Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on ajautunut diplomaattiseen riitaan paitsi koko EU-komission, myös Saksan liittokansleri Angela Merkelin kanssa, kertoo BBC.
Kiistan aiheena ovat Ranskan romanikarkotukset.
Sarkozy ja EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso ottivat suusanallisesti yhteen kokoussalissa.
Vaikka romanikiista ei ollut kokouksen virallisella asialistalla, Sarkozy piti asiasta puheenvuoron, jota paikalla olleet diplomaatit luonnehtivat raivostuneeksi.
Sarkozya kalvoi EU:n oikeuskomissaarin Viviane Redingin tiistainen puheenvuoro, jossa hän uhkasi Ranskaa oikeustoimilla ja rinnasti maan romanikarkotukset epäsuorasti toisen maailmansodan aikaisiin etnisiin vainoihin.
Heti Barroso-riidan jälkeen Sarkozy sekoitti pakkaa entisestään oudolla lausunnollaan. Sarkozy sanoi tiedotustilaisuudessa BBC:n mukaan, että myös Saksa aikoo purkaa romanien leirit ja karkottaa romanit.
Liittokansleri Merkelin avustaja kuitenkin kiisti jyrkästi, että mitään tällaista suunniteltaisiin. Sarkozy väitti kuulleensa asian Merkeliltä itseltään.
BBC:n kirjeenvaihtajan mukaan Ranska ja EU-komissio ovat ajautuneet riitaan, jollaista ei ole ennen nähty. Sarkozy on nyt siis myös suututtanut lähimmän liittolaisensa Merkelin.


Kommentit
Hiekkalaatikko
Aika paha, kun natsittunut juutalainen kiistelee "juutalaistuneen" natsin kanssa.
Molempia yhdistää
ymmärrys rahan ja taloudenpidon päälle.
Kumpikaan ei haluaisi olla Romanian romanien tuoman monikulttuurisen rikkauden maksajana.
"On tärkeää huomata myös romanien oman kulttuurin rikastuttava merkitys yhteiskunnillemme ja koko Euroopalle."
T.Halonen
http://formin.finland.fi/Public/Print.aspx?contentid=62978&nodeid=15146&...
Järjestäytynyttä ammattimaista rikollisuutta
Jokainen asiaa vähääkään seurannut tietää, että kyseessä on puhdas ammattimainen rikollisuus. Se on hyvin järjestäytynyttä ja jokaisella on oma tehtävänsä rikollisyhteisössä. Mm. kerjäläisten tehtävä on sekä hankkia tietoa että sääliä.
Harvemmin olen ranskalaisten kanssa samaa mieltä muusta kuin ruuasta. :) Nyt täytyy myöntää, että Sarkozy on euroopan ainoa rehellinen valtionpäämies.
Miehittäjä ja miehitetty
Ero sananvapaudessa johtuu toisesta maailmansodasta. Ranskan tasavalta oli Saksan liittotasavallan miehittäjävaltio. Saksan liittotasavalta puolestaan on Yhdysvaltain miehittämä valtio, jossa sananvapaus ei ole vieläkään mahdollista.
Siksi Sarkozy saa olla poliittisesti epäkorrekti romanien noin 4 000 000 holokaustia kohtaan, kun taas Merkelin pitää olla poliittisesti korrekti sekä 6 000 000 juutalaisen että 4 000 000 romanin holokaustia kohtaan.
Merkel ei julista saksalaisille, että NATO-Romanian syrjityimpien ihmisten muuttaminen Saksaan on monikulttuurista rikkautta, jota Tarja Halonenkin haluaa Mäntyniemeenkin, mutta valmistelee karkoituksia salassa.
Syyllinen tähän on tietenkin Yhdysvallat, joka sai Romanian ja Bulgarian NATO:n jäseniksi syöttämällä niille idean, että tällä tavalla ne pääsevät EU:iinkin läntiseen arvoyhteisöön kuuluvina.
Romanian romanien tukeminen ihmisarvoiseen elämään ei Euroopan unionissa siis kuulu Euroopan unionin nettomaksajille, vaan NATO:n nettomaksajille, koska hinta NATO-jäsenyydestä oli nimenomaan EU-jäsenyys.
Yhdysvallat tarvitsi Romanian NATO:on, koska Turkki Ranskan painostuksesta kieltäytyi Irakin sodasta, ja Yhdysvallat tarvitsi tukikohta-alusmaan. Bulgaria otettiin varavaltioksi.
Laskun Euroopan unionin sisämarkkinoista kärsivistä Romanian romaneista voi Helsingin kaupunkikin lähettää Barack Obamalle.
Toivottavasti Halonen tai Stubb lyövät laskun Hillary Clintonin kouraan, heti kun hän kehtaa tulla Helsinkiin.
Mitä ne siellä hilluu? Totta kai Ranskalla on oikeus lähettää
Romanian mustalaiset sinne mistä ovat tulleetkin. Sama oikeus pitää olla kaikilla maailman mailla.
Ranskahan pistää vielä tukun seteleitä käteen niille, mikä on ongelma? Sehän Romanian mustalaisen vuosipalkka?
Itsestään selvää
Samaa mieltä. Jos maa ei pysty hoitamaan ylimääräisiä ihmisiä, täytyy olla oikeus palauttaa heidät lähtömaihinsa.
EU:n luonne
Se pitää ensin käsittää, EU on se maa ja vanhat valtiot ovat vain osavaltioita Yhdysvaltojen malliin, vapaa kulku osavaltioiden rajojen yli on sallittua, tosin Yhdysvaltojen osavaltioilla on enemmän valtaa päättää asioistaan kuin EU-osavaltioilla.
Voisiko Ruotsi palauttaa edes suomalaiset rikolliset
Mainio idea. Stubb voisi pyytää Ruotsin vankiloissa olevat suomalaiset rikolliset takaisin koti-Suomeen.
Mistä kaikki johtuu ?
Alunperinkään ei olisi pitänyt väen vängällä ottaa näitä tyhjätaskuja EU:n jäsenmaiksi. Olisi pitänyt rauhassa odotella muutama vuosikymmen, että nämä takapajulat pääsevät taloudessaan, elämänkatsomuksessaan ja käyttäytymisessään lähemmäksi muuta Eurooppaa. Kerjäsimme itse verta nenästämme laajenemishuumassamme ja tähän se nyt johti.
EU:lla on kädet täynnä järjestön alkuperämaidenkin kanssa, joista monet ovat mukana ainoastaan vapaamatkustajina ilman pienintäkään aikomusta noudattaa EU:n sääntäjä tai lakeja.
Suomikin maksaa päivittäin näistä töppäyksistä ja elättää tänne loisimaan lähetettyjä muiden maiden kansalaisia.
Menee päinvastoin
"Olisi pitänyt rauhassa odotella muutama vuosikymmen, että nämä takapajulat pääsevät taloudessaan, elämänkatsomuksessaan ja käyttäytymisessään lähemmäksi muuta Eurooppaa."
Eivät nuo takapajulat juurikaan kehity tai rikastu vaikka vievätkin jonkin verran töitä vanhoista EU-maista. Käy päinvastoin, vanhat EU-maat alkavat köyhtyä ja lähetä noita takapajuloita, se on varmistettu EU:n omissa säännöissä ja laeissa jotka ovat osin verrattavissa IMF:n kehitysmaihin pakottamiin rakennesopeutusohjelmiin.
Jeps
"Käy päinvastoin, vanhat EU-maat alkavat köyhtyä ja lähetä noita takapajuloita, se on varmistettu EU:n omissa säännöissä ja laeissa jotka ovat osin verrattavissa IMF:n kehitysmaihin pakottamiin rakennesopeutusohjelmiin."
Suomenkin tavoitteena on saada Viro kiinni elintasossa niin kuin 1930-luvullakin.
So much trouble in the world
Romanialaiset ovat omassa maassaan joutuneet sukupolvien ajan elämään syrjinnän ja vihamielisyyden vaikutuksien alaisena.
Romaniassa on paljon sukuja, joiden pääosaamisalue on varastaminen. Nämä suvut ovat ylpeitä perinnöstään, mutta joidenkin mukaan varastamisestakin on tullut moraalitonta. Siis varastetaan enemmän kuin tarvitaan, ollaan entistä ahneempia. Varkaallakin no moraalin mittapuu :)
Jotenkin voisin kuvitella, että monilla ihmisillä romanialaisilla ole ollut paljon vaihtoehtoa - tai niin helppoa vaihtoehtoa kun varastaminen turvatakseen toimeentulonsa. Eu:hun liittymisen jälkeen monet jengit lähtivät romanian ulkopuolella ja tulivat takaisin rikkaampana kuin koskaan. Tämä ruokki muuttoliikettä entistä enemmän ja taustalla operoi paikallinen mafia.
Tästä on hyvin paljon näyttöä, jopa Helsingistä, jossa näin kuinka aamulla auto heitti "kerjäläiset" huopalahteen, manskulle ja stokkan kulmille "duuniin", ja sama auto haki heidät illalla. Kyse on enemmän tai vähemmän järjestäytyneestä rikollisuudesta, jonka uhreja ovat itse romanialaiset tietäen tämän itse tai tietämättään.
Vuoden takaisin BBC:N artikkeli kertoo miten romaanit käyttävät lapsia "orjinaan"
http://news.bbc.co.uk/2/hi/8226580.stm
So much trouble in the world
Madridin poliisin tilastojen mukaan heidän pidättämistään alle 14-vuotiaista taskuvarkaista 95 % on romaaneja. Alle 14-vuotiaalle on lain vaikea tehdä mitään...
Milanon poliisin mukaan jokainen lapsi tienasi kuukaudessa noin 12 000 euroa !
Perustetaan osaamiskeskus
"Milanon poliisin mukaan jokainen lapsi tienasi kuukaudessa noin 12 000 euroa!"
Perustetaan osaamiskeskus ja mennään Italiaan tienaamaan. Tuo on hyvä palkka peruskoulun kahdeksasluokkalaiselle kesätyöläiselle.
Järki nyt käteen
Meidän ei tarvitse kestää täällä kerjäläis- ja rikollisvyöryä. Sen tähden puolustan karkoituksia. Toisaalta meidän on EU:ssa ja maisden välillä vaadittava vähemmistöjen parempaa kohtelua kaikissa EU-maissa. Tähän on käytettävä keppiä ja porkkanaa. On vaan varottava porkkanan joutumista mafian käsiin. Keppinä voivat toimia EU-tuet.
Tuo video on oikein kuvaavaa sille, mitä ympärillämme tapahtuu. Vaikka olisi kuinka hyväsydämminen, on syytä avata silmänsä ja nähdä koko pahuus. Romaanien lasten hyväksikäyttö on saatava loppumaan.
Eurostovastaisuutta
""Meidän ei tarvitse kestää täällä kerjäläis- ja rikollisvyöryä. Sen tähden puolustan karkoituksia."
Karkoituksia mihin? Euroopan unioni on yhtenäinen sisämarkkina ja ihmisten liikkuminen on Schengenin sopimuksella vapaata.
Hai si
Ehkä hän tarkoittaa vaikka Norjaa.
Norjaa?
Norja ei ole EU-maa eikä sellaiseksi haluakaan.
Ulkomaille siis
Romania on EU:ta, mutta Norja ei ole.
Ehkä Ranska ja Saksa
Ehkä Ranska ja Saksa löytävät tässäkin kiistassa yhteisen EU-sävelen ja kerjäläiset risumajoineen palautetaan kotimaihinsa, jonne he kuuluvat. Eivätkä jää Pariisiin, Brysseliin, Berliiniin eivätkä Helsinkiin näiden kaupunkien kansalaisten elätettäviksi.
Palautetaan saman tien Intiaan koko jengi!
sieltähän ne väittää olevansa kotoisin.
Jos varastamisen rankaiseminen ei kovene - se johtaa kaaokseen. Kanadan laki voimaan Eurooppaankin; vierasmaalainen joka syyllistyy Kanadassa mihin tahansa rikokseen, passitetaan lähtömaahansa automaattisesti ilman selityksiä.
Oikein
Hesallakin on olkeus palauttaa nuo landelta tulleet pummit takaisin landelle.
Ihme ja kumma
Jos todella on näin että Ranskalla ei ole oikeutta päättää oman maansa asioista niin tällaisesta unionista on parempi lähteä ja heti.
Eikö lähdetä jo ja perusteta uudelleen se Kalmarin Unioni!
(ei se keskisuomalainen bensa-asema, vaan...)
So much trouble in Finland
Espanjan poliisi ottaa kiinni varkaita ja palauttaa lähtömaihinsa. Suomen poliisi ei ole kiinnostunut, tai ei ole mahdollisuutta seurata ulkomaalaisia rikollisia ja tiedotkin sensuroidaan. Jos joku on vahingossa kiinni jäänyt, valtio maksaa heille huippujuristit puolustamaan oikeudessa ja sitten heitä hetki hemmotellaan luxus vankilassa.
Olisikin kiva tietää oliko juuri Suomen mepit Jaakonsaari etunenässä lietsomassa Barosoa romani-asian esille nostamisessa. Ei taatusti Sarkozilla ole mahdollisuutta alkaa haalia mafian kuskaamia romaneja Ranskaan, sen voisi oppia jo Suomen mepitkin.
Eikä Suomellakaan olisi varaa, jos suomalaisten turvallisuudesta välitttäisi.
Puhut oikeaa asiaa! Kerjäläisongelma on alamaailman
järjestämä iloinen yllätys Schengen-sopimuksen tekijöille - tätähän he juuri sillä kerjäsivät, että alamaailman operaatiot sopimuksen myötä helpottuisivat. Missä ovat tullimiehet kun tullaan Suomeen Euroopasta, kahvilla? Kun ei tartte enää tehdä duunia - EU:ssa.
Kun nyt ovat kokoontuneet,
Kun nyt ovat kokoontuneet, niin kannattaisikohan puhua pikemminkin EU:n taloustilanteesta.
Miksi
Eihän tää EU:n talouteen vaikuta mitään
Viva France ! - Herää Haloslandia
Poliisi on saanut kiinni ulkomaisen maksukorttien kopiointiin erikoistuneen ryhmän.
Ryhmä toimi Iisalmesta vuokraamaltaan mökiltä käsin. He liikkuivat bensa-automaateilla Oulu-Jyväskylä-välisellä alueella. Poliisi pääsi tekijöiden jäljille yleisöhavaintojen ja poliisitutkimusten avulla.
Pohjois-Savon käräjäoikeus vangitsi eilen kolme romanialaista todennäköisin syin epäiltynä maksuvälinepetoksen valmistelusta.
Poliisin mukaan tutkinnassa ei ole tullut ilmi, että korttitietoja olisi vielä ehditty hyödyntää.
Keskusrikospoliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.
(MTV3)
Haloo
Tämähän on sitä suurta onnea, rikkautta ja rakkautta mitä nämä ulkomaalais hyysärit meille tuo.
Koko suomen kansa hyppii onnesta jota nykyhallitus meille "tyhmille" kansalaisille suuressa viisaudessaan suo.
Jep,
paitsi sen on "viva l'Italia!" tai "vive la France!"
Muistui vaan tuo mieleen kommetteja lukiessa.
http://www.poliisi.fi/poliisi/hallitus/home.nsf/PFBD/C89A9E71E17F4B12C22...
Vapauden rajat?
Onko tosiaan niin, että voi viedä koko sukunsa asumaan leiriin toiseen EU-maahan ja sitten kerjätä, varastaa ja elää sen maan sosiaalituilla?
Mikä sopimus sellaisen muka sallii?
Ymmärtääkseni sopimus sallii mennä vapaasti turistina tai töihin toiseen maahan.
Koko EU on yksi suuri vitsi
Nähtiinhän se "kreikan kriisinkin" yhteydessä, että sääntöjä voi rikkoa ilman seurauksia. Noh, niin se neuvostoliittokin hajosi omaan mahdottomuuteensa.
Laajentuminen käännettävä kutistumiseksi
Jotain järkeä sinne Brysselin todellisuudesta vieraantuneille mepeille ja EU-byrokraateille.
Laajentumiskomissaarin virka muutettava karsimiskomissaariksi.
Bulgaria ja Romania ulos EU:sta heti.
Nyy´t nyt mennee yöunet Olli Rehniltä
hänen uransa kohokohta - Bulgarian ja Romanian saaminen mukaan Euroopan suureen perheeseen! Eikö ollutkin somaa?
Sarkozyn toimet ovat vainoa
Vaino kohdistuu mustalaisiin ja on ehdottoman tuomittavaa. Komissio on ehdottoman oikeassa. Tänne kirjoittavien vainon puoltajien alkaa olla syytä huolestua asenteittensa perusteista.
Mitä h:n vainoa? Passittaa rahattomat muun maalaiset kerjäläiset
sinne mistä ovat tulleetkin ja lyödä vielä sikäläinen vuoden palkka kouraan?! Hieno homma.
"Vaino" ei kohdistu kehenkään ihmisryhmään vaan kerjääviin vierasmaalaisiin, joille ei ole osoittaa työtä, asuntoa eikä muutakaan. Siis kotia kohti kirjoittanut Hilja Haahti
Veljet miten viisas veto, Sarkozy!!!
"Liittokansleri Merkelin avustaja kuitenkin kiisti jyrkästi, että mitään tällaista suunniteltaisiin"
Nyt siis Saksa on antanut epäsuoran kutsun: "Tervetuloa meille, täällä saatte olla rauhassa ja rakennella hökkelislummikyliänne varastetuista asuntovaunuista" Todella fiksu veto Ranskan valtion terävimmältä kärjeltä!
Paateron tiedote on vitsi
Jukkav laittoi linkin poliisiylijohtaja Paateron tiedotteesta "Suomeen ei kannata tulla tekemään rikokkisia".
Paateron tiedote on vitsi. Vaikka VIHDOIN tehtiin laajempi poliisioperaatio, on Paaterollakin ollut tiedossa, että Suomi johtaa EUn rikostilastoja Romanian ohella. Suomi on ollut syrjäkylä ja kun rajat aukeni rikolliset huomasi Suomessa voitavan puuhastella rauhassa. Poliitikkotätit pitävät rikollisuutta monikulttuurisuutena. Helsingin katurikollisuus on silminnähtävää joillain alueilla. Monet tuttuni ovat jo muuttaneet turvallisimpiin maihin. Suomalaisten tilanne on säälittävä ja nyt vielä Holmlund vähentää poliiseja. Ei Romanian poliisit voi tulla kovistelemaan kaduillemme, Suomen kuuluu suojella kansalaisiaan. Kun Liisa Jaakonsaari äänestettiin mepiksi aavistin, että jonkun sotkun hän keittää ja olisikohan naurettavassa sopasssa ykköshämmentäjä ? Arvasin, että Sarkozy ei nielaise soppaa, vaikka kuinka tyrkyttäisi. Muissa maissa terve järki voitti, Suomessa ei.