Ingman Ice Creamin toimitusjohtaja Peter Ingman on vihastunut suunnitellun makeisveron vaikutuksesta jäätelöiden hintoihin. Ingmanin mukaan järjettömintä "terveysperusteisessa" verossa on, että se saattaa pyyhkäistä pois valikoimasta nimenomaan kaikkein kevyimpiä jäätelöitä.
- Vero on kilopohjainen. Kevytjäätelöt ovat kilohinnaltaan edullisia, ilman hilloja, pähkinöitä ja suklaata, jotka nostavat hintaa. Kun ne saavat kiinteän 95 senttiä kilolta -veron, niiden hinnannousu on prosentuaalisesti paljonpaljon suurempi, Ingman perustelee Uudelle Suomelle.
Ingmanin mukaan on todellinen riski, että vero toteutuessaan johtaa tiettyjen jäätelömerkkien lopetukseen kokonaan, kun niiden myyntiluvut saattavat sakata.
- Kaikkein eniten kärsivät kotipakkaukset. Hyviä esimerkkejä ovat kaikki Apetit-jäätelöt, joilla on sydänmerkki. Sitten on kevytjäätelöitä, joissa on nolla prosenttia rasvaa ja nolla prosenttia sokeria.
Yksittäispakatuista jäätelöistä pahimmin veronkorotuksesta kärsii iso ja litrahinnaltaan edullinen Jättis-tuutti.
- Jättis on iso ja edullinen, joten se kärsii enemmän kuin esimerkiksi Kingis. Reilun euron hintaisen jättiksen hinta tulee nousemaan 30-40 senttiä. Nähtäväksi jää, miten se vaikuttaa kulutukseen.
Ingman on tyrmistynyt makeisveron vaikutuksesta. Hänen mukaansa jäätelöiden hinnat nousevat 7-70 prosenttia, kun virvoitusjuomien hinnat nousevat vain 0,5-5 prosenttia ja makeisten 5-20 prosenttia. Samalla kekseihin ja leivonnaisiin ei tule mitään hintamuutoksia. Hän ihmettelee, miten veroa voidaan perustella terveydellisillä syillä.
- Terveiset valtiolle. Näin huonosti valmisteltuja veroja harvoin näkee, Ingman jyrisee.
Jäätelöalan ehdotus on, että koko makeisvero heitettäisiin romukoppaan. Valtion verotulojen nostamiseksi ala ehdottaa arvonlisäveron korottamista.
Ingman aloitti perjantaina yt-neuvottelut makeisveropelon takia. Mahdollisten irtisanottavien määrä riippuu Ingmanin mukaan siitä, paljonko nousevat jäätelönhinnat vaikuttavat myyntimääriin.
- Jos vero toteutuu rankimman mukaan, irtisanottavien määrä on kaksinumeroinen luku.
Minkä makean syötävän verotusta pitäisi kiristää eniten? Ota kantaa US-kyselyssä.

Kommentit
Montako?
Montako kunnolla valmisteltua veroa tai lakia kolme viimeisintä hallitusta on saanut aikaan? Tämä ei ole kompakysymys, eikä vitsi, vaikka siltä voikin tuntua.
ministry of silly walks
Tuntuu siltä että jossain virastojen syövereissä uurastaa väsymätön veronikkareiden armeija, jonka työnkuvaan kuuluu lähinnä järjettömien verojen keksiminen. Itse verotettavaan asiaan he eivät ole viitsineet perehtyä lainkaan, kunhan keksivät veroja paremman tekemisen puutteessa.
Aiemmin ihmiset nauroivat Monty Pythonin ministry of silly walksille, nyt sellainen löytyy ihan oikeasta elämästä. Kyllä, tämä on vitsi, mutta vakava sellainen.
Ingmanin jäätelöt radioaktiivisia
Eikä tässä vielä kaikki, venäläiset epäilevät Ingmanin jäätelön olevan radioaktiivista.
MTV3:
"Ingman Ice Creamin toimitusjohtaja Peter Ingman pitää Venäjän asettamaa maitotuotteiden vientikieltoa poliittisena pelinä.
- Tässä on muustakin kyse kuin jäätelön laadusta. Poliittista peliä on ollut aina eri muodoissa. Jäätelö on täysin kunnossa, siitä ei ole epäilystäkään, Ingman toteaa MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.
Hänen mukaansa alan yrityksillä ei yksinkertaisesti ole valmiutta tehdä raskasmetalleja ja radioaktiivisuutta mittaavia kokeita, jotka on jo EU:n alueella lopetettu tarpeettomina.
Uskallanko enää syödä Ingmanin jäätelöä purskahtamatta nauruun?
Ehkä venäläiset ihan oikeasti pelkäävät että..
..jäätelössä on pieniä jäämiä Polloniumista?
Veron tarkoitus
Koskahan ihmiset tämän asian mieltävät, ei veroilla ole tarkoitus ohjata minkäänlaiseen terveellisempään elämään tai ympäristöön, vaan sillä verukkeella pyrkiä keräämään mahdollisimman paljon rahaa valtiolle, aivan sama asia on polttoaineiden verotus ja autojen erilaiset verot. valtiolla on iso lauma matemaatikkoja laskemassa verokertymiä erilaisten verotusmuotojen mukaan ja niistä vain valitaan valtiolle tuottoisin.
"Ingman-pomo raivona:
"Ingman-pomo raivona: Hyvästi, kevytjäätelöt "
Hyvä, hyvä. Joko nyt saataisiin takaisin oikea jäätelö?
Ei koske Kepulaistuotteita
Makeisveron ulkopuolelle jäävät aitokepulaiset keksit, makeat leivonnaiset, jogurttijuomat, jogurtit ja vanukkaat, kiisselit ja hyytelöt.
Hyvä huomio, kilopohjainen vero tuo mieleen Neuvostoliiton
Makeat jugurtit ja vanukkaat lienevät suurimpia sokerin ja rasvan lähteitä, myös Ingmanin valmistamina.
Yksityiskohtaisella verotariffilla ei yhteiskuntaa voi järjellisesti ohjata kuten NL:n suunnittelujärjestelmän konkurssi osoitti. Siellä saatettiin antaa kilopohjaisia tuotantotavoitteita, jolloin naulatehdas teki vain rautatiepultteja; jos tavoite oli ilmaistu lukumäärissä, valmistettiin nupeja.
Taas uusi sulka
Hienoa, taas saadaan uusi sulka työministeri Sinnemäen hattuun kun saadaan lisää työttömiä. Jo pelkästäänhän esim. tämä turpeen verottaminen tulee passittamaan tuhansia kilometritehtaalle, joten olisikin kiinnostavaa jostain nähdä nykyisen työministerin kokonaissaldo - siis kuinkako monta kymmentätuhatta työtöntä hän onkaan jo onnistunut myyräntyöllään generoimaan?
Olen hämmästynyt jos ensivaaleissa tämä nykyinen hallistuskoalitio saa lähellekään vastaavaa paikkamäärää kuin nyt.
"tämä turpeen verottaminen tulee passittamaan tuhansia.."
energiapuun korjuu metistä on on erittäin vaivalloista, ja työllistää puolestaan 100.000kin hanakkaa työntekijää
Terveysvero?
Voi jumalauta, eikö edes nämä yritysjohtajatkaan vielä tajua ettei valtio ole huolissaan ihmisten terveydestä kuin tiettyyn pisteeseen asti.
Rahan kerääminen on vaikeampaa, jos valtiota kiinnostaisi ihmisten terveys enemmän se nostaisi VIINAN ja TUPAKAN verotusta huomattavasti. Tämäkin "makeisvero" ei aiheuta sitä mitä "halutaan" eli kulutuksen vähentymistä. Sillä halutaan kerätä lisää veroja, mutta aina kun nostetaan veroja pitää olla syy ja mikä toimii juntteihin paremmin kuin "kansanterveys" seuraavaksi nostetaan veroja "talvisodan hengessä". Nämä verot kuulostavat enemmän markkinoinnin miesten keksimiltä kuin vakavasti otettavien valtionvarainministeriön virkamiesten.
Miksi?
"Voi jumalauta, eikö edes nämä yritysjohtajatkaan vielä tajua ettei valtio ole huolissaan ihmisten terveydestä kuin tiettyyn pisteeseen asti."
Miksi alkoholia ja tupakkaa ei veroteta rajummin?
Miksi Euroopassa ei saa myydä steviaa sokerin rinnalla?
Miksi haitallisimmat transrasvoja sisältävät keksit ja leivonnaiset ovat nyt makeisveron ulkopuolella?
Miksi keinomakeutusaineita (kuten sukraloosia) saa myydä limsoissa?
Miksi säilöntäaineilla kyllästetyt makeiset rinnastetaan nyt verotukessa esim. täyssuklaaseen?
Miksi säilöntäaineita sisältävissä elintarvikkeissa ei ole haittamerkintöjä?
Miksi kouluruoka on niin ala-arvoista, että lasten ruokailutottumukset muuttuvat väkisin tai ainakin hyvin herkästi epäterveellisemmän eines- ja pikaruoan suuntaan?
TSV vastasi jo näihin.
Kuluttajalla on kuitenkin mahdollisuus eettisiin ja terveellisiin valintoihin - tosin viranomaiset tekevät tämän usein hyvin hankalaksi, ja kalliiksi.
Vaikka koko homma onkin
Vaikka koko homma onkin pelkällä tuurilla kohkaamista, minkä jo osoittaa Puskalta pyydetty huuhaa lausuntokin.
Tuurilla tässä mennään terveellisempään suuntaan. Sokerit joutavatkin mennä epäterveellisyytensä ja tarpeettomuutensa takia. Ja valtaosa hiilihydraateista joutaa jäädä myös kasvamaan pelloilla.
Onneksi rasvoihin ei kosketa, koska voin ja eläinrasvojen invaasio on onneksi jo alkanut. Se on valitettavasti lääketehtaille järkytys. Kun ihmiset palaavat takaisin normaaliin terveelliseen liha- ja voiperusteisiin ruokiin jossa viljat, perunat, margariinit ja kevyet tuotteet ovat mennyttä aikaa.
Ihan tarpeeksi kauan ne aiheuttivatkin vain lihavuutta, diabetesta ja sydäntauteja sekä Australialaisen selvityksen mukaan myös tyhmiä (äo) lapsia.
Linja pitää!
Makeisvero on yhtä hyvin perusteltu kuin Kataisen Venäjä-möläytykset. Linja pitää ja kansa maksaa - aina!
Jokaisella maalla on sellainen hallitus kuin se ansaitseekin :-)
Miksi pitää valehdella...
..jo jutun otsikoinnissa?
Ingman'in pomo ei llut mitenkään raivona. Ainakin näkemässänin TV-haastattelussa hän puhui aiheesta erittäin asiallisesti ja jopa hieman sarkastisuuteen vivahtavasti. Ja tottahan on että venäläisten vaatimukset ovat lievästi sanottuna tekaistuja.
Suomalaiset poliitikot voisivat ottaa opikseen Ingman'in järkevistä ja hyvin perustelluista lausunnoista.
Jäätelön verotus tulee viemään alalta työpaikkoja ja sen myötä yhteiskunnalta verotuloja varmasti enemmän kuin itse jäätelön verottaminen niitä mahdollisesti tuo.