
Puheen malli on otettu Yhdysvalloista. Siellä presidentti pitää tietyin väliajoin kansakunnan tilaa käsittelevän puheen (”State of the Union”).
Barroso sanoi työttömyyden olevan EU:ssa edelleen liian korkealla tasolla, vaikka työttömyys ei enää lisäänny.
Irlannin yleisradioyhtiö RTE:n mukaan Barroso sanoi Euroopan olevan totuuden hetken edessä. Barroson mukaan valtioiden on joko uitava yhdessä tai upottava erikseen.
Barroso myös sanoi BBC:n mukaan, että taloudellinen elpyminen kiihtyy, vaikkakin epätasaisesti EU:n sisällä.
Barroso listasi keinoja EU:n taloustilanteen kohentamiseksi. Hänen mukaansa pienten ja keskisuurten yritysten toimintaoloja täytyy parantaa, innovaatiotoimintaa kehittää ja Euroopan yliopistoja modernisoida.
Komission puheenjohtaja otti puheessaan epäsuorasti kantaa myös Ranskan romanikarkoituksiin.
–Eurooppalaisten perusoikeudet ja -velvollisuudet ovat voimassa kaikkialla mihin he menevät, Barroso sanoi ja sai europarlamentaarikoilta raikuvat aplodit.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
"EU:n presidentti Jose Manuel Barroso"
Barroso ei ole EU:n presidentti, vaan joku Herman Van Rompuy.
Korjattu
Kiitos huomautuksesta, virhe korjattu.
:)
Hahhah.
Kyllä se Barroso on EUn johtaja, ei tosiaan presidentti, mutta johtaja. Imperiumissa on muuten yleensä keisari johdossa - the almighty emperor. Koskakohan näemme Darth Manuel Barroson astuvan virallisesti valtaistuimelle?
Asiasta varmaan ilmoitetaan samoin kuin presidentin astuminen virkaansa ilmoittiin, että: "ensi tiistaina EU saa itselleen uuden keisarin".
Ulkomaalaisten jokamiehen oikeuksia pitää Suomessa ja Ruotsissa
"Eurooppalaisten perusoikeudet ja -velvollisuudet ovat voimassa kaikkialla mihin he menevät, Barroso sanoi ja sai europarlamentaarikoilta raikuvat aplodit."
nyt sitten harkita
Kas vain
"Barroso listasi keinoja EU:n taloustilanteen kohentamiseksi. Hänen mukaansa pienten ja keskisuurten yritysten toimintaoloja täytyy parantaa"
Siinä onkin savottaa, varsinkin kun EU on ollut itse yksi suurimmista ongelmien aiheuttajista...
"Suuri osa EU-direktiiveistä vaikeuttaa eri tavoin pienimuotoista paikallista tuotantoa ja vahvistaa suurisuuntaisen tuotannon ja suurten yritysten asemaa suhteessa pienempiin kilpailijoihinsa.
Pienimuotoisemman tuotannon alasajo tapahtuu pääasiassa kahta tietä. Ensinnäkin kansallisvaltioilla on ollut tapana tukea pienimuotoisempaa paikallista tai alueellista tuotantoa mm. aluepoliittisin tai työllisyyden hoitamiseen ja yhteiskunnan vakauden säilyttämiseen liittyvin perustein.
EU on tasapäistä taantumista
Kokoelma kilpailukyvyltään erilaisia maita, jossa työhalukkaimpien työn tulokset menevät tehottomimpien aseman tukemiseen.
Talouden tehokkuuden lisäämisellä yksittäisessä maassa maksuvelvoitteet EU:hun kasvavat samassa suhteessa.
Kokonaisuutena suljettu tehottoman byrokratian yhteisö, joka taantuu globaalissa kilpailussa aina häviäjänä. Kaikki jäsenmaat yhtä huonossa tasapäistetyssä asemassa.
Ongelmien harmoniaa.
Missä näkyy?
Tuliko tämä meillä telkusta? Vain netistä vai mistä?
Jenkkilässä saa sentään höpötykset kuunnella ilta aikaan jokainen. Meillä kusetuksia ei saa edes nähdä muuta kun median suodattimen läpi?