Sunnuntai 27.5.2012

Marihuana voi romahduttaa Kanadan

Luotu: 
13.8.2010 14:04
  • Marihuanabisnes tuottaa Kanadalle 15 miljardia euroa vuodessa, mikä tekee siitä maan tärkeimmän maataloustuotteen.

Kanadalla ei ole mennyt taloustaantumassa aivan yhtä heikosti kuin monella muulla teollisuusmaalla. Maa voi kuitenkin ajautua lievän nousun jälkeen takaisin taantumaan yllättävästä syystä: marihuanan takia.

Guardian-lehden mukaan Kaliforniassa äänestetään marraskuussa siitä, tuleeko osavaltio hyväksymään marihuanan viljelyn ja käytön. Mikäli laki menee läpi, tulee isku olemaan Kanadan taloudelle todella tuhoisa.

Guardianin mukaan tämä tarkoittaisi, että amerikkalaisten Kanadasta ostamaan marihuanaan käyttämät miljardit dollarit jäisivät Yhdysvaltojen puolelle.

Lehden mukaan laki pistää jopa satojen tuhansien kanadalaisten työpaikat vaaraan.

Kanada on pahasti riippuvainen Yhdysvaltain marihuanamarkkinoista. Peräti 60-90 prosenttia marihuanatuotannosta viedään Yhdysvaltoihin salakuljettamalla. Ilmiötä on verrattu alkoholin salakuljettamiseen kieltolain aikaan 1920-luvulla.

Asiantuntijoiden mukaan marihuanabisnes tuottaa Kanadalle 15 miljardia euroa vuodessa, mikä tekee siitä maan tärkeimmän maataloustuotteen.

 

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Lampelto

On niitä talousongelmia USA:nkin puolella, joten tämä tasaa tilannetta. Kalifornian tarvitsee nopeasti saada budjettinsa kuntoon.

IrwMan

Kanadahan voi kompensoida tilannetta seuraamalla kalifornian jalanjälkiä. Ymärrän että joidenkin ihmisten intressit ovat kovasti tätä vastakarvaan.

Kieltolaki toimisi loistavasti mikäli sillä olisi suurta vaikutusta niitä ihmisiä kohtaan joiden toimintaa sen on tarkoitus hillitä. Eli jos yhteiskunnan kapinalliset ja ongelmaiset ihmiset vain olisivat erityisen lainkuuliaita, mikä nyt on varsin paradoksaalista.

B.J

Kyllä tämä enteilee yhden aikakauden päätöstä täällä suomessakin. Nuorempana siitä vain haaveili.

Nyt ei osaa päättää, onko muutos loppujen lopuksi omalle kohdalle positiivinen vai negatiivinen. Yhteiskunnalle se on varmasti hyväksi.

Jimmy

riippuu vähän kenen kantilta asiaa katsoo, minun puolestani alkoholin voisi kieltää ja pilven sallia.

joniv

Eihän se marihuana tuon jutun mukaan sitä Kanadaa romauta vaan se pitää sitä pystyssä. Jutun mukaan Kanada romahtaisi, jos se ei enää menisi kaupaksi.

No ainakin jos se ei mene kaupaksi, niin voivat pössäytellä sen itse.

Mitäs seuraavaksi? "Öljy romauttaa Saudi-Arabian"? "Turska romauttaa Norjan"? "Raha romahdutti pankin"?

_Ö_

Veit jalat suustani, tuo otsikko on ihan sitä ihteään.

Ja minä hölmö tulen vapaaehtoisesti tänne lukemaan tällaista moskaa.

Itse asia on mielenkiintoinen - jos kannabis laillistetaan, rikollisilta häviävät valtavat pimeät markkinat. Arvatkaa ketkä vastustavat eniten kannabiksen tuomista lailliseen kauppaan?

mikaat

Palaahan sitä laittomasti Suomessakin 10 tonnia vuodessa. Näin ainakin Oikeuspolittisen tutkimuslaitoksen laskelmien mukaan.

pakista

Voivotellaan, että Olli juo kun pitäisi ihmellä miksi Olli juo.

Vodaan myös ihmetellä, miksi suuren ihmisjoukon on pakko elää huumattuna.

Onko syy yksilössä, joukossa vai uskonnon kaltainen todellisuuden pako?