Sunnuntai 27.5.2012

Varoitus: ”Temppuja” seuraa kriisi

Luotu: 
15.7.2010 10:16
  • Kuva: Sakari Martikainen
    Johnny Åkerholmin mukaan Suomi tuskin tulee välttymään kolhuilta talouden murroksessa.

Pohjoismaiden investointipankin (NIB) toimitusjohtajan Johnny Åkerholmin mukaan Suomi on taloutensa kanssa tiukassa paikassa. Saimaa Summit –tapahtumassa puhuneen Åkerholmin mukaan Suomi ei selviä elinkeinoelämän ja väestön rakenteen rajuista murroksista ilman kolhuja.

– Tekemällä oppii –prosessi on maallamme edessä, Åkerholm sanoi.

Åkerholm uskoo, että ”tekemällä oppii” –prosessin aikana tullaan näkemään erilaisia lyhyen aikavälin ajatteluun perustuvia ”temppuja” kuten veronkorotuksia, vaikka nämä voivat olla ristiriidassa kakun kasvattamisen tarpeen kanssa.

Tällaisilla tempuilla Åkerholm tarkoittaa myös sellaisten teollisuudenalojen tukemista, jotka eivät pysty pärjäämään omin avuin. Tämä taas pahimmillaan hidastaa rakennemuutosta ja johtaa tuotannon rakenteiden vääristymiseen.

– Kaiken tämän takia syntynee jonkinmoinen kriisi, jonka ratkaiseminen luo taas pohjan seuraavalle nousulle, Åkerholm totesi.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Pekka Siikala

Skodalla todellakin menee hyvin. Meillä on yksi Favorit, yksi Felicia, kaksi Fabiaa ja yksi Octavia. Maailman parhaita autoja, Tshekissä tehtyjä.

Suomi ei ole maailman napa. Ei ainakaan osaamisessa.

tapio_o_neva

Nykyään on niin, että moni nauttii Volkswageninsa Skodana. Se, että "Skodalla menee hyvin" ja se, että Volkswagen on tehnyt niin paljon Skodan elvyttämiseksi, on myönteinne asia.

Moni ostaa Volkswageninsa ennemmin Skodana kuin Volkswagenina tai Seatina.

Miilu

"Pohjoismaiden investointipankin (NIB) toimitusjohtajan Johnny Åkerholmin mukaan Suomi on taloutensa kanssa tiukassa paikassa."

Mikä ihmeen "Pohjoismaiden investointipankki"? Tämmöisiä turhakelaitoksia näyttää "elävän" pilvin pimein verorahoituksella ilman että kukaan osaisi sanoa mihin niitä tarvitaan.

Suomen Pankissa istuu valtava lauma toinen toistaan turhempia johtajia ja päälliköitä tekemässä... niinku siis mitä? Välillä Liikanen säpsähtää uniltaan ja lausuu... muistaneeko itsekään mitä?

Näiden åkerholmien suurin huoli taitaa olla että tupee pysyy ojennuksessa.

intrigööri

Tempputyöllistäminen ja temppuverottaminen ei onnistu, mutta ei toimi temppurahoittaminenkaan. Liekö Åkerholm analysoinut pavunlaskennan ohessa laajemmin nykyistä maailmantalouden tilaa? Olisiko rahoitustemppuilulla jokin osuus tässä katastrofissa?
Vain yksi asia on varmaa, kaupalki ellää, mutta pankil ainaki rikastuu!

Ira

"Tekemalla oppii" aivan niin, mutta Suomessa on tehty tyonteko rangaistavaksi. Ihminen kun ei ela pyhalla hengella, vaan tarvitsee huippukalliissa Suomessa tukun rahaa. Olisko nyt aika miettia kansalaispalkan mahdollisuutta, eli tukien ja avustusten yhteensovittamista. Tavallinen kansalainen on puristettu elinkeinoelaman ja julkisentalouden pesusieneksi, josta kumpikin taho yrittaa puristaa mehut ulos. Sopikaa nyt pelisaannot ja lopettakaa ihmisten syyllistaminen. Tyopaikansaanti taytyy muuttua helpommaksi ja palkoista pitaa voida sopia tyonantajan kanssa, valiin ei tarvita AY liiketta.

ReiskA

Kerrotko samalla, mistä sitä tuottavaa työtä löytyy. Tälläkin hetkellä on aika moni veikko valmis tuottavaan työhön, kun sitä löytyisi.

Sami__

Tuottava työ on sellaista, joka tuottaa lisäarvoa niin, että työn tehtyään siitä saa omansa pois ja voiton. Sitä työtä on Maailma kuule ihan väärällään - vai väitätkö, että Suomessa joka mummo on käännetty tänään mukavampaan asentoon muutamaan kertaan eikä täällä kukaan tarvitse mitään.

"Tuottava" on se avainsana tässä ja se kohta mikä ei vasurin "töiden löytymistä odottelevan" turhakkeen päähän mahdu. "Töitä" kyllä tehtäisiin, jos, jos, jos ja jos - mutta mielellään aika vähän ja isolla palkalla. Ja ei perjantaisin.

Siihen se Suomi kaatuu. Töitä on Maailma väärällään, mutta kun meitä ei huvita sitä tehdä. Mieluummin kouluttaudutaan turhakkeiksi pilvilinnan rakentajiksi ja haukutaan mustat pojat, jotka sitten ne paskahommat puolestamme tekevät vaikka "moniosaajiksi".

Maija Vilkkumaa on typerys, mutta kertosäe sentään osui oikein - paska mikä paska.

ReiskA

"Suomessa joka mummo on käännetty tänään mukavampaan asentoon muutamaan kertaan eikä täällä kukaan tarvitse mitään."

En väitä, ettei kukaan tarvitse mitään, mutta eihän mummojen kääntely ole yhtään sen tuottavampaa kuin maanviljely.
Olisin ollut kiinnostunut tuottavasta työstä, mihin maanviljelijät ohjataan, siis niistä konkreettisista työpaikoista. Niitä työpaikkoja ei nytkään ole kaikille tarjolla. Tehtaita siirretään Kiinaan mieluummin kuin pidetään täällä. Riippumatta kustannuksista.

Itseäni huvittaisi tehdä töitä pienelläkin palkalla, mutta kun ei oteta töihin.
On väärä koulutus, olen liian vanha, tai jotain muuta.

En kelpaa siivoajaksi, lehdenjakajaksi, lapiohommiin.
Tuottava työ kiinnostaisi. Pienelläkin palkalla.
Kun kerrot paikan, niin menen.

John Galt

...laittaa Suomi velkaantumaan 12 miljardia euroa vuodessa, ja olla samanaikaisesti karsimatta julkisen sektorin ylisuurta virkamiesten armeijaa tai heidän etuoikeuksiaan.

Aikamoinen temppu olla puuttumatta ulkomaalaisen työvoiman ongelmiin esim. rakennusalalla. Ulkkareilla teetetään töitä veronmaksajien rahoilla pyörivissä rakennusprojekteissa 5€/h palkalla, ja suomalaisia makuutetaan kortistossa. Aikamoinen temppu katsoa tätä päältä ja olla tekemättä mitään!

Aikamoinen temppu katsoa päältä romanien turvapaikkaturismia Suomeen. Katsoa päältä heidän rikollisuuttaan ja silti maksaa heille tukia satoja euroja kuukaudessa, vaikka tietää että juuri se raha heidät Suomeen houkuttelee. Osa Länsi-Euroopan maista ei maksa turvapaikanhakijoille rahaa lainkaan, mutta ilmeisesti Suomella on varaa?

zsi

Suomessa ei talous jousta lamassa, kun ovat nämä "saavutetut edut", joista ei tingitä vaikka helvetti jäätyisi, kiitos ammattiyhdistysliikkeen ja kaikkien muidenkin nurkkakuntaisten etujensa valvojien. Suomea vetää pinnan alle myös pöhöttynyt ja vaikutusvaltainen virkamieskunta, jota tuottavaa työtä tekevän kansanosan ja yritysten tulee elättää. Kaikki julkishallinnon toiminnan tehostamisyritykset kilpistyvät taitavasti masinoituun "hyvinvointiyhteiskunnan puolustamiseen" ja ihmiset kertovat gallupeissa innolla, että veroja saa jopa korottaa, kunhan vain "hyvinvointipalvelut" turvataan. Hyvin on kansa aivopesty.

Toki asiat voisi yhteiskunnassa tehdä oikeinkin ja siten, että ei eletä yli varojen, vaan tehdään tulevaisuus vakaalle perustalle. Esimerkki löytyy Suomenlahden eteläpuolelta, jossa Viro harjoittaa vastuullista yhteiskuntapolitiikkaa rakentaen tulevaisuutensa vakaalle pohjalle. Mutta kun sellainen tarkoittaisi sitä, että tehdään asiat järkevästi ja sen mukaan kuin on varaa, ei sellainen malli tietenkään etuja kahmiville, laiskoille ja ahneille suomalaisille käy. Sama meno jatkuu kunnes tapahtuu lopullinen taantuminen ja romahdus.

Tulevina vuosina Suomi ja sen talous menevät alamäkeä jos mikään ei muutu ja samalla nykyaikainen Viro on vahvalla kestävän talouden kasvu-uralla ohittaen Suomen kaikilla hyvinvoinnin mittareilla.

Nimimerkki

Ei täällä edes tekemällä opita mitään. Ainoa kysymys onkin, että kuinka pitkälle nuo jäljellä olevat voimavaramme tässä sirkuksessa vielä riittävät.

_Ö_

Verot alas ja valtion taloudellinen hääriminen pois. Tämähän on suoraan Amerikan Yhdysvalloista.

En ole edelleenkään vakuuttunut siitä, että valtion taloudellinen toiminta on haitaksi aina, vaikka se joskus sitä onkin. Minun onnelassani verot ovat korkeat, ja niillä saa korkealaatuisen yhteiskunnan. Eli hyvinvointiyhteiskunnan.

Jonkun muun onnelassa onni keskittyy enemmän omien tulojen ympärille.

Sitten voidaan kysyä, mitä lihaksia tällä pankilla on sanoa mitään mistään? Paitsi tietty että jos valtio ei tue projekteja, niin sitten niiden pitää hakea rahaa NIBiltä.