Interpol varoittaa valtioita ympäri maailmaa siitä, että jos yhdysvaltalaispastori Terry Jones seuraajineen toteuttaa aikeensa polttaa Koraaneja 11. syyskuuta, viattomia ihmisiä todennäköisesti kuolee väkivaltaisissa hyökkäyksissä.
Interpol kertoo antavansa varoituksen sekä oman harkintansa pohjalta että Pakistanin sisäministerin pyynnöstä.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Mitä horiset?
"Myös muiden uskontojen pitäisi alata harrastamaan väkivaltaa ym"
Niin, tosiaanhan se islam on ainoa uskonto maailmassa, joka on harjoittanut väkivaltaa... :)
Historia hallussa...
Ristiretkikortti
Hahhah. Tämä ristiretkikortti vetää kyllä aina suun hymyyn. Miksi ihmeessä 2000-luvun Islamia verrataan aina viidensadanvuoden takaiseen kristinuskoon? Tai no, sinäsä vertaus on oikea, koska Islam ei ole niistä ajoista mihinkään muuttunut.
Ihan loogista
Saattaahan tuo vertaaminen johtua siitäkin, että Islam uskontona syntyi suunnilleen 500-600 vuotta Kristinuskon jälkeen.
Osapuilleen vastaava aika on nyt kulunut myös viimeisistä ristiretkistä ja Amerikan valloituksen alkamisesta.
Muut uskonnot
"Myös muiden uskontojen pitäisi alata harrastamaan väkivaltaa, nimenomaan islamia kohtaan"
Eiköhän nuo länsimaat ole melko tavalla harrastaneet väkivaltaa islamilaisia maita kohtaan, saaneet oikein pakolaisaallon sieltä tänne Eurooppaan...
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2001_5/1982
Islam
Tarpeettomiahan nämä koraani & raamattu roviot ovat mutta eipä tässäkään sotkussa välttyä ajatukselta että ei taida kovinkaa kauan mennä kun euroopassakin määrää koraani ja islam ja "pommit" jos ei tehdä kuin "he" tahtovat.
Tämä on USA:n
puolustus/rauhanturvaamisteollisuudelle harvinaisen odotettu toimenpide...
Skulls et Bones porukka asialla
Siellä on Bushin ja muun Skulls ja Bones jengin tulitikut jo ojossa. Kunnon rovio ja jo asekauppa lähtee taas vetämään.
Rauha uskomuksille.
Jos joku pitää esim. kiveä jumalanaan ja saa siitä sisällön/tarkoituksen elämäänsä, niin mikä siinä mättää? Ei vaan pitää mennä, ja potkia kivet pitkin mäkeä ja sanoa, että tämä on oikeuteni tässä "vapaassa" maassa.
Mielestäni koraanit, raamatut, ym uskonjulistukset voisi polttaa, mutta jos joku ei tykkää, että hänelle tärkeästä asiasta ei v*ttuilla, niin miksi pitää?? Ihme globaalia nakkikioski kukkoilua jossa vain minun uskomukseni ovat oikeita.
Terroristeilla ei ole oikeuksia
Näin kyllä, mutta terroristeilla ei ole oikeutta uhkailla, että jos ette tottele, räjäytämme vieläkin enemmän pommeja. Poltellaan toisten lippuja ja uhataan tappaa kaikki toisuskovaiset, mutta älkää polttako meidän pyhää kirjaa?
Ja niiden rauhanmielisten muslimien pitää ymmärtää sekä tajuta, että ääripääislamistit ovat koraanirovion syypäitä, oikeita sytyttäjiä.
Ei tosiaan
"Näin kyllä, mutta terroristeilla ei ole oikeutta uhkailla, että jos ette tottele, räjäytämme vieläkin enemmän pommeja."
Sellaiset jutut kuuluvat Nobelin rauhanpalkinnon saajille ;-)
"Milosevic kysyy, mitä tapahtuu, jos rauhaan ei suostuta. Ahtisaari vastaa Milosevicille pyyhkimällä käsieleellä pöydän: ”Belgradista tulee kuin tämä pöytä. Aloitamme välittömästi mattopommitukset.” Pienen hetken jälkeen Ahtisaari lisää, että puoli miljoonaa kuolee viikossa."
http://www.uusisuomi.fi/mielipide/37784-kosovon-it...
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/Autuaita-ovat...
Voivoi Vierailija äkkiväärä
Äkkiväärän elämä ei ole helppoa. Yleensä äkkiväärän äo on 110 kuten vihreiden Hautalan ja vastaavien kumppaneiden. Sillä ei kuitenkaan kannattaisi hyppiä fiksujen silmille. Äkkiväärien ongelma on se, että ne pikkupäät luulevat olevansa oikeasti oikeassa. Kuten mullahit (samoin max 110).
Suojelihan NATO
Tässä tapauksessa muslimeita kristittyjen terrorismilta, tosin muslimeita ja heidän järjestöään KLA:ta(mukana mm. al-Qaida) tuettiin kristittyjen (USA/Saksa)taholta taistelussa kristittyjä vastaan...se jos mikä oli äkkiväärää...mitä se sitten ikinä tarkoittaakin ;-)
Kummallista
Eikö islam olekaan rauhan uskonto? Eikö muslimeille juuri luvattu oikeus rakentaa moskeija ja kulttuurikeskus Manhattanille koska he ovat niin mukavia ihmisiä. Mikäs hätä tässä muka on, jos joku höyrypääpappi haluaakin koraaneja poltella?
Onhan näitä outoja
Onhan näitä outoja Yhdysvaltalaisia lahkoja ja kirkkoja, pari vuotta sitten Westboro Baptist Church uhosi suomalaisille:
"Jumala vihaa Suomea. - Kaikki suomalaiset ovat hyljänneet Jumalan ja myyneet sielunsa Saatanalle. Näin väittää pieni amerikkalainen baptisti kirkko, joka piti mielenosoituksen Beavertonissa Suomen konsulaatin edessä."
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=5634...
Polttaminen on kunnioittava ja arvokas toimitus
Intiassa poltetaan vainajat santelipuuroviolla ja Suomessa tuhkataan vainajia viimeisenä kunnianosoituksena. Samoin käytetty ja likaantunut suomenlippu tulee hävittää vain polttamalla. En ymmärrä lainkaan tätä kohua...
Irvokas juttu ja mahtava nettikupla
Näin media ja netti pyörittävät maailmaa.
Minun tietojeni mukaan Terry Jones on pastori, jonka seurakuntaan kuuluu viisikymmentä ( 50 ) jäsentä.
USA:ssahan kuka tahansa voi perustaa seurakunnan ja olla pastori.
Mutta että yksi äijä ja 50 seurakuntalaista pyörittävät puolta maailma...
Miten niin?
"Mutta että yksi äijä ja 50 seurakuntalaista pyörittävät puolta maailma...2
Kyllä se nyt näyttää olevan niin, että muslimit tätä maailmaa pyörittävät. Sikäli kummallista, että kun muslimimaat ovat järjestään köyhiä muutamaa öljyvaltiota lukuunottamatta, niin kaikki kuitenkin tuntuu pyörivän tuon herkkänahkaisen uskonnon ympärillä.
Muslimit polttavat, pommittavat ja riehuvat
ja valkoisen miehen on se vain siedettävä.
Olisiko aika alkaa antamaan muslimeillekin siedätyshoitoa?
Et ole lukenut uutisia?
Valkoinen mies on tuolla muslimimaiden suunnalla polttanut, pommittanut ja riehunutkin, valiin leikellyt jopa sormia pois keräilyharrastuksena... Luet uutiset ilmeisesti tosi oudosti, ikäänkuin yhdellä silmällä...avaa väliin se toinenkin silmä.
"Kahtatoista Yhdysvaltain sotilasta syytetään afgaanisiviilien tappamisesta ”huvin ja urheilun vuoksi”. The Army Timesin mukaan sotilaat myös keräsivät tapettujen sormia sotasaaliikseen, kertoo brittilehti Guardian."
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/101101-karmiva-va...
muslimit ylivoimaisia leikkelyssa
Valkoinen mies ei ole saavuttanut yhta korkeaa tasoa kuin muslimit. Sormien leikkuusta on viela matkaa korkeimmalle tasolle, paiden leikkuuseen.
Poltetaan pakkoruotsinkirjat!!!
Taidan polttaa pakkoruotsinkirjat! Pakkoruotsin - sekin on uskonto, jossa ei ole järjen hiventä.
Pastori on saavuttanut jo voiton
En ole minkaan kirjan polttamisen kannalla, mutta taytyy sanoa, etta kylla on monella taholla ..ska housussa. Jos kyseessa olisi krusifiksin upottaminen ulosteeseen tai neitsyt Marian kuvan paalle urahtaminen, ei asiasta nousisi juuri kohua, ainakaan yhta korkealla taholla kuin nyt.
Ehdottaisin, etta pastori jattaisi koraanin polttamatta ja ilmoittaisi, ettei koskaan aikonutkaan sita polttaa, vaan halusi vain todistaa kuinka helppoa on pistaa paattajien pasmat sekaisin.
Meidan on muistettava, etta muslimit ovat herkkia, pian palaa taas renkaat.