Uusi Suomi / Ulkomaat Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Näin vähän Suomessa asuu ulkomaalaisia

Näin vähän Suomessa asuu ulkomaalaisia
Julkaistu: 9.9.2010 8:32
Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi
Kuva
Suomen asukkaista oli viime vuonna 2,7 prosenttia ulkomaalaisia.
Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi
Suomen asukkaista oli viime vuonna 2,7 prosenttia ulkomaalaisia.
Suomessa asuu selvästi EU-keskiarvoa vähemmän ulkomaalaisia, käy ilmi EU:n tilastolaitoksen Eurostatin tuoreesta tilastosta.

Suomen asukkaista oli viime vuonna 2,7 prosenttia ulkomaalaisia, kun EU:n keskiarvo oli 6,4 prosenttia.
Ulkomaalaisten osuus Suomessa on myös selvästi vähäisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa ulkomaalaisten osuus on noin kuusi prosenttia ja Islannissa lähes kahdeksan prosenttia.

Suhteellisesti eniten ulkomaalaisia asuu Luxemburgissa, missä peräti 43,5 prosenttia asukkaista tulee maan ulkopuolelta. Suhteellisesti vähiten ulkomaalaisia asuu Puolassa ja Romaniassa, joissa vain 0,1 prosenttia asukkaista tulee muista maista.

Lukumääräisesti eniten ulkomaalaisia – lähes 7,2 miljoonaa – asuu Saksassa.

Suomessa ulkomaalaisia asui viime vuonna reilut 142000. Heistä noin 52000 tuli muista EU-maista ja noin 90000 EU:n ulkopuolelta.

 
STT-Uusi Suomi
STT-Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Paikat: Eurooppa
 
 
 
 

Vähemmän todettavaksi

epäonnistuneen "kotouttamisen" tuomia ongelmia.

EU-raja vuotaa Suomessa

Suomesta EU-kansalaisuuden saa helposti.

Lisäksi Suomesta voi käydä lomailemassa vaarallisissa maissa yksin 'perheensä' kanssa meno-paluulipulla ja tuoda lisää ihmisiä rajojen yli virallisella tai halpispassilla ja kuitata samalla verotta 10 000 -20 000 per maahantuotu, jotka muuttavat muualle.

Eipäs

Onhan ruotsalaisiakin jo noin 5 prosenttia.

Kotoutus toimii

Suomessa asuvat ulkomaalaiset, ne 2,7 prosenttia, ovat oikeasti muiden maiden kansalaisia ja tahtovat pysyä sellaisina. Loput ulkomailta tulleet on kiireesti kotoutettu Suomen kansalaisiksi, elleivät he ole laittaneet ankarasti hanttiin tai valittaneet ihmisoikeustuomioistuimeen.

Liikaa

Sekin 2,7% ulkomaalaisia Suomessa on ehdottomasti liikaa.

Heistä on hyvin paljon harmia ja kuluja.

Raja kiinni sisäänpäin tulijoille ja ulospäin voidaan auttaa. No, tietysti oikeita etnisiä suomalaisia paluumuuttajia pitää päästää edelleen sisäänpäin.

EU sinänsä kaupallisena liittona on erinomainen asia, mutta se Shengensopimus aikaansai tilanteen, että Suomeen tunkee kaikenkarvaisia otuksia yhä lisää. Aivan varmasti on myös täysin laittomasti Suomessa olevia, jotka eivät näy kyseisessä tilastossa.

aivan

erinomaista putkinen!

Hupaisaa

Kun muualla jo kadutaan maidensa pilaamista ja järjettömän mamu-ongelman luomista, täällä monikulttuurisuus-propaganda vain jatkuu.
Meidän olisi sen mukaan myös pilattava yhteiskuntamme tai muuten olemme epämuodikkaita hylkiöitä!

Ei mene enää läpi tuo höpötys....

Näyttäkää ensin selvin luvuin miten tuo mahanmuuto Suomea ja suomalaisia hyödyttää. Luvut pöytään, jos uskallatte.

Huvittavaa

Eduskuntako tämä "mokoma salaseura" antaisi nuo luvut yleiseen tai julkiseen tietoon tämä on lähinnä huvittava vaatimus kuka nyt omia mokiaan julkistaa.
Ei "eduskuntasakki" mietintöjään tyhmälle kansalle julkista ne täytyy itse kaivaa arkistoista jos jotain haluaa tietää!

Hallituksen tavoite?

Suomihan on monissa EU-tavoitteissa ollut 'hyvä ellei paras', vaikka tavoite olisikin Suomen kannalta jopa älytön.

Onkohan tässäkin asiassa koko hallituksen tavoite olla paras eli mitenkäs meinasitte nostaa luvun 45%:iin?? Voitte mielellään kertoa vapaasti ja avoimesti ihan kaikki temput mitä olette tehneet lukumäärän kasvattamiseksi nyt ja mitä aiotte tehdä jatkossa ja ennenkaikkea seuraavalla vaalikaudella..

Suomi on paras

Äskettäin Suomi julistettiin maailman parhaaksi maaksi. Se, että Suomen ulkomaalaisväestö on vielä jotenkin kontrollissa ja se on suhteellisen pieni, saattoivat vaikuttaa ratkaisevasti asiaan.

No, ei hätää. Thors ja muu hallitus ovat korjaamassa asiaa ja 20 vuoden päästä Suomen ei tarvitse hävetä keskitason sijoituksiaan vertailuissa, sillä Suomen ulkomaalaisväestön määrä on jo aivan toista luokkaa ja suomalaiset ovat jälleen lähteneet siirtolaisiksi Australiaan, Kanadaan ja Minnesotaan tunkioksi muuttuneesta kotimaastaan.

Kysymys: mikä erottaa Suomen Ruotsista vuonna 2050?

Vastaus: Ruotsissa on suurempi ruotsinkielinen vähemmistö.

Kuinka moni

Mahtaako nämä maahanmuuttajien vihaajat edes koskaan ole tavanneet yhtään? Ovatko käyneet kylässä tai tutustumassa väliaikaisiin majoitusoloihin? Muukalaisvihamielisyys on merkki takapajulasta. Ilmankos itä-suomalaiset oikeusistuimet pitävät insetsiä maan tapana ja pikkurikkeenä.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely