Sunnuntai 27.5.2012

Tupakointitila lisää ravintolan viinanmyyntiä

Luotu: 
24.6.2010 15:45
  • Kuva: Joonas Kiminki / Uusi Suomi
    Jos ravintolaan on järjestetty tupakointitila, alkoholijuomien myynti on keskimäärin kasvanut. Tupakointitila löytyy muun muassa tästä helsinkiläisravintolasta.

Valviran ravintolatupakoinnin valvontahankkeen 2009 tulosten perusteella tupakkalaki toteutuu ravintoloissa hyvin. Kuntien tupakkalakia valvovat viranomaiset tarkastivat kesä - lokakuussa 2009 yhteensä 345 ravintolaa eri
puolilla maata. Tarkastusten perusteella tupakkalakia noudatettiin noin 95 prosentissa tarkastetuista ravintoloista.

Tupakointikieltomerkintöjen ja -opasteiden puutteellisuuksia ilmeni kuitenkin noin 30 prosentissa tarkastetuista kohteista. Ongelmina olivat myös savun kulkeutuminen ulkoa täysin savuttomien ravintoloiden sisätiloihin ja ravintoloiden tupakointitilat, jotka oli otettu käyttöön ennen rakennusvalvontaviranomaisen hyväksyntää tai joille ei ollut laadittu omavalvontasuunnitelmaa.

Valvira selvitti vuonna 2009 toistamiseen monitorointihankkeessaan tupakkalain muutosten vaikutusta ravintolatoimintaan. Monitorointi toteutettiin seuraamalla neljännesvuosittain Suomen kaikkien noin 8 000 anniskeluravintolan myyntilukuja Valviran alkoholirekisterin tietojen perusteella.

Vertailtaessa tupakkalain voimaantulon jälkeisiä ajanjaksoja myöhemmin vuosina 2007 ja 2008 ei myynnin arvon kehityksessä ollut enää suuria muutoksia tupakointiolosuhteiden mukaan. Siirtymäajan päättymisen jälkeen siirtymäajan saaneiden ravintoloiden myynnin kehitys laski selvästi. Alkoholijuomien myynti sen sijaan lisääntyi niissä ravintoloissa, joissa on tupakointitilat.

Tupakkalain muutoksella on todennäköisesti ollut vain hetkellisiä vaikutuksia ravintoloiden kokonaismyyntiin. Sen sijaan tupakointitilallisten ravintoloiden myynnin rakenteen muuttuminen entistä alkoholivaltaisemmaksi saattaa kuitenkin olla pysyvämpi ilmiö.

Jaa artikkeli: 

Kommentit