Venäjän nykyjohdon täytyy alkaa kuunnella kansalaisia, tai massaprotestit ja levottomuudet uhkaavat maata. Näin sanoo Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatshov uutistoimisto Bloombergin mukaan.
Gorbatshev sanoi moskovalaisen Snob-lehden haastattelussa, että vaarallisin uhka on kasvavien jännitteiden purkautuminen äkillisesti yhteiskunnassa.
- Ilman demokraattisten instituutioiden nykyaikaistamista ei voi kehitystä tapahtua, 79-vuotias Gorba totesi.
Gorbatshov sanoo, että hänen suurin onnistumisensa kommunistipuolueen johdossa 1980-luvun lopussa oli Venäjän lähettäminen ”vapauden tielle”.
Gorbatshovin mukaan hän ei vielä koe Venäjän nykyjohtoa varsinaiseksi johdoksi. Gorbatshovin lausunto on poikkeuksellinen, sillä yleensä hän on välttänyt kritisoimasta presidentti Dmitri Medvedeviä ja pääministeri Vladimir Putinia.
- Hallituksemme pelkää omia kansalaisiaan. Kun ihmiset viimein ymmärtävät, että heidän mielipiteillään ei ole väliä ja että mikään ei ole heistä kiinni, he menevät kaduille, hän sanoo.

Kommentit
Ennustajia
Onhan näitä ennustajia:
Alexander Litvinenko, Juri Felshtinski; "Venäjä kuilun partaalla - turvallisuuspalvelut demokratian uhkana", 2007
Boris Nemtsov, Vladimir Milov; "Putinismi ja Venäjän rappio", 2009
Veikko Saksi; "Venäjä kriisissä", 2009.
Jos venäläisessä yhteiskunnassa tapahtuisi jotain radikaaleja muutoksia, niin yllätyksenä ne tulisivat - ainakin Suomen poliittiselle johdolle.
Kuten aina!
"Jos venäläisessä yhteiskunnassa tapahtuisi jotain radikaaleja muutoksia, niin yllätyksenä ne tulisivat - ainakin Suomen poliittiselle johdolle."
me mokomat Venäjä-asiantuntijat!
Ne, jotka tietävät, eivät puhu
Suomen Venäjä-asiantuntemus on eksklusiivista. Myös ne Yleisradion toimittajat, jotka tietävät, mitä ne, jotka tietävät, tietävät, kannattavat kansallista etua, eivätkä kirjoita tai sano, mitä tietävät.
Se, että kertoo, mitä tietää, johtaa siihen, ettei tulevaisuudessa enää saa tietoa, jota ei pidä kertoa.
Näin ollen suomalaisessa tiedotusilmastossa toimittajien elääkseen on siteerattava propagandauutisia vaivaisella englanninkielen taidollaan, jota pakkoruotsin opiskelu on estänyt vahvistumasta, englantilaisia ja yhdysvaltalaisia lehtiä sekä mediatapausprofessoreita Ruotsista.
Uskon, että jos Venäjä ryhtyy rakoilemaan, suomalaiset vasemmistolaiset toimittajat todistavat jälleen uuden isänmaallisuutensa Suomelle, ja ryhtyvät sättimään Venäjän federaation hallitusta osoittaakseen yhteiskuntakelpoisuutensa valtioneuvostolle, sen komentolinjalle sekä työmarkkinakelpoisuutensa Alma Medialle ja Sanomalle. Nyt kun Yleisradiota saneerataan ja pahanlaatuisimpia punavihreitä ajattelun, vapaa-ajattelun ja hampun ystäviä on ryhdytty siivoamaan pois, myös Yleisradiossa länsimaisesta ajattelusta luovutaan ja vaihdetaan se kansalliseen uskollisuuteen.
Meine Ehre heißt Treue.
Kaaos on tervetullut
Seuraavan kaaoksen yhteydessä Georgia ottaa takaisin parhaillaan Venäjän miehittämänä olevat alueensa Abhasian, ns. Etelä-Ossetian ja Akhalgorin. Samalla Tshetshenia vapautuu Venäjän miehityksestä ja Suomi ottaa takaisin Venäjän miehittämänä olevat alueensa Petsamon, Sallan, Karjalan ja Suomenlahden saaret.
Veit sanat
Veit sanat suustani.
Tappaisivat vaan toisiaan ja pilkkokoot venajan lukuisiksi pienvaltioiksi. Taten ryssat olisivat pienempi uhka.
Mistä tiedät ettei valtaan nouse Zirinovsky, räyhähenki
Suomen syöjä
Rauhankasvatus on tavoittanut Yleisradion
"Tappaisivat vaan toisiaan ja pilkkokoot venajan lukuisiksi pienvaltioiksi."
Tuon on vanha terve periaate Venäjän uutisten seuraamiseen. Adolf Erhnroohtkin oli sitä mieltä, että eniten kommunisteja tapatti Stalin ja vielä sotilasjohtajiaan, mikä oli meille eduksi talvisodassa.
Nykyään kuitenkin suomalaiset toimittajat ovat suremassa sitä, jos KGB:n everstiluutantit tapattavat toisiaan vaikka kaukana Lontoossa.
Jos KGB:n väki tappaa KGB:n väkeä, kuuluu se Putininkin mukaan tiedusteluyhteisön kansainvälisiin sääntöihin.
Ei joka yhtiössä voi olla samanlainen työehtosopimus.
Kaaos johtaa Suomen vaaraan
Kaaos johtaa Suomen vaaraan. Suomi alkaa varustella kansallisen itsetunnon puutteessa puolustusvoimia ensi iskun antamiseen ilmavoimilla ja merivoimien sukellusveneillä Suomenlahden pohjukkaan sekä balttilaisen NATO:n tukemiseen.
Näin ollen Suomen maavoimat karsitaan, koska velkaa ei voi enää EMU-kriteerein ottaa eikä Sauli Niinistökään pidä varustelukilpaa järkevänä.
Näin ollen suursuomalainen politiikka johtaa Itä- ja Pohjois-Suomen vaarantumiseen.
Moni Vihreän liiton kannattaja pääkaupunkiseudulla olisi iloinen, jos loputkin tupajumit voitaisiin tiivistää pääkaupunkiseudulle, jolloin maakuntien elättäminen korkeasti koulutettuja ja sivistyneiden akavalaisten pääkaupunkiseutulaisten toimesta loppuisi.
Suomen suuri pinta-ala tuhoaa pääkaupunkilaiset hyvinvoinnin, jota ei kestettäne enää ilman mietoja huumeita.
Epävakaa Venäjä...
se se vasta uhka Suomelle onkin.
Ei ole jos se lakkaa
Ei ole jos se lakkaa olemasta.
Naapurinamme tulevaisuudessa Kiina ja Iran
Jotenkin on kummallista ajatella, että Kiina ja Iran olisi meille parempi naapuri kuin puskurivaltio Venäjä...
Tyhjä alue vailla ihmisiä voi houkutella väkeä Kiinasta
pohjoiseen. Kiinassa on väkeä jonka estäminen olisi rajavartijoille mahdoton tehtävä. Ne tulisivat kuin sopulit yli maiden ja mantujen
Turha pelko
Ei kai sitä suomalaisten rajavartijoiden tarvitsisi estää. Kyllä siellä riittää vartijoita omastakin takaa, jotka ampuvat kaikki länteen yrittävät jo rajan tuolle puolen.
Ellei ole Venäjää, ei ole venäläisiä rajavartioitakaan
Huomasitko sen?
Vahva Venäjä
on yksiselitteinen uhka kaikille sen naapurimaille.
Juuri siksi eurooppalainen NATO varustelee Venäjää
Juuri tämän vuoksi eurooppalainen NATO varustelee Venäjää, jottei sen itse tarvitsisi hännäntupsuna uhata Kiinan kansantasavaltaa ja Islamilaista tasavaltaa Iranissa.
Ranskalaiset ja saksalaiset ovat valistuneita imperialisteja toisin kuin nämä meikäläiset. Ne luovat itselleen puskurivaltion Venäjästä itsensä ja Aasian väliin.
Koskahan Suomessa huomataan, että Venäjä taistelee vapauden puolesta? Yhdysvalloissa tämä huomattiin jo 1942 alkaen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Poster_russian.jpg
Jari Tervo Moskovaan
Lähetetään Jari Tervo airuueksi masinoimaan kaaosta, hänellä on ihan tuore kokemus asiasta.
Oikein hyvä ehdotus.
Hän osaa tekniikan - haukkumalla väärän henkilön - kaatuu koko aatemaailma, panslavismi
Tervo laulaa Venäjä suohon kuin Lemminkäinen Väinämöisen
Kalevala hyötykäyttöön!
Projektiryhmä
Minusta Venäjä on otettava vakavissaan. Ehdotan työryhmäksi:
- Heidi Hautala
- Hanna-Leena Hemming
- Hannu Rautkallio
- Liisa Jaakonsaari (EK)
- Timo T A Mikkonen (univormussa)
- Dan Steinbock
- Jukka Tarkka
- Tuulikki Ukkola
Tällä think tankilla Venäjä voitaisiin saada parempaan kuntoon kuin mihin Gorba sen jätti.
Mistä tiedät ettei Venäjää kaada sen homovastaisuus
kun homot organisoituu, siitä on leikki kaukana
Venäjä on terveen kansalliskokoomuslaisuuden maa
Uskon, että homot ja feministit tuhoavat Euroopan unionin jo ennen Venäjää. Venäjän federaatio on kansalliskokoomuslainen valtio, jossa heteropatriarkaatin on hyvä elää kaikessa ortodoksiassaan.
Gorba unohti vodkan ja suolakurkut
Gorba unohti, että hänet syrjäytettiin, koska vodkan saantia rajoitettiin. Jos nyt annetaan venäläisille vapaasti viinaa, ei mitään vallankumouksia ole odotettavissa. Gorba ei ottanut ilmeisesti opiseen kun ei vieläkään ymmärrä venäläisen kansan sisintä: vodka ja suolakurkut.
kumpaakin voi itse hankkia
istuttaa datsalle kurkkuja ja keittää itse pontikkansa
Politician who put an end to the "Cold War"
Voice of Russia | Vyacheslav Solovyov | Oct 15, 2010 15:09 Moscow Time
Exactly 20 years ago, the then Soviet President Mikhail Gorbachev was awarded the Noble Peace Prize in recognition of his outstanding contribution to democratic changes in Eastern Europe. He became the first Communist head of state to have such an honor since the prize was established in 1901.
Back then, the news of Gorbachev picked as the Nobel Peace Prize laureate triggered a mixed response - applause and cheers in the West and virtual indifference at home. Now, 20 years after, more and more people in Russia are beginning to understand the significance of the event. Dmitry Suslov, co-chairman of the Foreign and Defense Policy Council, comments on the issue:
"In my view, the Nobel Committee’s decision to award the 1990 Peace Prize to Mikhail Gorbachev is among those few that were fully justified. This is especially important today when the supreme peace award is bestowed on presidents just a few months into their tenure, by way of advancing, not for what they really did but for the sole commitment to peace, or to little-known Chinese human rights activists. Against this background, Gorbachev’s candidacy 20 years ago was both fully justified and the only possible among those who really deserved the Nobel Peace Prize. He did the things that seemed utterly incredible back in those times, proving himself capable of rising above stereotypes and the “Cold war” logic and ending the confrontation that threatened to plunge the world into a nuclear Apocalypse.
The “Cold War” ended not as a result of one side being defeated by the other but because the Soviet Union made a historic decision to stop it, a move we owe to Gorbachev. Today, one can hear some American and even Russian politicians say that the Soviet Union had lost the “Cold War” and the United States had won. That’s not true. Those were the times of unprecedented hopes for a common Euro-Atlantic house from Vancouver to Vladivostok. Unfortunately, things turned out a different way. There is still a geopolitical split in Europe, only it has moved eastwards, closer to the Russian border."
Mikhail Gorbachev, for his part, complains that the West broke its promises to the Soviet Union:
"Let me give you just one example. When it came down to the issue of ending the division of Germany, we were firmly assured, including by the then U.S. Secretary of State James Baker, that U.S. troops wouldn’t move an inch eastwards in the interests of NATO.
But Germany was the only one to have fully honored its commitments from beginning to end. And the others said: look, the situation has changed. We gave promises to the Soviet Union, but the Soviet Union does not exist any more, and therefore we should look at it all differently."
No matter what happened next, Mikhail Gorbachev fully deserves his Nobel Peace Prize as a politician who overcome the “Cold War” mentality and prevented the world from slipping into a real war.
_
http://english.ruvr.ru/2010/10/15/26212851.html
Noin
Gorballa on asiaa.
"Venäjän nykyjohdon täytyy alkaa kuunnella kansalaisia, tai massaprotestit ja levottomuudet uhkaavat maata."
Tuo toteamus sopisi Suomeenkin ja Euroopan unioniin vallan mainiosti. Esim.
"Päivä 6: Kansan raivo kasvaa Ranskassa"
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/104068-paiva-6-kansan-raivo-kasvaa-rans...