Metsäyhtiö Stora Enson epäonnistunut yrityskauppa Yhdysvalloissa maksoi yhtiölle kahdesta kolmeen miljardia euroa. Näin arvioi Aalto-yliopiston tutkimus, jossa on käyty läpi yhtiön johdon arvioita vuosituhannen alussa toteutetusta Consolidated Papers -yhtiön ostosta.
Stora Enson johdon oletukset tulevaisuudesta eivät monilta osin toteutuneet. Pian kaupan jälkeen paperimarkkinat heikkenivät tuntuvasti.
Yhtiö luopui Yhdysvaltain-tehtaista vuonna 2007. Tappioiden suuruudesta on esitetty erilaisia arvioita.
Yritykset:
Paikat:

Kommentit
Härmälä
on suomalaisen käytännön mukaan jo saanut muhkeat palkkiot asiantuntemattomuudestaan ja hölmöydestään, joten asia on kuollut ja kuopattu jo aikoja sitten. Hallituksen palkkioista ei ole tietoa.
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2007/09/25/harmala-sai-suuredut...
LIsäksi
Lisäksi Härmälä anoi Puumalan kunnalta vapaa-ajanasuntoon avustusta, joka myönnetään vain vakinaiseen asuntoon. Härmälä on suuri sankari ja riskisijoittaja.
Hänelle vetää vetoja vain Tapio Kuula Fortumissa Siperian hankkeellaan.
Fortumin Siperian seikkailun
kylläkin aloitti muhkeat palkkionsa jo saanut Mikael Lilius.
Tapio Kuula vain jatkaa ideaansa, kun ei muutakaan voi, ja asia pysyy pimennossa. Toistaiseksi.
http://www.tekniikkatalous.fi/kommentit/uutiskommentti/article153052.ece
Siis miten niin pimennossa?
Käsittääkseni Fortum raportoi Venäjän bisnekset omana yksikkönään ihan joka kvartaali.
Riskit ovat varmasti olemassa, mutta jos on kyse bisneksestä missä takaisinmaksuajat lienevät usein 20 vuottta ja plus, niin en nyt ihan vielä konkurssihakemusta täyttelisi.
Mitään takaisinmaksuaikaa
ei voi laskea, koska Fortumin jätti-investoinnit Venäjälle eivät tuota mitään.
Eikä Venäjän lainsäädännön mukaisella strategisella alalla voikaan tehdä päteviä laskelmia, koska valtiolla on ehdoton määräysvalta, ja tulevia Venäjän valtion päätöksiä ja säännöksiä ei voi ennakoida.
Mitä ihmettä?
"valtiolla on ehdoton määräysvalta, ja tulevia Venäjän valtion päätöksiä ja säännöksiä ei voi ennakoida."
Eikö siis olekaan niin, että Neuvostoliiton tilalle on tullut ihana uusi Venäjä, jota kohtaan suomalaisten tulee tuntea suorastaan sisarellista rakkautta???!!!
Niin, saa nähdä tuottaako. Haastavaa varmasti, ainakin operatiivisella toiminnalla.
120 vuotta
Tuotto on sitä tasoa, että takaisinmaksuun menee yli vuosisata.
Olisi kovan luokan
Olisi kovan luokan onnenpotku jos investointi edes 200vuoden aikana maksaisi itsensä takaisin ilman "luovaa kirjanpitoa".
Huono otsikko
Kyseessä ei ollutt suomalaisten vaan Härmälän kallis moka. Se tosin tuli kalliiksi suomalaisille, kuten johtavan luokan toilailuilla on tapana. Taitavat Stalinin vaatimat sotakorvaukset jäädä toiseksi tähän uhriin verrattuna.
5 500 000 000 €
xoxoxoxo
Maan tapa
Kun henkilökuntaa potkitaan pois satamäärin, niin pomo saa muhkeat bonukset.
Jollain tapaa systeemissä on jotain pahasti vialla. Tämähän on ihan kansainväline tapa.
Luin aikoinaan jostain lehdestä, jossa eräs paperialan asiantuntija sanoi laskeneensa keittiön pöydän ääressä puolessa tunnissa, että Amerikan kauppa on massiivinen virhe.
Näiden suurten pomojen kompetenssin puute on aivan käsittämätöntä luokkaa. Duuneja ilmeisesti jaellaan jollain "hyvä veli" systeemillä, tai sitten riittä että ollaan "rapparikavereita".
Bonusten päälle nämä saavat vielä prenikan rintaan ja kutsut pressan linnan juhliin.
MOKAT
Härmälällä oikeus mokiin kuten meillä muillakin.
Yhteinen suuri moka on vaatia eläkeiän nostoa samaan aikaan kun koulutuksensa päättäneet ovat työttömiä, turhautuneita ja ennenaikaisia eläkeläisiä jo ennen työelämää. SE ON MOKA, jota Vanhanenkaan ei ymmärtänyt.
Eläkeikää tulee laskea, jotta elämään valmistuneet pääsevät töihin.
vai laskea
Milläköhän rahoitettaisiin eläkeiän lasku? Ja vielä, nykytilanteesta ei muutenkaan päästä pois sillä että jaetaan velaksi kansalle lisää ilmaisia palveluja. Joudumme mahdollisesti tinkimään aika paljosta ja useimpia ihmisiä on sahattu vuosikymmeniä jo silmään mantralla "otetaan nämä palvelut rikkailta veroina". Nyt on sitten höynäytetyillekin selviämässä että rikkaita ei edes ole. On vain työssäkäyvä keskiluokka. Se luulo että kaikilla olisi progressiolla hoidettu sama nettopalkka eri työstä riippumatta on paha utopia ja väärin muutenkin. On aika helppoa esittää mallia missä tasataan muilta. Suomalaiset oppivat kyllä työnteon uudelleen, itse olen inssinä huomannut että kun viisastelijat ja besserwisserit alkavat tulla puoli kymmeneltä töihin on romahdus aina ollut lähellä.
No juuri laskea!
Lopetetaan jakamasta kaikille yrityksille järkyttäviä tukia milloin mihinkin tarkoitukseen verorahoista niin rahaa riittää suomen valtiolla vaikka mihin!!
Valitettavasti tulee
Valitettavasti tulee halvemmaksi pitää vanhat remmissä mahdollisimman pitkään ja vastavalmistuneet kortistossa peruspäivärahalla 410€ / kk mahdollisimman pitkään.
Suomalaisten mediaanipalkka on 2500€/ kk.
Jos vanhat pistettäisiin aikaisemmin eläkkeelle joutuisi heille maksamaan pitkän työuran antaman eläkkeen eli noin 2000-1500€ /kk. Tähän päälle joutuisi maksamaan uudelle vastavalmistuneelle, joka palkataan tilalle sen noin 2500€ / kk. Kokonaiskulut olisivat 4500-4000€ / kk per vastavalmistunut eläkeelle laitettu pari.
Jos taas eläkeläinen pidetään remmissä mahdollisimman pitkään kulut ovat se 2500€ / kk palkka ja vastavalmistuneelle se 410€ / kk peruspäivärahaa eli noin 2910€ / kk.
Jos tällätavoin pidetään vaikkapa 100 000 vastavalmistunutta pois työelämästä ja sama määrä eläkeläisiä pitempää remmissä kuukaudessa ja vuodessa säästöt alkavat olla jo miljardiluokan summia.
Pitämällä vastavalmistuneita kortistossa ja hanttihommissa mahdollisimman pitkään samalla saadaan säästöjen lisäksi ylläpidettyä työvoimareserviä, jolla pidetään palkka kustannukset kurissa. Nykyiset vastavalmistuneet eivät koskaan tule pääsemään samaan elintasoon ja eläkkeisiin kuin suuret ikäluokat totuus ei vain ole vielä paljastunut enemmistölle.
Monien kohtalona on syntyä turhaan ja 20 vuotta liian aikaisin
Monien kohtalona on syntyä aivan turhaan ja 20 vuotta liian aikaisin. Ensisynnyttäjien pitäisi olla 40-vuotiaita ja tohtorintutkinnon suorittaneita. Vain näin saataisiin jonkinlainen tasapaino.
Eniten Suomessa hiilidioksidipäästöjä ja varoja aiheuttaa perhepolitiikka.
Jukka Härmälälle suurkiitos ja tohtorishattu päähän
Se oli kerrassaan mahtava saavutus ja nyt ei muuta kuin tehtaat kiinni. Kyllä se siitä!
http://blogit.sanomalehtimedia.fi/saarela/files/2009/08/jukkaharmala.JPG
5 miljardia
Heh heh, wikipedian mukaan tappiot olivat viisi miljardia. 2-5, so what? Joka tapauksessa oli kai hyvä asia että Härmälän kaltainen tunari potkaistiin Suomen suurimmalle eläkkeelle. Sekin eläke tulee naurettavan halvaksi jos sitä vertaa siihen että tollo Härmälä olisi saanut jatkaa. Silloin Suomen valtio ei ikinä olisi enää saanut niin paljoa lainaa että hänen tunarointinsa olisi saatettu katettua.
tärkeän näköisenä "konsolidoitumisesta" puhuminen ei siis
sitenkään muuttunut kullaksi! Vaan ruosteeksi.
Miten noiden herrojen päähän saisi sitä maalaisjärkeä!?
Aalto-yliopisto on yhtä poliittinen kuin UPI
Tästä näemme, millainen valtiollinen propagandalaitos Raimo Sailaksen projektirahoitteinen Aalto-yliopisto on, jonka mannekiiniksi piti saada opetusministeri Sari Sarkomaa, joka hyppäsi junasta pois ja Henna Virkkunen otti marionetin aseman.
Kun on jo moneen kertaan todetty, että Stora-Enson tappiot (omistajille) olivat noin 5 000 000 000 €, kirjoituttaa hallitus Aalto-yliopistolla tutkimuksen, jonka mukaan tappiot Stora-Enso -yhtymäle olivat "vain" 2 000 000 000 € - 3 000 000 000 €.
Ero tullee siitä, että osa kauppahinnasta toteutettiin sillä, että vanhojen osakkeenomistajien omaisuuden arvoa liotettiin maksamalla osa ostetuista tappiotehtaista Stora-Enson osakkeilla.
Ellei tähän puutu Herlin, Huusko tai Kauppalehden toimittajat, tämäkin asia menee läpi sukkana.
Taloussanomat varmaan pesevät Aalto-ylopiston tapaan puhtaaksi kauppa- ja teollisuusministerit Erkki Tuomioja (sd), Sinikka Mönkäre (sd) ja Antti Kalliomäki (sd) puhtaiksi tästä rikoksesta S U O M A L A I S T A valtionomistaja-arvoa vastaan ja koko homma menee omistuspolitiikkaministeri Jyri Häkämiehen (kok) piikkiin.