Sunnuntai 27.5.2012

Suomalaisten velat +90% – tässä selitys

Luotu: 
2.7.2010 15:23
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Velkaantumisasteen kasvu selittyy suurelta osin asuntolainojen laina-aikojen pidentymisellä.

Faktakulma

–Kaikkiaan asuntokunnilla oli vuonna 2009 velkaa 95 miljardia euroa.

–Velallisia asuntokuntia oli 1,5 miljoonaa, 16 prosenttia enemmän kuin vuonna 2002.

–Velkaa asuntokunnilla oli keskimäärin 63 780 euroa. Edellisvuodesta asuntokuntien velat kasvoivat 5,3 prosenttia, mutta korkomenot pienenivät kolmanneksen.

Tilastokeskus kertoi tänään suomalaisten velkojen lähes kaksinkertaistuneen vuosina 2002-2009. Suomen Pankin ekonomisti Risto Herrala sanoo Uudelle Suomelle, että syytä suureen huolestumiseen ei poikkeuksellisesta kasvusta huolimatta ole: "noin keskimäärin" suomalaiset eivät elä liian riskillä.

Riskiryhmä ovat nuoret, jotka ottavat asuntolainaa nyt matalien korkojen aikana.

Asuntolainan osuus koko velkataakasta on kasvanut. Herralan mukaan velkaantumisasteen kasvu selittyykin suurelta osin asuntolainojen laina-aikojen pidentymisellä eurooppalaisen mallin mukaisiksi.

-Kuukausittainen velkataakka sinänsä ei ole noussut, koska lyhennykset ovat laina-ajan pidentymisen vuoksi pienempiä, vaikka lainat ovatkin isompia, sanoo Herrala Uudelle Suomelle.

Herralan mukaan lainojen koko kasvaa laina-aikojen pidentymisen myötä, mutta vain hetkellisesti.

-Se kasvu ei jatku loputtomiin.

”Riskitasoltaan 1980-luku oli aivan eri luokkaa kuin nyt”

Asuntokuntien velat ovat Tilastokeskuksen mukaan vuodesta 2002 vuoteen 2009 kasvaneet reaalisesti 90 prosenttia. Velkaantumisaste eli velkojen suhde käytettävissä oleviin tuloihin oli edellisvuonna 105 prosenttia, mikä tarkoittaa sitä, että yhden vuoden käytettävissä olevalla tulolla ei voi maksaa koko velkataakkaa pois.

Herralan mukaan sadan prosentin velkaantumisaste ei kansainvälisesti vertaillen ole paha luku.

-Esimerkiksi Tanskassa velkaa on kolminkertaisesti Suomeen verrattuna.

Suomen Pankki on Herralan mukaan pyrkinyt arvioimaan suomalaisten lainanoton riskejä monin tavoin. Muun muassa sitä on simuloitu, miten kansalaisten käy, jos korot nousevat rajusti tai työttömyys räjähtää käsiin.

-Simuloinnit viittaavat siihen, että tilanne ei olisi silloinkaan kauhean huolestuttava, kuvaa Herrala.

-Se, mitä pitää seurata, ovat ne ihmiset, jotka ottavat lainaa juuri nyt kun korot ovat näin alhaalla. Heidän pitää ottaa huomioon, että korot voivat nousta voimakkaasti.

Lainanottointo on vuoden 2008 jälkeen hieman hiipunut Suomessa, mutta toukokuussa 2010 kotitaloudet nostivat Suomen Pankin mukaan 1,8 miljardin euron edestä uusia asuntolainoja - 17 prosenttia enemmän kuin huhtikuussa ja 24 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten toukokuussa.

Vuosina 2002-2009 velat kasvoivat eniten vuonna 2005, jolloin kasvua oli edellisvuodesta 13 prosenttia. 2000-luvun "huippuvuosi" ei kuitenkaan ole lähelläkään 1980-luvun hullujen vuosien vauhtia. Pahimmillaan vuonna 1988 velat kasvoivat edellisvuodesta nimellisesti 28,3 prosenttia, kertoo Tilastokeskuksen tutkija Timo Matala Uudelle Suomelle.

-Vaikka inflaatio otettaisiin huomioon, niin riskitasoltaan se oli aivan eri luokkaa kuin nyt, sanoo Matala.

Faktakulma

–Kaikkiaan asuntokunnilla oli vuonna 2009 velkaa 95 miljardia euroa.

–Velallisia asuntokuntia oli 1,5 miljoonaa, 16 prosenttia enemmän kuin vuonna 2002.

–Velkaa asuntokunnilla oli keskimäärin 63 780 euroa. Edellisvuodesta asuntokuntien velat kasvoivat 5,3 prosenttia, mutta korkomenot pienenivät kolmanneksen.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Ilkka Luoma

(Innokkaan näyttö- ja mukavuudenhaluiset amerikkalaiset söivät velaksi surutta huomisen - ostaessaan mm. liian arvokkaita asuntoja tuloihinsa nähden - nyt säädellään korkoja hallitsematta enää kierrettä)

[ ... velaksi otto syö aina huomisen tekemättömyyttä luoden painetta ennustettavuudelle. Velan vakuus on riippuvainen markkinataloudesta. Kysynnän hiipuessa vakuus alenee ja kierre epävarmuudesta alkaa - nyt elämme juuri siinä hetkessä. Velka ja korko vaatisivat täyttä ennustettavuutta, jos haluttaisiin suurta varmuutta huomisen syömisestä - ja tämähän on mahdotonta ... ]

Vanha sanonta kertoo velan veli ominaisuudesta sitä otettaessa, mutta velipuoleksi sitä maksettaessa. Luonnossa huomista syö ainoastaan ihminen - me keksimme velan kiihdyttämään kulutusta ja nopeuttamaan vuosien työt kulutettavaksi yhdessä hetkessä. Kiristykseksi syntyi samalla korko, joka eräissä uskonnoissa onkin kielletty kohtuuttomuutena.

Korko on taloustekijä, joka ei vaadi tekijältään konkreettista työtä elämisensä eteen. Korolla ei ole funktiota itse Maslowin tarvehierarkian alimmilla tasoilla. Korko on ilmiö istuskelemalla tehdystä työstä (olemmehan palveluyhteiskunta), jolla säädetään "etukäteen syömistä". Korko elää kysynnän mukaan. Korko on "laiskan ihmisen" työväline, jolla ei ole mitään tekemistä ympäristöönsä harmonisoituneen luonnon kanssa.

Säästäminen on tunnetusti velan vastakohta - sillekkin maksetaan korkoa, jotta "joutava raha" saadaan takaisin kulutukseen. Kansantalous perustuu kulutukseen ja tehdyn työn verotuksen jakamiseen sosiaalisesti siten, että kuluttamisen autuuteen pääsevät kaikki mukaan - hekin, jotka eivät varsinaista työtä tee.

Työ luo suoritteen ja suorite kulutustapahtuman. Velalla kulutamme huomisen työtä - entä jos työnteko estyy? Mikäli ostamme työhömme nähden liian kalliin asunnon 30 vuoden velalla ja siihen liittyvällä korolla - synnyttää se onnistumisen ja yrittämisen paineen. On suuri riski, että monet joutuvat myöhemmin turvautumaan mm. vanhempiensa perintöihin voidakseen ylihintaisen asuntonsa maksaa, jonka arvokin laskusuhdanteessa laskee. Mitä jää käteen? Valitettavan useasti kourassa on pelkkä velka ja siihen liittyvä korko. Viiveelle joudutaan vielä maksamaan rangaistusmaksu - joka johtui suurpiirteisyydestä tai toisessa laidassaan silkasta välinpitämättömyydestä.

Velka luotiin nopeuttamaan rahan eli ostovoiman kiertoa, sekä luomaan nopeamman työn ja kulutuksen intohimon. Ihminen oppi syömään "elämätöntä huomista" luottoarvona vakaa kyky tehdä työtä ja vakaa usko, että järjestelmää ei mikään horjuta. Turvamekanismeiksi luotiin vakuutuksia, joille laskettiin huomisen turvaa työesteiden ja palkansaannon estymisen varalta. Muualla luomakunnassa ei ole turvana muuta kuin jatkuva valppaus tehdä työtä ja syödä vain sen mukaan, mitä juuri sille hetkelle sattuu eteen tulemaan. Luonnossa ei syödä velaksi, ja siellä ei makseta "tekemättömästä työstä palkkaa korkona". Toisaalta sanotaan, että velka pitää virkeänä .-)

Luonnossa, niin ihmisillä kuin muillakin lajeilla, on on osin yksi yhteinen piirre - se on joukkoon kuuluvuuden turvaverkko, jossa ryhmään syntynyt/ valittu saa lauman suojan. Tosin tässäkin ihminen on urbanisaation kiihkeydessään luonut yksinäisyyden kerrostalokolot kennoiksi tuntematta "lähimmäistään" seinän takaa.

Velka ja siihen liittyvät parametrit loivat huomisen kiihtyvän syömisen, ja niin energian kuin materiaalisen käytön jatkuva kasvu loivat myös ympäristöllemme ne ongelmat, joissa nyt kahlaamme. Velka kiihdytti ostamisen, ja koko ajan kasvun uralle hoettu kulutus ja tuotanto söivät luonnon reaalielämän varat niukkuuteen - jota nyt voidaan kutsua mm. ilmastonmuutoksena ja ympäristön saastumisena.

Velka oli ahneen ihmisen väline saavuttaa sellaista, joka on muilta eliökunnan jäseniltä pois. Ilman velkajärjestelmää yhteiskuntamme kulutuskiihdytys ei olisi koskaan toteutunut - rytmi olisi ollut hitaampi - siis suhteellisena aikailmaisuna. Hitaampi rytmi olisi ylläpitänyt aktiivisempaa ja osallistuvampaa elämää yllä, tosin ehkä lyhyemmän ajan. Luonnossa eläimet ovat tarkoitetut aktiivisiksi koko elämänsä ajaksi.

Yhdellekkään muulle eläinlajille ei tuoda ruokaa valmiiksi pöytään. Vain kasvatusvaiheessa elämän energia kannetaan suun eteen. Ilmaisen ruoan aikajakso on kutistettu minimiin ja "karkoitus" tapahtuu heti, kun kyky selviytymiseen ja suvunjatkantaan on olemassa. Eläinkunta ei tunne velkaa - eikä korkoa. Me söimme velalla ongelmat itsellemme - muuttaen ympäristön, niin meille kuin muillekkiin - liian nopeasti. Suurin velkamme on maksamaton velka ympäröivälle luonnolle - tähän velkaan on syntymässä vastuunkantoa suorassa kansalaistoiminnassa - arvomaailmakin voisi muuttua...

Pikkupiikki:
Miksi muuten Kemijärvi-liike StoraEnsossa ei tarkastele omia aiheuttamiaan työkustannuksia, kun yhdistystoverit Saksassa [Nokia-Bochum] vapaaehtoisesti tekevät kustannusehdotuksiaan työnantajalle - meillä vain puuhaillaan boikottia Nokiaa kohtaan...?

Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.com

Kuvakertomus mielipidekirjoitukseen-
[kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma 2007 - kuvauksiin saatu lupa Suomen Pankista - tutustumiskäynnin yhteydessä]

Kuva 1
--- http://www.panoramio.com/photo/7291309 ---

Teksti
Näkeekö tavallinen kansalainen huomisen synkkänä? - Ainakin suurvelalliset ilman odotettavaa suurperintöä saattavat olla vaikeuksissa, kun vakuusarvot laskevat ja yllättävä ongelma kohtaa työelämässä. Suomen Pankin sisäänkäynti.

Kuva 2
--- http://www.panoramio.com/photo/7291335 ---

Teksti
Asuntojen ja taulujenkaan arvot eivät loputtomiin kasva - jossain vaiheessa tulee putous, onko se nyt alkamassa? Lietsominen on turhaa, turhaa ei ole sen sijaan se, että katsoo likviditeettinsä olevan huomennakin turvattu, ... työllä. Kiinteä maalaus Suomen Pankin seinällä - ei ole myytävänä. Olisiko Suomen Pankki kansalaisen pankki antamassa ymmärrystä sille, kuinka velkaa otetaan ja kuinka sitä hoidetaan.

Kuva 3
--- http://www.panoramio.com/photo/7291356 ---

Teksti
Alussa tehtiin työtä reaaliajassa, ja saatiin "palkkakin" reaaliajassa. Suomen Pankin sisäänkäynnin perillä tukkijätkä tekee työtä uitolla (taideteos peräseinällä) - Velka ja korko tulivat paljon myöhemmin - tästä alkoivat kiihdytys kulutukseen, niin henkiseen, materiaaliseen kuin ympäristölliseen kulutukseen. Velka on huomisen syömistä ilman vastinetta.

Kuva 4
--- http://www.panoramio.com/photo/7291419 ---

Teksti
Suomen Pankki: Ikkuna täynnä työtä - ennen tehtiin työ, saatiin palkka, pantiin "sivuun" - rakennettiin torppa. Elettiin reaalielämää, niin ajassa kuin kulutuksessa. Nyt söimme huomisen ympäristön itsellemme vahingoksi. Miksi kiihdytimme tälläiseen vauhtiin? - huomenna maksamme velkaa.

...
Sent:
Velka syö huomista ~ luoden kiihkeyttä ja painetta liialliseen kulutukseen
22.01.2008 - 09:37