
Toimi näin
Mitä työntekijä itse sitten voi tehdä?
- Kannattaa selvittää, mitä oman alan työehtosopimuksessa lukee, neuvoo PAMin Jaana Ylitalo.
Työntekijän täytyy myös itse osata vaatia pääsyä lääkärille, jos työehtosopimus sitä edellyttää.
SAK:n Raili Terimäellä on toinen neuvo: julkisen terveydenhuollon laskun voi ohjata työnantajalle.
- Ei maksa sitä, vaan pyytää lähettämään laskun työnantajalle. Jos työnantaja edellyttää [lääkärillä käyntiä], sen on myös maksettava se.
Pelkkä terveyden- tai sairaanhoitajan todistus ei välttämättä aina riitä työnantajalle, vaan monin paikoin vaaditaan lääkärintodistusta - muutoin ei tipu sairausloma-ajan palkkaa lainkaan.
- Esimerkiksi myös Vantaalla on tällainen käytäntö, ja kyllä monin paikoin työntekijät muutenkin ohjataan hoitajan luo, sanoo PAMin 1. varapuheenjohtaja Jaana Ylitalo Uudelle Suomelle.
Ylitalon huolena on, että moni ei tajua vaatia pääsyä lääkärin luo ja jää siksi ilman sairausloman palkkaa.
Duunari vs. akavalainen
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestössä SAK:ssa ongelma on tuttu, kertoo työympäristöasiantuntija Raili Terimäki Uudelle Suomelle.
- Tästä on puhuttu jo pitkään, ja sosiaali- ja terveysministeriö sekä Kuntaliitto ovat antaneet asiasta suosituksen. On suositettu, että yrityksissä käytäisiin tämä asia läpi, että sairaanhoitajan todistus voisi riittää, Terimäki sanoo.
Terimäen mukaan vaikeimmassa tilanteessa ovat duunarit.
- Korkeasti koulutetuilta, esimerkiksi akavalaisilta, ei välttämättä vaadita ollenkaan samalla tavalla todistuksia. Duunareilta vaaditaan niitä tiukemmin, Terimäki sanoo.
Jaana Ylitalon mukaan ongelma koskee muun muassa PAMin ja teollisuuden työntekijöitä. Kuntapuolella ja Paperiliitolla sairauslomaan riittää oma ilmoitus.
Terimäen mukaan eri käytännöt aiheuttavat eriarvoista kohtelua riippuen työsopimuksesta ja asuinpaikasta.
- Osa-aikaisilla, pätkätyöläisillä ja määräaikaisessa työsuhteessa olevilla ei useinkaan ole sovittuna työterveyshuoltoa, vaan heidän on pakko mennä julkiselle puolelle.
Yleensä epidemialuonteisissa sairauksissa hoitajan todistus riittää, mutta ongelmia tulee esimerkiksi ripulin tai selkäkipujen kaltaisissa tilanteissa, jossa lääkehoitoa ei varsinaisesti voi määrätä.

| 06:51 | Lehti: Siviilipalvelus lyhenee 15 päivällä — MTV3.fi |
| 06:49 | Pakkaset paukkuvat tänään — MTV3.fi |
| 06:00 | Lakkautettavat varuskunnat selviävät tänään — MTV3.fi |
| 05:26 | HS: Nokia vähentää yli tuhat työntekijää Salossa — MTV3 Talous |
| 05:02 | Armeijan säästölista julki — YLE Uutiset |
| 04:49 | Nokian salolaiset työntekijät kuulevat tulevasta — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
mielivaltaa
Vieläkin muistan, kuinka piti keskellä yötä terveyskeskuksen päivystyksessä kirjoitella sairaslomia nuhakuumeen vuoksi, mitään asiallista tarvetta lääkärissä käyntiin ei ollut.
Julkisen sektorin lääkäreiden on paras kirjoitella resurssien säästämiseksi jatkossa mahdollisimman pitkiä sairaslomia, eli viikko, jos ei ole kuumetta ja kaksi viikkoa jos on kuumetta.Alle viikon sairaslomia ei kenellekään. Eivätköhän työnantajat ala panna työteveysehuoltoa kuntoon.
Varo
Varo, otsikointi rapautuu
Turhan työn tekijät ?
Tuossa aiemmin Dr. Schmidt kirjoitti pari hyvää kommenttia.
1. Julkisen sektorin lääkäreillä on muutakin tekemistä kuin ottaa vastaan potilaita, jotka eivät lääkäriä tarvitse. Tämän tietävät kaikki julkisella sektorilla asioivat potilaat.
2. Turhien flunssatodistuksien ja muiden vastaavien lappusten kirjoittelu ajaa mm. lääkäreitä pois julkiselta sektorilta (terveyskeskuksista).
3. Minäkin olen jo 20 vuotta odottanut, että milloinka pääsisin tekemään niitä oikeita lääkärin töitä, sillä niin paljon mm. terveyskeskuksessa joutuu lääkäri tekemään kaikkea muuta kuin lääketieteellistä (nykylääkäri sihteeri, siivooja, itsensä avustaja, välinehuoltajan apulainen, potilaan nenänniistäjä....).
4. Olisikohan siellä ns. duunaripuolella myös huomattavasti enemmän niitä viikonlopun tai muun vapaan jälkeisiä "selkäkipuja" ja muita vastaavia vaivoja, joita lääkäri ei voi milään mittarilla todentaa (reilun 20 vuoden työkokemus vahvistaa epäilyni). Puhun nyt niistä krapulapäivistä. Työnantajapuoli myös tavallaan sen tietää ja pitää ns. tiukkaa linjaa sairauspoissaolojen suhteen. Nykyisin tällaisen epäilyn tullessa mieleen haen alkometrin: jos potilas ei suostu puhaltamaan, tulee siitä merkintä sairaskertomukseen ja jos potilas puhaltaa plussat eikä ole työkykyinen, tulee sairauslomalappuun diagnoosimerkinnät esim. "selkäkipu" ja "alkoholin väärinkäyttö".
Terv. tk-lääkäri, duunarin jälkeläinen
Kuules nyt
Mistä sinä tiedät onko jollakin sairautta"jota ei voi millään mittarilla todentaa", kun sinä et todenna niitä juuri millään mittarilla? Puhut ihan roskaa koko ukko. Selkävammaisille kerrot, ettei ole varaa kuvata, tossa on buranaa, goodbye. Sitten jauhat tuota oikeistoliberaalia sontaasi täällä, vaikka olet pihalla kuin lintulauta.
Oletko koskaan ajatellut, että on olemassa myös oikeasti selkävammaisia ihmisiä? Etpä sinä niistä kyllä tiedä, kun sun lafkallas ei ole niitä varaa tutkia enää.
Alkometeristä ei haittaa
Halpa ja nopea toimenpide eikä vahingoita selkävaivaista raitista duunaria tai johtajaa ollenkaan. Mistä Rotenrot tietää, ettei nimimerkki tutki potilaitaan. Luulen, että juuri sellainen lääkäri, joka vaivautuu kaivamaan alkometerin esiin ja kirjamaan löydökset, on jämpti myös muuten diagnostiikassa. Helpointahan on olla huomaamatta pientä darraa ja kirjoittaa vaan sairaslomalappu. Privaatissa voi olla kiusaus suurempikin (tai sitten ei). Eettisiä lääkäreitä löytyy joka sektorilta ja myös niitä, jotka menevä sieltä mistä aita on matalin.
Mitä ihmettä
Minä melkein tirvaisin lääkäriä turpaan jos minulle alkometriä tulisi tarjoomaan selkäkivusta. Nuo pienen nuhakuumeet voi tietty omaan lukuunsa jättää. Tietty sydänpotilaallakin ihmetellää jos ei kunnolla puhaltaa jaksa.
Tiedän tapauksen ...
Julkisella puolella ei vaatimisesta huolimatta päästetty lääkärin puheille kuumeen takia, hoitajan todistus ei työnantajalle kelpaa. Työnantajan tarjoama työterveyshuolto kattaa vain työperäiset ja/tai työaikana tulleet ongelmat. Yksityisellä käynti maksaa n.80€ eli enemmän kuin kuin yhdeltä sairauslomapäivältä saa palkkaa (siivousala). Eli jos vaikka torstai iltana kuume nousee ei kannata 3 pv.n sairauslomaa hankkia. Riippuen vähän työnantajasta voi ehkä koittaa sopia perjantain palkattomaksi vapaaksi, työnantajahan tod.näk. aattelee että sitä halutaan alottaa viikonloppu vähän aikasemmin. Fiksuinta lienee mennä vaan sairaana töihin.