Ulkomaat Kreikan tukirahoittaminen ei ole hyvä ratkaisu Euroopan unionin eikä Kreikan kannalta, katsoo europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.). Hän pohtii Kreikan kriisiä Puheenvuoro-blogissaan otsikolla ”Kreikan etu olisi erota eurosta”. ››
Financial Timesin lähteiden mukaan Kreikan pääministeri Lukas Papadimos yllätti EU:n ja IMF:n neuvottelijat esittämällä uuden vaatimuksen tänään aamukuudelta. ››
Wang on saavuttanut kansallista julkisuutta johtamalla operaatiota järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Nyt hänet on kuitenkin siirretty sivuun tehtävistään. ››
–Eurooppa... on menettänyt paljon rahaa ja on nyt köyhä verrattuna entiseen, sanoo Mohamad BBC:n haastattelussa. ››
Hyökkäys jatkui samaan aikaan, kun Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov neuvotteli Syyrian presidentin Bashar al-Assadin kanssa maan väkivaltaisuuksista. ››
Komission mukaan kyseessä ei ole Euroopan laajuinen hätätilanne. Italiassa hätätoimet on kuitenkin otettu käyttöön. Tarkoituksena on säästää kaasua. Tilanne on vaikea, sillä kaasuntuonti on vähentynyt samaan aikaan kun energiaa käytetään maassa ennätyksellisen paljon kylmän ilman vuoksi. ››
Kreikan mukaan muurilla on paitsi käytännöllistä myös symbolista merkitystä. EU ei osallistu aidan kustannuksiin. Aidan rakentaminen maksaa noin kolme miljoonaa euroa.
Arvioiden mukaan noin 90 prosenttia EU:n alueelle tulevista laittomista siirtolaisista tulee Kreikan kautta. ››
Intialaisohjaaja Tarsem Singh ei todellakaan kainostele visioitaan heittäytyessään kreikkalaisen jumaltaruston pariin. ›› (1 kommentti)
Rikoskomisario Ari Pekka Kouva Keskusrikospoliisista kertoo Uudelle Suomelle, että Otto-automaatin asiakas voi... ›› (15 kommenttia)
Pohjoiskarjalainen Kontiolahti on tämän päivän epäonnen soturi. ›› (15 kommenttia)
Euroopan tulisi elää varojensa mukaan, katsoo Malesian entinen pääministeri Mahathir Mohamad. ›› (74 kommenttia)
Paavo Väyrynen haastaa Mari Kiviniemen ensi kesän puoluekokouksessa. ›› (55 kommenttia)
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) toteaa, että alkolukko on tulossa kaikkiin autoihin jollain aikataululla. ›› (98 kommenttia)
Tasavallan presidentti Tarja Halonen tapasi tänään seuraajansa Sauli Niinistön Mäntyniemessä. ›› (4 kommenttia)
Mitättömien äänestyslippujen suuri määrä sekä alhainen äänestysvilkkaus viittaavat siihen, että presidentinvaaleihin on... ›› (30 kommenttia)
Liikkuvan poliisin viestintäpäällikkö, ylikonstaapeli Jussi Pohjonen kertoo Uudelle Suomelle huomanneensa... ›› (23 kommenttia)
Pekka Haavisto (vihr.) ei kykene enää kääntämään kannatustaan sellaiseen kiitoon, joka auttaisi hänet Suomen seuraavaksi... ›› (78 kommenttia)
Peruskoulun opettaja Kai-Ari Lundell kertoo blogissaan koululaisten hengenvaarallisesta leikistä, joka on noussut nyt... ›› (15 kommenttia)
Helsingin yliopiston hammaslääketieteen professori Timo Sorsa pitää Los Angelesin yliopistossa tehtyä tutkimusta... ›› (2 kommenttia)
Hammaslääketiede on nujertanut hammaspeikon. ›› (14 kommenttia)