Sotilasliitto Saksan ja Venäjän välille?

Se Onttoni Miihkalin kirja, ja muukin hänen tuotantonsa on todella lukemisen arvoista - suosittelen lämpimästi.

Se sotilasliitto Saksan ja Venäjän välillä oli tosiasia - mitään kysymysmerkkiä ei olisi tarvittu.

Saksa ja Venäjä hyökkäsivät liittolaisina Puolan kimppuun ja jakoivat Puolan keskenään. Saksa ja Venäjä pitivät yhteisen sotilasparaatin ja voitonjuhlan Puolan kukistumisen kunniaksi.

Talvisodassa Saksa auttoi liittolaistaan Venäjää sodassa Suomea vastaan.

US kertoo etusivulleen aivan oikein puolalaisten kyydityksestä Siperiaan. Se oli puolalaisten kansanmurha Venäjän toimesta.

Se olisi ollut myös Suomen kohtalo, jos Venäjä olisi onnistunut miehittämään Suomen.

Päivän lehdestä käy kovin selvästi ilmi missä kihumistilassa Eurooppa ja Suomi olivat. Euroopassa höpistiin uusista puolustusliitoista, ehkä pelättiin Hitlerin ja Stalinin alkavan keskinäisen sopimuksensa nojalla uusiin sotatoimiin. Tosin, se tiedetään muista lähteistä, Stalin piti puhuttelun upseereille, talvisodan häviötä pohdittiin ja armeijan uudistus päätettiin aloittaa. Miksi? Venäjä tarvitsi sotavoimiensa mahtia oman alueensa puolustamiseen. Mutta mistä uhka? Saksan kanssa oli sopimus olemassa ja sen kehittämistä uumoiltiin. Toisaalta, Stalin pelkäsi sittenkin Saksaa. Hän ei luottanut Hitleriin. Stalin oli epäluuloinen sairalloisuuteen saakka kuolemaansa asti.

Epäluuloisuus oli vivahderikasta. Stalin toivoi hartaasti, ettei Saksa rikkoisi sopimusta ja olisi aikaa korjata ja laajentaa sotavoimia. Siksi hänen epäluuloisuutensa oli epäselvää Saksan hyökätessä.
Suomen osalta alkoi näyttää siltä, ettei Pohjoismaista puolustusliittoa sallittaisi. Muutaman päivän perästähän Molotov kielsi sen jyrkästi ja vetosi rauhansopimuksen kolmanteen artiklaan. Se ei olisi sopinut tähän, mutta se pantiin sopimaan.

Pohjoismaiden puolustusliitto olisi toiminut Ranskan ja Englannin hyväksi. Suomen asema oli hankalampi toukokuussa 1940 kuin marraskuussa 1939 Tanskan ja Norjan valtauksien jälkeen ja Ranskan menetyksen jälkeen.

Suomen ei olisi kannattanut suostua Molotovin esittämiin koviin rauhanehtoihin 12.3, rauhanneuvottelijoiden olisi pitänyt luottaa Englannin ja Ranskan korttiinsa. Uskoisin että Venäjä ei olisi halunnut saada vihollisikseen siinä tilanteessa kyseisiä maita ja mahdollista uutta sotarintamaa Vähä-Aasian puolelta myös.

Vaikka liittouneiden lupaamat 100 000 sotilasta eivät olisikaan kerinneet ennen toukokuuta Suomeen, olisi kannattanut ottaa se riski, antaa vaikka venäjän murtaa puolustuslinjamme ja ajaa sitten Englannin ja Ransakn joukkojen avulla venäläiset maastamme. Olisimme siten ehkä saaneet rajamme takaisin eikä mitään 1947 Pariisin rauhansopimusta ja niiden lopullisia rajoja olisi koskaan tullut.

Kekkonenkaan ei olisi suostunut talvisodan rauhaan, eikä moni muukaan kansanedustaja tuolloin.

Nyt jälkeenpäin tällä on turha enää spekuloida.

Mutta nuo liittoutuneiden kortit tiedettiin tuolloin ja se olisi pitänyt katsoa. Olisi voinut olla, että Venäjä olisi lopettanut hyökkäyksen jo tämän Suomen ilmoituksen takia ja rauha oltaisi tehty paljon erilaisin ehdoin ja rajoin Suomelle. Ei Stalinkaan niin tyhmä olisi ollut että olisi Suomen lisäksi saanut vastansa vielä kaksi Euroopan senaikaista suurvaltaa, Englannin ja Ranskan.

Jos pohjoismaat olisivat olleet liitossa 1939, niin Suomi, Norja ja varmaan Tanskakin olisivat säästyneet sodalta. Raskaiden menetysten jälkeen Suomessakin oli tätä katkera ajatella.

On mielenkiintoista, että ententen avusta on yhä korkeita käsityksiä. Kun Suomi esitti jo joulukuussa kuuluvasti ja kaikille avunpyynnön ja kansainliiton päätös avunantoa painotti ei Ranska ja Englanti paljon tehneet. Olisivat edes lähettäneet ilmavoimia (niille olisi varmasti ylilentolupa herunut Ruotsilta ja Norjalta) Suomen avuksi, kun niin kovasti olivat vapauden ja demokratian puolella olevinaan. Todellisuudessa entente oli valmis syöttämään Itä-Euroopan (kuten sitten kävikin) Stalinille saadakseen säilytettyä oman hegemonian Länsi-Euroopassa ja muualla maailmassa. Ennen sotaa piti vähän toppuutella Stalinia, etteivät pienet maat hengenvaarassaan olisi kääntyneet Saksan puoleen, mutta sodan aikana Stalinille annettiin melkein mitä vain.

Nyt on 23.3. ja aikanaan on ollut 23.3.1940 ja lehti on ilmestynyt uusine tietoineen. Nyt lehteä ei näy, on eilinen lehti esillä. Missä viipyy?

Tapsa,

Voi olla niinkin, kuten esitit, mutta kyllä NL:n suostuminen helmkuussa-40 aloittamaan rauhanneuvottelujen tunnusteleminen ja sodan lopettaminen johtui pääasiassa Stalinin pelosta, että Englanti ja Ranska yhtyy Suomen rintamaan NL:a vastaan ja julistaa siis myös sodan NL:lle.

Tuskin NL suostui aloittamaan rauhanneuvotteluja pelkästään Suomen vastarinnan takia, koska se tiesi, että aika tekee sille tehtävänsä, ja lopulta ne saavat Suomen valloitettua, olihan heiltä Saksan puolelta mustaa valkoisella, että he saavat Suomen kuten Baltian maatkin.

Englannin ja Ranskan mahdollinen yhtyminen sotaan oli rauhanneuvottelujen aloittamisen todelinen syy.

Vaikka noina päivinä lehti ei ilmestynyt, elettiin silloinkin. Kirkot täyttyivät sanankuulijoista. Sankarihautajaisia vietettiin yhä. Kuhmossa kadoksissa ollut partio löytyi vihollisen puolelta. Sen löytymisen ratkaisi erään sinne kaatuneen sotilaan siskon uni. Alueen päällikkö uskoi naista ja antoi mukaan muutaman miehen. Heillä oli tuomisinaan viisi jäätynyttä miestä. Asiaan ei saatu varmuutta, oliko nämä ammuttu rauhan tulon jälkeen, miesten palatessa pitemmältä tiedusteluretkeltä. Samoihin aikoihin Kuhmossa motissa olleet viimeiset venäläiset pääsivät pois.

Karjalaiset etsivät toisiaan. Perheet olivat hajonneet monessa tapauksessa. Kun rintamilta palaavia ei kuulunut, alettiin pelätä pahinta. Sama oli kantasuomalaistenkin kodeissa, jos miehet eivät olleet voineet ilmoittaa tilanteesta. Alkoi Salpalinjan suunnittelu ja toteutus. Siinä työssä käytettiin sotaväkeä aluksi, rajaakin piti käydä ns. sekakomission johdolla. Myöhemmin Salpalinjaa tekivät siihen työhön vapaaehtoisesti hakeutuneet. Lotat keittivät soppaa ja miehet asuivat miten kuten. Työmaasta kehittyi maan suurin työmaa ajan mittaan.

Hankoniemi luovutettiin venäläisille ja viimeiset sotilaat vetäytyivät uuden rajan taakse. Tapahtumia ja työtä oli vaikka toisille jakaa. Monen sydämessä asui suru omakohtaisten menetysten ja Isänmaan kokeman vääryyden johdosta. Sanonta: "Viel uusi päivä kaiken muuttaa voi", sai runsaasti kannatusta.