Dosentti Pekka Visurin mukaan Suomessa ruvettiin arvioimaan Venäjän asemaa suurvaltana "aika erikoisilla väitteillä".
Visuri ihmettelee keskustan Verkkoapilan kolumnissaan, miten lehdet ovat oikoneet valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) laskuvirheitä Venäjän talouden koosta, mutta juuri kukaan ei ole julkisuudessa ehtinyt kiinnittää huomiota maan sotilaallista varustautumista koskeneisiin tulkintoihin. Hänen mielestään mielikuva Neuvostoliiton jatkeesta tuntuu elävän vahvana.
- Venäjä tietysti kuuluu kansainvälisessä politiikassa suurvaltasarjaan, ja sillä on myös suurvallan asevoimat, mutta ne eivät missään tapauksessa vastaa Yhdysvaltojen tai edes Neuvostoliiton kaltaisen "supervallan" voimavaroja, eikä sellaiseen ole nähty mitään tarvettakaan, Visuri kirjoittaa.
Viime vuosina Venäjä on kasvattanut sotilasbudjettiaan, mutta varustuksen uusiminen on Visurin mukaan edelleen ollut vähäistä. Käyvin hinnoin laskettuna vuotuiset sotilasmenot ovat kasvaneet vuodesta 2003 noin 70 prosenttia, mutta lähtötaso oli alhainen.

Kommentit
Maailman suurin naapuri
on Venäjä. Sen rikkauksista ei pitäisi olla epäselvyyttä.
"Isossa maassa on isot toleranssit". Niin USA:ssakin.
Valloissa miljoonat köyhät synnyttävät kotona, koska se maksaa sairaalassa n. 20 000 $, eikä ole vakuutusta. Kolmasosa pelkästään Washingtonin asukkaista ovat käytännössä lukutaidottomia, eivätkä pysty lukemaan aikatauluja, lomakkeita eikä hoitamaan mitään virka-asioita. Niitä on miljoonia USA:ssa.
Köyhä maa? Kysytään Stubbelilta ja Kataiselta.
lukutaitoa CIA factbook 2002
Kokonaislukutaito Venäjällä 98 % - aikuisilla miehillä 100 % naisilla 97 %
Kokonaislukutaito Yhdysvalloissa 97 % - aikuisilla miehillä 97 % naisilla 97 %
97 %
Se puuttuva 3 % merkitsee USA:ssa 6 miljoonaa, Venäjällä 2 % merkitsee 3 miljoonaa kansalaista lapset mukaan luettuna.
"Kolmasosa Washintonin asukkaista käytännössä lukutaidottomia" perustuu HS:ssa 20.3.2007 julkaisuun tutkimukseen.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus+Washingtonin+asukkaista+kol...
tuota on sitten
käytännössä se telkkari-idiotia mikä amerikkalaisuudessa on
et osaa lukea ja jos et katso telkkaria mitä siellä sanotaan et tiedä mistään mitään - ja olet tyypillisen amerikkalaisen erittäin manipuloivan median armoilla josta manipuloivin on tv
erittäin sairas maa
Ps
Onko CIA:n faktakirja luotettava USA:n osalta?
niin
aika raju kontrasti sen ja Washingtonin lukutaitoprosentin suhteen - joku kusettaa
Yo. linkki
kannattaa lukea. Siinä väitetään mm. että koko USA:ssa 20 % väestöstä on lukutaidotonta. Ja muuta vielä mielenkiintoisempaa.
jos tuo on totta
on Yhdysvallat sivistyksen kehitysmaa
Laittomat siirtolaiset,
Laittomat siirtolaiset, joita lienee arvioiden mukaan 11-12 miljoonaa ja jotka majailevat pääasiassa suurissa kaupungeissa ja niiden liepeillä, eivät varmaankaan ole factbookin tilastoissa mukana. But who knows...
Jostain syystä tuota CIA:n lähdettä vaan usein käytetään, mutta ehkä kannattaisi siirtyä FSB:n, Kiinan tiedustelun tai vaikka Pohjois-Korean lähteisiin ;) Tai pyytää Julian Assangea selvittämään totuus.
Toistakymmentä vuotta sitten
v. 1998.
"Yli 16vuotiaista amerikkalaisista 40 miljoonaa ei osaa lukea kunnolla. Kaikkien terveyspalveluiden ulkopuolella on 36 miljoonaa ihmistä. Lapsikuolleisuus on kehitysmaatasoa. Kolme miljoonaa amerikkalaista on riippuvaisia huumeista. Joka yö 600 000 amerikkalaista koditonta etsii roskalaatikoista ja porttikongeista yösijaa. Tässä vapauden valtakunnassa tehdään yli 30 000 murhaa vuodessa. Joka kymmenes lapsi kantaa asetta koulussa, jne.
Thurow on osoittanut, että Yhdysvaltojen työvoimasta noin 14 prosenttia muodostaa alityöllistettyjen työvoimareservin yhtä suuren osan ollessa todellisuudessa työttömiä. Virallisesti työttömiä oli syksyllä 1995 noin 5,7 prosenttia. (Nyt vajaa viisi prosenttia.) Lisäksi maassa oli 56 miljoonaa ihmistä, jotka ovat vailla työtä, mutta joita ei lueta aktiivisen työväestön joukkoon. Lisäksi tulevat 4,5 miljoonaa osapäivätyöntekijää, jotka etsivät lisää töitä.
Amerikkalaisista 8,1 miljoonaa työskentelee "tilapäisissä" töissä. Kaksi miljoonaa ovat työssä "puhelinsoiton" jälkeen ja 8,3 miljoonaa määritellään epämääräisesti keikkatyöntekijäksi omissa yrityksissä. Yhdysvaltoihin on syntynyt noin 23 miljoonaa "working poor" työläistä, jossa kokopäiväisen työntekijän markkinaehtoinen palkka on niin alhainen, että hän joutuu turvautumaan köyhäinapuun tai joutuu tekemään pakosta myös iltatöitä. Osapäivähommissa työskentelevät voivat joutua tekemään kolmeakin eri työtä, jotta pysyisivät hengissä..."
http://www.helsinki.fi/agora/vara/talous/amerikkakritiikki.html
Juu, hyvin mahdollista. Siis
Juu, hyvin mahdollista. Siis nuo Thurowin jutut.
Tuo Ojapelto on sitten toinen asia...
Ojapellolla
Siellä on yleensä faktat taustalla.
Veikkaan, että myös mm
Veikkaan, että myös mm Pohjois-Korean lukuja on vääristelty. Oikea luku lienee jossain 130% paikkeilla.
rajua tykitystä amerikkalaisuudesta tuoss linkissä
Lukutaidottomuus on ongelma koko Yhdysvaltain alueella, sillä koko maassa joka viides asukas ei osaa lukea.
Lisäksi noin kolmannes amerikkalaisista on tieteellisesti lukutaidottomia, Yhdysvaltain tiedeakatemian kokouksessa San Franciscossa vastikään julkistettu selvitys toteaa. Se tarkoittaa, että he eivät ymmärrä helppotajuistakaan tieteellistä tekstiä, kuten vaikkapa sanomalehtiartikkelia.
Tutkimuksen tehneen Michigan State University -yliopiston politiikan tutkijan Jon D. Millerin mukaan tämä on mahdollisesti syynä siihen, että valtaosa amerikkalaisista ei ymmärrä muun muassa ilmaston lämpenemistä, evoluutioteoriaa tai dna:ta
Tutkimusta kommentoineen Technology Review -lehden mukaan kaksikymmentä prosenttia amerikkalaisista uskoo yhä, että Aurinko kiertää Maapalloa. Tutkimuksen mukaan amerikkalaisten tieteellinen ymmärrys on itse asiassa kohentunut viime aikoina, sillä 80-luvulla tieteellistä tekstiä ymmärsi vain 20 prosenttia väestöstä. Syynä nousuun ovat luultavasti television helppotajuiset tieteelliset ohjelmat
Yhdysvaltojen yläpuolella lukutaidossa mm
maa - kokonaislukutaito - miesten lukutaito - naisten lukutaito
Korea, North 99% 99% 99%
Tonga 99% 98% 99%
Uzbekistan 99% 99% 99%
Armenia 99% 99% 98%
Bermuda 98% 98% 99%
Ranskan Polynesia 98% 98% 98%
Bulgaria 98% 99% 98%
Guyana 98% 99% 98%
Bahama 98% 99% 98%
Grenada 98% 98% 98%
Cayman saret 98% 98% 98%
Turks ja Caicos saaret 98% 99% 98%
Liettua 98% 99% 98%
Trinidad ja Tobago 98% 99% 97%
Valko-Venäjä 98% 99% 97%
Tadzikistan 98% 99% 97%
Etelä-Korea 98% 99% 97%
Venäjä 98% 100% 97%
Turkmenistan 98% 99% 97%
Ukraina 98% 100% 97%
Kazakhstan 98% 99% 96%
Mongolia 97% 98% 98%
Saint Helena 97% 97% 98%
Uruguay 97% 97% 98%
Saint Kitts ja Nevis 97% 97% 98%
?
Missä Suomi ja Skandinavia?
koko lista - viimeinen luku on miesten - naisten lukutaito %
Liechtenstein 100% 100% 100% 0
Tanska 100% 100% 100% 0
Viro 100% 100% 100% 0
Andorra 100% no data no data no data
Suomi 100% 100% 100% 0
Norja 100% 100% 100% 0
Australia 100% 100% 100% 0
vatikaani 100% 100% 100% 0
Islanti 100% no data no data no data
Tsekki 100% no data no data no data
Luxembourg 100% 100% 100% 0
Latvia 100% 100% 99% 1
Guam 99% 99% 99% 0
Saksa 99% no data no data no data
Englanti 99% no data no data no data
Ranska 99% 99% 99% 0
Japani 99% no data no data no data
Korea, North 99% 99% 99% 0
Monaco 99% no data no data no data
Hollanti 99% no data no data no data
Saint Pierre ja Miquelon 99% 99% 99% 0
Slovenia 99% no data no data no data
Ruotsi 99% no data no data no data
Tonga 99% 98% 99% -0.3
Sweitsi 99% no data no data no data
Uusi Seelanti 99% no data no data no data
Uzbekistan 99% 99% 99% 0
Armenia 99% 99% 98% 1
Puola 99% 99% 98% 1
Unkari 99% 99% 98% 1
Georgia 99% 100% 98% 2
Italia 98% no data no data no data
Irelanti 98% no data no data no data
Hollannin Antillit 98% 98% 99% -1
Belgia 98% no data no data no data
Itävalta 98% no data no data no data
Bermuda 98% 98% 99% -1
Ranskan Polynesia 98% 98% 98% 0
Bulgaria 98% 99% 98% 1
Guyana 98% 99% 98% 1.1
Bahama 98% 99% 98% 0.5
Grenada 98% 98% 98% 0
Cayman saret 98% 98% 98% 0
Turks ja Caicos saaret 98% 99% 98% 1
Liettua 98% 99% 98% 1
Trinidad ja Tobago 98% 99% 97% 1.8
Valko-Venäjä 98% 99% 97% 2
Tadzikistan 98% 99% 97% 2
Etelä-Korea 98% 99% 97% 2.6
Venäjä 98% 100% 97% 3
Turkmenistan 98% 99% 97% 2
Ukraina 98% 100% 97% 3
Kazakhstan 98% 99% 96% 3
Englannin Neitsytsaaret 98% no data no data no data
Mongolia 97% 98% 98% 0.5
Saint Helena 97% 97% 98% -1
Kanada 97% no data no data no data
Espanja 97% no data no data no data
Aruba 97% no data no data no data
Uruguay 97% 97% 98% -0.8
Saint Kitts ja Nevis 97% 97% 98% -1
Yhdysvallat 97% 97% 97% 0
Amerikan Samoa 97% 98% 97% 1
Montserrat 97% 97% 97% 0
Barbados 97% 98% 97% 1.2
Samoa 97% 97% 97% 0
Kirgiisia 97% 99% 96% 3
Azerbaijan 97% 99% 96% 3
Pohjoiset Mariana saaret 97% 97% 96% 1
Romania 97% 98% 95% 3
Kroatia 97% 99% 95% 4
Saint Vincent ja Grenadiinit 96% 96% 96% 0
Argenitina 96% 96% 96% 0
San Marino 96% 97% 95% 2
Kuuba 96% 96% 95% 0.9
Moldova 96% 99% 94% 5
Costa Rica 95% 95% 95% -0.3
Cook in saret 95% no data no data no data
Niue 95% no data no data no data
Chile 95% 95% 95% 0.4
Anguilla 95% 95% 95% 0
Filippiinit 95% 95% 94% 0.7
Kreika 95% 98% 93% 5
Israel 95% 97% 93% 4
Dominica 94% 94% 94% 0
Thaimaa 94% 96% 92% 4.4
Vietnami 94% 97% 91% 5.3
Kypros 94% 98% 91% 7
Singapore 94% 97% 90% 7.2
Taiwan 94% no data no data no data
Albania 93% no data no data no data
Martinique 93% 92% 93% -1
Maldives 93% 93% 93% 0.3
Suriname 93% 95% 91% 4
Jugoslavia 93% 97% 89% 8.3
Marshallin saret 93% 100% 88% 12
Paraguay 92% 94% 91% 2.9
Palau 92% 93% 90% 3
Fidzi 92% 94% 89% 4.5
Hong Kong 92% 96% 88% 7.8
Kolombia 91% 91% 91% -0.2
Venezuela 91% 92% 90% 1.5
Panama 91% 91% 90% 1.2
Uusi Kaledonia 91% 92% 90% 2
Guadeloupe 90% 90% 90% 0
Ecuador 90% 92% 88% 3.8
Mexico 90% 92% 87% 4.4
Sri Lanka 90% 93% 87% 6.2
Macau 90% 93% 86% 7
Malta 89% 87% 90% -2.6
Mikronesian liittotasavalta 89% 91% 88% 3
Antigua ja Barbuda 89% 90% 88% 2
Puerto Rico 89% 90% 88% 2
Peru 89% 95% 83% 11.5
Brunei 88% 93% 83% 9.2
Jordania 87% 93% 79% 14
Portugali 87% no data no data no data
Libanon 86% 91% 82% 8.6
Jamaica 85% 81% 89% -8.3
Zimbabwe 85% 90% 80% 10
Bahrain 85% 89% 79% 9.7
Turkki 85% 94% 77% 17
Malesia 84% 89% 78% 11
Indonesia 84% 90% 78% 11.6
Lesotho 83% 72% 93% -21
Brazil 83% 83% 83% 0.1
Ranskan Guiana 83% 84% 82% 2
Mauritius 83% 87% 79% 8.3
Burma 83% 89% 78% 11
Bolivia 83% 91% 76% 14.5
Dominikaaninen tasavalta 82% 82% 82% -0.2
Etelä-Afrikka 82% 82% 82% 0.2
Kiiina 82% 90% 73% 17.2
Madagascar 80% 88% 73% 15
Gibraltar 80% no data no data no data
Oman 80% no data no data no data
Qatar 79% 79% 80% -1
Yhdistyneet Arabiemiraatit 79% 79% 80% -0.9
Reunion 79% 76% 80% -4
Kuwait 79% 82% 75% 7.3
Päiväntasaajan Guinea 79% 90% 68% 21.5
Zambia 78% 86% 71% 14.3
Kenia 78% 86% 70% 16.3
Swazimaa 77% 78% 76% 2.4
Kongon demokraattinen tasavalta 77% 87% 68% 18.9
Libya 76% 88% 63% 24.9
Kongo 75% 83% 67% 15.9
Honduras 73% 73% 73% -0.1
Sao Tome ja Principe 73% 85% 62% 23
El Salvador 72% 74% 70% 3.7
Iran 72% 78% 66% 12.6
Kape Verde 72% 81% 64% 17.6
Papua UusiGuinea 72% 81% 63% 18.3
Syyria 71% 86% 56% 29.9
Belize 70% 70% 70% 0
Botswana 70% 81% 60% 20.6
Tanzania 68% 79% 57% 22.6
Saint Lucia 67% 65% 69% -4
Tunisia 67% 79% 55% 24
Nicaragua 66% 65% 67% -2
Ghana 65% 76% 54% 22.4
Guatemala 64% 69% 59% 10.2
Gabon 63% 74% 53% 20.4
Kamerun 63% 75% 52% 22.9
Saudi Arabia 63% 72% 50% 21.3
Uganda 62% 74% 50% 23.5
Algeria 62% 74% 49% 24.9
Keski-Afrikan tasavalta 60% 69% 52% 16.1
Seychellit 58% 56% 60% -4
Irak 58% 71% 45% 25.7
Malawi 58% 73% 43% 29.4
Komorit 57% 64% 50% 13.8
Nigeria 57% 67% 47% 20
Laos 57% 70% 44% 26
Bangladesh 56% 63% 49% 14
Guinea-Bissau 54% 67% 41% 26.4
Vanuatu 53% 57% 48% 9
Intia 52% 66% 38% 27.8
Togo 52% 67% 37% 30
Egypti 51% 64% 39% 24.8
Wallis ja Futuna 50% 50% 50% 0
Norsunluurannikko 49% 57% 40% 17
Ruanda 48% 52% 45% 7
Gambia 48% 58% 37% 21.3
Tsad 48% 62% 35% 27.4
Mauritania 47% 53% 40% 13.4
Sudan 46% 58% 35% 23.1
Djibouti 46% 60% 33% 27.6
Haiti 45% 48% 42% 5.8
Marokko 44% 57% 31% 25.6
Pakistan 43% 55% 29% 26.3
Angola 42% 56% 28% 28
Bhutan 42% 56% 28% 28.1
Mozambique 42% 58% 27% 31.4
Namibia 38% 45% 31% 14
Jemen 38% 53% 26% 27
Benin 38% 52% 24% 28.6
Liberia 38% 54% 22% 31.5
Ethiopia 36% 46% 25% 20.2
Guinea 36% 50% 22% 28
Burundi 35% 49% 23% 26.8
Kambodsa 35% 48% 22% 26
Senegal 33% 43% 23% 19.8
Afghanistan 32% 47% 15% 32.2
Mali 31% 39% 23% 16.3
Sierra Leone 31% 45% 18% 27.2
Nepal 28% 41% 14% 26.9
Eritrea 25% no data no data no data
Somalia 24% 36% 14% 22
Burkina Faso 19% 30% 9% 20.3
Niger 14% 21% 7% 14.3
no vihdoinkin joku
oikaisee Häkämiehen tarkoitushakuisen kapeakatseista heittoa Venäjän sotilasmäärärahojen kasvusta verrattuna muihin suurvaltoihin.
Mutta vaikka Visuri sanoo että lähtötaso sotilasmenojen kasvulle on ollut Venäjällä nyt matala niin hän ei sano sitä että Neuvostoliiton romahdettua Venäjän asevoimat ovat suurinpiirtein ruostuneet paikoilleen - JA - että jos verrataan Venäjän sotilasmenoja 15 viime vuoden ajalta vaikkapa Yhdysvaltoihin niin kuva onkin täysin päinvastainen - se onkin Yhdysvallat joka on jättimäisesti kasvanut sotilasmenoissaan eikä Venäjä.
Näin ryvettynyt on sekin porukka Nato-suomettuneisuudessaan kuten Visuri joka arvioi Suomessa olevan erikoisia käsityksiä Venäjästä.
Visurin heiton suunta oli oikea - mutta heitto ei edes lähtenyt kädestä jos vertaa siihen mikä on totuus verrattuna Häkämiehen värittyneeseen totuuteen.
Suurvallan kanssa on hyvä elää sopuisasti
Onneksi Venäjän valtapuolue haluaa,tiivistää suhteita Suomen valtaa pitävään puolueeseen.Näin Kataisenkin tiedot paranee.Toivottavasti Kokoomus myös huolehtii,että saamme hyviä kauppoja aikaiseksi Venäjälle ja kuulla Yleltä aitoa Venäläistä musiikkia.
Just
Siinä tiivistetysti mikä yllättävän monia suomalaisia tuntuu vain ja ainoastaan kiinnostavan; idänkauppa ja balalaikan renkutus. Muulla ei ole mitään väliä ja Kreml saa tehdä päätökset puolestamme. On siinä mulla "itsenäinen kansa"...
Päätökset
Eiköhän Suomen puolesta tehdä päätökset EU:ssa ja muissa USA johtoisissa järjestöissä, ei suinkaan Venäjällä, loppukommenttisi kyllä sopii siihenkin: "On siinä mulla "itsenäinen kansa"..."
Korruptiosta
Eräiden väitteiden mukaan Venäjän asevoimien uusimiseen sijoitetuista varoista 40 prosenttia valuu korruptioon. Jos tieto pitää edes osin paikkansa, näemme uusia välineitä Punaisen torin marssissa melko maltillisesti. Upseerit ja varusteluteollisuuden virkaoligarkia rakentanee sen sijaan uusia taloja pitkin Moskovan ja muiden kaupunkien esikaupunkeja kuten tapahtui kun DDR:ssä olleita varikoida diilattiin Boutin avulla pitkin maailman kriisipesäkkeitä.
Venäläismielinen
Visuri on suomettunut ja venäläismielinen - eikä minkäänlainen asiantuntija.
Ev Pekka Visuri on suomalaismielinen tutkija
Tämä ei kelpaa Suomessa eurottuneille eikä lännettyneille.
Pakko oikaista
Visuri on eversti h.c. Jäi eläkkeelle everstiluutnanttina mutta Naton ja USA:n vastaisuudella hankki vielä ylennyksen reservissäkin.
Aina kun puhutaan Venäjästä ...
... paikalle löytää tiensä vakituinen USA:n haukkujajoukko. Mitä muuten USA tähän keskusteluun kuuluu ... älkää kukaan vastatko, tämä kysymys oli puhtaasti retorinen.
aina kun puhutaan venäjästä
...paikalle löytää tiensä vakituinen venäjän haukkujajoukko
No shit Sherlock!
Ja mikähän epäloogisuus siinä mielestäsi on? Jos puhutaan jostakin asiasta, vaikka Saabin vetoakseleista, niin on todennäköistä, että joidenkin mielipide on positiivinen ja joidenkin mielestä taas kritisoitavaakin löytyy. Miksi tämä asia olisi sen kummempi?
Epäloogista sen sijaan on esim vastata väittämään "Saabin vetoakselit eivät ole riittävän kestäviä", että "Chryslerin ruostesuojaus se vasta huono on".
Ai niin, tämä asia eroaa kaikista maailman muista asioista siksi, että Venäjää ei nyt vaan saa käsitellä arvosteluksi tulkittavalla tavalla. Siitä tulee näille meidän maassamme vahvasti vaikuttaville länsi-venäläisille paha mieli. Itse varsinaisia venäläisiä asia ei taida juuri kiinnostaa.
no löytyihän sieltä
joku itä-amerikkalainen - olet ilmeisesti sitä 80 % amerikkalaisista joka osaa lukea ja siitä joukosta siihen 60 % kuuluva joka ei ymmärrä lukemaansa - ja näkyy olevan vielä ajatuskyvyn puolellakin puutetta kommentistasi päätellen - sen prosenttiluvun määrää en tiedä - taitaa olla isompi silloin kun republikaanit on vallassa Yhdysvalloissa ja itä-Yhdysvalloissa
No ei ymmärrä ei
Edelleenkään. Siis sitä, että mitä USA:n lukutaito tähän alkuperäiseen aiheeseen kuuluu?
Ja olen kyllä ihan suomalaisen, väitetysti maailmanluokan koulutusjärjestelmän, eri tasojen tuote. Ei se taida sitten niin hyvä ollakaan, vai liekö niin jälleen että poikkeus tosiaankin vahvistaa säännön ;)
mahtaako tajuntaasi kolahtaa tieto
että minäkin olen suomalainen
Sure
Varsin hyvin. Mutta tuntuu olevan niin, että monet suomalaiset tuntuvat olevan aina niin kovin kiihkoissaan Äiti-Venäjän puolesta.
Itse voin kyllä olla suomalaisen lisäksi itä-amerikkalainenkin, vaikka eurooppalaisen mallin kannattajana ehkä esim itä-hollantilainen olisi sopivampi. Mut ei se nyt ole niin justiinsa.
Suomalainen mutta tyhmä!
Olet kyllä varmasti suomalainen mutta olet kyllä armottoman tyhmä. Jutussa puhutaan Venäjästä ja sinä ilmeisesti luulet jutun koskevan USA:ta ja sikäläisen väestön lukutaitoa. Sinulle taitaa luetun ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia. Joku voisi jopa luulla, että sinä olet amerikklainen tunnut nimittäin aika hyvin täyttävän itse asettamasi vatimukset amerikkaaisuudelle.
Niin oli Otto-Villekin
Suomalaisia olivat Jussin lisäksi Otto-Ville, Kullervo Manner, Rahjan veljekset, Hyrskymurto, Lehén ym
Ja minä kun vielä ...
... erikseen mainitsin siitä vastaamisesta.
Vastaus kysymykseesi
löytyy palstan 1. kommentista.
Katainen mielisteli Venäjää
Katainenhan nimenomaan suurenteli Venäjän taloutta vertaamalla sitä keskiverto euroopan maahan. Tässä jää huomiotta se että Venäjä on sekä väestöltään että pinta-alaltaan ja luonnonrikkauksiltaan paljon näitä maita suurempi. Totuus paljastuu kun katsotaan bruttokansantuotetta per asukas. Venäjä on kehitysmaa eihän siitä mihinkään pääse. Suomikin antaa Venäjälle kehitysapua vedenpuhdistamoiden rahoituksen jne. muodossa.
Laskumenetelmää hämärtää Venäjän laaja harmaa talous
jonka väitetään olevan yli 50 %
Tilaistoilla ei ole paljon siinä maassa mitään tekoa
ne ovat pintaraapaisu joka akselilla
Jahas
Täällä puhutaan lukutaidosta. Se ei ole lainkaan relevantti asia. Myös Suomessa on vaikka kuinka paljon ihmisiä, jotka kyllä osaavat lukea mutta eivät ymmärrä lukemastaan juuri mitään. Täällä netissäkin ja blogistaniassa on.
Venäjä-vammamme on mielenkiintoinen. Ehkä siitä kirjoitan enemmänkin. Kokoomuksen poikain puheita on nyt märehditty viikko, ja tarvitsimme venäläisen suun todistamaan, ettei niissä puheissa ollut yhtään mitään arveluttavaa. Mutta kun meillä on näitä bäckmanneja.
Mutta että Visurikin. Olen pitänyt häntä asiallisena tyyppinä.
Kokoomus säästää vaalirahaa
Vaikka Kokoomus sai OL4:n myydyksi TVO:lle, ja luulisi, että vaalikassa pursuaa uraanirahaa, silti Kokoomus pyrkii saamaan vaalivoiton siten, että Katainen ja Stubb lauleskelevat silmien välliin ja kilpailevat keskenään toinen toistaan viiltävimmistä ministeriarvioista Venäjästä.
Halvempaa kuin luvata Sari Sairaanhoitajalle 500 000 000 euroa, on sättiä Venäjää ja luodan negatiivista suomalaista identiteettiä.
Kyse on Kokoomuksen köyhän miehen vaalikampanjasta, jonka malli on kopioitu Itä-Euroopasta, mm. Viron kokoomuspuolueilta.
Enpähän turhaan
kirjoittanut luetun ymmärtämisen taidosta. Olisin voinut kirjoittaa myös vahvoista poliittisista ennakkoasenteista. Kaikilla on ennakkoasenteita ja erivärisiä silmälaseja, mutta olen omalta osaltani pyrkinyt mahdollisimman asialliseen, kiihkottomaan keskusteluun. Paitsi jos satun olemaan ironisella tms. tuulella tai toteuttanut varta vasten hirtehistä, ironista, humoristista tai ainakin näihin pyrkivää tyylilajia, kuten enimmissä haikuissani. :))
No aivan turhaan
Kansa ei tiedä niin kuin Veikko Vennamo väitti, mutta kansa kyllä epäilee.
Se kiihko, jolla Päivi Lipponen (sd) ja Eija-Riitta Korhola (kok) kävivät OL4-kampanjaa, ei voi olla vailla vaikuttimia.
Venäläinen ?
Venäläiset ovat köyhiä koska Suomi avustaa ko kansaa kymmenillä miljoonilla euroilla.
Paljonko Venäläisiä sitten on?Eikös siellä ole vain vajaat 100 miljoonaa asukasta,suuri osa on kuitenkin erikansojen asuttamia alueilla jotka ei venäläisiä ole.Ovat kyllä Venäjän passin omaavia mutta inkeriläisiä,otsjakkeja,saamelaisia,nenetsit,hantit,tshetseenit, etc,etc.
Eli oliko Käteinen sittenkin oikeassa.Onko suuri sotalalusto suuruuden ehto,Eipä ole jäänyt suuria sotaliittoja maailmaan kun sotia on käytyä.Myös isot kansat ovat hävinneet ja muodostaneet uusia kansakuntia.Valta on kuin pilvi joka sataa ja häviää kunnes toinen tulee sen paikalle.
Passit
"Ovat kyllä Venäjän passin omaavia mutta inkeriläisiä,otsjakkeja,saamelaisia,nenetsit,hantit,tshetseenit, etc,etc."
Suomessa, savolaiset, saamelaiset, karjalaiset, hämäläiset...
oiskohan siellä
joku 45 miljoonaa asukasta ja suomi avustaa 150 miljoonalla eurolla
valta on kuin pilvi juuuhhh
Venäjä tulee taas
Visuri puhui Venäjän asevoimista. Kaikki muu edelläolevassa sanailussa on täysin asiaankuulumatonta.
Uudelleen syntyneen Venäjän ensimmäinen sotaretki Tsetseniaan oli aivan surkea.Toinen kerta onnistui paremmin, kun jauhettiin Grosnyi tykistöllä miltei maan tasalle. Georgian sotaretki onnistui paremmin, kun vihollinen pakeni laukaustakaan ampumatta. Tässä näytöt Venäjän sotilaallisesta kyvystä.
Nyt Venäjä pyrkii valtamerille pinnan alla ja ilmassa. Tarkoitus on näyttää, että täältä taas tullaan. Rappiolle joutuneen sotalaitoksen nostaminen toimivaksi vaatii ainakin 10 vuotta, mm. lentäjien koulutuksen takia. Sama asia koskee kaikkia muitakin maita, jotka eivät jatkuvasti huolehdi asevoimiensa tasosta.
Georgia
"Georgian sotaretki onnistui paremmin, kun vihollinen pakeni laukaustakaan ampumatta. Tässä näytöt Venäjän sotilaallisesta kyvystä."
Kyllä Georgia ampui montakin laukausta, missä olit, kun asiaa uutisoitiin?
9.-11.8.2008
Neljäntenä päivänä sotaretki kääntyi liftaamiseksi Tbilisiin. Reserville ei ollut johtoa eikä sen käyttöön edes tosiasiassa varauduttu. Reservi joutui sotaan ilman kertausharjoitukai ja ilman sotilasjohtoa. Kutsuttiin vain matkapuhelimelle sotaan 7.8.2008 illalla.
Noinhan siinä kävi
mutta melko lailla välillä ammuttiinkin...
http://www.navoine.ru/rubrics/south-ossetia
Venäjä on nostanut ja nostaa
Venäjä on nostanut ja nostaa hyökkäysvalmiuttaan ja hyökkäyskykyään nopeasti:
http://jussina.blogit.uusisuomi.fi/2010/08/07/venaja-nosti-hyokkaysvalmi...
Eipä Visuri kerro näitä tosiasioita.
Eurooppalainen NATO varustelee Venäjää
Italia tuottaa yhdessä Venäjän federaation kanssa S1000-sukellusveneitä, Siemens toimittaa sotilaselektroniikkaa, Ranska myy helikopteritukialuksia.
Sauli Niinistö on hiljaa siitä, että eurooppalainen NATO osallistuu Venäjän federaation asevoimien päivittämiseen 2000-luvulle, vaikka tietää hyvin asian. Hän on juuri kuin kiero kokoomuslainen varatuomari. Mistä lienee oppinut?
Siitä rikkaudesta...
Vanhaan venäläiseen tapaan mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy.
Sittenkin toimii
Tiedonsaantimme on ollut siinäkin tarkoitushakuista.
Yhdessä olemisen suurvalta
http://www.youtube.com/watch?v=_Bg0BlyK4fw