Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) haluaa Asta-myrskyn tuhoihin tukea EU:n solidaarisuusrahastolta, kirjoittaa Keskisuomalainen printtiversiossaan.
Suomi voisi saada tukea jopa 75 miljoonaa euroa. Suomen on esitettävä hakemus komissiolle kymmenen viikon kuluessa. Vuonna 2005 Ruotsi sai Gudrun-myrskyn vuoksi EU:lta vastaavaa tukea 81,7 miljoonaa euroa.
Solidaarisuusrahaston tuki on tarkoitettu korvaamaan tuhoja, jotka eivät ole vakuutuskelpoisia. Niitä ovat säädösten mukaan esimerkiksi televiestinnän ja liikenteen infrastruktuurit ja tuhoja kärsineiden alueiden välitön puhdistaminen.
Myönnettävä avustus maksetaan kertaluonteisena tukena, joka ei edellytä Suomelta kansallista rahoitusta.
Rahaston vuotuinen talousarvio on miljardi euroa. Rahasto perustettiin Saksan, Itävallan, Tshekin ja Ranskan suurten tulvien vuoksi vuonna 2002.

Kommentit
Ja sitten vedonlyönti pystyyn
Ehtiikö hakemus perille ajoissa, ja onko silloin jo Kreikka tyhjentänyt koko potin. Taitoa ja kokemusta on ehkä hiukka enemmän siellä päin.
Eiköhän...
Sirkka-Liisakin osaa tuon tukiaisten anomisen kohtuullisen hyvin.
Vahingot 23 miljoonaa €
Haettava korvaussumma 75 miljoonaa ja edellyttää 2/3 osaa kansallista osallistumista. Kyllä tuolla matematiikalla just ja just pärjää.
populismia
Jos näin heppoisin perustein saa EU:lta rahaa, niin paljonkohan vastaaviin mullistuksiinn avustuksia saa ympäri Europpaa. Ja maksajia olemme me. Ennemmin kannattaisi ajaa politiikkaa ettei ko tukia heppoisesti maksella.
Kalliolle, kukkulalle
Uusavuttomat kaupunkilaiset ja maalaisetkin rakentaa talonsa ja mökkinsä pöpelikköön eivätkä hanki edes aggregaattia.
Vanhan kansan mukaan "kalliolle, kukkulalle, rakennan minä taloni",
Mistähän syystä?
Ajoin Suomen poikki mm. myrskyalueen läpi day after. Se oli ensinnäkin hyvin kapea hyöhyke ja toiseksi havaintojeni mukaan tehometsätalous selittää liki kaikki näkemäni puunkaadot.
Ei hätää, veronmaksaja maksaa. Jatketaan kaavoitusta, rakentamista ja metsätaloutta entiseen malliin.
Täällä mökkikunnassa olen ihmetellyt isoja tauluja että nytpä tehdään EU:n rahalla ympäristötöitä. Eli kunta ja yrittäjät on ensin sotkeneet paikkansa sitten ne siistitään EU:n varoin.
Samaa olen ihmetellyt Etelä-Euroopan vuoristokylissä jotka EU-rahalla on rakennettu huippuhienoiksi vaikka kassavirtaa ja elinkeinoja luontaistaloudessa elävillä kyläläisillä tuskin on.
Jokainen yksityinen pitää omat pihansa siisteinä ihan omin varoin.
Verrataanpa
Sehän on vähän enemmän kuin Suomen Nato-jäsenyyden kaikki kustannukset.