Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzeneggerin mielestä kannabiksen polttaminen on yhtä vakava rike kuin liikennesakot, kertoo uutistoimisto AP.
Schwarzenegger hyväksyi viisi viikkoa sitten lain, jonka myötä kannabiksen hallussapidosta saa sadan dollarin sakon. Pidätetyksi ei joudu eikä hallussapidosta tule mitään merkintää rikosrekisteriin.
Schwarzenegger puolusti lakia maanantaina Jay Lenon talk show’ssa. Haastattelussa Schwarzenegger sanoi AP:n mukaan:
- Ketään ei kiinnosta, poltatko kannabissavukkeen vai et.
Kaliforniassa äänestettiin hiljattain kannabiksen muuttamisesta lailliseksi täysi-ikäisille alkoholin tapaan. Lakialoite kaatui äänestyksessä.
Henkilöt:
Paikat:

Kommentit
Hyvä Arska!
Näinhän sen pitäisi olla. Yksilönvapaus takaisin ihmisille. Oma terveys ja omat aatteet, mutta kunhan ei satuta ketään muita.
Ja suurin osa suomen (alkoholimyönteisistä tai sitten vaan kukkahattutädeistä, joille huumepolitiikka (ja sen osittainen vääristely] on ehdoton totuus) konservatiiveista uskoo, että kannabiksen polttaminen on portti ties minne helvettiin... Haastakaa itsenne ja ajatuksenne. Ottakaa selvää ja todetkaa, että porttiteoria on kumottu, kannabiksen haittavaikutuksia yhteiskunnalle, yksilölle ja sidosryhmille on liioiteltu. Älkää kuunnelko sitä puskaradiota, kaverin kaveria, jonka kaveri tuntee poliiseja tai kaikkea mitä uutisista tulee. Tutkimustietoa löytyy EU-tason tutkimuksista, Suomessa tehdyistä tutkimuksista ja maailmalla tehdyistä havainnoista.. Tilastot tukevat sitä, että kärpäsestä tehdään härkänen. Liikenne, polkupyörät, viina, lääkkeet, huonot ruokailutottumukset, liikunnanpuute, merivesi ovat vaarallisempia kuin tämä yrtti.
Tilastoja tutkimalla (ei ainoastaan sossuja kuuntelemalla, sillä nehän haluavat rahaa toiminnalleen lisää [kuten poliisitkin] ja sitä kautta morkkaavaat vaikka punajuuria, jotta saavat sitä. Sitä paitsi kannabiksen takia ei edes laiteta ihmisiä hoitoon, sillä sitä ei koeta ongelmaksi). Muut synteettiset huumeet ovat huomattavasti pahempi juttu. Sen siitä saa, kun lapsille valehdellaan ensin huumeiden vaarallisuudesta ja kun huomataan että KOVA huume KANNABIS ei olekaan sitä mitä sanotaan, niin ei kai se AMFETAMIINIkaan ole sitä, saati sitten HEPO, MUOTIHUUMEET ja KOKKELIKAAN. Tässä vaiheessa mentiin metsään, kun rinnastettiin kasvi, jota on käytetty vuosituhansia ja lääkekäytön kautta levinneet lamauttajat. Ainoa ero taitaa olla vaarallisuusaste ja se, että lääkeyhtiöt ovat olleet mukana kehittämässä vaarallisimpia aineita. Nuoret eivät vaan usko valistajia enää, jos yksikin vale paljastuu.
Kannabis ei ole vaaraton, mutta ei myöskään VAARALLINEN. Sen polttamisesta syntyy savua, jota hengitetään (tai sitten sitä syödään, ei savuhaittoja) ja vaikuttavat aineet siinä toimivat suklaan tapaan antaen euforian tunteen, jonka ihminen on kadottanut pankkien orjuuttaessa meidät jälleen 1900-luvulla. Euforiassa on kyse jostain muusta, kuin mitä kuudelta aamulla herääminen ja 8 tunnin työpäivän jälkeinen ahdistus tekee ihmiselle. Se on työ vastakohta ja antaa ihmisen jälleen olla yksilö eikä sitä harmaata paskaa, jota bussien ikkunoissa näkee joka aamu. Minä mukaanlukien.
Elämä on ainutlaatuinen. Miksi pilata se kieltämällä kaikki? No, onneksi ihmiset osaavat vielä ottaa asioista selvää ja nauttia elämästä ilman sääntöjä.
Suomalaisuus- kannabista vaarallisempaa?
"holokausti: Liikenne, polkupyörät, viina, lääkkeet, huonot ruokailutottumukset, liikunnanpuute, merivesi ovat vaarallisempia kuin tämä yrtti."
Siis yksikertaistaen: suomalaisuus (puukkojunkkarit viinapäissään) ja suomalainen elämäntapakulttuuri on vaarallisen tappavaa moniin yrtteihin verrattuna (joulukinkku ja poliitikkojen-toimet vielä listaan "tappavat")
USA:lainen "tupakkavero"
" kannabiksen hallussapidosta saa sadan dollarin sakon"
USA:lainen "tupakkavero" siis, jonka joutuu maksamaan vain jos narahdat. Mutta kun "hallussapidosta", niin jos olet just kerennyt pössyttelemään pöllin, niin hallussa ei ole mitään.
Tästä varmaan Suomen valtio keksii suomalaisille "kansan-murhaaja-tupakoijille" tupakkaveroversion, jolla ei tuottoisana toivota olevan tupakointia vähentävää vaikutusta.
Lisää päänsekoitusta
Lisää päänsekoitusta sekopäisille.
päänkokoaja
sekaisin niinku äärikristilliset hihhulit naulojensa kanssa
onko toi muuten vahanukke
vai aito Arska?
Fotarilla jointti huuleen sille ja satku tonne liehumaan ton lipun paikalle?
Silmiin vähän haritusta.
Ihanko totta, eikö ketään?
Ilmeisesti joitain kiinnostaa, koska suurin osa äänesti lakia vastaan...
Naamasta näkee mitä tuokin mies tekee vapaa-aikanaan
posket lontolla imee huumetta? Lisäksi se vähentää lihasmassaa, mikä on paparazzi-kuvin jo todennettukin, että näin on...
Todista
Voisitko hieman valottaa missä on todistettu, että kannabis aiheuttaa lihasmassan pienenemistä? Vai onko vaan ihan omassa päässäsi tää oletus? Taitaa olla viina himmmentäny näiden vastustajien päät lopullisesti, kun tuommosta heitellään ihan pokalla.
Ihanko totta?
Oli kysymyksenä mikä "kama" tahansa, niin "päihteistä" kuitenkin puhutaan. Oli se mitä kamaa tahansa, niin onko koskaan tullut mieleen, että millaista mahtaisi olla, ihan selvinpäin? Ei tarvii mitään! Saattaisi "kolahtaa", kun koettaisi edes pari kertaa/kk. Ihan totta, eikö pää kestä maailman menoa selvinpäin? Voi olla, että silmät aukeaa ja elämä alkaa "uudelleen".
Laajemman ymmärryksen tarpeessa
Olen itsekin päihteettömän elämän puolestapuhuja. On kuitenkin reaalimaailman faktaa, että useat ihmiset käyttävät päihteitä, kuten kenties sinäkin alkoholia ja kofeiinia. Monet heistä tekevät niin olivatpa ne laillisia tai laittomia. Laittomuus on osalle ylittämätön aita, mutta ei koskaan kaikille.
Niin monet teistä tähänkin uutiseen kommentoivat uskovat virheellisesti pakkoholhouksen olevan toimiva ratkaisu. Kuitenkin reaalimaailman lukuisat esimerkit todistavat toisin. Katsokaapa asiaa tästä näkökulmasta:
Monet teistä ovat vanhempia, jotka hyvää hyvyyttään haluavat ohjata nuoren pysymään oikealla tiellä. Siten saatatte puhua hyvin voimallisesti kannabista vastaan. Tosiasiassa vastustaminen kuitenkin lisää aina myös vastustettavaa, lykkäämällä lisää energiaa kaksinaisuuden maailmaan. Toisin sanoen sota on aina sotaa, olipa tavoite mikä tahansa. Ei sotimalla voida sotia lopettaa. Pysyvä muutos lähtee liikkeelle aina ihmisväestön sisäisten arvojen muutoksesta. Todellinen valistaminen on siten ihmisten henkilökohtaisen ymmärryksen syventämistä.
Surullinen fakta on, että useimmat alkoholistit ja huumeidenkäyttäjät ovat herkkiä ihmisiä, jotka ovat paenneet päihteisiin tämän maailman kylmyyttä ja vaikeuksia. He tarvitsisivat ymmärrystä ja apua, eivät tuomitsemista.
Kuten Gandhi aikoinaan totesi: puoltakaa sitä hyvää, mitä halautte nähdä lisää…
Auktoritaarinen kieltäminen ja tuomitseminen ei ainakaan tuo lisää hyvää tähän maailmaan. Pakotettavalle kurille on tietysti tarpeensa nykyisessä maailmantilanteessa, josta ideaalisuus on kaukana.
Ihmisille on kuitenkin sallittava mahdollisuus tehdä omat virheensä. Sillä vaikka heitä koittaisi kuinka varoittaa ja ohjata, useat eivät kuitenkaan opi kun vasta oman kokemuksen kautta. Sekä on hyväksyttävä se tosia asia, etteivät kaikki halua oppia. Heillä kuitenkin tulee olla vapaus valita, sillä sekin on heidän valintansa. Useimmat sen valinnan tekevät tekevät niin joka tapauksessa. Tällöin heidän hyljeksyntä luo monitahoisesti lisää ongelmia.
Jos pakolla kiellämme heiltä tuon kasvun kokemuksen, teemme usein pitkänpäälle enemmän haittaa. Aiheeseen läheisenä esimerkkinä laiton kannabis, joka ruokkii suunnattomasti muuta rikollisuutta, ja haaskaa valtioiden resursseja. Lisäksi monet hyvät ihmiset joutuvat asioimaan pimeämmän kastin kanssa. Tästä jutusta asia käy ilmi, suoraan huippurikostutkijan kokemuksesta:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2260258
Huumeiden kohdalla kokemusten hankkimiseen sisältyy valitettavasti vaaroja. Mutta näistä vaaroista on valistamisessa pitäydyttävä tosiasioissa. Jos liioittelemme esim. kannabiksen haittapuolia, niin kannabista kokeilevalle saattaa syntyä vahva kokemus siitä, että hänelle on syötetty turhia uskomuksia. Silloin hän saattaa sokaistua kannabiksen haitoilta, jolloin tämä valistettu vaillinainen "totuus" tuottaa päinvastaisen tarkoituksen.
Tosiasia on kuitenkin, ettei kannabikseen liity pelkästään haittoja. Se tarjoaa myös hyvääkin. Kokemuksena se olisi opettavainen monille sitä pahana pitävistä. Intiaanit esim. pitävät kannabiksen rituaalikäyttöä henkisesti valaisevana kokemuksena. Heille käyttö kuitenkin merkitsee harvakseltaan tapahtuvaa rituaalia, jossa pyritään syventämään ymmärrystä elämästä. Kylän vanhimmat sekä poppamiehet eivät koe tarvitsevan enää noita kokemuksia, sillä he ovat löytäneet jo suuremman ja syvemmän kokemuksen sisältään, luontaisesti.
Kvanttifysiikan kaksoishilakoe on todistanut jo vuosikymmeniä sitten TIETOISUUDEN (sen pohjan, jolle kaikki muuttuvan maailman asiat heijastuvat, joka on puhdasta tiedostamista) olevan tämän maailman asioita määrittävä tekijä. Kannabis lähentää ihmisiä tuohon kokemukseen avaamalla heidän omaa sisäistä herkkyyttään, feminiinistä luovaa puolta, joka on lukemattomia vuosisatoja ollut alistettuna. Päinvastoin kuin alkoholi, kannabis tekee ihmisen rauhanomaiseksi. Vaikka tuo kokemus on rajoittunut, on se toisaalta myös aitoa. Siinä mielessä kokemus on taas epätodellinen, ettei kyseistä syvyyttä (vaikkakin epätasapainoinen, painottuen feminiinisen puoleen) ole saavutettu, vuosikausia jatkuvalla pyrkimyksellä tuotetun, luontaisen meditaatiivisen tietoisuuden laajentumisen kautta. Ennen 60-lukua tuon syvyyden olemassaolo oli hämärän peitossa valtaosalle länsimaista…sittemmin useimmat silloin psykeedelejä kokeilleet lopettivat käytön siihen, ja ovat jatkaneet etsimistään luontaisin keinoin.
On totta, että kannabiksen käyttö - varsinkin liian usein tapahtuvana - eriyttää ihmistä vähitellen käytännön maailmasta. Mutta se mitä siinä on posiitivista, ei usein ymmärretä valtaväestössä. Mieluiten enemmin kuin myöhemmin, näiden ihmisten on kuitenkin "palattava takaisin" reaalimaailmaan ja jätettävä kannabis, mikäli he haluavat vakavissaan löytää sen puhtaan syvyyden, jota kaikki ihmiset luontaisesti kaipaavat. Sen kun voi löytää vasta, kun on tehnyt sen, mitä kukin on tänne tullut tekemään… Karmaansa ei voi paeta.
Näistä asioista ei juurikaan puhuta mediassa, joka osaltaan on ymmärrettävää. Tämä kuitenkin luo puuttellisen käsityksen osalle väestöstä, joista monista tulee suorastaan fanaattisia kieltäjiä. Heidän fanaattisuutensa tällöin rajoittaa heidän ymmärryksensä kokonaisvaltaistumista. Kuitenkin, kuten viisas Einstein sanoi: nykyisiä ongelmia ei voi selvittää samalla ajattelutavalla, kuin millä ne on luotu.
Kummanlaisen opettajan oppi tuntuisi menevän sinulle perille: sellaisen joka kärsivällisen hyväksyvästi opettaa mikä on oikein ja varoittaa väärästä, mutta tarpeen vaatiessa sallii myös ihmisen tehdä omat virheensä. Vai sellaisen opettajan, joka on tuomitseva ja kärsimätön, eikä näe mitään muuta oikeaa tapaa oppia kuin hänen omansa…?
Tässä asiaan liittyvät pätkät:
http://www.youtube.com/watch?v=SY0TQ1uOn3k
http://www.youtube.com/watch?v=DfPeprQ7oGc
Mikä on vapauden hinta?
saa vetää mitä huumetta lystää ja miten paljon haluttaa ja huvittaa, milloin vain!
Rakentakaamme uutta uljasta yhteiskuntaa!
Luuleeko joku pölvästi oikeasti olevansa huumeiden "herra", eikä päinvastoin! Mitä siellä koulussa oikein opetetaan nykyisin kun perusasiat on hukassa.
Niin, minustakin on kauheaa,
Niin, minustakin on kauheaa, että alkoholia, kahvia ja tupakkaa saa vetää miten paljon haluaa ja huvittaa, milloin vain!
Koulussa ei ilmeisesti ole opetettu ainakaan sitä, minkälaisia mahdollisuuksia lain allekirjoittamisella on muuttaa jonkin aineen farmakologisia ominaisuuksia.
Taas sitä mennään....
Tollot taas liikenteessä. Kannabis = Kaikki mahdolliset huumeet koskaan ikinä ja koska arska viimein sanoi totuuden niin se onkin itse narkkari huume nisti.
Ketään normaalia ihmistä ei todellakaan kiinnosta jos joku polttaa hamppua. Varsinkin nuorison keskuudessa (Eli sen ihmisryhmän jonka EI pitäisi polttaa) hampun poltto ei ole mitään uutta. Nykyinen systeemi oikeastaan kannustaa nuoria polttamaan, koska koulun jälkeen ihmiskontaktit vähenevät ja vanhempana on vaikeampi ostaa tuotetta ja koska kannabiksen polttaminen on huumerikos kannattaa sitä harrastaa ennen kuin täyttää 15-vuotta. Tällöin ei joudu oikeusvastuuseen ja h-merkki vanhenee ennen ajokortin hankkimista.
Kaikkein nauretavimpia ovat hörhöt jotka pitävät kannabista muihin "huumeisiin" verrattavina. Tällä logiikalla 2,8% siiderit ovat sama asia kuin 70% vodka. Kumpaakin kun juo niin on automaattisesti alkoholisti.
Pistää tämä typeryys suoraan sanottuna vihaksi.
Aina olen melko avoimesti
Aina olen melko avoimesti pössytellyt, eikä ketään koskaan ole kiinnostanut. Taitaapi Arska olla oikeassa.
Eikö tosissaan ketään kiinnosta?
Oletko käynyt koskaan polttelemassa poliisien tykönä, tai vaikka työnantajasi luona?