
-Vaikea bisnes. Tervetuloa vaan, toivottaa 11 vuotta toimineen Ruokanetin toimitusjohtaja Jyri Stenberg kilpailijalle Uuden Suomen haastattelussa.
Verkkoruokakaupan osuus päivittäistavarakaupasta on Suomessa todella marginaalinen, Stenbergin arvion mukaan "prosentin osia". Alan suurimpia toimijoita ovat Ruokatori ja Ruokanet. Niiden asiakasmäärät eivät päätä huimaa: Ruokanetillä on päivittäin "joitakin kymmeniä" tilauksia.
Kasvu on hidasta, vaikka Stenberg uskookin verkkoruokakaupan ajan lopulta koittavan.
-Aika tasapaksua on liikevaihto ollut koko tämän kymmenen vuoden ajan.
Ruokatori myy kuivatuotteita koko maassa, kylmätuotteita pääkaupunkiseudulla sekä Tampereella, Turussa ja Oulussa. Vantaalaisen tukkumyymälän tuotteita myyvä Ruokanet toimii vain pääkaupunkiseudulla - ja juuri Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa aloittaa myös S-ryhmän verkko-Alepa eli Alepan Kauppakassi -palvelu.
-Tietysti kilpailu aina askarruttaa. Mutta ovathan he ennenkin olleet meidän kanssamme samaan aikaan markkinoilla, toteaa Stenberg viitaten 2000-luvun alkuun.
S-ryhmä lopetti vuonna 2002 kannattamattomana verkkoruokakauppakokeilunsa Espoossa ja neljässä muussa kaupungissa. Vaikka markkina on hiljalleen kasvanut, ei HOK-Elannossa tälläkään kertaa odoteta heti suuria.
-Varovaisesti lähdetään, kommentoi ketjunjohtaja Kimmo Nikula HOK-Elannosta Uudelle Suomelle.
Nikulan mukaan Kauppakassin tarkoitus on alkuun lähinnä "tarjota vaihtoehto asiakasomistajille", joilta on silloin tällöin saatu viitteitä ruoan verkkokaupan tarpeesta. Palvelua on kokeiltu Espoon Viherlaaksossa keväästä lähtien.
Nikula ei halua arvioida, millainen määrä tilauksia pitäisi päivässä tulla, jotta toiminta pk-seudulla kannattaisi.
-Isolla on mahdollisuus tehdä tappiota pidempään, sanoo Ruokanetin Stenberg.
S-ryhmä toteuttaa verkkokaupan yhdessä ravintolaruoan kotiinkuljetuksesta tunnetun Gastronautin kanssa. Yhteistyö toimii niin, että verkkokaupan asiakkaan tilaus saapuu lähimpään Alepaan, jossa tilauskassi kerätään valmiiksi. Paikalle saapuva Gastronautin auto vie tilauksen asiakkaan kotiin.
Keräily- ja toimitusmaksu on S-ryhmän nettikaupassa 9,90 euroa alle kolmen kilometrin toimitusmatkoilla. Esimerkiksi Ruokanetissä maksu on 8,50 eurosta ylöspäin.
S-ryhmän aikomuksesta kertoi ensin Markkinointi & Mainonta.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Vihdoin!
Olen odottanutkin, koska voin tilata vanhemmilleni heidän kotiinsa perusruokatarpeet. Liikkuminen kun on heillä huonoa.
tuossa edetään kaupasta kuljetukseen päin
mutta miten olis tämä esittämäni kaikille autonomistajille mahdollinen ruokataksiyrittäminen - ps. lukekaa kommentit myös
http://ejv54.blogit.uusisuomi.fi/2010/08/05/uudenl...
Tyhmää
Tietotekniikkaa vain ja ainoastaan ymmärtävä voi saada tuon idean läpi näinkin pitkälle. Ei tule toimimaan.
Olen IT-ammattilainen, oltuani ja yhä ollen puutarhamies koko ikäni 20 v alkaen...
Minulle ei kukaan nahkatukka-pullistelija tuo yhtäkään tomaattia. Ei edes saa katsoa niitä!
Laadunvalvonta on ostajan hyppysissä!
joillekin on toisia tärkeämpää
pitää itse oma puutarhansa kunnossa
meidän K - kaupan henkilökunta
Merihaassa on todellinen aarre . Vie mummoille ja papoille ostokset kotiin, laittaa jääkaappiin, heittää mukavasti läppää ja ovat oikeesti hyväntuulisia .
Eivätkä hoputa höppänöitä vaan kertovat nätisti mitä kaappiin laitettiin ja kuinkas voitte tänään .
Oon ajatellut että kauppias ja henkilökunta pitävät muutenkin rollaatorijengin
kuosissa - ne uskaltaa mennä ostoksille kun niitä palvellaan hyvin eikä tarvitse kiirehtiä kassalla . Saa etsiskellä fyrkkia kaikessa rauhassa ja ostella arpoja ja juoda kahvit kaupan kahvitiskillä . Moikkailla tuttavia .
Me joilla ei vielä oo rollaattoria jaksetaan kyllä odottaa - vaihdetaan kuulumisia sillä aikaa kun seniorit hoitaa kassa -asiat . Kenellä nyt olis niin kiire ettei voi vähän jutustella naapureiden kanssa ?
Meidän yhteisölle on iso juttu tää kauppa .
:)
:)
"Keräily- ja toimitusmaksu
"Keräily- ja toimitusmaksu on S-ryhmän nettikaupassa 9,90 euroa alle kolmen kilometrin toimitusmatkoilla."
Verkkokaupassa on kuljettava vapaasti. kuten
Tinydeal
pieni laskuharjoitus
Yksi ruokakassi maksaa 50€. Siitä alv 8-12-23% sanotaan vaikka 8 € jää 42€.
Kaupankate pt-kaupassa on 25-30% katetta vaikka 12,60.
keräily+kuljetus aikaa menee yhteensä 45 min.
Yhden työtekijän palkka on 12 €/h, sosiaalikuluineen 19,20h. 45 min maksaa 14,40.
lisäksi muut kulut atk/it, bensa, autonkulut jne....
kulut: n. 15,40/ kassi
tuotot: kate 12,60 + veroton osuus 9,90 n. 7,92 =20,52
JÄÄ N. 5,- VOITTOA PER KASSI, ELI KULUT SYÖVÄT KATTEEN !
EI KOVIN JÄRKEVÄÄ !!