Kajaanin pommituksissa syttyi tuleen muutamat asuintalo ja sairaala. Kolme siviilihenkilöä sai surmansa, heidän joukossaan eräs lääkäri.
Päivän kuluessa pidätettiin useita laskuvarjoilla lentokoneista hypänneitä vihollispartioita. Miehet olivat puetut suomalaisiin sotilaspukuihin.
Saksa vakuuttaa, ettei se ole vetämässä lähettilästään Suomesta, vaikka hän onkin tällä hetkellä poissa Helsingistä. Uuden Suomen mukaan ministeri v. Blücher on neuvotellut viime päivinä uutterasti ulkoministeri von Ribbetropin ja Saksan Moskovan suurlähettilään kreivi von der Schulenburgin kanssa. Blücherin odotetaan kertovan Suomeen palattuaan Saksan kannan suomalais-venäläiseen sotaan.
-Saksan kanta lienee seuraava: Saksan tarkoituksena ei ole omasta aloitteestaan ryhtyä välittämään Helsingin ja Moskovan välillä. Sen sijaan on mahdollista, että Saksa suostuu välittäjäksi, jos Helsinki tai Moskova sitä pyytää, lehti kertoo.
Sivulla 2 nimimerkki Tähtäin kirjoittaa Molotohvin paperipommeista. Lentolehtisissä niputetaan kommunistit ja sosialidemokraatit. Kirjoittajan mukaan vaikuttaa siltä, että kommunistit eivät toivo apua lisää miltään taholta.
-Suomen sosialidemokratian petturijohtajat ovat kerrassaan purreet hävyltä pää poikki. He ovat julki liittoutuneet pahimpienkin sotahurttain kanssa. Sosialidemokraattiset ministerit ja pamput liehuvat suuna päänä porvarillisen taantumuksen ammattivalehtelijoina ja ajokoirina, siteeraa Tähtäin lentolehtisiä.

| 07:40 | Jyrki Katainen tv:ssä: ”Tämä uutinen on täysi ankka” — US |
| 06:31 | Kiinan vienti ja tuonti supistuivat tammikuussa — YLE Uutiset |
| 06:13 | Poliisien lakkoilu leviää Brasiliassa — YLE Ulkomaat |
| 06:03 | AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa — MTV3.fi |
| 06:00 | Orbanin törmäily on tärvännyt poliitikkojen maineen Unkarissa — MTV3 Ulkomaat |
| 05:59 | "Vähän kuin Suomen pelkokerroin" - lukijat huolissaan lumenpudottajista — MTV3.fi |