Lentoyhtiö Wingo lensi tänään ensimmäistä kertaa Porista Helsinkiin. Lentojen saamasta suuresta mediahuomiosta huolimatta asiakkaita ei ollut tungokseksi asti - lennolla oli vain kaksi maksanutta asiakasta, kertoo Yle.
Finncomm lopetti yhteyden kannattamattomana. Myös Wingo tarvitsee luonnollisesti lisää matkustajia, vaikka yhtiön käyttämä Jet Airin 19-paikkainen puolalaiskone onkin pienempi kuin Finncommin käyttämä kone.
-Markkinointiaika jäi kovin lyhyeksi, mutta matkustajat, jotka lentoliikennettä tarvitsevat varmasti löytävät myös tämän reitin. Iltapäivän paluulennolla lienee jo enemmän väkeä koneessa, arvioi Porin lentoaseman päällikkö Seppo Mäkitalo Ylelle.
Ensimmäinen lento lähti hieman ennen kello seitsemää Porista. Yhtiö lentää Helsinkiin ja takaisin kahdesti päivässä.
Wingo ei varsinaisesti itse lennä Porin-lentoja, vaan liput varataan sen kautta ja reitit operoi Jet Air.
Wingon lennot tulivat mahdolliseksi eilen, kun yhtiö maksoi Finavialle kahden viikon ennakkomaksun lentokenttäpalveluista.
Wingo on kuitenkin Finavialle velkaa noin 100 000 euroa. Osapuolet kertoivat eilen sopineensa maksuohjelmasta. Finavia sanoo lopettavansa Wingon lennot, jos maksuja ei makseta sovitussa ajassa.
Porin-liikenteeseen on pyrkimässä myös toinen yrittäjä. Liikennettä varten perustettu Air100 neuvottelee Finnairin kanssa yhteistyöstä syöttöliikenteessä. Yhtiö lentäisi myös Seinäjoelle.

Kommentit
Pielavedelle myös ilmaiset lennot
Pielaveden elinkeinoelämä ei pärjää ilman tuettuja lentoja. On vaarallista lähteä ajamaan Vantaalta kotiin raskaan matkan jälkeen. Valtion pitää maksaa meille Pielavetisille ilmaiset lennot.
Jet Air
Tässä on varmaan takana unkarilaisen Wizz Airin syrjäyttäminen kannattavalta Turku-Gdansk linjalta.Olkiluodon duunarit varmaankin lentäisivät puolalaisella JetAirilla,mieluummin kuin unkarilaisella Wizz Airilla.Porista olisi lyhyempi matkakin Olkiluotoon.
Muutaman hengen kuorma koneessa ei autoilua kummenpaa
Ei tuossa ympäristöperusteisesti paljon eroa ole pienin matkustajamäärin koneessa matkustaa autolla ajamisen sijaan. Taitaa lentäminen olla saastuttavampaa. Joka tapauksessa tällaista ei tule julkisesti tukea.
Puolalaiset koneet
Ehkä kovin moni ei halua lennellä puolalaisella koneella. Niillä kun ei ole kovin hyvä maine. Finncommia saa kai yleisesti parjata ties mistä syystä, mutta sitä ei kai voi kieltää että koneet ovat pysyneet ilmassa.