Sunnuntai 27.5.2012

Suomalaiset ramppaavat Viroon

Luotu: 
5.7.2010 17:18
  • Kuva: Tallink
    Suomalaiset kävivät Tallinkin laivoilla ennätyksellisesti Virossa kesäkuussa.

Virolaisen varustamoyhtiön Tallink Siljan matkustajamäärä kasvoi kesäkuussa. Yhtiö kuljetti yhteensä yli 820000:ta matkustajaa, mikä on kolme prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Yhtiön mukaan kyseessä on suurin kesäkuussa kirjattu matkustajamäärä sen historian aikana.

Matkustajamäärä lisääntyi erityisesti Suomen ja Viron väliä liikennöivillä laivoilla, jossa kasvua oli 15 prosenttia. Sen vastapainona selvää pudotusta tuli Suomen ja Saksan välisessä liikenteessä.

Tallinkin mukaan myös kuljetettujen ajoneuvojen ja rahtikuljetusten määrä on ollut tänä kesänä aiempaa suurempi. Yhtiö on siirtänyt kesäkauden ajaksi yhden aluksistaan Turku–Tukholma-reitille.

Yritykset: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Nollåtta

virossa kaikki on halvempaa ja parempaa. kalja on hyvää ja halpaa, ruoka on hyvää ja halpaa. naiset ovat... öh, kauniita ja kivoja.

keskikiukkuinenmies

Mistään alkoholiliikkeestä eikä marketista ei saanut peruslagereiden ja muutaman Heineken-Tuborg -linjan oluen lisäksi yhtään erikoisempaa olutta.
Belgit - puhumattakaan jenkkioluista - olivat täysin tuntemattomia.

Surkea olutkultturi. Mutta jos halpuus on hyvyyden synonyymi niin kaipa sitten kulttuurimaa...

Lupsakka liberaali

Ei tarvitse kävellä kuin pari sataa metriä sataman D-terminaalista ja löytää niitä hyviä oluita. Rimimarketin olutvalikoimasta löytyy tummia lagerereita, vehnäoluita, bittereitä, balttiportereita ja belgejä (mm. Duvel). Tallinnan Stockmannilta löytyy lisäksi trappisteja ja aromatisoituja oluita. Jenkkioluet kyllä loistavat poissaolollaan, siinä olet oikeassa.

Useimpien laatuoluiden kohdalla säästö Suomen hintoihin
nähden ei tietenkään ole yhtä suuri kuin bulkeissa, mutta esimerkiksi Franziskaneria tuo mielellään kun pullo maksaa puolet Alkon hinnasta.

Berliininmunkki

Kyllä kai suomalaisten matkailuinnon Viroon selittää se, että irti arjesta pitää päästä ja kovina aikoina lentomatkustamiseen ei ole yksinkertaisesti varaa.
Matkustajamäärä tulee lisääntymään aina sitä mukaa kun ihmiset löytävät Tallinnan ulkopuolella olevat alueet ja latvian ja Liettuan.
Tilaston "kaunistajana" lienevät myös Virosta risteilyjä suomeen tekevät. Jos syö laivalla ja ostaa Helsingissä matkailijalipun niin päivämatka tulee edulliseksi.
Jos ilman että on humalassa koko ajan lähtee päiväristeilylle Tallinnaan niin se on vähävaraiselle juuri se "irti arjesta" joka saattaa vaikuttaa mielenterveyteen ja jaksamiseen positiivisesti. Ja voihan sitä sitten suvaita itselleen jotain herkkujakin jotka Virossa halvempia. Eivät kaikki sinne tupakan viinan ja naisten perässä mene vaikka niitäkin tietty riittää.

Fasse

palvelutaso ei ole viimeisen vuoden aikana oleellisesti muuttunut, täytyy uskoa, että Virossa on kaikki niin paljon halvempaa, parempaa ja helpommin saatavissa kuin Suomessa, jotta sen saamiseksi kannattaa mennentullen sietää laivalla tarjolla olevaa yliolkaista kohtelua, simputusta, muovisia aterimia ja pahvilautasia jne ...

Hyeena

Kun laskee laivaliput, mahdollisen liityntäliikenteen ja yöpymiskustannukset muutaman kaljakopan takia, homma ei ole jalkamiehelle todellakaan ole halpaa. Valtaosa laivamatkustajista on jalkamiehiä.
Myös joutavanpäiväiselle jonottamiselle ja laivalla kököttämimiselle pitäisi laskea joku hinta.

Eri asia on, jos ostaa alkoholijuomia autolastillisen ja että kotona löytyy varastotilaa.
N. 1000 euron (Viron hinnoin) satsi lyö leville. Kaikki muu alle sen on amatöörien näpertelyä jos on pelkästään viinanhaussa.