Unkarilaisesta alumiinitehtaasta vuotanut liete herättää kysymyksiä. Aineen ei pitäisi alan toimijoiden mukaan olla vaarallista oikein käsiteltynä, mutta myrkkylietteen kanssa kosketuksissa olleille on tullut palovammoja.
Uutistoimisto AP:n mukaan myrkkyliete on sivutuote, jota syntyy, kun bauksiittia jalostetaan alumiinioksidiksi, joka puolestaan on alumiinin valmistusaine. Myrkkyliete sisältää mediatietojen mukaan vettä ja raskasmetalleja.
Alan organisaatioiden edustajat eivät ole pystyneet selittämään, miksi Unkarin uhrit saivat polttovammoja aineesta.
BBC:n mukaan Unkarin viranomaiset kuitenkin pitävät ainetta vaarallisena.
Uutistoimisto AP:n mukaan on tavallista, että lietettä säilötään lammikoissa, joista vesi lopulta haihtuu. Tällöin muodostuu punaista, kuivattua saven tyyppistä ainetta.
Unkarilaisen ympäristönsuojelijan Gergely Simonin mukaan myrkkykatastrofin aine oli muhinut säiliössä vuosikymmenien ajan ja oli siksi äärimmäisen emäksistä. Aineen pH-arvo on Simonin mukaan noin 13, eli melkein sama kuin lipeällä. Tämän takia uhrit saivat palovammoja, sanoo Simon.
Kemikaalien aiheuttamat syöpymät eivät välttämättä ilmesty iholle heti, joten loukkaantuneita voi ilmetä lisää, varoitti lääkäri Peter Jakabos Unkarin televisiossa.
Loukkaantuneita on ainakin 120. Neljä ihmistä on kuollut.

Kommentit
http://en.wikipedia.org/wiki/
http://en.wikipedia.org/wiki/Red_mud eli rautaa, joka tieteen kuvalehden mukaan (tämä kesä) on kaikesta päätellen syypää MS-tautiin, kun sitä saa viljan kautta happamissa maaperissä.
Kuten seinäjoella, missä sekä happamat rautamaat että maailman MS-keskus.
Liete vielä pölyksi kuivuessaan , voi olla toksista
" The dust would have chrome , arsenic , lead , and as far as I know , mercury . And the wind could spread it over a very big region and people would breathe it . Nobody knows what this will mean ."
Lähde: RadioFreeEurope/RadioLiberty , http://www.rferl.org/content/Hungary-Opens_Criminal_Probe_As_Toxic_Sludg... , ( October 06, 2010 )
' Hungary Opens Criminal Probe As Toxic Sludge Disaster Continues .'
RFE/RL
+
Google käännös Unkari Wiki
After the accident, the data indicate that MAL Ltd. website of the lips of red mud composition:[5]
40-45% Fe2O3 (iron (III) oxide), This gives the red color of mud
10-15% Al2O3 (aluminum oxide)
10-15% SiO2 (Silica) With sodium or calcium-aluminum-silicate is present in
6-10% CaO (calcium oxide)
4-5% TiO2 (titanium dioxide)
5-6% Na2O (sodium oxideWater caustic soda formed)
http://hu.wikipedia.org/wiki/V%C3%B6r%C3%B6siszap-%C3%B6ml%C3%A9s_Veszpr...