ovat sähköisiä ja tulevat suoraan verkkopankkiin. Käytännön ansiosta valtio laskee säästävänsä vuosittain miljoonia euroja.
Toisaalta esimerkiksi Soneran asiakkaiden parissa on Hannu Savolaisen mukaan "yllättävän suosittua" tilata sähköpostiin lähetettävää PDF-laskua, jolloin näppäilyvaihe eli laskun siirtäminen esimerkiksi verkkopankkiin jää joka tapauksessa asiakkaan tehtäväksi.
-Puolet uusista kuluttaja-asiakkaista valitsee sähköpostilaskun, Savolainen kertoo.
-PDF on kuitenkin vain välivaihe, koska pitkällä tähtäimellä se ei ole tarkoituksenmukaista, uskoo Savolainen.
Käytätkö sinä sähköistä laskua? Vastaa Uuden Suomen kyselyyn täällä.
Faktakulma
-Soneran arvion mukaan koko Suomessa 6-7 prosenttia laskuista on tällä hetkellä sähköisiä.
-Yhtiö uskoo, että vuoden 2012 loppuun mennessä osuus kasvaa 25 prosenttiin.

Kommentit
Kustannussäästö -
Ympäristö on tuotu rinnalle vain ja ainoastaan huomion siirtoa varten. Kyseessä on pelkästään, vain ja ainoastaan, kustannusten alasajo.
Kustannussäästö -
Ympäristö on tuotu rinnalle vain ja ainoastaan huomion siirtoa varten. Kyseessä on pelkästään, vain ja ainoastaan, kustannusten alasajo.
Sonera on ylikallis, uskomattoman kallis viestintätoiminnoista laskuttaja. Heidän yrityspalvelut ovat parhaimmillaan 120% kalliimpia kuin alan keskitaso. En ymmärrä miksi ketään ikinä koskaan on ylipäätään Soneran asiakas.
Pakko myöntää
Olin Soneran asiakas. Heti kun se muuttui ruåtsalaisenemmistöiseksi TeliaSoneraksi niin asiakkuuteni loppui.
Nyt on kotimaisiakin vaihtoehtoja tarjolla.
Suomalaisen Itellan alasajo
Suomalaisen Itellan alasajo on alkamassa. Ruotsalainen TeliaSonera AB aloitti vyörytyksen.
Toivottavasti Suomessa vielä riittää maanpuolustushenkeä.
”Kukaan ei palaa, kun ottaa sähköisen laskun”
Tämä on varsin totta. Kun Sonera pakotti luopumaan paperilaskusta, äänestin jaloillani eikä Sonera ole vielä pystynyt tarjoamaan mitään sellaista, jota sen kilpailijat eivät tarjoaisi.
Mielelläni muuttaisin
Ei ole tietokonetta ei kännykkää mutta soneran lankaliittymä on. Tosin vissiin ei kauan koska Sonera uhkaa keriä langat pois. Saisikohan se laskun sitten savumerkeillä. Tää on tätä tasaarvoa.
Kiva kiva... kohta on koneillanne virus joka makselee muidenkin
laskuja tililtäsi, etkä huomaa mitään
Tein helpon ratkaisun
Vaihdoin liittymät kilpailijalle.
Kannattaa kokeilla: Halvempaa ja parempi peittävyys!
"...-Kun ottaa sähköisen
"...-Kun ottaa sähköisen laskun, kukaan ei palaa [paperilaskuun], Savolainen iloitsee...."
Valetta. Minä palasin takaisin paperilaskuun, koska se on paljon käytännöllisempi.
Täytyyhän se lasku
Täytyyhän se lasku jotenkin arkistoida. Arkistoimiskustannukset TeliaSonera sysää kuluttajalle.
Kuluttajalla pitää olla Internet-liittymä, tietokone, kirjoitin ja paperia.
Jos kovalevy sanoo poks tai koko läppäri varastetaan niin
mitäs teet.
Mappi ja A4 linja vaikuttaa ainakin yksityshenkilölle kaikkein turvallisemmalta.
TeliaSoneran vaatima summa sen kilpailijoihin verrattuna on kohtuuton.
"Jos kovalevy sanoo poks tai
"Jos kovalevy sanoo poks tai koko läppäri varastetaan niin
mitäs teet."
Mihin luulet laskujen tulevan? Suoraan kovalevyllesi? Itsellä ainakin kaikki laskut tallella sähköpostissa..
kyllä palasin...
Ei mene noin, palasimme paperilaskuun...jostain syystä nuo sähköiset laskut "hukkuu" sähköpostiin, jos niitä ei heti muista/ehdi tulostaa! Paperilasku tulee hoidettua laskunmaksuun ja on huomattavasti kätevämpi. Aina ei ole tulostinta lähettyvillä ja jos sähköinen lasku jää jonnekin sivulle 8 tms sähköpostilillä...niin sinnehän se myös jää!! En tykkää...ja tuo 5 euroa menee muistuksiin kuitenkin, joten sama maksaa se ekassa laskussa... Vastapainoksi karsin "turhia" soittoja reilusti, joten luulen jääväni loppupeleissä viel voitolle, vaikka maksamme tuon 5 euron paperilaskulisän :)
Onhan siinä ainakin minulle uuttakin hyödyllistä
Nimittäin numeerinen viivakoodi. Sehän on kätsy heittää copy/pastella sarakkeeseen ilman valokynää. Nopeuttaa huomattavasti. Laskun loppusumma onkin sitten toinen juttu. Enhän näitä maksaisi, ellei mainitulla yhtiöllä olisi ollut monopoli laajakaistoissa entisessä asuinpaikassani. Ja 18 kk vähimmäissopimus kestää vielä heinäkuuhun. Sitten kilpailutetaan yhteydet muualle.
Vaihdoin vapaavalintaiseen
Vaihdoin Prepaid´iin, jopa halvempaa nykyään kuin sitovat liittymät (esim. Elisa olisi vaatinut perusteetta 24kk sitoumuksen ilman tarjousetujakin perusteena: "haluamme pitää asikkaamme meillä"...hahah.)
Prepaid`llä ei laskuja paperilla eikä sähköllä, muuta kuin lataus (jonka nytkin voi tehdä: lataa 20e, saat 30e arvoa, puh 0,069e/min tai txt kpl)valintaa useampikin.
Tarkkana saa olla
Minulla on erään toisen puhelinoperaattorin kanssa sähköinen laskusuhde. Koska postiini tulee kasapäin kaiken näköistä tavaraa eli yli 90 % menee roskiin pikasilmäyksen jälkeen, niin muutaman kerran on mennyt myös e-laskukin. Se on aina 5 euroa lisää. Joten varsinaisesti en ole hyötynyt siitä paljoakaan.
Soneran PDF-lasku oli pahvia jo syntyessään
Se sopii silti verkkoasiointiin tottumattomalle tulostamista varten.
Maksaminen hoituu Soneran sivujen kautta olennaisesti helpommin kuin pelkässä verkkopankissa.
Helppous perustuu virtuaaliviivakoodiin. Laskuja voi tulostella samasta paikasta tarvittaessa. Siitä voisi moni ottaa mallia.
Sonera ja sähköinen lasku ei onnistu
olen monta kertaa yrittänyt sähköistä laskua sekä myös suoraveloitusta aina sama juttu ei onnistu..
On ihme kun noin suuresta firmasta EI LÖYDY YHTÄÄN joka olisi asian takia ottanut yhteyttä vaikka olen monesti kysellyt heidän internet sivustonsa kautta..
Ja pyytänyt myös tarvittavat tiedot ja tarpeen vaatiessa vaikka paperin jolla voisi ilmoittaa että haluaa sähköisen laskun tai suoraveloituksen kun ei normaalisti onnistu millään..
Pankissakin ovat monesti koittaneet suoraveloitusta eikä sekään ole onnistunut.
Eli tuo firma ei todella halua suoraveloitus tai sähköisen laskun asiakkaita..
Tilaa laskut NetPostiin
NetPosti on huippukätevä. Viivakoodit toimivat ilman lukijaa. Ilmoitus saapuneesta laskusta tulee sähköpostiin. Laskut arkistoidaan 6 v.
http://www.posti.fi/netposti/
Ei mikään uutinen
Saunalahdella on sama käytäntö. En nyt kehuisi. Kyllä paperinen selvitys laskutuksesta on varmempi ja arkistoitavissa fyysisenä. Mitenköhän DNA toimii?
Törkeää
Törkeä temppu laskuttaa 1 euro lisää asiakkaalta siitä että hänelle voi lähettää firman kirjoittaman laskun palvelusta. Johan tuo euro pitäisi vähentää palvelun hinnasta kun firma säästää laskutuskustannuksissa ja asiakas joutuu hankkimaan printterin ja musteet siihen tuollaisen takia mikäli tahtoo laskun arkistoida sen johosta että firma mokaa laskuissa.
On se vaan kumma juttu miten firmat säästää mutta säästö ei koskaan siirry asiakkaalle. Miten asiakas hyötyy sähköisestä laskusta? Ei mitenkään.
Kuluttaja maksaa aina
Paperilasku ei ole ilmainen - se on kalliimpi - ja jos hintaa ei peritä näkyvästi niin täälläkin "keskustelevat" saattavat kuvitella, ettei siitä kannata luopua. Hatun nosto Soneran rehelliselle ja rohkealle linjalla. Kuluttajavirasto ei suojele kuluttajia - vaan turhia kustannuksia ja turhaa ympäristörasitusta.
Tulkaa jo pois kivikaudelta
Hämmästyttää, että joku jaksaa vielä puolustaa paperilaskua - varsinkin, kun se tulee nettiliittymän käytöstä.
Jotkut ihmiset ovat todella epäluuloisia, jos lasku ei olekaan paperilla hypisteltävissä. Niitä on kiva säilyttää kotona vuosikaudet pölyisissä mapeissa, sen sijaan, että ne saisi parilla klikkauksella serveriltä auki.
Vielä enemmän hämmästyttää ihmiset, jotka haluavat naputella laskujaan netissä tai tuulikaapissa. Suoraveloitus on keksitty jo viime vuosituhannella. Itse en naputtele yhtään laskua, jos ei ole pakko.