Keskusrikospoliisin mukaan venäläiset talousrikolliset pesevät rahojaan Suomessa. Kauppalehti kertoo, että suomalaiset viranomaiset eivät voi puuttua ilmiöön, koska rikollisen itse pesemään omaisuuteen ei voida Suomessa puuttua takavarikoin.
Varoja laillistetaan sijoittamalla niitä Suomeen, harjoittamalla liiketoimintaa tai kiinteistökauppojen avulla. Lehden tietojen mukaan kysymys on miljoonista euroista.
Keskusrikospoliisi haluaisi Suomeen tiukemman lainsäädännön rahanpesua torjumaan, jottei Suomesta kehittyisi houkuttelevaa kohdetta talousrikollisille. Oikeusministeriössä on katsottu, että itsepesun kriminalisoiminen olisi Suomen oikeuskäytännön vastaista. Nyt rahanpesu on Suomessa rikos vain, jos toinen henkilö kuin alkuperäinen rikollinen itse muuttaa rikoksella saatua varallisuutta lailliseksi.
EU-maista Suomen lisäksi Ruotsi, Tanska, Italia ja Saksa eivät ole kriminalisoineet itsepesua.

Kommentit
Rahanpesu
Helpoin rahan lailliseksi saattaminen on mennä kasinoon ja vaihtaa pelimerkeiksi rahat ja sitten pelata parikierrosta rulettia ja vaihtaa pelimerkit rahoiksi joista saa myös kuitin, että rahat on peräisin pelikasinosta.
Vanha konsti
Ennenvanhaan koijarit kiersivät ostamassa veikkauvoitttokuponkeja ja raha-arpoja. Jopa lehti-ilmoituksin.
Miten niin poliisi on voimaton?
Sisäasiainministeriön suojelupoliisista virallisesti akkreditoitu edustaja Moskovassa voi koska tahansa kävellä FSB:hen ja aloittaa keskustelun siitä, näkeekö Venäjä asian ongelmaksi ja jos näkee niin pyytää Venäjää tilaamaan nootilla apua.
Näin Suomelle käynnistyisi virka-apupyynnön kautta mahdollisuus tutkia asiaa ja luovuttaa asinomainen Venäjän federaation tutkittavaksi.
Suomessa kirjopesurahaa ei ole murto-osaa siitä, mitä on Kyproksella
Tässäkin kyseessä on jälleen englantilaistyyppinen kohu-uutinen, joka tukee heikkoa kokoomulaista NATO-itsetunnottomuutta.
Mitä enemmän Suomen pesulaan saadaan rahaa, sitä paremmin tonttikauppa ja rakentaminen käy.
Suomen ongelma ei ole venäläisten pesemä raha, vaan puoluesäätiöiden pesemä ydinvoimaraha.
Rikoksella hankittu raha valtiolle
Rikollisella toiminnalla saatu tulo on verovapaata, mutta yleensä tuomitaan menetetyksi valtiolle.
Mutta se maan tapa! Jos kaikki ne yritykset, mitkä on perustettu mustanpörssin kaupan, salakuljetuksen tai laittoman viinanmyynnin tuomilla pääomilla, tuomittaisiin valtiolle menetetyiksi, tulisi "klubilla" hätä. Ollos huoleton veljes eduskunnassa valveil on.
Suomi rahanpesun kultamaa.
Suomi rahanpesun kultamaa. Oikeusministeriö viherpiiperöineen ja vasureineen on rahanpesijöille lahja. Venäläiset ja miksipä eivät kaikki muutkin huumeiden myyjät, varkaat, talousrikolliset ja vastaavat veijarit tulkaa vain itse Suomeen ja rahat täällä kiertoon.
antakaa vanhat pesukoneet rajan taakse
äläkääkä rikkoko niitä teatterin lavoilla!
Viisumivapautta pukkaa
Suomalaiset ovat voimattomia, tekevätpä venäläiset täällä mitä tahansa. Miksi Poliisi olisi asiassa poikkeus?
Tama tieto ei tullut
Tama tieto ei tullut yllatyksena.
Plus vai miinus?
Venäläisten sijoitukset lomakeskuksiin, maatiloihin, kesämökkeihin jne. tuovat tuohta useille suomalaisille.
Takavuosina, suurin piirtein sama "uhka" oli saksalaisista.
Miksi Suomi on venäläisten suosiossa, mutta saksmannit eivät meidän järvimaisemista enää haaveile?
Kuka Suomessa vahtii, kenelle menevät "parhaat palat"? Kun todellisuudessa myyjänä on joku meistä "Tossavaisista" ja kaupanteossa raha ratkaisee???