
Halonen luonnehti Berlusconin vastaanottoa "superystävälliseksi" saapuessaan aiottua pidemmäksi venähtäneestä tapaamisesta.
–Se meni pitkäksi myönteisessä mielessä. Berlusconi osoitti selvää kiinnostusta ja mietti mahdollisuutta tulla Suomeen. Vastaanotto oli superystävällinen, Halonen luonnehti.
Keskusteluissa sivuttiin muun muassa taloustilannetta ja Venäjää sekä maahanmuuttoasioita. Lisäksi Halonen kertoi ottaneensa Berlusconin kanssa esille sen, että Suomessa on uusi pääministeri.
–Berlusconi oli valmis tapaamiseen, että saisimme Kiviniemelle nopean alun.
Tapaamisessa ei puhuttu Halosen mukaan sanallakaan Berlusconin aiemmasta Suomi-kritiikistä liittyen esimerkiksi ruokaan ja puukirkkoihin.
–Hän selitteli muutamaa sellaistakin asiaa, jotka ovat olleet julkisuudessa esillä muiden maiden kanssa, ja totesi, että joskus tulee väärin ymmärretyksi.
Halosen ja Berlusconin suhteet saivat muutama vuosi sitten kansainvälistäkin julkisuutta, kun Berlusconi kommentoi rehvakkaaseen tapaansa EU:n elintarvikevirastoa koskenutta kiistaa. Hän kehaisi käyttäneensä viehätysvoimaansa Halosen pään pyörtämiseen, mihin Halonen vastasi Berlusconin kenties yliarvioineen taivuttelukykynsä.
Halonen tapasi Berlusconin Roomassa iltapäivällä. Hän on Italiassa kolmipäiväisellä valtiovierailulla.

| 05:26 | HS: Nokia vähentää yli tuhat työntekijää Salossa — MTV3 Talous |
| 05:02 | Armeijan säästölista julki — YLE Uutiset |
| 04:49 | Nokian salolaiset työntekijät kuulevat tulevasta — YLE Uutiset |
| 04:04 | Argentiina valittaa YK:lle Britannian toimista Falklandinsaarilla — MTV3 Ulkomaat |
| 03:41 | Kreikan neuvotteluja tarkoitus jatkaa tänään — YLE Ulkomaat |
| 03:41 | Kreikan neuvotteluja tarkoitus jatkaa tänään — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Paljastan salaisuuden
Aika moni suomalainen saa selitellä presidenttiään ja hänen tekemisiään ulkomailla liikkuessaan, halusi tai ei.
Pizza Macaber ála Berlusconi, eli makuja Napolista
Eräs sairaan yhteiskunnan piirre, johon korruptio ja mafian vapaa liiketoiminta myös Suomessa voi johtaa:
Pienoinen pommi on iskenyt tällä viikolla pizzan kotimaahan.
Uutiset kertovat todennäköisen syyn Margheritan karvaaseen makuun, ainakin jos se on nautittu Napolissa.
Kaupungin poliisi epäilee, että jengit ryöstävät tammiarkut hautausmailta, ja myyvät ne paikallisille pizzerioille polttopuiksi.
Pikkupizzeriat, jotka käyttävät tammipuuta omissa puulämmitteisessä uuneissaan, katsovat ettei heillä ole varaa hankkia polttopuuta tavanomaisilta toimittajilta.
Sen sijaan he ostavat tätä arkkupuuta, jotta voivat paistaa Calzonet ja Capricciosat keskeytyksettä.
Oli se kuitenkin totta
Tarkoitan uutista hurmaustaidon käytöstä edellisellä vierailulla.
Valtapeliä
Miksi Sinun pitäisi rekisteröityä Internetin erilaisin "palveluihin", jopa keskustelupalstoille ja antaa tuntemattomille omat henkilötietosi?
He saivat IP -osoitteesi avulla tietokoneesi kaiken sisällön, kotiosoitteesi ja verotustietosi.
Pane nyt lopullisesti piste anonyymien tahojen urkinnalle!
Safe Zone - BLI ANONYM PÅ INTERNET! https://www.anonine.com/
Yhteinen sävel
Mikään tuskin yhdistää suomalaisia ja italiaanoja yhtä paljon kuin nolot johtajat.
Lisää viihdettä Italiasta. Video K-18.
Nukke -satiirikko pulassa, eli tuo Venäjän Tervo, höyheniä vaille - Russia Secret Service | honeytrap operations
Ainakin neljä tunnettua julkisuuden henkilöä on tipahtanut Venäjän hallituksen (Russia Secret Service) ja erityisesti pääministeri Venäjän Vladimir Putinin järjestämiin hunajaloukkuihin
-Uhrit ovat videoitu kahden seksikkään ja hauskannäköinen tytön, erityisesti Katya Gerasimova: n kanssa luvattomissa puuhissa.
Katya Gerasimova oli houkutellut ansaan Viktor Shenderovich: in, satiirikon joka tunnetaan televisio-ohjelmassa, jossa pilkattiin poliitikkoja nukkeja käyttäen. Eduard Limonov: in, Solidarnost (anti-Putin -ryhmä The Other Russia) ryhmän johtaja ja Alexander Potkin: in kansallismielisen laittoman maahanmuuton vastaisen liikkeen johtaja, sekä Mihail Fishman: in, Venäjän Newsweek: in johtaja.
Italian hallituksen paha kriisi syvenee. Fini vaatii vaaleja
Italy's political crisis deepens as parliament resumes
REUTERs, By James Mackenzie
ROME | Tue Sep 7, 2010 6:06pm BST
ROME (Reuters) - Italy's political crisis looks set to worsen when parliament resumes this week after a bitter exchange between Prime Minister Silvio Berlusconi and his rival Gianfranco Fini brought the prospect of early elections closer.
Berlusconi said he would appeal to the head of state President Giorgio Napolitano to strip Fini of his office as speaker of the lower house following a scathing attack by his estranged former partner in a speech on Sunday.
In a statement issued late on Monday after a meeting with Umberto Bossi, the head of his Northern League coalition partners, Berlusconi said Fini's remarks were unacceptable and incompatible with his role as parliamentary speaker.
"In the coming days, Prime Minister Berlusconi and Minister Bossi will request a meeting with the President of the Republic to explain the grave situation which poses serious problems to the regular functioning of institutions," the statement said.
_
http://uk.reuters.com/article/idUKTRE6863UL2010090...
Jollei tuolla hymyllä jo naisten sydän suorastaan pakahdu
onnesta onpa kumma!
ja kai muisti sanoa, ja näin hyvää jäätelöä ei teillä Suomessa ole! :))
Berlusconilla on myös
Hyvin paksu lompakko taskussa.
Miksi kutsutaan henkilöä
joka esittelee nuoria naisia "herroille"?