Sunnuntai 27.5.2012

Kannaksen taistelut jatkuvat kiihkeinä

Ti, 03/02/2010 - 06:00 -- admin

Päämajan tilannekatsauksen mukaan taistelut jatkuvat kiivaina. Vihollinen uhraa miehiä ja hyökkäysvaunuja.

Uusi Suomi julkaisee katsauksen kolme kuukautta kestäneisiin taisteluihin: Vihollinen on saanut suunnattomin ponnisteluin haltuunsa vain pienen alueen. Lehden mukaan voi hyvällä syyllä kysyä vastaavatko tulokset sitä voiman tuhlausta, joka niiden saavuttamiseen on uhrattu.

Yhdysvaltojen edustaja jatkaa neuvotteluja Euroopassa. Alivaltiosihteeri Sumner Welles saapui Berliiniin, jossa ruotsalaiset ja suomalaiset kirjeenvaihtajat seisoivat Uuden Suomen mukaan rinnan rautatieasemalla vakuuttuneina siitä, ettei Amerikka sulje pois Suomen asiaa päivänpoliittisista keskusteluista. Neuvotteluista Saksan johdon kanssa ei tihku tietoa.

-  Ei pienintäkään varomattomuutta, ei ainuttakaan liikaa elettä, jota voitaisiin käyttää poliittisessa taistelussa - se näyttää olevan molemminpuolisena pyrkimyksenä, lehti raportoi Berliinistä.

Brittilehdissä on jälleen julkaistu kannanottoja Suomen puolesta. Suomen Avun toimikunnan jäsen lordi Davies toivoo, että Suomen avuksi luotaisiin kansainvälinen armeija, jollaista aikanaan suunniteltiin Kansainliiton poliisivoimiksi.

Alkuperäinen julkaisupvm (digilehti): 
1.3.1940