Maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Christchurchiin on julistettu hätätila maanjäristyksen jälkeen. Yöllä tapahtunut voimakas järistys on vaurioittanut rakennuksia, tuhonnut teitä ja katkonut sähköjä.
Järistyksessä on loukkaantunut vakavasti kaksi ihmistä.
Kaupungin pormestarin Bob Parkerin mukaan tuhot ovat laajemmat kuin mitä aluksi arvioitiin. Christchurchin vesijohto- ja viemäriverkostot ovat rikkoutuneet ja sähköt ovat yhä poikki suuressa osassa kaupunkia, New Zealand Herald -lehti kertoo.
7,0 richterin järistyksen keskus sijaitsi 30 kilometrin päässä Christchurchista maan eteläosassa.
Lentokoneen maahansyöksyssä on puolestaan kuollut yhdeksän ihmistä. Kuolleista neljä oli ulkomaalaisia turisteja.
Poliisin mukaan surmansa saaneet matkailijat olivat Irlannin, Britannian, Australian ja Saksan kansalaisia.
Onnettomuus sattui turistien suosimalla Foxin jäätiköllä Uuden-Seelannin Eteläsaarella aamuyöllä Suomen aikaa.
Paikallisen median mukaan kone kuului laskuvarjohyppyjä tarjoavalle yritykselle.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Kuinkas usein tuolla on aikaisemmin
ollut tuhoisia järistyksiä, vai alkaako niitä esiintyä muuallakin aivan uusilla alueilla?