Viranomaiset ovat ilmeisesti löytäneet kaksi pommia UPS:n rahdin joukosta. Yhdysvaltain viranomaiset järjestivät eilen näyttävän operaation Newarkin ja Philadelphian lentokentillä sekä New Yorkissa.
Tiedustelutietoon perustuvan operaation syynä oli Saudi-Arabian antama vinkki ja myöhemmin Lontoosta ja Dubaista löytyneet kaksi räjähdetä.
Dubain viranomaiset vahvistivat tänään, että Chicagoon matkalla ollut paketti sisälsi samanlaisen pommin kuin mitä Lontoossa löydettiin.
Uutistoimisto AP:n ja televisiokanava CBS:n saamassa kuvamateriaalissa näkyy printterin mustekasetti, johon on kytketty sähköjohtoja. Kasetissa näkyy merkkejä valkoisesta jauheesta. Jauheen epäillään olevan voimakasta PETN-räjähdeainetta. Tämä laite löytyi Lontoosta.
F-Securen tutkimuspäällikkö Mikko Hyppönen tutustui kuvassa näkyvään piirilevyyn ja keräsi Twitterissä kommentteja laitteesta. Useiden arveluiden mukaan kuvassa näkyy Nokian matkapuhelimen piirilevy. Hyppösen selvityksestä kertoi MikroPC.
Noin leipälaatikon kokoinen paketti oli lähetetty Sanaasta Jemenistä. Samasta UPS:n toimistosta olivat lähetetty myös Dubain epäilty räjähde sekä Yhdysvaltoihin asti päässeet vaarattomiksi osoittautuneet paketit.
Valkoinen talo ja presidentti Barack Obama tulkitsi tapahtumat "vakavasti otettavaksi terroriuhaksi". Obama ei suoraan nimennyt syylliseksi Jemenin al-Qaidaa, mutta liittovaltion alempi virkamies piti terroristijärjestöä pääepäiltynä.
AP:n lähteiden mukaan Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden viraston syyskuussa antaman varoituksen mukaan islamistiterroristit pyrkivät käyttämään lentorahtia seuraavaa terrori-iskuaan suunnitellessaan ja toteuttaessaan.
Yhdysvalloissa järjestetään ensi tiistaina vaalit, joissa valitaan jäseniä kongressiin ja edustajainhuoneeseen. Joidenkin arvioiden mukaan vaalien alle ajoitettu terrori-isku on tarkkaan suunniteltu teko al-Qaidalta. Järjestö on aiemminkin ajoittanut iskunsa vaalien alle, esimerkiksi vuonna 2004 Madridissa tapahtunut isku lähijunaan auttoi vaalivoittoon oppositiopuolueen, joka myöhemmin veti maan joukot pois Irakista.
Toisaalta vuonna 2004 yhdysvaltain presidentinvaalien alla julkisuuteen ilmaantui Osama bin Ladenin nauhoitukseksi väitetty video, jonka aitoutta epäiltiin laajasti. Kriitikot väittävät, että nauha oli George W. Bushin konservatiivisen hallituksen vaalitemppu, jolla yritettiin vaikuttaa vaalien tulokseen.
Yhdysvaltain nykyinen presidentti Barack Obama ilmoitti pian valtaan noustuaan terrorismin vastaisen sodan, Bushin valtakauden punaisen langan, päättyneen.

Kommentit
Eiköhän USA:n
Eiköhän USA:n turvallisuudesta vastaava virkamieskunta, ml CIA ja Pentagon, ole melko konservatiivista ja lisäksi tarvitsee uhkakuvia tehdäkseen itsensä tarpeelliseksi. Sotateollisuus tarvitsee uhkia tehdäkseen businessta.
Näillä pojilla on osaaminen, resurssit ja epäilemättä myös motivaatio. Yhden pommipaketin järjestäminen sopivasti vaalien alle ei liene kovin vaativa hanke.
Varmaan vaan joku uuden järjestyksen poikien salaliitto
En-vaan-jaksa-uskoa että lontoossakaan mittä oikeita pommejaoli.
Muka jos Subway -isku. - siellä mitää sellaistaookkaan. Supparihan on sellane sämpylä josson kaninruakaa välissä. - Törkeää älytystä, ei uskotaei!
- Sitäpaitti mikkään bussi ei voi olla kaksikerroksinen, sehän raapisi helesigissäkin ratikoijen ajolankat ales... ni.
$ 60 000 000 000:n kysymys
Yhdysvaltain tiedustelubudjetti on kasvanut suureksi. Sitä pitää leikata. On tietenkin selvää, että tuosta budjetista elävät voivat järjestää mitä tahansa provokaatioita valtiovarainministeriötä vastaan.
Ennenhän Suomessakin liikkuva poliisi järjesti lööppeihin kilpa-ajot Tapani Kansan kanssa osoittaakseen, miten suomalaiset ovat vaarassa, jos Kansa saisi ajaa vapaasti. Suojelupoliisi puolestaan aina taistelee valtiovarainministeriötä vastaan korostamalla venäläisuhkaa ja "lisääntynyttä aktiivisuutta".
Kyllä viranomaiset itse pelaavat mediapeliä ja joissian maissa harjoittavat rikollisuutta otsikoita periäkseen itsepuolustuksekseen.
http://www.google.fi/search?q=Yhdysvallat+tiedustelubudjetti&ie=utf-8&oe...
Kaksi kärpästä yhdellä iskulla
“Pommit löytyivät sopivasti vaalien alla” - Nokia mukana?
Vaalityötä ja EI amerikkalaisen kännykkäteollisuuden mustamaalausta.
Kyllä Amerikassa osataan paimentaa vaalikarjaa ja kuluttajaa haluttuun suuntaan. Säälittävää.
CIA:n likaisten temppujen osasto luo uhkia,pelkoa ja tarpeita
maailmanlaajuisesti kaikille aseteollisuuskompleksin asiakkaille, ettei poka pääse "jäähtymään" ja lopettaisi varustautumisen, aseiden ostamisen ja pelkäämisen.
USA:lla on 700 sotilastukikohtaa 140 eri maassa, tällä koneistolla riittää kyllä askarteltavaa luomiensa kvl. uhkakuvien kanssa. Ruokakuponkien varassa elää 40M ihmistä.
Valtion turvakoneistossa pääsy mm. wikileaks-asiakirjoihin oli 854 000 eri henkilöllä, 1271 eri organisaatiossa ja 1931 yksityisessä yrityksessä - jtn ei ole mikään ihme, jos jossain on joku pikku vuoto
USAn "puolustus"-budjetti on yhtäsuuri kuin 16:lla seuraavalla valtiolla yhteensä
Rank Country Military expenditure, 2009[2] % of GDP, 2008
1 United States 663,255,000,000 4.3%
2 China 98,800,000,000 2.0%
3 United Kingdom 69,271,000,000 2.5%
4 France 67,316,000,000 2.3%
5 Russian Federation 61,000,000,000 3.5%
6 Germany 48,022,000,000 1.3%
7 Japan 46,859,000,000 0.9%
8 Saudi Arabia 39,257,000,000 8.2%
9 Italy 37,427,000,000 1.7%
10 India 36,600,000,000 2.6%
11 South Korea 27,130,000,000 2.8%
12 Brazil 27,124,000,000 1.5%
13 Canada 20,564,000,000 1.3%
14 Australia 20,109,000,000 1.8%
15 Spain 19,409,000,000 1.2%
16 Turkey 19,009,000,000
Keltainen lehdistö.
Miksi on valittu noin harhaanjohtava otsikko:
xxxxxxxx-Nokia mukana?
Eikö yhtiötä ole vielä tarpeeksi mustamaalattu ja moitittu?
Onko jutun tehneellä toimittajalla ollut huonoa onnea Nokian kännykän kanssa?
On trendikästä haukkua aina Nokiaa ja Finnairia
.
Kiitos kommentista,
Kiitos kommentista, nimimerkki Nöpönenä.
Toimittajalla on todellakin ollut huono kokemus Nokian kännyköiden kanssa, erityisesti erään vuoden vanhan N97 mini -mallisen yksilön kanssa. Kiistän, että tällä olisi vaikutusta otsikointiin.
Nokian maininta otsikossa ei ole mustamaalausta. Jutussa viittaan tietotekniikan asiantuntijan huomioon, että Lontoossa löydetyn pommin osana olisi Nokian matkapuhelimen - ilmeisesti E-sarjan - piirilevy.
Tieto Nokian matkapuhelimen käytöstä kiinnostaa arvioni mukaan lukijoita.
Mikäli arvelu pitää paikkaansa, uutisen voi tulkita niin, että Nokian matkapuhelinta pidetään riittävän luotettavana ja toimintakuntoisena laitteena, että se kannattaa asentaa räjähteen kriittiseksi osaksi.
Nokian puhelimia on käytetty ennenkin räjähteiden osina.
Pahoittelen kuitenkin tuottamaani harmia.
Vaalituloksen ohjailua
Amerikkalaiset (sotateollisuus ja äärirepublikaanit) itse ovat lähettäneet ko. paketit. Toivottavasti media alkaa suhtautua kriittisesti amerikkalaisiin uutisiin.
Nyt al-Qaidan täytyisi tiedottaa selvästi, että heillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa
Niinpä
On ihan naurettavaa edes epäillä että islaminuskoisilla voisi olla tämän asian kanssa mitään tekemistä, onhan islam sentään rauhanuskonto...
Epäilen vahvasti ruotsindemokraatteja. Tai lasermiestä.
Tai ehkäpä joulupukki?
Ehdotan aihetodisteilla syylliseksi joulupukkia. Hän jos kuka on pakettien asiantuntija. Onhan joulu juuri tulollaan, joten ajoituskin puhuu vain joulupukin puolesta.
Voi olla, että hän pyrkii vaikuttamaan tulevan joulunajan lahjavalintoihin ja erityisesti niiden sisältöön. Jopa myyntiin: ostakaa ihmeessä protestiksi lahjoiksi jotakin rauhanomaista.
Ei voi olla mitenkään mahdollista, että köyhän Jemenin viattomat ja tunnetusti rauhaa rakastavat kansalaiset lähettelisivät nyt puheena olevan kaltaisia paketteja maailmalle. Eihän se sovi kenenkään järkeen, että Lähi-Idässä pommeja rakenneltaisiin.
Uutiskanava CNN uutisoi
Uutiskanava CNN uutisoi näistä printteri-pommeista että Saudi-Arabian tiedustelupalvelu oli toimittanut Yhdysvaltalaisille pakettien seurantanumerot, joidenka avulla ne löydettiin koneista.
--tämän kun ”lukee rivien välistä”
= Saudien tiedustelupalvelu olisi voinut pysäyttää paketit jo aikaisemmin mutta tästä rakennettiin tahallaan vaarallisempi operaatio, jolla on myös enemmän poliittista painoarvoa.
Saudit ovat Yhdysvaltain pitkä aikaisia liittolaisia, jotka toimi Yhdysvaltain välikätenä 1980-luvun Afganistanin sodassa kun Yhdysvallat aseisti Mujahideen-taistelijoita näiden sotiessa Neuvostoliittoa vastaan.
Näiden printteri- pommien räjähdeaineeksi kerrotaan sama räjähde kuin ”alushousupommittajalla ” viime joulun tienoilla ..myös hänen annettiin nousta Chicagon koneeseen ennakkotiedoista huolimatta. Yhdysvaltain ulkoministeriö olisi aluksi ottanut ”alushousupommittajan” viisumia pois, mutta Yhdysvaltalainen tiedustelu-taho varta vasten pyysi ettei hänen Yhdysvaltain-viisumia poistettaisi ..ja näin hänen annettiin nousta koneisiin jotka oli matkalla Yhdysvaltoihin.
Flight 253: Intelligence Agencies Nixed State Department Move to Revoke Bomber's Visa
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=17473
” do not revoke this visa. We have eyes on this person. We are following this person who has the visa for the purpose of trying to roll up an entire network, not just stop one person.'"
Agency Got Alleged Terrorist's Name Days Before Flight
http://gsn.nti.org/gsn/nw_20100113_3105.php
Yhdysvaltojen ja Brittien tiedustelupalvelut antaa tietoisesti terroristien liikkua maailmalla, vaikka heidän terrori-yhteyksistään tiedettäisiin ..ja napsivat näitä vasta sitten kiinni kun sillä on eniten uutis- ja poliittista arvoa
Brittien sotilastiedustelu MI5 on jopa toimittanut pomminteko tarpeita IRA-terroristeille joista tehdyt pommit on tappanut ihmisiä.
Jotkut MI5:en soluttautujat IRA-ryhmiin, ja Irlannin poliisin etsivät ovat kertoneet että MI5 ja Irlannin poliisi on antanut pommi-iskujen tapahtua Pohjois-Irlannissa vaikka nämä ovat kertoneet näistä iskuhankkeista ennakkoon.
MI5 withheld intelligence ahead of Omagh
http://www.rte.ie/news/2006/0224/omagh.html
Observer reveals tape which shows that Irish police chose to protect its Real IRA informant
http://www.guardian.co.uk/uk/2003/oct/19/northernireland1
=
=
=
Blogi valtio-terrorismista Euroopassa:
Terroristijärjestö tunnusti kreikkalaistoimittajan murhan, vaiko valtioterrorismia? …Operaatio Gladio toimii taas Kreikassa?
http://etelavuori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/39458-terroristijarjesto-tunn...
Vaalit
Usassa on vaalit. Vaalien alla tapahtuva terroriuhka on aina valtaapitävien etujen mukaista, sillä osa kansasta ryntää hakemaan suojaa valtio-isin helmoista kun paukkuu.
Tässä tarkoituksessa ihannetilanne on sellainen jossa kukaan ei kuole. Hallinto pääsee paitsi näyttämään pyrkivänsä suojelemaan kansalaisiaan, myös onnistumaan kerrankin jossain.
Kuolemia aiheuttavia pommeja käytetään puolestaan silloin kun halutaan lähteä sotimaan jonnekin mitä suurin osa kansasta ei edes löydä kartalta.
Onko kyseessä Republikaanien vaalikieroilu?
Useat kansainväliset luotettavat tahot ovat sitä mieltä, että Al-Qaida järjestöä ei ole olemassa. Al-Qaida on heidän mielestään Republikaanien keksimä haamujärjestö jota käytetään poliittiseen vehkeilyyn. Olikohan 11.9.2001 isku todellinen vai sisäpiirien juonitteluja, vai oliko kyseisillä sisäpiireillä ennustajaeukon taidot. Joka tapauksessa WT tornien vakuutuksia korotettiin roimasti hieman ennen 11.9.2001. Myös monet muut taloudelliset sisäpiirikaupat viittaavat sen aikaisten päättäjien ennustustaitoon tai etukäteistietoihin tornien sortumisista ja matkustajalentokoneiden tuhoutumisesta. Vakuutus- ja lentoyhtiöiden osakkeita myytiin pois merkittäviä määriä juuri ennen syyskuun 11 päivää. Mielestäni USA:n Republikaanien vehkeily ylittää härskiydessään itänaapurimme valtapuolueen Yhtenäinen Venäjä menettelytavat.
Voi hyvällä syyllä
olettaa, että Al Qaidaa ei ole edes olemassa, eikä tämäkään terroriuhka ollut todellinen.
Voi
On täällä niin pirun viisasta porukkaa.Ajatelkaa henkilö asuu jossakin jalasjärven koskueella ja selvittää meille USA:n turvallisuuden ja terroristijärjestöjen salaisuudet.
Obamasta piti alkaa mailmanrauha ja kapitalismin piti kuolla viime tai jo edellisvuonna.
Varmaan tämän henkilön isä sanoi 60-luvulla "Ei USA:laiset missään kuussa käynyt se oli studiossa tehty jos kuuhun mennään se on NL kun sinne menee,USA on niin rappiolla ja taantunut".Henkilön veli selvitti World trade centerin tuhot Sionistien teoksi ja Castro tappoi J F K:n vai oliko ne Ruotsin demarit.
Nää oli helppoja mut Junia ei saada talvella liikkumaan.
Peliä vain
Maailmanpolitiikka on kuin shakkia. Vastapuolen siirroista nostetaan aina hirveä meteli, kun taas omia siirtoja puolustellaan välttämättömyyksinä tai mitättöminä järjestelyinä. Ehkä et edes näe että hyviksenä pitämäsi pelaa, sillä kuvittelet sen vain lepuuttavan nappuloitaan laudalla. Vastapuolena pitämäsi taas näyttää pelottavan agressiiviselta uhkaavine siirtoineen, jotka kaiken kohtuuden ja järjen vastaisesti hyökkäävät viattomien nappuloiden kimppuun!
Ei tarvitse olla mikään tiedusteluagentti nähdäkseen mitä tapahtuu. Riittää kun opit näkemään että kummatkin puolet pelaavat tosissaan ja voittaakseen. Näin kykenet jo ennustelemaan suunnilleen tulevia tapahtumia, tai ainakaan "yllättävät" käänteet tulevat vähemmän yllätyksenä. Tässä hyvä esimerkki:
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/104728-osama-bin-laden-viesti-%E2%80%9D...
Jatkan vielä
Esimerkiksi on vaikea selittää tämänkaltaisia "sattumia" muuten kuin ns. salaliittoteorialla:
http://www.foxnews.com/us/2010/10/20/al-qaeda-terror-leader-dined-pentag...
<ul>"Anwar Al-Awlaki may be the first American on the CIA's kill or capture list, but he was also a lunch guest of military brass at the Pentagon within months of the Sept. 11, 2001, terror attacks, Fox News has learned.
Documents exclusively obtained by Fox News, including an FBI interview conducted after the Fort Hood shooting in November 2009, state that Awlaki was taken to the Pentagon as part of the military’s outreach to the Muslim community in the immediate aftermath of the attacks.
...
The Pentagon has offered no explanation of how a man, now on the CIA kills or capture list, ended up at a special lunch for Muslim outreach.
...
A former high-ranking FBI agent told Fox News that at the time Awlaki went to lunch at the Pentagon, there was tremendous "arrogance" about the vetting process at the Pentagon.
"They vetted people politically and showed indifference toward security and intelligence advice of others," the former agent said."</ul>