Uusi Suomi / Talvisota Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Talvisodan lehdet

Keskiviikko 20. maaliskuuta 1940

Hankoniemi tyhjenee

Uuden Suomen kirjeenvaihtaja käy Hangossa, jonka luovutusta valmistellaan kiireellä. Lohjalta jatkettaessa alkaa kuorma-autoja tulla toimittajaa vastaan.

-Kokonaisia autokaravaaneja soluu edestakaisin, sitä pitempiä ja tiheämpiä, mitä lähemmäksi Hankoa päästään. Tällä 36 kilometrin matkalla laskimme eilen 161 täyttä autokuormaa, minkä lisäksi ympäristön kaikki kotosalla olevat hevoset oli mobilisoitu väestönsiirtoa auttamaan, lehti kertoo.

Uudellemaalle odotetaan lähiaikoina 15 000 karjalaista. Helsinkiin ei siirtoväkeä voida lainkaan sijoittaa, Uusi Suomi kertoo sivulla 7.

Lehden rajaseudulle lähettämä kirjeenvaihtaja kuvailee valtavat mittasuhteet saanutta joukkosiirtymistä.

Vihollisen toiminta kiihtyi sodan loppuhetkien lähestyessä.

Varsinaisella rintamalla odotettiin kello kädessä tiistaipäivän määräaikaa molemminpuolisen tykistötulen, konekiväärirätinän ja kiivaan laukaustenvaihdon vallitessa.

Aseiden vaiettua suomalainen neuvottelukunta lähti valkoisen lipun turvin venäläisalueelle.

-Jo kauas tuntui outo lemu, joka yhä lisääntyi. Kävi selville, että miehet olivat ruumiidenpolttopuuhissa. Suomalaisten saavuttua venäläiset ympäröivät heidät, puhuvat yhteen ääneen, tarjosivat tupakkaa ja vodkaa - sekä pyysivät saunaan, kirjeenvaihtaja kirjoittaa.

 

 
Jarmo Koponen
Jarmo Koponen
 
 
 
 
 

Pakolaisista

US:n pääkirjoitus kertoo aivan oikein Karjalan pakolaisten asemasta. Suosittelen lukemaan sivulta 4.

Katkera vääryys: Rauhan ehdot

Nyt, vuosikymmenien jälkeen unohduksen tasoittama aika palaa realistisempana päivänvaloon US:n kautta.

En mitenkään voi ymmärtää Stalinin ahneutta ja julmuutta. Hitlerin kukistunut Saksan kansa sai sittenkin Pariisin rauhansopimuksessa entiset rajat (tosin jaettuna), mutta Suomi sai kärsiä nahoissaan Karjalan ym menetykset pakolaisvirtoineen ja jälleenrakentamisineen. Kiitos, että saimme hyvin huomattavat kansaiväliset avustukset sekä Talvi- että jatkosodan tuhojen paikkaamiseen.

Edelleen Suomea hiertää Stalinin aiheuttama vääryys ja ahneus, jollaista vain NL ja Stalin (ml. Hitler) aiheuttivat. JA VENÄJÄ JATKAA. - Tuleeko vielä aika, joka tuo hyvitykset?

Katkera vääryys: Rauhan ehdot

Nyt, vuosikymmenien jälkeen unohduksen tasoittama aika palaa realistisempana päivänvaloon US:n kautta.

En mitenkään voi ymmärtää Stalinin ahneutta ja julmuutta. Hitlerin kukistunut Saksan kansa sai sittenkin Pariisin rauhansopimuksessa entiset rajat (tosin jaettuna), mutta Suomi sai kärsiä nahoissaan Karjalan ym menetykset pakolaisvirtoineen ja jälleenrakentamisineen. Kiitos, että saimme hyvin huomattavat kansaiväliset avustukset sekä Talvi- että jatkosodan tuhojen paikkaamiseen.

Edelleen Suomea hiertää Stalinin aiheuttama vääryys ja ahneus, jollaista vain NL ja Stalin (ml. Hitler) aiheuttivat. JA VENÄJÄ JATKAA. - Tuleeko vielä aika, joka tuo hyvitykset?

viimeisen päivän turhat sankariuhrit

Lehdessä tuli ilmi, että armeija sai tiedon yöllä seuraavana päivänä klo 11 tulevasta rauhasta. Neuvottelijoilla oli yöllä jo tiedossa rauhanehdot ja että joukkojen piti vetäytyä 100 km taaksepäin nykyisiltä etulinjoilta.

Neuvottelijoilta olisi pitänyt tulla tämä tieto armeijan joukoille. Venäläisethän ampuivat juuri viimeisenä aamupäivänä julmetusti. Miehiämme kuoli ja haavoittui tuona 13.päivän aamupäivällä täysin turhaan. Joukkomme olisi voinut yöllä tai viimeistään aamulla kerätä kamansa ja alkaa suoraan vetäytymään taaksepäin ilman taistelukosketuksia.

Ei olisi

"Joukkomme olisi voinut yöllä tai viimeistään aamulla kerätä kamansa ja alkaa suoraan vetäytymään taaksepäin ilman taistelukosketuksia."

Ei olisi voinut, sillä Venäjä hyökkäsi voimakkaasti vielä sen 13.3.1940 aamupäivän kuluessa ja suomalaisten piti torjua niitä hyökkäyksiä.

13.3. klo 11.00 jälkeenkin Venäjän joukot yrittivät useaan otteeseen kaapata suomalaisia vangikseen (kaappasivatkin) ja edetä nopeammin kuin oli sovittu.

Olisiko siistiä sotaa??

Sehän se on. Sota on äärimmäisen raakaa. Sitä ei voi tehdä nätisti. Kun viielästi ajattele, Neuvostoliiton piti saada syvyyttä Leningradin eteen. Raja oli niin lähellä, että sieltä ulottui ampumaan hyvällä tykillä Leningradiin. Kun NK:n Saksan kanssa tehty sopimus antoi siihen tilaisuuden, seikkaa alettiin tietysti hyödyntää. Onneksi Suomi kesti noin hyvin, ja päätyi siedettävillä ehdoilla rauhaan. Eihän tää suomalaisten kannalta mitään "juhlaa" ollut. Olimme sattumalta suurten poikien pelinappulana. Siksipä jatkossa on käytettävä hieman päätänsä, minne "päänsä" pistää. Esim. mitä me Afganistanissa sodimme. Mitä me härnäämme Venäjää Nato-puheilla. Nyt vaan avoimin mielin yhteistyöhön ja kauppa käymään.

EI ollenkaan

"Neuvostoliiton piti saada syvyyttä Leningradin eteen."

Siitä EI ollut ollenkaan kyse. Imperialistinen roistovaltio Venäjä yritti VALLOITTAA KOKO SUOMEN!

http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Talvi...

Yksikään älykäs ja rehellinen ihminen EI yritä väittää, että alle neljän miljoonan asukkaan Suomi olisi mitenkään uhannut yli 180 miljoonan asukkaan Venäjää.