Illinoisissa sijaitsevan yliopiston apulaisprofessori David Gilbert joutui kovaan kuumotukseen autovalmistaja Toyotan suunnalta paljastettuaan, että Toyotan autojen kiihdytysviat johtuvat ohjelmistoviasta. Asiasta kertoo uutistoimisto AP.
Toyotan mielestä autojen äkilliset kiihdytykset johtuivat kaasupoljinten ja mattojen mekaanisista ongelmista eikä elektroniikkajärjestelmistä.
Uutistoimisto AP:n saamien tietojen mukaan Toyota hermostui pahasti Gilbertin löydöksistä. Toyota on myös ollut pitkään rahallinen lahjoittaja Etelä-Illinoisin yliopistolle ja yhtiön edustajat ovat mukana koulun autoteknologian koulutusohjelman toimikunnassa.
Toyota teki selväksi Gilbertin pomoille, ettei hyväksynyt Gilbertin tutkimuksia. Toyotan edustajat myös irtisanoutuivat koulun toimikunnasta ja peruivat tarjouksensa rahoittaa harjoittelujaksoja.
Gilbert kertoo AP:lle, ettei hänen aikomuksenaan ollut kaataa Toyotaa, vaan kertoa totuus. Hän kertoi yhtiöille tämän vuoden tammikuussa tekemästään ”hätkähdyttävästä löydöstä” ja yhtiön edustajat kuuntelivat häntä, mutta mitään ei tapahtunut. Niinpä Gilbert vei asian Yhdysvaltain liikenneturvallisuusvirastolle ja päätyi lopulta kongressin kuultavaksi helmikuussa.
Tämän jälkeen Toyota kiisti julkisesti Gilbertin väitteet. Gilbertin mukaan Toyota myös kutsui hänet tapaamiseen, johon hän menikin. Gilbert sanoo AP:lle kokeneensa, että Toyota yritti pelotella häntä.
Gilbert kuitenkin sanoo, ettei kokenut uransa yliopistolla olevan vaarassa paljastusten takia. Toyota puolestaan vakuuttaa, että suhteet yliopistoon ovat kunnossa ja rahallinen tukeminen jatkuu.
Kaasupoljin- ja muut viat ovat johtaneet miljoonien autojen takaisinkutsuihin. Toyota on myös saanut sakot Yhdysvalloissa viivyteltyään kertomasta viranomaisille kaasupoljinongelmasta.

Kommentit
Hmm olisikohan
Muistelen takavuosien uutisista, että Toyota ja Microsoft olisivat solmineet jonkin suuren yhteistyösopimuksen...
Harmi Toyotalle, että totuus paljastuu...
Toyotalla eivät kestä, et joku ulkopuolinen huomaa heidän suunnittelunsa pahat kömmähdykset ja vielä julkaisee ne...
Ei pääse painamaan asiaa villasella ja korjaamaan "huomaamattomasti" tavallisen huollon yhteydessä sekä vielä laskuttamaan siitä asiakkaita...
Eläköön sananvapaus... ;D
Lue hieman tarkemmin.
Lue hieman tarkemmin. Japanissa on kutsuttu takaisin ennätysmäärä Toyotoita. Ja ne on tehty Japanissa. Puu puhe on palturia ei se mistään eurooppalaisten sanotaasista johdu kun vehje on huono, niin se on huono!
Jutussa on jotain mätää,
Jutussa on jotain mätää, kun tietääkseni ohjelmisto vikojen korjaaminen on huomattavasti edullisempaa, kuin mekaaninen huolto, niin miksi Toyota tekisi turhaan kalliin kaasupoljin remontin, kun huollon olisi voinut tehdä kytkemällä johdon autoon ja painamalla parikertaa next->next ja next ja päivitys olisi tehty ja suurimmalle osallehan tuon päivityksen olisi pitänyt mennä normaalin huollon yhteydessä, eikä kukaan olisi tiennyt että mitä on tehty ja maine säilynyt. Päivityksethän on tämän päivän autoille ihan normaaleja, joita selitetään erilaisilla "säädöillä" joita kuuluu tehdä tietyn km määrän jälkeen, samaan tahtia kun moottoria ajetaan sisään.
Softat solmussa
Luulen, että niiden ohjelmistot on niin solmussa, ettei ne enää itsekään tiedä minkä takia ne ei jossain tilanteessa toimi. En ihmettelis, vaikka ne ei ois saanut ollenkaan toistettua tätä ohjelmistovikaa, jolloin sitä on äärimmäisen vaikea korjata.
Tähän päädytään, kun tehdään ohjelmistot nopeasti ja halvalla. Koodi muuttuu sellaiseksi spaghetiksi, ettei kukaan enää pysty selvittämään sitä miten se itseasiassa kussakin tilanteessa toimii.
Asiaa tietenkin mutkistaa se, jos anturit syystä tai toisesta antaa ohjelmistolle sellaisia arvoja, joita se ei ole valmistautunut käsittelemään.
Toi voi olla ihan hirvee vyyhti ja ei tollasta softaa voi tämmösessä pakkotilanteessa nopeasti kirjoittaa uudestaankaan. Sillä tavalla saadaan vaan sinne uus vyyhti.
Ehkä ne koettaa nyt sitä, että ne ohittaa tuon viallisen ohjelmiston mekaanisilla korjauksilla. Toisinsanoen siis laittaa sinne jotain osia tilalle, jotka ei käytä viallista ohjelmistoa ollenkaan vaan toimii perinteisemmällä tavalla.
Tää on tätä samaa osastoa kun nää Olkiluodotkin, kustannuksissa säästetään niin paljon, että laatu menee täysin pipariksi. Kaikkihan näin nykyään tehdään.
Kulttuuriongelmahan se
Ulkopuolisen puolesta japanilaisten tekemän mokan paljastaminen lähenee kai korkeimman luokan rikosta japanilaisten käsityksen mukaan vai miten se lieneekin?
Tuon ohessa ei sen vian korjaamisen helppoudella tai vaikeudella ole mitään merkitystä.
Toyoda on jäänyt kiinni ja menettänyt kasvonsa
Siinä, missä venäläinen, ranskalainen ja amerikkalainen on jäänyt kiinni valheesta ja jatkaa iloisesti valehtelemistaan, siinä japanilaisen Toyodan pitäisi harkita jo seppukua.
Uskon, että asia tulisi selväksi, jos joku lähettäisi seppukuun tarvittavat itseoikaisuvälineet postissa Toyodalle ja julkaisisi asian YouTubessa.
Varmaankin Japanin ja Yhdysvaltain puolutussopimuksen hengessä kimpussa olisi kohta NSA, CIA ja lopulta hännäntupsuna murhauhkauksesta Säpo / FRA ja suojelupoliisi, vaikka kyseessä olisi nimenomaan japanilaisten tukeminen heidän oman kulttuurinsa suojelussa.
Oikeastaan Japanin keisari voisi pitää radiopuheen, jossa hän kehottaisi kestämään kestämättömän ja samalla viittaisi siihen, että elämässä pitää olla harmonian säilyttämiseksi jarrua - myös Toyotassa.
Seuraavana aamuna varmaan joku Toyotan johtajista löydettäisiin märkänä laiskänä kadulle pudonneena. Viestin ymmärtäisi jokainen japanilainen, mutta ei ainutkaan amerikkalainen, saati Yleisradion toimittaja.
Vai pitäisikö niiden
Vai pitäisikö niiden siellä Japanissa oppia suomalaisesta (yritys)kulttuurista, jossa muuten tehtäisiin kaikki melkein edellä mainitun mukaisesti, mutta tuon märän läiskän sijasta saisi syntipukki mukavan suojatyöpaikan johonkin valtion virastoon :)
Eihän se nyt noin mene,
""
kun huollon olisi voinut tehdä kytkemällä johdon autoon ja painamalla parikertaa next->next ja next ja päivitys olisi tehty ja suurimmalle osallehan tuon päivityksen olisi pitänyt mennä normaalin huollon yhteydessä, eikä kukaan olisi tiennyt että mitä on tehty ja maine säilynyt
""
Johdolla voidaan kyllä muutella paljonkin parametreja, kuten seoskäyriä jne. mutta perusrakenne kyllä sisältää kaikki turvaratkaisut eikä sellaista mahdollisuutta edes voida sallia että korjaamoilla olevilla ohjelmointikaluilla päästäisiin perusohjelmistoon kiinni.
Itse alunalkaen olin ohjelmistovian kannalla koska onnettomuuksien kuvaus ei sopinut minun omaan ajatusrakenteeseen.
Hyvänä esimerkkinä viimekesältä kävin tutkimassa erään valmistajan yhdeistelmäkylvökonetta joka ei suostunut kylvämään, valmistajan ohjeiden ja ohjekirjan selvityksen mukaan vika olisi ollut lannoitemääräanturissa eikä laitteella voinut kylvää.
Ohjelmisto vain meni sekaisin epätyypillisestä ilmiöstä siis rattaista ja välitysketjusta irronneen metallin sekä vaseliinin sekoituksesta jota oli runsaasti kylvökoneen hammaspyörän ympärillä josta matkaa mittaava anturi laski akselikierroksia.
Ohjelmistontekijän mieleen ei ollut tullut testata ohjelmistoa erilaisilla antureista tulevilla häiriöillä ja ohjemisto meni "sekaisin" epämääräisestä informaatiosta.
Ohjeiden mukaan toimittuna olisi ensin vaihdettu anturi lannoitesäiliöön, seuraavaksi keskusyksikkö ja kun nämäkään eivät olisi auttaneet sitten varmaan jotain muuta.
Kuitenkin korjaamiseksi riitti poistaa mustunut metallia sisältävä rasva rattaista ja ketjusta sekä uusi rasva ja kone toimi moitteettomasti.
Konetta oli jo aiemmin käynyt korjaamassa maatalouskoneisiin perehtynyt henkilö.
Laadutonta
Toyotan laatu on laskenut kuin lehmän häntä, ennen ne olemattomat ajo-ominaisuudet sentään sieti kun tiesi että auto itsessään pysyy nipussa, mutta nyt kun laatu on samaa luokatonta tasoa kuin euroautoissakin, niin miksi ostaa hevoskärryn ominaisuuksilla varustettu romu?
Jos nämä kiristys- ja uhkailu-uutiset vielä ovat totta niin kyllä on Toyota alas vajonnut kun ei piittaa asiakkaidensa turvallisuudesta pätkän vertaa. On todella hyvää mainosta, on on..
Vielä Carinan aikaan
Vielä Carinan aikaan Toyotasta sai perusperheautoluokan kuninkaan, kun asennutti alustasarjan. Toivottavasti ei nykyisin enää sellaista tartte tehdä, kun monet muut merkit ovat mukavan jämäköitä jo tehtaalta tullessaan.
Outoa
On todella outo ohjelmistovika joka ilmenee todella harvoin ja joka on paikannettu viallisiin kaasupolkimiin. En ole lukenut kovinkaan montaa juttua joissa olisi kerrottu kuinka Europassa valmistettu Toyota olisi kiihdyttänyt omia aikojaan. Mutta toisaalta Europassa valmistetuissa Toyotoissa ei käytetty jenkkialihankkijan valmistamaa kaasupolijinta.
Amerikkalaiset autonvalmistajat ovat suurissa vaikeuksissa ja ovat valmiit mihin tahansa ja jenkit tuntien niin tämä proffa saa parin vuoden päästä huippupaikan jossain USA:n autoteióllisuuden rahoittamassa tutkimuslaitoksessa. Jenkit eivät opppineet mitään siitä, että sekä GM, että Chrysler menivät konkurssiin. Nyt niilla alkaa olla hätä kädessä kun Toyota on korjannut kaasupoljinviat ja muut viat joista tehtiin suuria uutisia.
Toyota myös eliminoi mahdollisia vikojen aihettajia ennakkoon ja kutsui autot korjaukseen ennen kuin mitään ehti tapahtua.
Jos proffa tietää mikä kohta ohjelmassa on ongelmallinen ja aiheuttaa kiihdytyksen niin sen kun kertoo sen julkisesti. Ei pitäisi olla kovinkaan vaikeaa kertoa mitkä ohjelman rivit aiheuttavat vikatoiminnon. Mutta kun kyseessä ei ollutkaan suora ohjelmistovika vaan vika joka perustui elektroniikan hämäämiseen. Ohessa artikkeli joka kertoo kuinka proffa menetteli saadakseen aikaan haluamansa vaikutuksen:
http://www.thetruthaboutcars.com/gilbert%E2%80%99s-toyota-shenanigans-ex...
Proffa toimii yös konsulttina firmalle jolla on asiakkainaan viisi lakifirmaa jotka ovat vaatimassa korvauksia Toyotalta:
http://www.autoblog.com/2010/02/23/abc-news-report-shouldnt-panic-toyota...
Tämän miehen ”hätkähdyttävä löytö”
"Proffa toimii myös konsulttina firmalle, jolla on asiakkainaan viisi lakifirmaa jotka ovat vaatimassa korvauksia Toyotalta".
Heh - lisää näitä hersyvän "hätkähdyttäviä" löytöjä jenkkikonsulteilta.
Kummeli sen jo tiesi
“Toyota Mark kakkonen on autoista ehkäpä voittamaton.
Pientä laittoa se vaatii vaan, sitten baanalle kruisailemaan..”
Hajosiko Toyotasi
http://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&hs=gzI&rls=org.mozill...
Muista päivitys !
http://www.youtube.com/watch?v=iTmzLpV4zpU&feature=related
Päivitä ajotaito ja amerikkalainen Windows-ohjelma säännöllisesti.
Ilman ajotietokonetta suurmenekki
Jos joku alkaisi valmistaa hyviä autoja 20 vanhalla tekniikalla ilman pienintäkään ajotietokonetta, suosio voisi olla suuri. Varmaa ja kestävää kuin vanha Volvo.
WV Golf, Volvo 240
Ehkä yksinkertaisin auto on romanialainen Renault Megane eli Dacia.
Mikä tärkeää,
sellaista autoa pystyy korjaamaan kaikki, joilla on vähänkin taipumuksia ja työkaluja, koska kunnon autossakin jotain joskus kuluu loppuun.
Tavallisimmat korjaukset on yleensä tehty jo siinä ajassa, mikä menee pelkkiin korjaamojärjestelyihin, tuontiin, vientiin, kyselyhin, vara-autoon. Kohtuuttomasta laskutuksesta puhumattakaan.
Juuri tuo on se ongelma
Juuri tuossa on se ongelma. Vaikka Euroopan unioni luo Euroopan unionin sisämarkkinaa niin silti sama kehitys, joka vaatii suuritehoisia (kuluttajat), mutta vähäkulutuksisia (Kioton sopimus ja EU:n komissio sekä ministerineuvostot) autoa, joka kuluttaa vähän. Vastauksena tähän on äärimmäinen säätötekniikka, jolloin tavallaan huolto keskittyy tavalliselta rasvakouralta merkkiliikkeisiin.
Kun auton kehityksen kärki kulkee 1,2 -litran turbodieseleissä ja 1,4 litran turbo-ottomoottoreissa, joissa on itsesäätyvyyttä, on tietenkin tuloksnea tietokoneella huollettava auto, josta ei taskulampulla ota selvää.
Ehkä yksinkertaisuus tulee esille yllättävästi sähköauton puolelta, mutta ei nopeasti.
Korjattavuuden menettämistä ei korvaa mikään muu kuin vika-alttiuden väheneminen, joka sekin on joillain uusilla malleilla uskon asia.
Jotkut Volvoon tottuneet valittivat sitä, että Volvosta tuli Ford Mondeo. Joissain ensimmäisiss oli sähkövikoja satoihin euroihin saakka, mikä ei ole paljoa 30 000 euron autoon.
Olisi mielenkiintoista kuulla ajokokemuksia Dacia Sanderosta, jossa on Meganen kaksipisteruisku.
Auto kiihtyy
Sudden acceleration- ilmiö syntyy useimmiten silloin kun lähes lukutaidoton amerikkalainen ajaa varoitustarrojen peittämässä autossaan. Hampurilaisten mutustelun ja kahvinjuonnin lomassa pitäisi ajaakin mutta automaattivaihteet menevät järjen jättiläiseltä sekaisin kun kahvi tai majoneesi kaatuu sepaluksille ja seinä kutsuu. Saattaa pari jalankulkijaakin jäädä alle. Auton syy tietty. Silloin täytyy pyytää suurelta teollisuusyritykseltä vähintään 10 miljoonaa dollaria henkisistä kärsimyksistä. Tai parempi olisi tietysti pyytää 20 miljoonaa dollaria, se kun kuuulostaa vakuuttavammalta.
Vieläkö kukaan muistaa johtamismallin nimeltä Toyota?
Olipa aikanaan johtamismalli nimeltään Toyota. Kyseessä oli malli, jonka piti estää kaikki ongelmat ja viat tai ainakin niihin piti kenen tahansa toyotalaisen duunarin pystyä vaikuttamaan.
Taisi vaan jäädä suunnitteluosasto ja duunarit mallin ulkopuolelle ja koko Toyota johtamismalli teoreettiseksi paperinivaskaksi. Surullisinta oli, että moni yritys Suomessakin yritti soveltaa Toyota johtamismallia ja lopputulos näyttää olevan sama kuin Toyotalla, persielleen meni.
MB
Ostakaa vanhoja mersuja joissa ainoa "elektroniikka" on sähkötoimiset ajovalot ja "ohjelmisto" on vilkkurele. Ei tarvitse ihmetellä.