Uusi Suomi / Talvisota Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Talvisodan lehdet

Sunnuntai 31. maaliskuuta 1940

Kultaesineet puolustusministeriölle

Kulta käytetään lähinnä ilmapuolustuksen tehostamiseen. Uusi Suomi selvittää, että lahjoittajat saavat vastikkeeksi sormuksen, ja heillä on tilaisuus valita joko sileä sormus tai ”ilmapuolustussormus”. Kultaesineitä ottavat vastaan maan kaikki pankkilaitokset sekä osuuskassat.

Uuden Suomen saaman tiedon mukaan voidaan pitää ratkaistuna, ettei olympiakisoja ensi kesänä pidetä sen paremmin Suomessa kuin muuallakaan.

-Suomi haluaa kuitenkin pitää kiinni 12. olympiakisojen järjestämisoikeudesta, ja toivoo saavansa olla kisojen isäntänä jonain lähivuonna, lehti selvittää.  

Sivulla 13. kerrotaan Uuden Suomen kirjeenvaihtajan kuvauksia Kuhmon taistelutantereilta. Yksi tarina kertoo Saunajärven jäälle laskeutuneista koneista. Jäälle jäi muun muassa niin sanottu ”Stalinin ylpeys” nelimoottorinen kuljetuskone, jonka venäläiset tuhosivat perääntyessään räjäyttämällä ja polttamalla.

-Eräs suomalainen upseeri kertoi, että venäläisillä oli tarkoitus kuljettaa tällä koneella esikuntaherrat turvaan tiukan paikan tullen. Laskeutuessaan jäälle kone oli kuitenkin vioittunut niin paljon, ettei sillä voitu enää lentää, lehti kertoo.

 
Jarmo Koponen
Jarmo Koponen
 
 
 
 
 

Ajan olot näkyvät

Maaliskuun 31. päivän lehdessä näkyy selvästi kuinka haavoitettu maa etsi tietä tulevaan. Etusivulla kerrotaan kirkollisten olojen järjestelyistä ja hiippakuntahallinnon muuttamisesta. Toisaalta siinä kerrotaan myös karjalaisten pitämästä laajasta kokouksesta, missä etsittiin mahdollisuuksia vaikuttaa tuleviin maajärjestelyihin ja asumiseen. Olojen väliaikaisuutta kuvaa se, että toivotaan kunnallisen ja seurakunnallisen elämän säilyttämistä uusissa oloissakin. Karjalaiset toivovat saavansa edustuksen valvomaan asioittensa käsittelyä. Tarkoituksen toteuttamiseksi asetetaan laaja väliaikainen toimikunta. Laajuudestaan huolimatta siihen ei ole päässyt edustajaa jokaisesta luovutetusta kunnasta.

Pari päivää sitten oli

Pari päivää sitten oli vasta nimitetyn uuden hallituksen "jälleenrakannus" ohjelmaa. Nappasin siitä pätkän tähän:

"Kansakunta voi ajan pitkää elää vain sillä ja kuluttaa vain sen verran, mitä se pystyy tuottamaan, sekä rakentaa ja tehdä pääomasijoituksia vain sen verran, minkä se pystyy säästämään."

Tätä viisautta meille opetettiin kansantaloudesta 1950-luvulla. Iiro Viinanen taisi hallita asiansa, mutta nykyisistä en tiedä, epäilen?

Kansanhuolto ja säännöstely "kuponkeineen" kesti runsaat 10 vuotta. Olipa sekin aikaa ja elämää! Mustan pörssi mukaan lukien.

Kultaiset vihkisormuksensa

vaihtoivat vanhempani tuollon rautaisiin . He kantoivat näitä sormuksia omaan loppuunsa asti . Ylpeydellä ja varmasti tyytyväisinä siitä , että olivat omalla osuudellaan olleet mukana - kuten niin monien muidenkin vanhemmat tuolloin tekivät .
*
Se oli osaltaan juuri sitä Talvisodan Henkeä , jota meidän tulisi pysähtyä miettimään!

Talvisodan lehdet -sarja päättyy

Lehdet tuotiin verkkoon talvisodan (30.11.1939 - 13.3.1940) 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Uusien kokonaisten lehtien laittaminen verkkoon loppui 31. maaliskuuta 2010. On mahdollista, että Uusi Suomi jatkaa vanhojen lehtien projektia jatkossa.

Sodan aikaiset Uusi Suomi -lehdet ovat yhä luettavissa verkossa. Palvelu on käyttäjille ilmainen. Suurennusmahdollisuuden ansiosta kaikista sanoista saa selvää ja esimerkiksi valokuvia on mahdollisuus tutkia tarkastikin.

Uusi Suomi kiittää Kansalliskirjastoa projektin käytännön toteutuksesta ja tietenkin ahkeria kommentoijia sekä muita sivustolla käyneitä lukijoita.

Kiitos kustantajalle!

Minä jään kaipaamaan selailuhetkiä lehden parissa ja paluuta "aikuisten elämään" Talvisodan tapahtumien aikoina. Kiitos Jarmo ja koko toimituksen väki ja tietysti Niklas!

Kuvittelen, että tämä neljä kuukautta lähensivät meitä lukijoita, niinkuin Talvisodan henkeen pitääkin. Lähihistorianmme kommentoinnissa kunnostautuivat myös muutamat sotahistorian ammattilaiset, "tattista vaan!"

Hyvää vointia, matti m!

Talvisodan lehdet

On ollut mielenkiintoista seurata noita talvisodan tapahtumia US:n sivuilta. Isäni taisteli Suomussalmen Juntusrannassa ja äitini oli lottatöissä,joten noista asioista kotonakin jonkin verran kuultiin. Toivoisin että näitä lehtiä voisi lukea edelleen aina jatkosotaan asti. Kiitos US:n tarjoamista lukuhetkistä. Talvisodan henkeä edelleenkin tarvittaisiin maamme asioiden hoidossa.

Kiitos!

Oli suuresta merkityksestä saada tarkemmin Talvisotaan perehtyä . Saada jakaa tuota aikaa vanhempiemme elämästä . Jatkosodasta he tuntuivat haluavan vaieta ( joka osin selittynee isän täpärällä Ilmariselta pelastaumisella ) . Lotta-äitimme jatkoi 'jossain siellä' , kuten sittemmin isämme .. ( ? ) luultavasti Äänisellä . Siteeraten Seppo K:n kommenttia ' noista asioista kotonakin jonkin verran kuultiin ', - näin se oli : jonkin verran .
-
Olisi toivottavaa , että vielä saisimme jatkosodasta lukea .
Kiitoskukkiin Veteraanipäivänä sanoi äitimme ' Koko kansakunta yhteneväisenä antoi vapauden puolesta oman panoksensa . Emme me rintamalla olleet , olisi yksin voineet vaputtamme lunastaa . Tämä kaikki mahdollistui Talvisodan hengessä .'
Kiitos Uuden Suomen , että saimme olla mukana!
+

Toivon

Toivon sarjan jatkuvan.

Imperialistinen Venäjä painosti Suomea ankarasti Välirauhan aikana ja järjesti kaikenlaisia provokaatioita. Jo pelkästään Suomen tapahtumien uutisointia olisi hyvin mielenkiintoista seurata.

Samaan aikaan oli käynnissä suursota, kohta miehitettiin mm. Tanska ja Norja. Sukellusvenesota kiihtyi kiihtymisstään. Venäjä miehitti Viron, Latvian, Liettuan, Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan.

Sitten Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun aloittaen Suomen ja Venäjän välisen Jatkosodan, joka oli erillissota.

Mielenkiintoisia tapahtumia riittäisi kyllä seurattavaksi Uudesta Suomesta - vaikka vain otsikolla: US 70 vuotta sitten

Toivotaan

Yhdyn Juhani Putkiseen ja toivon, että tuon maamme historian kannalta vaikean ajan esittely jatkuisi. Nykyinen nuoriso tarvitsee realistisia tietoja kyseisestä ajanjaksosta. Seurataan mielenkiinnolla.

"US 70 vuotta sitten"

Maksullisuus..

... mahdollinen vaihtoehto sarjan jatkamiselle?

"US:n brändi"

US oli n.70 v sitten hyvin asiavoittoinen (suht.vähän mainoksia) sekä erityisen isänmaallinen ja valtakunnallinen lehti. Yritän siis todistella, että "me" olemme vahvoilla, jos syntyy kisaa muiden lehtien kanssa kokonaiskopioista.

Varmaan Niklas staffinsa kanssa pohtii ja päättää viisaasti! Huomioiden busineksen ja ERITYISESTI lukijat, asiakkaat. (Ehkä "rakkaudesta nostalgiaan" -asiakkaat ovat US:lle arvokas voimavara, "maksuttakin" ?!)

ps. Milloin Prinssi Rohkea tuli sarjakuvasivulle?

Kadettikoulun ilmoitus

Sivulla 3 on Kadettikoulun ilmoitus jossa etsitään kouluun oppilaita.
Talvisodan aikana upseeritappiot olivat erittäin suuria(kuten lehti-ilmoituksista olemme saaneet lukea)joten oli tarve saada uusia upseereita koulutettua lisää.
Pätevät aliupseeritkin jotka olivat ylennetty talvisodan aikanaa upseereiksi saivat kutsun koulutukseen, joista muistelen tässä lukeneeni joistakin sotakirjoista muutamia tapauksia.
Tuossa ilmoituksessa on kerrottu pääsyvaatimukset ja kadettikoulun käytyään on henkilön sitouduttava puolustuslaitoksen palvelukseen vähintään 2x opiskeluaika.

Näitä upseereita tarvittiinkin sitten aika pian jatkosodassa.T.Seppo K

Viimeisestä lehdestä poimittua..

Kuolinilmotuksissa tuli vastaan kotipuolelta kolmen veljeksen yhteishautajaisilmoitus. Olen tehnyt koko US:n sota-ajan julkaisujakson ajan empiiristä havainnointia veljeskaatumisista, eli missä järjestyksessä, nuorempi vai vanhempi on kaatunut ensin.

Yllättävän suurella osuudella (jotain 80-20) nuorempi veljeksistä on kaatunut aina ennen.

Eikä tuo harvinaien kolmen veljeksen ilmoituskaan tehnyt poikkeusta, nuorimmasta vanhimpaan kaaduttiin.

Toinen pikkujuttu tuosta viimeisestä lehdestä, Hatwall Oy pahoittelee isossa ilmoituksesaan,kun joutuu ensimmäisen kerran 19 vuoteen nostamaan limonadi-ja kivennäisjuomiensa hintoja. Niin kauan on korihinnat pidetty samassa! Mutta hienona loppukommenttina toteavat, että juomat valmistetaan edelleenkin ilman ylimääräisiä esansseja.

Kiitos mielenkiinotosista maame historiaa käsittelevistä sota-ajan lehdistä.

Toivottavasti pääsemme palaamaan vielä maamme kohtalonhetkien jatkuessa uudelleen 70-vuoden takaisiin lehtiin.

Rintamalla kaatuneet

Isäni sisaruksia oli 7 rintamalla. Neljä poikaa ja kolme tyttöä muonituslottana. He olivat keskustelleet keskenään että kaikki ei varmaan selviäisi hengissä.
Kaksi veljeksistä kuoli, nuorin ja vanhin. Kun Antti-veli kaatui passitettiin nuorin Selma-sisko lottatöistä rintamalta kotiin. Nämä tapahtuivat jatkosodan aikana.
Liekö talvisodassa menetelty näin? Monessa perheessähän meni ainoa poika tai tyttö. T.Seppo K

Vanhoja lehtiä lisää, kiitos

Mitään niin mielenkiintoista en ole vielä netistä saanut lukea. Suuret kiitokset toimitukselle!

Toivottavasti jatkuu

Ikävää että lehtien julkaisu loppuu. Toivottavasti kuitenkin perinnettä jatketaan Jatkosodan tiimoilta.

Kiitos toimitukselle!

Kiitos erinomaisesta palvelusta

Toivottavasti Uuden Suomen 70 vuotta sitten ilmestyneet lehdet tulisivat takaisin ihmisten luettavaksi - joko ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan.

Itseäni kiinnostaa erityisesti arkipäivän historia. Vanhojen sanomalehtien uutisten painotukset, sanontatavat ja vaikkapa pikkuilmoitusten sisällöt ovat erittäin mielenkiintoista luettavaa. Ne kertovat monasti tavallisen ihmisen arkipäivästä ja elämäntyylistä paremmin kuin viralliset historiankirjoitukset tietystä aikakaudesta. Historiankirjoitus kun ei useimmiten keskity arjen pienten yksityiskohtien tarkasteluun.